Ulkosohvat, terassisohvat ja sohvaryhmät

Polyrottinkikalusteet terassia ja kesäpihaa kaunistamaan
Erilaisiin kesäisiin oleskelutiloihin saadaan näyttävyyttä ja toimivuutta oikeanlaisilla puutarhakalusteilla. Kesäisten pihakalusteiden tarjonta onkin siksi runsasta. Myös pienempiin tiloihin saadaan viihtyvyyttä hyvillä kalusteratkaisuilla.

Polyrottinkikalusteilla kestävyyttä
Puutarhojen lisäksi myös terassit ja parvekkeet ovat oivallisia tiloja viihtyisiksi oleskelutiloiksi. Niissä pihakalusteita voidaankin käyttää lähes ympäri vuoden. Nykyisin onkin trendikästä tehdä parvekkeesta tai terassista toinen olohuone, jossa on täysin säänkestävät puutarhakalusteet. Tämä onnistuu muun muassa siten, että terassin sisustus suunnitellaan toimivaksi polyrottinkikalusteilla. Myös Kärkkäisen verkkokaupassa myydään polyrottinkikalusteita erilaisiin tarpeisiin.

Polyrottinki on suosittu materiaali piha- ja terassikalusteissa. Se on muoviseoksesta valmistettu punos. Sen rajaton muovailtavuus ja hyvät säänkesto-ominaisuudet ovat syrjäyttäeet monet muut materiaalit. Polyrottinki eroaa luonnonmateriaaleista muun muassa siinä, että sillä on huomattavasti parempi säänkesto, mutta ukoasultaan se kuitenkin muistuttaa luonnonmateriaaleista valmistettua rottinkia.

Erilaisia piha- ja terassikalusteita
Kun mietit terassisi sisustusta tai olet muuten vain aikeissa hankkia puutarhakalusteita, tule tutustumaan valikoimaamme verkkokaupassamme tai myymälöissämme. Hyvä esimerkki polyrottinkikalusteista on muun muassa trendikkääseen Milano sarjan ruokailuryhmään kuuluuvat ruokapöytä ja neljä tuolia. Tuolit on valmistettu luonnollisen rottingin värisestä polyrottingista, ja pöytälevy on ruskeaa puujäljitelmä polywoodia. Kalusteiden runko on pulverimaalattua mattamustaa terästä.

Pöytien ja tuolien lisäksi myös terassin sohva ja terassin sohvaryhmä voivat olla polyrottinkia. Myös aurinkovuoteet voivat olla polyrottinkia. Esimerkiksi Pasta aurinkosängyssä patjaosa on punottu pyöreällä polyrottingilla. Aurinkosängyn runko puolestaan on terästä ja sen vahvuus on 22 x 1,0 millimetriä.

Valmistusmateriaalina teräs
Teräs on polyrottingin lisäksi puutarhakalusteissa paljon käytetty materiaali. Myös muovia ja erilaisia kankaita käytetään valmistusmateriaalina osassa tuotteista. Esimerkiksi klassisen malliset puutarhatuolit ovat muovia.

Muovituoleille ominaista on hyvä kestävyys vaihtelevissa sääolosuhteissa. Nämä tuolit on helppo puhdistaa haalealla vedellä, pesuaineella ja pehmeällä liinalla. Teräksestä valmistettuja puutarhakalusteita ovat usein muun muassa erilaiset penkit, pöytäsetit ja puutarhakalusteiden rungot.

Mitä tulisi huomioida valitessaan puutarhakalusteita?
Kun valitset itsellesi sopivia puutarhakalusteita, kannattaa ottaa huomioon muutamia seikkoja. Puutarhatuoleissa ja -sohvissa esimerkiksi tulisi olla hyvä istua. Siksi kannattaakin valita kalusteita, jotka antavat tukea selälle ja jaloille.

Tule tutustumaan erilaisiin puutarhakalusteisiin verkkokaupassamme. Valikoimassamme on laadukkaita polyrottinkikalusteita, mutta myös paljon muita kalusteita terassille ja puutarhaan. Tervetuloa ostoksille!

Tuotteet: ( 1 - 60 / 64 )
Järjestä:
  • Pienenpääkin terassiin kätevä sohvaryhmä jota ei ole hinnalla pilattu!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Säästä29%
    Väri:
    Näytä vertailu
  • Kaunis polyrottinkinen kalustesetti kesästä nauttimiseen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00
    Säästä17%
    Väri:Musta

    Väri:Tummanruskea
    Näytä vertailu
  • Tämä setti on oiva valinta niille, jotka selkeiden linjojen lisäksi arvostavat ulkokalusteiden käytännöllisyyttä, kestävyyttä ja helppohoitoisuutta. Neutraalin yleisilmeen ansiosta settiä voi huoletta yhdistää erilaisiin värimaailmoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 589,00
    Näytä vertailu
  • Näppärä sohvaryhmä joka sopii myös hyvin parvekkeelle!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Väri:
    Näytä vertailu
  • Kaunis iso U-muotoinen kulmasohva!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 199,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 999,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 529,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 599,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 199,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs sohvaryhmä kahdella pöydällä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 999,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs sohvaryhmä kahdella pöydällä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 999,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 149,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 149,00
    Näytä vertailu
  • Tässä kelpaa nauttia kesäpäivistä rennosti loikoillen tai kirjaa lukien!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 729,00

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Tässä kelpaa nauttia kesäpäivistä rennosti loikoillen tai kirjaa lukien!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Tässä kelpaa nauttia kesäpäivistä rennosti loikoillen tai kirjaa lukien!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 199,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs vaalea sohvaryhmä, korkeammilla selkänojilla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 899,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs vaalea sohvaryhmä, korkeammilla selkänojilla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 199,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs vaalea sohvaryhmä, korkeammilla selkänojilla!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 799,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 799,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 599,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 299,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 899,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 559,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 389,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 429,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 359,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
    Näytä vertailu
  • Näyttävä Admiral kulmasohvaryhmä sopii erinomaisesti isolle terassille tai puutarhan oleskelutilaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 849,00
    Näytä vertailu
  • Kaunis harmaa sohvaryhmä, joka sopii monenlaiseen ulkosisustukseen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 699,00
    Näytä vertailu
  • Siro sohvaryhmä joka sopii niin moderniin kaupunkiterassille kuin perinteiseen mökkimiljööseen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 199,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikas sohvasarja, joka sopii niin moderniin kuin perinteiseen sisustukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 099,00
    Näytä vertailu
  • Kaunis harmaa sohvaryhmä, kesäiltojen viettämiseen!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 499,00
    Näytä vertailu
  • Iso trendikäs kulmasohva pöydällä, isommallekin seurueelle!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2 299,00
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs iso sohvaryhmä kauniilla pöydällä!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 399,00
    Näytä vertailu
  • Kaunis siro sohva parvekkeelle taikka pienempään terassiin!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 299,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 289,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 279,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 269,00
    Näytä vertailu
  • Tämä setti on oiva valinta niille, jotka selkeiden linjojen lisäksi arvostavat ulkokalusteiden käytännöllisyyttä, kestävyyttä ja helppohoitoisuutta. Neutraalin yleisilmeen ansiosta settiä voi huoletta yhdistää erilaisiin värimaailmoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 589,00
    Näytä vertailu
  • Erinomainen valinta niille, jotka selkeiden linjojen lisäksi arvostavat ulkokalusteiden käytännöllisyyttä, kestävyyttä ja helppohoitoisuutta. Neutraalin yleisilmeen ansiosta settiä voi huoletta yhdistää erilaisiin värimaailmoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 789,00
    Näytä vertailu
  • Tämä setti on oiva valinta niille, jotka selkeiden linjojen lisäksi arvostavat ulkokalusteiden käytännöllisyyttä, kestävyyttä ja helppohoitoisuutta. Neutraalin yleisilmeen ansiosta settiä voi huoletta yhdistää erilaisiin värimaailmoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 489,00
    Väri:Musta/Harmaa
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00