Portwest

Portwest – maailman nopeimmin kasvava työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja

Portwest on globaali, korkeat laatu- ja suojausstandardit ja -kriteerit täyttävä työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja, jonka valikoimiin kuuluvat työhousujen sekä takkien ohella turvakengät, liivit, paidat sekä puserot. Portwest-tuotteet sopivat sekä kuluttajien harraste- että ammattilaiskäyttöön.

Portwest – lähes satavuotias perheyritys

1904 Irlannissa Westportissa Charles Hughesin perustama ja alkujaan Westport Clothing Company nimellä toiminut yritys on säilynyt koko historiansa ajan aina tähän päivään asti perheyrityksenä. Jo kolmannen sukupolven ohella neljäs sukupolvi Hughesin sukua on aloittanut työntekonsa Portwestin palveluksessa.

Pienen länsi-irlantilaisen kaupungin ylpeys on onnistunut laajenemaan pienestä paikallisesta työvaatekaupasta globaaliksi, yli 130 maassa toimivaksi suuryritykseksi, jolla on kahdeksan valtaisaa logistiikkakeskusta kuudella mantereella, yli 4.500 omaa työntekijää ja täysin omissa käsissä oleva tuotekehitys ja suunnittelu sekä lähes kokonaan yhtiön itsensä omistama tuotanto, laadunvalvonta, varastointi ja logistiikka.

Portwest sijoittuu työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoiden edullisempaan hintakategoriaan, mikä ei suinkaan tarkoita heikompaa laatua, tinkimistä työoloissa ja muussa vastuullisuudessa, vaan päinvastoin. Lähes 40 henkilön muodostama tuotekehitysyksikkö etsii jatkuvasti uusia ratkaisuja sekä työvaatteiden kestävyyden ja valmistusprosessien optimoimiseksi ja samalla kierrätetyn materiaalin käytön maksimoimiseksi.

Erilaisten ympäristö- ja laatusertifikaattien ohella merkittävin on WRAP-sertifikaatti, jolla pyritään varmistamaan työntekijöiden hyvinvointi ja yhtiön vastuullisuus myös niissä maissa, missä kansallinen lainsäädäntö ei välttämättä tällaisia edellytä. Portwest on palkittu useaan kertaan innovaatioistaan, asiakaspalvelun laadustaan, johtamisestaan sekä eettisyydestään.

Portwest-mallisto ja -valikoima

Portwest-mallistojen suunnittelussa ja valmistuksessa eri alojen turvallisuustekijät ja -strandardit ovat luonnollisesti kaiken keskiössä. Siitä huolimatta eri alojen trendit materiaalien, leikkausten ja tyylien suhteen pyritään erityisesti ottamaan huomioon. Innovatiivisuus tarkoittaa myös uusia materiaaleja ja pintakäsittelyitä turvallisuuden ja käyttömukavuuden lisäämiseksi. Portwest pyrkii olemaan innovatiivisin toimija alallaan muun muassa älyvaatteiden ohella ja kasvamaan edelleen nopeimmin alallaan.

Kärkkäisen verkkokaupan, Karkkainen.com -valikoimista löydät eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut työavohaalarit ja työhousut, kesä-, talvi- ja kuorityötakit, turvajalkineet, työliivit riipputaskuilla ja ilman, työpaidat, käsineet, kypärät, visiirit sekä kuulosuojaimet. Portwest-tuotteiden ohella kannattaa tutustua myös laajemmin Kärkkäinen.com-verkkokaupan työasut ja suojaimet sekä turvakengät -kategorioihin.

Tuotteet: ( 85 - 96 / 903 )
Järjestä:
  • Laadukkaat avuhaalarit on valmistettu kestävästä 300D Oxford polyesterikankaasta. Vetoketjulla irrotettavan henkseliosan avulla avohaalarista muotoutuu housut.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Oranssi/musta

    Näytä vertailu
  • Työpipo, jossa on erikoiseristetty mikrokuituvuori, joka pitää lämpöä yllä. Tuulenpitävä ja erittäin mukavan tuntuinen käyttää.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90

    One size

  • 2-piste turvavaljassetti yksittäisellä iskunvaimenninköydellä, jossa pikaliitin ja tellinkikoukku.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Kelta/musta

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen-musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Työpipo, jossa on erikoiseristetty mikrokuituvuori, joka pitää lämpöä yllä. Tuulenpitävä ja erittäin mukavan tuntuinen käyttää.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    Koko:One size
    Väri:Keltainen

    Väri:Oranssi
    Koko:One size
    Näytä vertailu
  • Tämä takki on valmistettu kestävästä ja likaa hylkiväksi pinnoitetusta 300D Oxford PU -kankaasta. Uusi lämpöä heijastava Insulatex-vuoripaneeli, joka heijastaa kehon lämpö'ä takaisin vartaloon ja takaa käyttömukavuuden kylmälläkin sä...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • PW3 3-in-1 Takki on erinomainen valinta työntekijoille, jotka haluavat monikäyttöisen ja käytännöllisen takin. Takin huomioluokitus on 3 ja vedenpitävässä takissa vetoketjulla irrotettava huppari, jota voi käyttää myös pelkästään.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Keltainen musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
8
1 Pagination Pages Ellipsis 7 8 9 Pagination Pages Ellipsis 76

Portwest