Puutarhakalusteet ja terassikalusteet

Puutarhakalusteet ja grillit käytössä ympäri vuoden!

Terassit ja katetut piha-alueet ovat mukavia ulkoilman olohuoneita. Laadukkaat kesäkalusteet, viihtyisä sisustus ja grillit luovat mainiot puitteet rentouttaviin hetkiin. Hyvin suunniteltu terassi toimii käytössä ympäri vuoden.

Laadukkaat puutarhakalusteet sekä grillit ja tarvikkeet kestävät vuosia. Oikeanlainen huolto ja säilytys takaavat sen. Puutarhan kalusteita ja grillejä hankittaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon on aikaa niiden huoltoon ja miten niitä aikoo säilyttää.

Puutarhakalusteet tuovat ilmettä pihaan
Terassin ja muun ulkotilan sisustus pitää suunnitella samoin kuin sisätilojen sisustus. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, mihin tilaa aiotaan käyttää. Ruokailutilana käytettävälle terassille kannattaa hankkia ruokailuryhmä ja oleskeluun tarkoitettuun tilaan sohvia ja lepotuoleja.

Kesäkalusteiden materiaalilla on väliä
Puutarhakalusteet jaotellaan usein ryhmiin materiaalin mukaan. On olemassa esimerkiksi polyrottinkikalusteet, metallikalusteet ja puukalusteet. Yleisenä ohjeena tulee pitää mielessä, että kattamattomille terasseille ja alueille kannattaa hankkia säänkestävää materiaalia. Säänkestävyyden voi tarkistaa kalusteen tuoteselosteesta.

Puukalusteet kaipaavat huoltamista
Puukalusteet ovat pitäneet pintansa markkinoilla, vaikka helppohoitoisempiakin vaihtoehtoja on tullut myyntiin. Puu on aito ja kestävä materiaali, jos sitä jaksaa huoltaa. Sanotaan, että puiset kesäkalusteet tulee käsitellä viimeistään siinä vaiheessa, kun puun pinta alkaa haalistua.

Rentouttava grillaus hyvässä seurassa
Kaasugrilli, sähkögrilli vai hiiligrilli? Näistä kolmesta vaihtoehdosta usein valitaan grilli oman mieltymyksen mukaan. Toiset pitävät hiilen antamasta aromista, toiset tykkäävät grillata kaasulla tai sähköllä.

Nettikauppa on kätevä vaihtoehto
Grillit ja tarvikkeet kuuluvat ehdottomasti kesään, samoin kuin puutarhakalusteet terassille. Jos kiireinen ihminen ei ehdi ostoksille kivijalkamyymälään, hän voi tilata grillit ja puutarhakalusteet netistä.

Kärkkäisen verkkokauppa myy grillaustarvikkeet ja puutarhakalusteet edullisesti. Kannattaa tutustua tuotemerkkeihin Mustang, Muurikka, Broil King ja Kotakeittiö. Sieltä löytyvät myös muurinpohjapannut, pihauunit ja savustimet. Jokaiseen tarpeeseen löytyy vaihtoehto.

Keväällä, kesällä, syksyllä ja miksipä ei talvellakin. Kaikkina vuodenaikoina voi nauttia puutarhasta, grillaamisesta ja hyvästä seurasta!

Tuotteet: ( 241 - 252 / 743 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,00
    Väri:beige/kukat
    Näytä vertailu
  • Kreemi 3m LED-kiinnityskiskoparveke kannella ja tuulettimella

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 202,99
    Väri:Cream
    Offer:120794
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
    Näytä vertailu
  • EcoFurn® Ekotuoli on tehty kaikille vartalotyypeille! Et ainoastaan istu Ekotuolissa vaan koet jotain aivan uutta. Lisäksi voit sijoittaa tuolin epätasaiselle pinnalle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 124,00
    Väri:Lehtiukuusi natur
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 389,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 235,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 438,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 516,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90

  • Tuotteen ominaisuudet: vakaa pyökkipuinen runko 3-suuntainen säädettävä ja taitettava - tilaa säästävä Vankka turvalukitusjärjestelmä P x L x K: 90 x 53 x 68 cm Oma paino: 5,7 kg Maksimikuormitus: 120 kg

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,99
    Offer:19594
    Näytä vertailu
21
1 Pagination Pages Ellipsis 20 21 22 Pagination Pages Ellipsis 62