Piha ja puutarha heräävät eloon kevään myötä Kevään kynnyksellä useat meistä suuntaavat jo ajatukset pihamaalle. Talven aikana on ehkä kehkeytynyt uusia suunnitelmia pihan ja puutarhan kehittämiseksi sekä uudistamiseksi. Lumen alta paljastuva maa, kukkapenkit sekä istutukset kaipaavat auringon lämpöä sekä huoltamista.
Pihan ja puutarhan laittaminen on monien harrastus, intohimo sekä paras ajanviete. Puutarhanlaitto kuten myös pienemmänkin pihan kunnostaminen toimivaksi vaatii aikaa, suunnitelmallisuutta sekä hyvät välineet puutarhatöihin.

EcoFurn® Ekotuoli on tehty kaikille vartalotyypeille! Et ainoastaan istu Ekotuolissa vaan koet jotain aivan uutta. Lisäksi voit sijoittaa tuolin epätasaiselle pinnalle.
Helppo liikuteltavuus, helppo kastelu ja helppo tapa tehdä oma kaunis kasviasetelma. Ecopots Dubai on suunniteltu käytön helppoutta ajatellen. Aluslautanen ei vain helpota kasvien siirtämistä, se myös sisältää vesivaraston.
Kierrätetystä muovista tuulienergialla valmistettu esikasvatustarjottimen aluslautanen. Tuotetta voi käyttää erikseen tai yhdessä esikasvatustarjottimen ja kuvun kanssa. Valmistettu Hollannissa.
Kierrätetystä muovista tuulienergialla valmistettu tarjotin esikasvatukseen. Yhdistämällä aluslautasen ja kuvun, voi tehdä mini kokoisen kasvihuoneen. Valmistusmaa Hollanti.