Portwest

Portwest – maailman nopeimmin kasvava työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja

Portwest on globaali, korkeat laatu- ja suojausstandardit ja -kriteerit täyttävä työvaate- ja henkilösuojainvalmistaja, jonka valikoimiin kuuluvat työhousujen sekä takkien ohella turvakengät, liivit, paidat sekä puserot. Portwest-tuotteet sopivat sekä kuluttajien harraste- että ammattilaiskäyttöön.

Portwest – lähes satavuotias perheyritys

1904 Irlannissa Westportissa Charles Hughesin perustama ja alkujaan Westport Clothing Company nimellä toiminut yritys on säilynyt koko historiansa ajan aina tähän päivään asti perheyrityksenä. Jo kolmannen sukupolven ohella neljäs sukupolvi Hughesin sukua on aloittanut työntekonsa Portwestin palveluksessa.

Pienen länsi-irlantilaisen kaupungin ylpeys on onnistunut laajenemaan pienestä paikallisesta työvaatekaupasta globaaliksi, yli 130 maassa toimivaksi suuryritykseksi, jolla on kahdeksan valtaisaa logistiikkakeskusta kuudella mantereella, yli 4.500 omaa työntekijää ja täysin omissa käsissä oleva tuotekehitys ja suunnittelu sekä lähes kokonaan yhtiön itsensä omistama tuotanto, laadunvalvonta, varastointi ja logistiikka.

Portwest sijoittuu työvaate- ja henkilösuojainmarkkinoiden edullisempaan hintakategoriaan, mikä ei suinkaan tarkoita heikompaa laatua, tinkimistä työoloissa ja muussa vastuullisuudessa, vaan päinvastoin. Lähes 40 henkilön muodostama tuotekehitysyksikkö etsii jatkuvasti uusia ratkaisuja sekä työvaatteiden kestävyyden ja valmistusprosessien optimoimiseksi ja samalla kierrätetyn materiaalin käytön maksimoimiseksi.

Erilaisten ympäristö- ja laatusertifikaattien ohella merkittävin on WRAP-sertifikaatti, jolla pyritään varmistamaan työntekijöiden hyvinvointi ja yhtiön vastuullisuus myös niissä maissa, missä kansallinen lainsäädäntö ei välttämättä tällaisia edellytä. Portwest on palkittu useaan kertaan innovaatioistaan, asiakaspalvelun laadustaan, johtamisestaan sekä eettisyydestään.

Portwest-mallisto ja -valikoima

Portwest-mallistojen suunnittelussa ja valmistuksessa eri alojen turvallisuustekijät ja -strandardit ovat luonnollisesti kaiken keskiössä. Siitä huolimatta eri alojen trendit materiaalien, leikkausten ja tyylien suhteen pyritään erityisesti ottamaan huomioon. Innovatiivisuus tarkoittaa myös uusia materiaaleja ja pintakäsittelyitä turvallisuuden ja käyttömukavuuden lisäämiseksi. Portwest pyrkii olemaan innovatiivisin toimija alallaan muun muassa älyvaatteiden ohella ja kasvamaan edelleen nopeimmin alallaan.

Kärkkäisen verkkokaupan, Karkkainen.com -valikoimista löydät eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut työavohaalarit ja työhousut, kesä-, talvi- ja kuorityötakit, turvajalkineet, työliivit riipputaskuilla ja ilman, työpaidat, käsineet, kypärät, visiirit sekä kuulosuojaimet. Portwest-tuotteiden ohella kannattaa tutustua myös laajemmin Kärkkäinen.com-verkkokaupan työasut ja suojaimet sekä turvakengät -kategorioihin.

Tuotteet: ( 601 - 612 / 906 )
Järjestä:
  • Nämä puuvillaiset kokohaalarit yhdistävät mukavuuden ja suojaavuuden. Kaksinkertaisesti tikatut saumat, metallinen vetoketju sekä useita taskuja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:

    Näytä vertailu
  • Tämä tunika on valmistettu joustavasta Kingsmill twill -kankaastamme, joka on suunniteltu joustamaan kehosi mukana jokapäiväisessä työssäsi. Tämä pikkukuviollinen klassisesti muotoiltu tunika on tehty istuvaksi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tummansininen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Uutuus naisten mallistossa,jalkineessa on S1 suojasamalla erittäin mukava ja sopiva lesti vaikka pitkäaikaiseen käyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Ominaisuuksiin kuuluvat polvisuojataskut ja helppokäyttöinen tasku puhelimen, avainten ja työkalujen turvalliseen säilytykseen. Kulutukselle alttiissa kohdissa on Oxford - vahvikekankaat ja kolminkertainen tikkaus kestävyyttä vaativissa kohdissa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Vedenpitävät ja teipatut saumat pitävät käyttäjän kuivana.Vettä hylkivä pinnoite poistaa kosteuden kankaan pinnalta ja pitää sen kuivana..Extra pitkä takkimalli 122cm tarjoaa lisäsuojaa viimalta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Nuorten suosimat rennot collegeshortsit joustavat ja tuntuvat mukavilta päällä. Vahvistetut ompeleet rasitukselle altiissa paikoissa ja joustava vyötäröresori nauhakiristyksellä.. Reisitasku, piilotetut nepparikiinnitteiset sivu- ja takatasku.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
    Näytä vertailu
  • Tämä on naisten versio WX2-työhousuistamme. Istuvissa housuissa on 4 tilavaa taskua säilytykseen. 4-suuntaan joustavasta kierrätetystä polyesterista valmistetut työhousut ovat äärimmäisen mukavat käyttää.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Ihanteellinen reppu jokapäiväiseen käyttöön
    Kestävä 1680D Polyesteri-kangas
    Kolme vetoketjullista lokeroa

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Näytä vertailu
  • Maksimaalinen mukavuus, laadukas kangas ja tehokas suoja ovat perinteisen haalarin perus ominaisuudet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    37,90
    -
    39,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Uusi raikas ulkonäkö ja raskaana oleville naisille suunniteltu istuvuus ovat tämän uuden terveyden- ja kauneudenhoitoon suunnitellun tunikamme argumentteja.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
51
1 Pagination Pages Ellipsis 50 51 52 Pagination Pages Ellipsis 76

Portwest