- Etusivu /
- Pukeutuminen (19576) /
- Lapset (3186) /
- Vaatteet
Lasten vaatteet
Lastenvaatteet kaiken ikäisille
Lasten työtä on leikki ja lasten vaatteet ovat työvaatteita. Niiden tulee kestää remuamista, rymyämistä, ryömimistä, maalailua, askartelua ja kaikkea muutakin, mitä lapset keksivät päivän aikana touhuta. Kasvavat lapset tarvitsevat paljon vaatetta. Milloin ovat housujen polvet puhki, milloin paidan hihat liian lyhyet. Onneksi lastenvaatteet on helppo hankkia netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta!Tee hyviä löytäjä - lasten vaatteet ale!
Lapset kasvavat nopeasti. Siksi uusia lastenvaatteita tarvitaan jatkuvalla tahdilla. Lapset ovat hyviä myös kuluttamaan omia kamppeitaan: seikkaillessa ja leikkiessä ei voi välttyä rikkinäisiltä housunpolvilta tai mustikan tahrimilta paidan rinnuksilta. Lasten vaatteiden alennusmyynnit tai erilaiset tarjoustempaukset ovat hyviä paikkoja löytää lastenvaatteita edullisesti.
Kotimaiset lasten vaatteet ovat hyviä, pidettyjä ja usein myös korkealaatuisia. Suomalaisia lastenvaatteita kannattaakin mahdollisuuksien mukaan tukea ja ostaa. Myös monet kansainväliset lastenvaatemerkit tarjoavat laadukkaita ja reiluja vaatteita jokapäiväiseen käyttöön. Tärkeintä on, että lastenvaatteissakin suosittaisiin kestävyyttä ja pitkää käyttöikää. Kertakäyttömuodin sijaan lastenvaatteet kannattaa hankkia laatu etunenässä, todelliseen tarpeeseen.
Lastenvaatteet netistä – Kärkkäiseltä!
Käytetyt lastenvaatteet kiertävät sukulaiselta toiselle tai niitä myydään itsepalvelukirpputoreilla ja nettikirppiksillä. Nämä ovatkin hyviä kanavia etsiä omalle lapselle ekologisia sisävaatteita. Kuitenkin joitain tuotteita, kuten lasten alusvaatteita ja sukkia ostetaan pääasiassa uutena hygieniasyistä. Lasten sukat eivät myöskään usein kestä niin kauan ehjänä, että ne kerkeäisivät päätyä kiertoon asti.
Myös lasten ulkovaatteet hankitaan usein uutena. Toppahaalarit ja takit harvoin säilyttävät pesussa kovin hyvin kuohkeutensa, joten lämpimiä ulkovaatteita löytyy helpoiten markettien ja verkkokauppojen tarjonnasta. Myös hansikkaat, kengät ja asusteet ovat usein juuri niitä tuotteita, joita kuluu paljon ja joita tästä syystä tulee hankittua usein uutena.
Käytettyjä vaatteita on joskus vaikea löytää oikeassa koossa. Kaikkein kestävin teko onkin hankkia vaatteet juuri oikeanlaisina, jotta ne päätyisivät varmasti käyttöön. Näin ne eivätkä myöskään turhaan lojuisi komeron perällä. Satsaa siis laatuun ja itseä sekä lasta miellyttäviin kuoseihin. Kärkkäisen kautta löydät lasten parhaiden ulkovaatteiden, sisävaatteiden ja asusteiden lisäksi myös kauneimmat lasten juhlavaatteet. Tervetuloa ostoksille!
Lastenvaatteet kaiken ikäisille
Lasten työtä on leikki ja lasten vaatteet ovat työvaatteita. Niiden tulee kestää remuamista, rymyämistä, ryömimistä, maalailua, askartelua ja kaikkea muutakin, mitä lapset keksivät päivän aikana touhuta. Kasvavat lapset tarvitsevat paljon vaatetta. Milloin ovat housujen polvet puhki, milloin paidan hihat liian lyhyet. Onneksi lastenvaatteet on helppo hankkia netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta!Tee hyviä löytäjä - lasten vaatteet ale!
Lapset kasvavat nopeasti. Siksi uusia lastenvaatteita tarvitaan jatkuvalla tahdilla. Lapset ovat hyviä myös kuluttamaan omia kamppeitaan: seikkaillessa ja leikkiessä ei voi välttyä rikkinäisiltä housunpolvilta tai mustikan tahrimilta paidan rinnuksilta. Lasten vaatteiden alennusmyynnit tai erilaiset tarjoustempaukset ovat hyviä paikkoja löytää lastenvaatteita edullisesti.
Kotimaiset lasten vaatteet ovat hyviä, pidettyjä ja usein myös korkealaatuisia. Suomalaisia lastenvaatteita kannattaakin mahdollisuuksien mukaan tukea ja ostaa. Myös monet kansainväliset lastenvaatemerkit tarjoavat laadukkaita ja reiluja vaatteita jokapäiväiseen käyttöön. Tärkeintä on, että lastenvaatteissakin suosittaisiin kestävyyttä ja pitkää käyttöikää. Kertakäyttömuodin sijaan lastenvaatteet kannattaa hankkia laatu etunenässä, todelliseen tarpeeseen.
Lastenvaatteet netistä – Kärkkäiseltä!
Käytetyt lastenvaatteet kiertävät sukulaiselta toiselle tai niitä myydään itsepalvelukirpputoreilla ja nettikirppiksillä. Nämä ovatkin hyviä kanavia etsiä omalle lapselle ekologisia sisävaatteita. Kuitenkin joitain tuotteita, kuten lasten alusvaatteita ja sukkia ostetaan pääasiassa uutena hygieniasyistä. Lasten sukat eivät myöskään usein kestä niin kauan ehjänä, että ne kerkeäisivät päätyä kiertoon asti.
Myös lasten ulkovaatteet hankitaan usein uutena. Toppahaalarit ja takit harvoin säilyttävät pesussa kovin hyvin kuohkeutensa, joten lämpimiä ulkovaatteita löytyy helpoiten markettien ja verkkokauppojen tarjonnasta. Myös hansikkaat, kengät ja asusteet ovat usein juuri niitä tuotteita, joita kuluu paljon ja joita tästä syystä tulee hankittua usein uutena.
Käytettyjä vaatteita on joskus vaikea löytää oikeassa koossa. Kaikkein kestävin teko onkin hankkia vaatteet juuri oikeanlaisina, jotta ne päätyisivät varmasti käyttöön. Näin ne eivätkä myöskään turhaan lojuisi komeron perällä. Satsaa siis laatuun ja itseä sekä lasta miellyttäviin kuoseihin. Kärkkäisen kautta löydät lasten parhaiden ulkovaatteiden, sisävaatteiden ja asusteiden lisäksi myös kauneimmat lasten juhlavaatteet. Tervetuloa ostoksille!
Category
Tuotelistaus
-
[ { "catentry_id" : "1263860001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263846501", "partNumber" : "303433306", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263862001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263846501", "partNumber" : "303433308", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_170":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263846501", "partNumber" : "303433304", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263846501", "partNumber" : "303433300", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263846501", "partNumber" : "303433302", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451723.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451723/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412934501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666375", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_146":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666373", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"8" , "Väri_|_Dark Sapphire":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666377", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"8" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412936501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666367", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_122":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666365", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412937501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666371", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_134":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412938001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412438501", "partNumber" : "303666369", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666379", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666391", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666389", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_146":"4" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412939501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666383", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666381", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412940501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666387", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"7" , "Väri_|_Pastel Lavender":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412439001", "partNumber" : "303666385", "unitPrice" : "10,99 €", "unitPriceRaw" : "10.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pastel Lavender":"9" , "Koko_|_134":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402966501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401619001", "partNumber" : "303657593", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401619001", "partNumber" : "303657595", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402968001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401619001", "partNumber" : "303657591", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_176":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402969501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401619001", "partNumber" : "303657597", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402970001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401619001", "partNumber" : "303657599", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_128":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429191001", "partNumber" : "303572803", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_AOP Green Black":"7" , "Koko_|_140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429191001", "partNumber" : "303572805", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"4" , "Väri_|_AOP Green Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429191001", "partNumber" : "303572807", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"4" , "Väri_|_AOP Green Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429191001", "partNumber" : "303572809", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_AOP Green Black":"8" , "Koko_|_170":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429191001", "partNumber" : "303572799", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_AOP Green Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459897.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459897/kider-lasten-collegehuppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429188501", "partNumber" : "303572819", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_AOP Green Black":"8" , "Koko_|_170":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429188501", "partNumber" : "303572811", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_AOP Green Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429188501", "partNumber" : "303572813", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_AOP Green Black":"9" , "Koko_|_140":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429188501", "partNumber" : "303572815", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"5" , "Väri_|_AOP Green Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429188501", "partNumber" : "303572817", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"4" , "Väri_|_AOP Green Black":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459941/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668983", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668987", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668985", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_122/128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668991", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668989", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608643", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401835501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608645", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608647", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"9" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401836501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608649", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608651", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430732501", "partNumber" : "303572688", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_90":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1430769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430732501", "partNumber" : "303572680", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1430770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430732501", "partNumber" : "303572682", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1430770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430732501", "partNumber" : "303572684", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_120":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1430771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430732501", "partNumber" : "303572686", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458982/kider-lasten-leggingsit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189501", "partNumber" : "303572758", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Oil Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189501", "partNumber" : "303572760", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Oil Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1429213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189501", "partNumber" : "303572762", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Oil Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1429213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189501", "partNumber" : "303572764", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Oil Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" }, { "catentry_id" : "1429214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189501", "partNumber" : "303572766", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Oil Green":"6" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459545/kider-lasten-collegepusero.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1263912001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263907001", "partNumber" : "303433148", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Tangelo Orange":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263907001", "partNumber" : "303433144", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Tangelo Orange":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263913001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263907001", "partNumber" : "303433142", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Tangelo Orange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263913501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263907001", "partNumber" : "303433146", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Tangelo Orange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263915001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263907001", "partNumber" : "303433140", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Tangelo Orange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452027.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452027/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "816382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "816371001", "partNumber" : "302789815", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Mid Light Melange Grey":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "816388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "816371001", "partNumber" : "302789819", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"7" , "Väri_|_Mid Light Melange Grey":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "816394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "816371001", "partNumber" : "302789817", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Mid Light Melange Grey":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419365.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419365/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419365.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419365/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "816397001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "816371001", "partNumber" : "302789823", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"7" , "Väri_|_Mid Light Melange Grey":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "816399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "816371001", "partNumber" : "302789821", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Mid Light Melange Grey":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146419389/kider-lasten-collegehousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429153501", "partNumber" : "303572792", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429153501", "partNumber" : "303572794", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429153501", "partNumber" : "303572797", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_170":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429153501", "partNumber" : "303572788", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1429167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429153501", "partNumber" : "303572790", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459842/kider-lasten-collegehuppari.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190001", "partNumber" : "303572768", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_India Ink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190001", "partNumber" : "303572770", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_India Ink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190001", "partNumber" : "303572772", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_India Ink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190001", "partNumber" : "303572774", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_India Ink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190001", "partNumber" : "303572776", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_India Ink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459699.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459699/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437010501", "partNumber" : "303668955", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437010501", "partNumber" : "303668953", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437010501", "partNumber" : "303668959", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"5" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437025001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437010501", "partNumber" : "303668957", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437010501", "partNumber" : "303668961", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Summer Sand":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1263819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433136", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Super Lemon":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433134", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433138", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433132", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263836001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433130", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Super Lemon":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712666", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712662", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712664", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"9" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712658", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712660", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572628", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572630", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572632", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572634", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572636", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_90":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687391", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687387", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687389", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_122":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687379", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687385", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687369", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687377", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687151", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liila":"3" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687155", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liila":"3" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687143", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Liila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687147", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liila":"3" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687139", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liila":"3" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687159", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Liila":"3" , "Koko_|_122":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414680001", "partNumber" : "303687163", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Liila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1419678501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611680", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611682", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_122":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611692", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611694", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_158":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419680501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611696", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611684", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611686", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_134":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419682001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611688", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"8" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1419682501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1419670501", "partNumber" : "303611690", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_146":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189001", "partNumber" : "303572752", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_AOP Green Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189001", "partNumber" : "303572754", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_AOP Green Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189001", "partNumber" : "303572756", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_AOP Green Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189001", "partNumber" : "303572748", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_AOP Green Black":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1429210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429189001", "partNumber" : "303572750", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_AOP Green Black":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459675.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459675/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572638", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572640", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572642", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572644", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572646", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_90":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1263810001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263791501", "partNumber" : "303433192", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263810501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263791501", "partNumber" : "303433194", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263813501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263791501", "partNumber" : "303433196", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263816001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263791501", "partNumber" : "303433190", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1263823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263791501", "partNumber" : "303433198", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146451181/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1368258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368233501", "partNumber" : "303600482", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" , "Koko_|_110/116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1368262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368233501", "partNumber" : "303600484", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"5" , "Väri_|_Harmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1368263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368233501", "partNumber" : "303600486", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-kids-t-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-t-shirt-for-barn.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-t-shirt-for-barn.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-kids-t-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1368263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368233501", "partNumber" : "303600488", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"7" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5404030160331/squishmallows-lasten-t-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1082661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082638501", "partNumber" : "303293630", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1082687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082638501", "partNumber" : "303293622", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1082689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082638501", "partNumber" : "303293626", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"3" , "Koko_|_120":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1082716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082638501", "partNumber" : "303293628", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_130":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1082721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082638501", "partNumber" : "303293624", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"3" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146446392/kider-lasten-collegehousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431124001", "partNumber" : "303668923", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431124001", "partNumber" : "303668927", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431124001", "partNumber" : "303668925", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431124001", "partNumber" : "303668931", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Summer Sand":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431124001", "partNumber" : "303668929", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Summer Sand":"6" , "Koko_|_92":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1082658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082642001", "partNumber" : "303293353", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Aurora Pink":"5" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082642001", "partNumber" : "303293351", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"2" , "Väri_|_Aurora Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1082674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082642001", "partNumber" : "303293359", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Aurora Pink":"5" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1082688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082642001", "partNumber" : "303293355", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Aurora Pink":"5" , "Koko_|_120":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1082723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082642001", "partNumber" : "303293357", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"5" , "Väri_|_Aurora Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447641.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447641/kider-lasten-leggingsit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1082675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082653001", "partNumber" : "303293610", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Orangeade":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1082682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082653001", "partNumber" : "303293606", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Orangeade":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1082688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082653001", "partNumber" : "303293602", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Orangeade":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1082702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082653001", "partNumber" : "303293608", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Orangeade":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1082720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1082653001", "partNumber" : "303293604", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Orangeade":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146447924/kider-lasten-paita.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401485501", "partNumber" : "303611980", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401485501", "partNumber" : "303611982", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401485501", "partNumber" : "303611984", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"6" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401485501", "partNumber" : "303611986", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Festival Bloom":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401485501", "partNumber" : "303611988", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427420501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1427412501", "partNumber" : "303364205", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Meleerattu Harmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1427421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427412501", "partNumber" : "303364207", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Meleerattu Harmaa":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1427422001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427412501", "partNumber" : "303364211", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Meleerattu Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427423001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427412501", "partNumber" : "303364209", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Meleerattu Harmaa":"6" , "Koko_|_134":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1427423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427412501", "partNumber" : "303364213", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_Meleerattu Harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599782570.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599782570/pokemon-lasten-collegehuppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1032131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032127501", "partNumber" : "303166316", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Bellwether Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1032132501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1032127501", "partNumber" : "303166330", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Bellwether Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1032139001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1032127501", "partNumber" : "303166312", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Bellwether Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1032142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032127501", "partNumber" : "303166320", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Bellwether Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1032146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1032127501", "partNumber" : "303166322", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Bellwether Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439752.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439752/kider-lasten-collegehousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1323042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589187", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"8" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589189", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"8" , "Koko_|_158/164":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589191", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"8" , "Koko_|_86/92":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589193", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_98/104":"3" , "Väri_|_Peyote Melange":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589181", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"7" , "Koko_|_110/116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589183", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Peyote Melange":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1323045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323011001", "partNumber" : "303589185", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peyote Melange":"7" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1424532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424502001", "partNumber" : "303613991", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424502001", "partNumber" : "303613993", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424533501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1424502001", "partNumber" : "303613995", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1424534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1424502001", "partNumber" : "303613997", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"7" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1424534501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1424502001", "partNumber" : "303613999", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715606929604/name-it-mini-nmmloder-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401530001", "partNumber" : "303613369", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Dark Denim":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401530001", "partNumber" : "303613371", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Dark Denim":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401530001", "partNumber" : "303613373", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Denim":"4" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401530001", "partNumber" : "303613375", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Denim":"5" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401530001", "partNumber" : "303613377", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Denim":"4" , "Koko_|_158/164":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1271907501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271256501", "partNumber" : "303505578", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Knockout Pink":"7" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271256501", "partNumber" : "303505580", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Knockout Pink":"8" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271256501", "partNumber" : "303505576", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Knockout Pink":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271256501", "partNumber" : "303505584", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Knockout Pink":"8" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Kids Only Girl Kogtropez uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,00 €-50%Norm. 29,99 €29,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1383573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1383535001", "partNumber" : "303591707", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" , "Koko_|_86/92":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1383573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1383535001", "partNumber" : "303591709", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_98/104":"3" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1383574001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1383535001", "partNumber" : "303591711", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"3" , "Koko_|_110/116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1383574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1383535001", "partNumber" : "303591713", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Moomin by Martinex Jokiranta lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,45 €-50%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1416822001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416808501", "partNumber" : "303616924", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_110/116":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416808501", "partNumber" : "303616928", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416823501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416808501", "partNumber" : "303616926", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_122/128":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416826001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416808501", "partNumber" : "303616932", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416826501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1416808501", "partNumber" : "303616930", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Kids Nkfziba lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%13,50 €-26,99 €Norm. 26,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1012303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145036", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" , "Koko_|_152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145034", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145038", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145032", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_134":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-trikaer-for-barn.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-trikaer-for-barn.jpg" } }, { "catentry_id" : "1012309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145030", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1271587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271185501", "partNumber" : "303480147", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cashmere Rose":"6" , "Koko_|_74/80":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271588001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271185501", "partNumber" : "303480145", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cashmere Rose":"6" , "Koko_|_110/116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271588501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271185501", "partNumber" : "303480151", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_98/104":"3" , "Väri_|_Cashmere Rose":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271185501", "partNumber" : "303480149", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cashmere Rose":"7" , "Koko_|_86/92":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Mini Nmfmusa lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50 €-50%Norm. 26,99 €26,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272261501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480031", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Orchid Petal":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480035", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_74":"2" , "Väri_|_Orchid Petal":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272262501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480033", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Orchid Petal":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272263001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480039", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Orchid Petal":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272263501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480037", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Orchid Petal":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272264001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480043", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Orchid Petal":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272264501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272128001", "partNumber" : "303480041", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Orchid Petal":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Mini Nmfzila lasten UV-uimahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%17,50 €-34,99 €Norm. 34,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1303304001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479285", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303304501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479289", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303305001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479287", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303305501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479293", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479291", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303306501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479297", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_176":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1303307001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1303277501", "partNumber" : "303479295", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_170":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Lmtd Nlmmadison lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%16,50 €-32,99 €Norm. 32,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1270779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479935", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479939", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_116":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479937", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479943", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479941", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270614001", "partNumber" : "303479945", "unitPrice" : "44,99 €", "unitPriceRaw" : "44.99", "Attributes" : { "Väri_|_Violet Ice":"1" , "Koko_|_98":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Lil' Atelier Mini Nmffarley lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50 €-50%Norm. 44,99 €44,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1297736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297716501", "partNumber" : "303515134", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_True Red":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1297737001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1297716501", "partNumber" : "303515140", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_164":"7" , "Väri_|_True Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1297737501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1297716501", "partNumber" : "303515142", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"2" , "Väri_|_True Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1297738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1297716501", "partNumber" : "303515136", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_True Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1297738501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1297716501", "partNumber" : "303515138", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_True Red":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Jack&Jones Junior Jpstfiji uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,00 €-50%Norm. 19,99 €19,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1281488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281439501", "partNumber" : "303512594", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_4/104-110":"7" , "Väri_|_Print Mussels":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281439501", "partNumber" : "303512596", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/116-122":"2" , "Väri_|_Print Mussels":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281489501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281439501", "partNumber" : "303512588", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140-146":"2" , "Väri_|_Print Mussels":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1281439501", "partNumber" : "303512590", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152-158":"1" , "Väri_|_Print Mussels":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1281490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1281439501", "partNumber" : "303512600", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128-134":"2" , "Väri_|_Print Mussels":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Zigzag Silvia lasten bikinit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,45 €-50%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1270951001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270654001", "partNumber" : "303505588", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Spa Retreat":"2" , "Koko_|_134/140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270951501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1270654001", "partNumber" : "303505590", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Spa Retreat":"3" , "Koko_|_146/152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270654001", "partNumber" : "303505586", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Spa Retreat":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1270953501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1270654001", "partNumber" : "303505592", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Spa Retreat":"2" , "Koko_|_158/164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Kids Only Girl Kogmalibu uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50 €-50%Norm. 34,99 €34,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1368343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570892", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kalamata":"8" , "Koko_|_170":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570884", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_122-128":"7" , "Väri_|_Kalamata":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570886", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_134-140":"5" , "Väri_|_Kalamata":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570888", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_146-152":"6" , "Väri_|_Kalamata":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1368345001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1368342001", "partNumber" : "303570890", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Kalamata":"8" , "Koko_|_158-164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Björn Borg lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,95 €-50%Norm. 39,90 €39,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479237", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Pool Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479241", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pool Blue":"3" , "Koko_|_122":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479239", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Pool Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479245", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pool Blue":"3" , "Koko_|_134":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479243", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Pool Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272212501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479249", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_146":"2" , "Väri_|_Pool Blue":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479247", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pool Blue":"3" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272213501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272130001", "partNumber" : "303479251", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pool Blue":"4" , "Koko_|_152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Kids Nkmzoccas lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%12,50 €-24,99 €Norm. 24,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272292001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480067", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480071", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_74":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272293501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480069", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480075", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_86":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480073", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_80":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272295001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480079", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_98":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272295501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272132001", "partNumber" : "303480077", "unitPrice" : "34,99 €", "unitPriceRaw" : "34.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"1" , "Koko_|_92":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Mini Nmmzilo lasten UV-uimahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%17,50 €-34,99 €Norm. 34,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1380312001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1380269501", "partNumber" : "303600556", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Punainen":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1380312501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1380269501", "partNumber" : "303600558", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"9" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1380314501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1380269501", "partNumber" : "303600554", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"9" , "Koko_|_110/116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-children-s-swimming-trunks.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-barns-badbyxor.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-children-s-swimming-trunks.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-lasten-uimahousut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5060300139416/spiderman-barns-badbyxor.jpg" } } ]
Spiderman lasten uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,45 €-50%Norm. 12,90 €12,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1330710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330633001", "partNumber" : "303588771", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Vihreä":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1330714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330633001", "partNumber" : "303588773", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1330715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1330633001", "partNumber" : "303588775", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä":"9" , "Koko_|_134":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1330716001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1330633001", "partNumber" : "303588777", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Vihreä":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599723573/minecraft-lasten-uimashortsit.jpg" } ]
Minecraft lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,45 €-50%Norm. 18,90 €18,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1274760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501444", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274760501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501450", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Misty Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274761001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501452", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274761501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501446", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Misty Red":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274762001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501448", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274762501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501458", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_152":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274763501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501454", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274764001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274726001", "partNumber" : "303501456", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_Misty Red":"2" , "Koko_|_146":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272298501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272133001", "partNumber" : "303480107", "unitPrice" : "33,99 €", "unitPriceRaw" : "33.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272299001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272133001", "partNumber" : "303480105", "unitPrice" : "33,99 €", "unitPriceRaw" : "33.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272133001", "partNumber" : "303480111", "unitPrice" : "33,99 €", "unitPriceRaw" : "33.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_170/176":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272133001", "partNumber" : "303480109", "unitPrice" : "33,99 €", "unitPriceRaw" : "33.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Lmtd Nlfzindulles lasten bikinit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,00 €-50%Norm. 33,99 €33,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1266007001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265760501", "partNumber" : "303427558", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Yarrow":"5" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266011501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265760501", "partNumber" : "303427556", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Yarrow":"4" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266033001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265760501", "partNumber" : "303427560", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Yarrow":"4" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266033501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1265760501", "partNumber" : "303427554", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Pink Yarrow":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1266067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1265760501", "partNumber" : "303427552", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Yarrow":"4" , "Koko_|_110/116":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Kids Nkfzimone lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,00 €-50%Norm. 15,99 €15,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1271579501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480115", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Bluefish":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271580001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480113", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Bluefish":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480119", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Bluefish":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480117", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Bluefish":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480123", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Bluefish":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480121", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bluefish":"7" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480127", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_Bluefish":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271184501", "partNumber" : "303480125", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_146":"2" , "Väri_|_Bluefish":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Kids Nkmmuxin lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,50 €-50%Norm. 26,99 €26,99 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1333918501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1333791001", "partNumber" : "303591801", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Sininen":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333921001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1333791001", "partNumber" : "303591795", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko_|_86/92":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333921501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1333791001", "partNumber" : "303591797", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko_|_98/104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333922001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1333791001", "partNumber" : "303591799", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"2" , "Koko_|_110/116":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Moomin by Martinex Saaristo lasten uimapaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,45 €-50%Norm. 24,90 €24,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1333867001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1333785001", "partNumber" : "303591721", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_98/104":"3" , "Väri_|_Persikka":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333867501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1333785001", "partNumber" : "303591723", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_110/116":"9" , "Väri_|_Persikka":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333868001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1333785001", "partNumber" : "303591725", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_Persikka":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1333870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1333785001", "partNumber" : "303591719", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Persikka":"9" , "Koko_|_86/92":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Moomin by Martinex Kotilot lasten uimapuku
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,45 €-50%Norm. 28,90 €28,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1274742001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501494", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_146":"2" , "Väri_|_Cool Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274742501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501496", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_Cool Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501482", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Cool Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501484", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Cool Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501490", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cool Blue":"5" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501492", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Cool Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274770001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501486", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Cool Blue":"6" , "Koko_|_122":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1274770501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1274727501", "partNumber" : "303501488", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Cool Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Reima Somero lasten uimashortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%14,45 €-28,90 €Norm. 28,90★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1271589501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480155", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fiery Coral":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271590001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480153", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fiery Coral":"2" , "Koko_|_104":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480159", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Fiery Coral":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271591001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480157", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fiery Coral":"2" , "Koko_|_74":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271591501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480163", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fiery Coral":"2" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271592001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480161", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Väri_|_Fiery Coral":"3" , "Koko_|_86":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1271593001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1271186001", "partNumber" : "303480165", "unitPrice" : "32,99 €", "unitPriceRaw" : "32.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Fiery Coral":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Name It Mini Nmfmasa lasten UV-uimahaalari
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-50%16,50 €-32,99 €Norm. 32,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1272721501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515110", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"1" , "Koko_|_164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515106", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"1" , "Koko_|_152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515108", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"1" , "Koko_|_158":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515102", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"1" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272706001", "partNumber" : "303515104", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_NavyBlue2":"1" , "Koko_|_146":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Finnwear Akseli lasten uimahousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95 €-50%Norm. 19,90 €19,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★
Takaisin