Hälytyslaitteet tuovat turvallisuutta elämiseen

Hälytyslaitteet ja hälytysjärjestelmät on tehty turvaamaan elämistä ja olemista kaikenlaisilta vaaroilta, joita esimerkiksi omakotitalossa tai asunnossa voi syntyä. Puhumattakaan yleisistä paikoista kuten kouluista, kaupoista, kirjastoista tai vaikkapa harrastustiloista. Hälyttimien ansiosta moniin asioihin on voitu varautua ja ennakoida. Ja onneksi yleisesti ottaen hälyttimet eivät kovin usein joudu töihin, eli asuminen ja eläminen on meillä varsin turvallista.

Mitä ovat hälytyslaitteet?
Hälytyslaitteita ja hälytysjärjestelmiä on hyvin monenlaisia. Osa on keskittynyt vain yhden asian havainnointiin ja hälyttämiseen ja osa sitten useampien erilaisten riskien ennakoimiseen. Ihan jo meille kaikille tuttu ovikello on yhdenlainen hälytin. Se on tärkeä osa asumista ja asumismukavuutta. Ovi voi olla aina lukossa, kun siinä on hälytin, jonka avulla sisälle tulija voi ilmoittaa tulostaan.

Lisäksi ovat murtohälyttimet, palovaroittimet, erilaiset liiketunnistimet, vesi- ja kosteushälyttimet, häkävaroittimet sekä muut ilmanlaatuvaroittimet. Hälytyslaitteita voi ajastaa tai saada aktivoitumaan liikettä tunnistavalla anturilla. Hälytyslaitteiden lisäksi tai osana järjestelmää voivat olla myös valvontakamerat. Kameran avulla on mahdollista saada reaaliaikaista kuvaa esimerkiksi kotoa silloin kun itse on poissa paikalta.

Palovaroitin on nykyisin pakollinen joka kodin ja konttorin tarvike. Palovaroitinjärjestelmä voi parhaimmillaan estää tulipalon syttymisen tai hälyttää palokunnan paikalle palon syttyessä. Tallentavassa järjestelmässä palon syttymissyykin voi olla helpompaa selvittää myöhemmin.

Piha turvalliseksi hämärä- ja liiketunnistimilla
Ympäristön turvallisuuteen voi vaikuttaa monella tapaa. Pihavalot auttavat sekä omaa liikkumista ulkona että paljastavat ylimääräiset liikkujat pimeän aikaan. Pihavalot on mahdollista laittaa siten, että ne syttyvät joko hämärän tullen tai havaitessaan liikettä pihalla.

Liiketunnistin voi valon lisäksi laukaista hälytyksen. Näin varsinkin silloin, kun piha-alue on vartioitu eikä siellä saisi liikkua esimerkiksi öiseen aikaan. Hälytin pitää ihmisten lisäksi usein myös metsäneläimet loitolla.

Hälytyslaitteet ja valvontalaitteet tuovat turvallisuutta ja mukavuutta asumiseen ja elämiseen. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät monipuolisesti erilaisia hälytyslaitteita erilaisiin tarpeisiin. Voit tilata laitteet suoraan kotiovellesi, tai mikäli mieluummin keskustelet laitteista ensin ammattilaisen kanssa, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Autamme sinua löytämään parhaat välineet turvalliseen elämiseen!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 45 )
Järjestä:
  • RST-suojakotelolla suojaat esimerkiksi palokunnan kuivanousut/paloputket kestävään ja siistiin tapaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 595,00
    Näytä vertailu
  • 59 litraiseen DunWoren paloturvakaappiin saat talteen asiakirjat ja arvoesineet luvattomalta käytöltä. Kaappi toimii digitaalisella avainyhdistelmällä tai halutessasi voit käyttää fyysistä avainta. Murtovarmuutta lisää lukkiutuvat salvat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 399,00
    Näytä vertailu
  • 23 litraiseen DunWoren paloturvakaappiin saat talteen asiakirjat ja arvoesineet luvattomalta käytöltä. Kaappi toimii digitaalisella avainyhdistelmällä tai halutessasi voit käyttää fyysistä avainta. Murtovarmuutta lisää lukkiutuvat salvat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 359,00
    Näytä vertailu
  • Älykäs ja helppokäyttöinen radonmittari havaitsee radonin huoneilmasta. Käyttäjäystävällinen mobiiliapplikaatio Android- ja Apple puhelimiin. Toimii myös Airthings HUBin kanssa. Automaattinen kalibrointi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Näytä vertailu
  • Paristokäyttöinen laadukas kaasuvaroitin varoittaa propaanista, butaanista, hiilidioksidista, hiilimonoksidista ja narkoottisista kaasuista. Sopii erinomaisesti karavaanareille, kotiin, mökille, retkeilyyn tai veneeseen. Toiminta-aika 15vuotta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 98,00
    Näytä vertailu
  • Paristotoiminen kaasuvaroitin, joka on erittäin helppo asentaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 67,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,00
    Näytä vertailu
  • Jauhesammutin on monipuolinen perussammutin, joka sopii esimerkiksi veneisiin, ajoneuvoihin, toimistoihin sekä asuntoihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    Näytä vertailu
  • Nestesammutin on tehokas sammutin lämpimiin sisätiloihin, joissa ei ole kaasupalon vaaraa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,80

  • Paristokäyttöinen häkävaroitin, paristot tulevat paketin mukana. Käyttöikä 10 vuotta. Varoittimessa näyttö sekä kuittaus/testi ja peak leve-painikkeet.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,95
    Näytä vertailu