- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (35164) /
- Sisustustavara (2809) /
- Kynttilät ja ulkotulet (284) /
- Pöytäkynttilät
Pöytäkynttilät
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
Kynttilät syttyvät ympäri vuoden
Kynttilät koristavat arkea ja juhlaa. Erityisen mukava kynttilä on sytyttää hämärtyvänä syysiltana, kun sade ropisee ja itsellä on mahdollisuus rentoutua sohvalla lukien kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Pöytäkynttilä on takuuvarma arkikynttilä. Niitä on saatavilla useissa eri väreissä ja kokokin vaihtelee. Hyvän arkikynttilän siitä tekee se, että muoto on tukeva ja tasainen. Lisäksi pöytäkynttilä palaa pitkään.Joulukynttilä vai kesäkynttilä – valitse vuodenajan mukaan
Joulun aikaan kynttiläkauppa käy. Joulukynttilä on yksi ehdottomista joulun tunnelman tuojista. Tyypillisimmillään punainen, vihreä tai valkoinen kynttilä tuo joulun. Jouluun sopivat kuitenkin niin kultaiset ja hopeiset kuin myös harmaan ja pastellin sävyt. Vain mielikuvitus on rajana.
Vaikka syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkiaikaa, myös keväällä ja kesällä niitä on mukava polttaa tai pitää vain koristeena. Talven jälkeen erilaiset pastellin sävyt pääsevät oikeuksiinsa ja kertovat lähestyvästä kevään puhkeamisesta.
Kynttilät valmistetaan tavallisesti steariinista tai parafiinista. Mehiläisvahakynttilät ovat myös suosittuja ja ovat osoittaneet laadukkuutensa. Materiaalin voi tunnistaa haistelemalla: puhdas steariini tuoksuu perinteiselle kynttilälle ja laadukas parafiinikynttilä ei tuoksu millekään.
Tuoksukynttilät ovat oivallinen lahja ja tuliainen, kun lähdetään vieraisille. Sen antaminen kuitenkin edellyttää, että tuntee talonväkeä sen verran hyvin, että tietää, onko heillä yliherkkyyttä hajuille, allergioita tai muuten vain tiettyjä toiveita hajujen suhteen.
Polta kynttilöitä turvallisesti
Kun kynttilä on laadukas, se palaa tasaisesti ja savuamatta. Se palaa myös loppuun asti. Kun kynttilöitä poltetaan, kannattaa muistaa, että kyseessä on avotuli, joka voi myös olla arvaamaton. Siksi pitää huolehtia, että kynttilänjalka tai -alusta on paloturvallinen. Liian lähellä ei saa myöskään olla herkästi syttyviä verhoja, muita tekstiilejä, paperia tai muovia. Tärkeää on myös se, että kynttilää ei jätä koskaan palamaan yksin. Kun huoneesta poistutaan, myös kynttilä tulee sammuttaa.
Kynttilöitä on mukava pitää kaapissa varastossa sen lisäksi, että niitä on esillä. Näin kynttilöitä on aina saatavilla, kun tilanne vaatii. Kärkkäisen verkkokaupasta onkin kätevä tilata kynttilöitä isompi satsi kerrallaan. Samalla saa hankittua turvalliset kynttilänaluset ja -jalat.
-
[ { "catentry_id" : "777604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677090", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_15":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006413/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677080", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_10":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006321/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677086", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006376/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677084", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_10":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006369/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677088", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" , "Koko, cm_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006406/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "777608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "777557001", "partNumber" : "102677078", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411635006314/havi-s-olive-oil-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "742717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532236", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vibrant Violet":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149053/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532204", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy White":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146830/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532222", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148230/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532206", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143068/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532208", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143075/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532234", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Velvet Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143105/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532238", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Frosted Lavender":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143112/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532230", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Delicate Red":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146847/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532212", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Honeycomb Yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847143082/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532246", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fresh Olive":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146854/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532214", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sandy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148254/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532224", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Earthy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847146861/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742727501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532228", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ash Rose":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149046/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532218", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rustic Taupe":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149077/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532210", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Spice Brown":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847149084/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102532232", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blossom Pink":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847148247/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852916001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800114", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sunny yellow":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154767/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852917001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800120", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sky blue":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156310/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852925001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800118", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oat beige":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847156303/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "852930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742716001", "partNumber" : "102800126", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Jade green":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847154781/bolsius-shine-10x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1093957501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1093934001", "partNumber" : "103210310", "unitPrice" : "7,20 €", "unitPriceRaw" : "7.2", "Attributes" : { "Väri_|_Soft pearl":"1" , "Koko, cm_|_19x6,8":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847161222/bolsius-silhouette-winter-rustiikkikynttila.jpg" } } ]Väri:Soft pearlKoko, cm:19x6,8
-
[ { "catentry_id" : "513562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "513520001", "partNumber" : "102262865", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411631817174/havi-10kpl-juhlakruunukynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "665199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102507678", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanvihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310290/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "665200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102507676", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310283/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "512896501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102261115", "unitPrice" : "9,50 €", "unitPriceRaw" : "9.5", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310344/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310337/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "535606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102303588", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310375/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "604333501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "512867001", "partNumber" : "102401111", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6411634310382/havi-topaasi-poytakynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1068545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068538501", "partNumber" : "103215938", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko_|_10x15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105628/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105628/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416105628/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416105628/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105628/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068538501", "partNumber" : "103215948", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko_|_10x15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200279/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200279/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200279/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200279/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200279/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068538501", "partNumber" : "103215966", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko_|_10x15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416310084/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416310084/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416310084/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416310084/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416310084/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068538501", "partNumber" : "103215954", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko_|_10x15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200361/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200361/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200361/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200361/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200361/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1068552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1068538501", "partNumber" : "103215940", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko_|_10x15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105635/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105635/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416105635/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416105635/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416105635/fanni-k-rustiikki-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1274471501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103318570", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_taivaansininen":"1" , "Koko_|_":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416264653/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416264653/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416264653/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416264653/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416264653/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103318574", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_yönsininen":"1" , "Koko_|_":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416303000/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416303000/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416303000/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416303000/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416303000/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1274473501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103318566", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko_|_":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200354/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200354/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200354/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416200354/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416200354/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "945970501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103068415", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Keltainen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152141/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152141/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152141/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152141/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152141/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "945971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103068419", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152165/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152165/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152165/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152165/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152165/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "945972001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "945961001", "partNumber" : "103068417", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Koralli":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152158/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152158/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152158/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416152158/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416152158/fanni-k-rustiikki-10x15cm-poytakynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "742769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742751501", "partNumber" : "102532010", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150264/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150264/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150264/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150264/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150264/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742751501", "partNumber" : "102532004", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150233/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150233/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150233/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150233/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150233/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742751501", "partNumber" : "103237754", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175274/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175274/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175274/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175274/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175274/bolsius-shine-20x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1090885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1090859501", "partNumber" : "103244360", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko_|_":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416115016/polar-kynttilatarvikkeet.jpg" } } ]Väri:mustaKoko:
-
[ { "catentry_id" : "1277860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277806001", "partNumber" : "103320767", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573279413/h-s-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1277860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1277805501", "partNumber" : "103320765", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8720573250382/h-s-kynttila.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1065961501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "103210326", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cloudy white":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847175359/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "102532020", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Stormy Grey":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150363/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } }, { "catentry_id" : "742743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "742740001", "partNumber" : "102532014", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_Soft Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8717847150332/bolsius-shine-30x10cm-rustiikkikynttila.jpg" } } ]
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Jääkaappimagneetit 135 kpl
- Patsaat, hahmot ja veistokset 145 kpl
- Koristesoittokellot 1 kpl
- Koristetiimalasit 3 kpl
- Lumisadepallot 2 kpl
- Koristekivet ja sisustushiekat 9 kpl
- Sisustusmobilet ja sisustusriipukset 19 kpl
- Unisiepparit 4 kpl
- Säästöpossut ja säästölippaat 9 kpl
- Sisustuskyltit 138 kpl
- Sisustustikut 2 kpl
- Koristesoittorasiat 2 kpl
- Ovistopperit 16 kpl
- Koristetelineet pöydälle 2 kpl
- Roikkuvat sisustuspallot 1 kpl
- Pöytäliput 1 kpl