1. Etusivu
  2. Piha ja Puutarha (8088)
  3. Puutarhan työkalut

Puutarhan työkalut

Laadukkaat puutarhatyökalut helpottavat pihatöitä

Hyvät puutarhatyökalut tekevät pihatöistä, kasvimaan laitosta ja puutarhan siistimisestä sujuvaa ja mukavaa. Aikaa ei kulu rikkoontuneiden välineiden korjailuun, ja hommat valmistuvat ripeästi aikataulussaan. Puutarhatyökalujen laadun kertoo niiden toimivuus ja ergonomisuus. Työkalujen on sovittava hyvin käteen eikä niiden kanssa työskentely saisi olla erityisen hankalaa.

Harava kuuluu puutarhan perustyökaluihin
Harava on puutarhan perustyökalu. Sitä tarvitaan, vaikka puutarhanhoito ei varsinaisesti kiinnostaisikaan, sillä nurmikkoa täytyy välillä puhdistaa ja pihaa siivota esimerkiksi lehdistä ja roskista. Yleisesti suositellaan, että nurmikko kannattaa haravoida pari kertaa vuodessa. Se nimittäin ilmaa sopivasti nurmikkoa sen lisäksi, että haravoimalla saa puhdistettua koko pihan. Haravointi sopii myös kasvimaan ja kukkapenkkien puhdistukseen.

Rautaharava sopii erinomaisesti maanpinnan tasoitukseen. Esimerkiksi nurmikon perustamisessa hiekka ja multa tasoittuvat kätevästi rautaharavalla ennen kylvämistä. Kasvimaakin on järkevää viimeistellä ja tasoittaa rautaharavalla ennen kylvöä. Rautaharavaa kannattaa kokeilla myös isojen roskien ja oksien haravoinnissa.

Laadukkaat oksasakset ja leikkurit tekevät siistiä jälkeä
Pihan puut ja pensaat pysyvät kauniina ja elinvoimaisina, kun niitä leikkaa oikein. Keväällä ennen kuin silmut puhkeavat on järkevää ottaa oksasakset esiin ja leikata puita ja pensaita. Täytyy vain muistaa, että jokainen kasvi on yksilö ja jokainen laji tarvitsee omanlaistaan hoitoa. Siksi kannattaa aina ennen leikkuuta tarkistaa, miten kyseistä puu- tai pensaslajia kuuluu hoitaa.

Puutarhasakset ja oksaleikkurit sopivat ohuiden oksien ja pensaiden leikkaamiseen. Niillä saa näppärästi siistin jäljen ja hyvän leikkauspinnan. Pienimmät oksasakset käyvät tarkkuutta vaativaan työhön ja viimeistelyyn. Raivaussakset sopivat puolestaan isompien ja vahvempien oksien leikkaamiseen.

Kottikärryt ja kottikärryn renkaat verkkokaupasta
Puutarhakäyttöön hyvät kottikärryt ovat kevyet ja sujuvasti rullaavat. Niitä on helppo kuljettaa epätasaisessakin maastossa, ja niistä on helppo kipata lasti tarvittavaan paikkaan. Kottikärryjä käytetään paljon myös rakennustyömailla, mutta työmaakäyttöön tarkoitettujen kärryjen rengas kannattaa valita huolellisesti, jotta kottikärry kestäisi myös raskaampaa kuormaa.

Puutarha- ja pihatöihin tarvitaan hyvät työvälineet. Sellaisia löytyy Kärkkäisen verkkokaupasta. Valikoimassa on haravoiden, leikkureiden ja kottikärryjen lisäksi muun muassa kuokkia, talikkoja, lapioita ja istutusputkia. Kannattaa tutustua!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 1 206 )
Järjestä:
  • Kevyen ja kompaktin langattoman sahan kanssa on helppo työskennellä hankalissakin paikoissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Offer:1316622
    Näytä vertailu
  • Akkumoottorisahassa on laadukas 35 cm:n Oregon-terä ja tehokas Oregon-ketju. Ketjun kireyttä voi säätää helposti ilman työkaluja, ja ketju on automaattisesti öljytty.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 379,00
    Säästä16%
    Norm.  449,00
    Offer:1316619
    Näytä vertailu
  • Kevyen ja kompaktin langattoman sahan kanssa on helppo työskennellä hankalissakin paikoissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Säästä7%
    Norm.  269,00
    Offer:1316620
    Näytä vertailu
  • Vara-akku Höfftech 20V 2A akkupainepesuriin (tuotenro 013927)

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,95
    Näytä vertailu
  • SKIL 0430 -akkupensasleikkurilla leikkaat oksat ja pensaat. Pensasleikkurissa on laadukas 55 cm:n terälaippa, joka on varustettu karkaistuilla, laserleikatuilla ja timanttihiotuilla hiiliteräshampailla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Säästä13%
    Norm.  149,00
    Offer:1190851
    Näytä vertailu
  • Täydellinen työkalu niille, jotka etsivät helppokäyttöistä, langatonta ratkaisua oksien ja puiden sahaamiseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
    Säästä21%
    Norm.  189,00
    Offer:1109090
    Näytä vertailu
  • SKIL 0650 CA Pitkävartinen akkuoksasaha setti 2,Ah akulla ja laturilla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Säästä19%
    Norm.  209,00
    Offer:1109092
    Näytä vertailu
  • Ihanteellinen mm. terassien, julkisivujen, puutarhakalusteiden ja ajoneuvojen puhdistukseen.
    Integroitu vedenimutoiminto: voidaan käyttää ilman vesijohtoa esim. suoraan ämpäristä.
    6 eri suutinta
    varustettu Li-ion akulla 2000 mAh.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90

1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 101