Portwest

Portwest – maailman nopeimmin kasvava työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja

Portwest on globaali, korkeat laatu- ja suojausstandardit ja -kriteerit täyttävä työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja, jonka valikoimiin kuuluvat työhousujen sekä takkien ohella turvakengät, liivit, paidat sekä puserot. Portwest-tuotteet sopivat sekä kuluttajien harraste- että ammattilaiskäyttöön.

Portwest – lähes satavuotias perheyritys

1904 Irlannissa Westportissa Charles Hughesin perustama ja alkujaan Westport Clothing Company nimellä toiminut yritys on säilynyt koko historiansa ajan aina tähän päivään asti perheyrityksenä. Jo kolmannen sukupolven ohella neljäs sukupolvi Hughesin sukua on aloittanut työntekonsa Portwestin palveluksessa.

Pienen länsi-irlantilaisen kaupungin ylpeys on onnistunut laajenemaan pienestä paikallisesta työvaatekaupasta globaaliksi, yli 130 maassa toimivaksi suuryritykseksi, jolla on kahdeksan valtaisaa logistiikkakeskusta kuudella mantereella, yli 4.500 omaa työntekijää ja täysin omissa käsissä oleva tuotekehitys ja suunnittelu sekä lähes kokonaan yhtiön itsensä omistama tuotanto, laadunvalvonta, varastointi ja logistiikka.

Portwest sijoittuu työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoiden edullisempaan hintakategoriaan, mikä ei suinkaan tarkoita heikompaa laatua, tinkimistä työoloissa ja muussa vastuullisuudessa, vaan päinvastoin. Lähes 40 henkilön muodostama tuotekehitysyksikkö etsii jatkuvasti uusia ratkaisuja sekä työvaatteiden kestävyyden ja valmistusprosessien optimoimiseksi ja samalla kierrätetyn materiaalin käytön maksimoimiseksi.

Erilaisten ympäristö- ja laatusertifikaattien ohella merkittävin on WRAP-sertifikaatti, jolla pyritään varmistamaan työntekijöiden hyvinvointi ja yhtiön vastuullisuus myös niissä maissa, missä kansallinen lainsäädäntö ei välttämättä tällaisia edellytä. Portwest on palkittu useaan kertaan innovaatioistaan, asiakaspalvelun laadustaan, johtamisestaan sekä eettisyydestään.

Portwest-mallisto ja -valikoima

Portwest-mallistojen suunnittelussa ja valmistuksessa eri alojen turvallisuustekijät ja -strandardit ovat luonnollisesti kaiken keskiössä. Siitä huolimatta eri alojen trendit materiaalien, leikkausten ja tyylien suhteen pyritään erityisesti ottamaan huomioon. Innovatiivisuus tarkoittaa myös uusia materiaaleja ja pintakäsittelyitä turvallisuuden ja käyttömukavuuden lisäämiseksi. Portwest pyrkii olemaan innovatiivisin toimija alallaan muun muassa älyvaatteiden ohella ja kasvamaan edelleen nopeimmin alallaan.

Kärkkäisen verkkokaupan, Karkkainen.com -valikoimista löydät eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut työavohaalarit ja työhousut, kesä-, talvi- ja kuorityötakit, turvajalkineet, työliivit riipputaskuilla ja ilman, työpaidat, käsineet, kypärät, visiirit sekä kuulosuojaimet. Portwest-tuotteiden ohella kannattaa tutustua myös laajemmin Kärkkäinen.com-verkkokaupan työasut ja suojaimet sekä turvakengät -kategorioihin.

Tuotteet: ( 757 - 768 / 906 )
Järjestä:
  • Valmistettu teknisestä, kevyestä ja hengittävästä polyesteri-kankaasta, jonka sisäpinta on ihoa vasten miellyttävää harjattua puuvillaa. Katkoheijastimet sekä joustava kangas parantavat liikkuvuutta ja tekevät tästä paidasta täydellisen ...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Väri:
    Oranssi harmaa
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:

    Näytä vertailu
  • Valmistettu hengittävästä ja ihoa vasten miellyttävästä Cotton Comfort kankaasta ja huomioluokiteltu näkyvyys on taattu joustavilla ja kuumaprässätyillä HiVisTex Pro- katkoheijastinteipeillä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90

    Oranssi musta

    Keltainen musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Valmistettu teknisestä, kevyestä ja hengittävästä polyesteri-kankaasta, jonka sisäpinta on ihoa vasten miellyttävää harjattua puuvillaa. Katkoheijastimet sekä joustava kangas parantavat liikkuvuutta ja tekevät tästä paidasta täydellisen ...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Väri:
    Oranssi sininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Valmistettu hengittävästä ja ihoa vasten miellyttävästä Cotton Comfort kankaasta ja huomioluokiteltu näkyvyys on taattu joustavilla ja kuumaprässätyillä HiVisTex Pro- katkoheijastinteipeillä. Kynälle tai silmälaseille erillinen säilytysl...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Väri:
    Oranssi sininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Cotton Comfort - kankaasta valmistetusta sekä katkoheijastimilla varustetusta hengittävästä t-paidasta huokuu yksityiskohtien laatu ja tyyli. Kevyt, tyylikäs ja hengittävä T-paita

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Väri:
    Keltamusta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Cotton Comfort - kankaasta valmistetusta sekä katkoheijastimilla varustetusta hengittävästä t-paidasta huokuu yksityiskohtien laatu ja tyyli. Kevyt, tyylikäs ja hengittävä T-paita

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Väri:
    Oranssi musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Cotton Comfort t-paidan miellyttävän mukava materiaali ja sen katkoheijastimet eivät rajoita liikeratoja ja materiaali on myös hengittävä. Kevyt, tyylikäs ja hengittävä. Paidan verkkopaneelit parantavat ilman kiertoa paidan sisällä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50

  • Kestävä polyesteri-puuvilla kangas on mukava. Edessä helppokäyttöinen suojalistalla peitetty nepparikiinnitys. 3 tilavaa taskua. Kaksi palataskua alhaalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kestävä Twill-kangas, jossa erinomainen värinkesto. Edessä helppokäyttöinen suojalistalla peitetty nepparikiinnitys. 3 tilavaa taskua. Kaksi palataskua alhaalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    24,90
    -
    26,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Imu-, jäähdytys- ja kuivausominaisuudet.
    Moderni selkelinjainen malli.
    Profiloitava yritysvaatetus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
64
1 Pagination Pages Ellipsis 63 64 65 Pagination Pages Ellipsis 76

Portwest