Portwest

Portwest – maailman nopeimmin kasvava työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja

Portwest on globaali, korkeat laatu- ja suojausstandardit ja -kriteerit täyttävä työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja, jonka valikoimiin kuuluvat työhousujen sekä takkien ohella turvakengät, liivit, paidat sekä puserot. Portwest-tuotteet sopivat sekä kuluttajien harraste- että ammattilaiskäyttöön.

Portwest – lähes satavuotias perheyritys

1904 Irlannissa Westportissa Charles Hughesin perustama ja alkujaan Westport Clothing Company nimellä toiminut yritys on säilynyt koko historiansa ajan aina tähän päivään asti perheyrityksenä. Jo kolmannen sukupolven ohella neljäs sukupolvi Hughesin sukua on aloittanut työntekonsa Portwestin palveluksessa.

Pienen länsi-irlantilaisen kaupungin ylpeys on onnistunut laajenemaan pienestä paikallisesta työvaatekaupasta globaaliksi, yli 130 maassa toimivaksi suuryritykseksi, jolla on kahdeksan valtaisaa logistiikkakeskusta kuudella mantereella, yli 4.500 omaa työntekijää ja täysin omissa käsissä oleva tuotekehitys ja suunnittelu sekä lähes kokonaan yhtiön itsensä omistama tuotanto, laadunvalvonta, varastointi ja logistiikka.

Portwest sijoittuu työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoiden edullisempaan hintakategoriaan, mikä ei suinkaan tarkoita heikompaa laatua, tinkimistä työoloissa ja muussa vastuullisuudessa, vaan päinvastoin. Lähes 40 henkilön muodostama tuotekehitysyksikkö etsii jatkuvasti uusia ratkaisuja sekä työvaatteiden kestävyyden ja valmistusprosessien optimoimiseksi ja samalla kierrätetyn materiaalin käytön maksimoimiseksi.

Erilaisten ympäristö- ja laatusertifikaattien ohella merkittävin on WRAP-sertifikaatti, jolla pyritään varmistamaan työntekijöiden hyvinvointi ja yhtiön vastuullisuus myös niissä maissa, missä kansallinen lainsäädäntö ei välttämättä tällaisia edellytä. Portwest on palkittu useaan kertaan innovaatioistaan, asiakaspalvelun laadustaan, johtamisestaan sekä eettisyydestään.

Portwest-mallisto ja -valikoima

Portwest-mallistojen suunnittelussa ja valmistuksessa eri alojen turvallisuustekijät ja -strandardit ovat luonnollisesti kaiken keskiössä. Siitä huolimatta eri alojen trendit materiaalien, leikkausten ja tyylien suhteen pyritään erityisesti ottamaan huomioon. Innovatiivisuus tarkoittaa myös uusia materiaaleja ja pintakäsittelyitä turvallisuuden ja käyttömukavuuden lisäämiseksi. Portwest pyrkii olemaan innovatiivisin toimija alallaan muun muassa älyvaatteiden ohella ja kasvamaan edelleen nopeimmin alallaan.

Kärkkäisen verkkokaupan, Karkkainen.com -valikoimista löydät eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut työavohaalarit ja työhousut, kesä-, talvi- ja kuorityötakit, turvajalkineet, työliivit riipputaskuilla ja ilman, työpaidat, käsineet, kypärät, visiirit sekä kuulosuojaimet. Portwest-tuotteiden ohella kannattaa tutustua myös laajemmin Kärkkäinen.com-verkkokaupan työasut ja suojaimet sekä turvakengät -kategorioihin.

Tuotteet: ( 73 - 84 / 901 )
Järjestä:
  • Maksimaalinen mukavuus, laadukas kangas ja tehokas suoja ovat perinteisen haalarin perus ominaisuudet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    37,90
    -
    39,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:

    Näytä vertailu
  • Nämä puuvillaiset kokohaalarit yhdistävät mukavuuden ja suojaavuuden. Kaksinkertaisesti tikatut saumat, metallinen vetoketju sekä useita taskuja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tämä vetoketjullinen, monitaskuinen haalari on valmistettu suositusta Kingsmill-kankaasta. Esikutistettu, laadukas kangas antaa vaatteelle ammattimaisen ilmeen. Monikäyttöisessä haalarissa on useita taskuja ja vasaralenkki.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tämä hyvin istuva ja monikäyttöinen puuvillahaalari tuntuu kevyeltä päällä. Heijastinnauhat lisäävät näkyvyyttä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,50
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Terveydenhuollon tunika on valmistettu korkealuokkaisesta Kingsmill kankaasta. Taittokaulus, piilotettu ketjulista edessä, saksitasku ja kaksi paikkataskua. Polyesteripuuvilla kangas kestää hyvin pesua.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tämä miehille suunniteltu tunika on valmistettu joustavasta Kingsmill kankaasta. Nykyaikaisesti muotoiltu malli, suojattu nepparikiinnitys, tilava leikkaus selässä ja rinnassa paikka yrityksen logolle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Valmistettu kestävästä nukkaantumattomasta puuvillasta. Esikutistettu puuvillakangas työvaatteisiin. 3 tilavaa taskua. Edessä helppokäyttöinen suojalistalla peitetty nepparikiinnitys. Kaksi palataskua alhaalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kestävä Twill-kangas, jossa erinomainen värinkesto. Edessä helppokäyttöinen suojalistalla peitetty nepparikiinnitys. 3 tilavaa taskua. Kaksi palataskua alhaalla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    24,90
    -
    26,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kestävä polyesteri-puuvilla kangas on mukava. UPF-arvon 50+ kangas pysäyttää 98% UV-säteilystä. 4 tilavaa taskua. Puhelintasku. Action-selkä lisää mukavuutta. Edessä helppokäyttöinen suojalistalla peitetty nepparikiinnitys

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tummansininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Polyesteri Likaahylkivä puuvilla Texpel kangas. Hiharesorit lämmittävät ja mukavat.3 tilavaa taskua. Helpostiavautuva etulista. Kaksi palataskua alhaalla. Tekninen, likaa hylkivä viimeistely suojaa kangasta öljyltä,vedeltä ja lialta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tämä tyylikäs avohaalari on saatavilla klassisissa työvaatteiden väreissä. Käteviin säilytysvaihtoehtoihin kuuluu piilotettu vetoketjullinen rintatasku ja mittatasku. Jousto selkäpuolella lisää käyttömukavuutta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    Norm. 
    29,90 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tummansininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Valmistettu parhaasta puuvillasta. Malli istuu hyvin ja materiaali tuntuu mukavalta päällä. Sivuhalkiot, rintatasku ja elastinen selkäosa parantavat käyttömukavuutta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tummansininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
7
1 Pagination Pages Ellipsis 6 7 8 Pagination Pages Ellipsis 76

Portwest