Pihan talvikunnossapito

Oikeilla välineillä pihan talvikunnossapito on helppoa

Omakotitalon asukkaan tulee huolehtia pihan talvikunnossapidosta, jotta piha pysyisi turvallisena niin kävelijöille kuin ajoneuvoillekin. Hoitamaton ajotie aiheuttaa monia vaaratilanteita ja kaatumiset voivat tuottaa isoa vahinkoa. Oikeilla välineillä pihan kunnossapito on helppoa ja edullista. Hiekoitussepeli tekee pihalla liikkumisesta miellyttävää. Lumikolan, lumilapion tai tehokkaan lumilingon avulla pihatie pysyy lumesta vapaana ja siistinä.

Tiet siistiksi ja lumilapiot heilumaan

Talven tulo teettää paljon työtä omakotitalon asukkaalle. Lumi ja jää vaikeuttavat liikkumista, aiheuttavat vaaratilanteita ja hankaloittavat työskentelyä. Pahimpien lumisateiden aikaan, pihaa voi joutua kolaamaan tai lapioimaan useita kertoja päivässä.

Talven työmäärä riippuu pihan koosta. Pienessä pihassa ajoväylän puhtaanapito onnistuu helposti, mutta suurella tontilla lumitöihin saa uhrata useita tunteja. Ajoväylän lisäksi omakotitalon asukkaan täytyy raivata tiensä varastotiloihin, polttopuuvarastoon, roskakatokseen ja takapihalle. Jos lumen lapiointi tuntuu aivan ylivoimaiselta urakalta, avuksi kannattaa ottaa tehokas lumilinko.

Lumilinko kolaa isommatkin lumimassat helposti ja siististi. Lumilingon käyttäminen on helppoa: nykyaikainen lumilinko on kevyt käyttää. Pienellä vaivalla lumilinko kykenee siirtämään suuriakin lumimääriä pois pihalta ja ajotieltä.

Talven aikana talon tai varastorakennusten katoille saattaa kertyä suuria määriä lunta. Raskas lumikuorma ei tee hyvää katon rakenteille. Lumet on helppo saattaa alas näppärän lumenpudottimen avulla. Lumenpudotinta on turvallista käyttöä eikä se vahingoita katsoa millään tavalla. Teleskooppivartensa avulla lumenpudotin kykenee pudottamaan lunta useiden metrien korkeudelta.

Pihan hiekoitus on edullinen keino ehkäistä vakavia vahinkoja

Lumettomina talvina kolaamisen saa unohtaa, mutta liukkaat tiet teettävät yhtä lailla työtä talvisiin päiviin. Hiekoittaminen onkin edullinen keino pitää piha käyttökunnossa ja estää mahdolliset kaatumiset, jotka voisivat johtaa vakaviin vahinkoihin. Hiekoitus on tehokas apu kovillakin pakkasilla, mutta kevään tullen ylimääräinen hiekka täytyy harjata pois.

Osa suosii pihallansa hiekoitushiekkaa, toiset taas vannovat suolauksen nimiin. Suolaus estää pihatien jäätymisen kokonaan pitäen tiet sulina. Suolan teho heikkenee yli 7 asteen pakkaskeleillä. Suola saattaa kuitenkin vahingoittaa pihakasveja ja aiheuttaa metallin, ja tätä kautta ajoneuvojen ruostumista. Suola ei myöskään tee hyvää betonipinnoille.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 133 )
Järjestä:
  • Lumityöt helposti!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 721,00
    Näytä vertailu
  • Paljon tehoa leveämpään työhön!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5 281,00
    Näytä vertailu
  • 6,5HP lumilinko sähköstartilla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 150,00
    Näytä vertailu
  • Ryobi 36V hiiliharjaton 45 cm:n lumilinko luo jäistä ja pakkautunutta lunta jopa 25 cm:n syvyydeltä tukkeutumatta. Linkoaa lumen 8 metrin päähän pitäen kulkuväylät helposti puhtaina lumesta. Mukana Lithium+ 4,0Ah akku ja laturi (4,0 Ah/h).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 899,00
    Näytä vertailu
  • Ryobi 36V hiiliharjaton 53 cm:n lumilinko Luo lunta jopa 33 cm:n syvyydeltä ja linkoaa lumen jopa 10,7 metrin päähän. Mukana Lithium+ 5,0 Ah -akku ja laturi (4,0 Ah/h).

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 099,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 499,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 990,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 190,00
    Näytä vertailu
  • Lumipenkka matalaksi Rammy-lumilingolla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4 390,00
    Näytä vertailu
  • Kevyt, itsevetävä telalumilinko, jolla siirrät pienet ja keskikokoiset lumimassat nopeasti ja vaivattomasti. Telat varmistavat liikkuvuuden paikassa kuin paikassa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 990,00
    Näytä vertailu
  • SnowLine 760.4 TE 2-vaihe telalumilinko. Työleveys 76cm, korkeus 54,5 cm, heittomatka max 15M. Ohjauspaneelissa MAXLED valo ja keskeiset säätimet. Lämpökahvat, sähköstartti, 6 vaihdetta eteen ja 2 taakse. 4-tahtimoottori 420cc 9,0kW. Tankki 6,5L.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 990,00
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 12