- Etusivu /
- Koneet (14009) /
- Mopoilu (2555) /
- Mopotarvikkeet
Mopotarvikkeet
Hyvät mopotarvikkeet lisäävät ajomukavuutta
Mopot ovat nuorten suosiossa. Suomessa arvellaan olevan pian jopa 300 000 mopoa, joten liikenteessämme niitä on jo hurja määrä. Mopojen lukumäärä on yli kaksinkertaistunut 2000-luvun alusta.
Suomessa nuoret saavat mopokortin 15-vuotiaana suoritettuaan teoriakokeen lisäksi käsittely- tai ajokokeen. Mopokortin suorittaminen on pakollinen, jos mopolla aikoo ajaa yleisillä teillä. Mopokortin voi suorittaa joko autokoulussa tai opetusluvalla. Laadukkaalla ajo-opetuksella pyritään välttämään liikenteessä tapahtuvat vakavat liikenneonnettomuudet.
Turvallisuuteen kannattaa panostaa
Oman mopon hankkiminen on monelle nuorelle, mopokortin suorittaneelle, suuri asia. Siihen on ehkä edellisten vuosien aikana kerätty rahaa ja sen etsimiseen on nähty vaivaa. On vapauttava tunne, kun pääsee ensikertaa omalla ajoneuvolla huristamaan kavereiden luokse!
Hyvin toimiva ja normien mukainen mopo on turvallinen ajettava. Turvalliseen ajoon kannattaa joka suhteessa pyrkiä, niin ajotyylillä kuin mopon kunnossapidonkin kautta. Onneksi on tarjolla suuri määrä mopon varaosia, joilla mopon saa pidettyä hyvin kunnossa ja turvallisena.
Mopoon osia ja mopoilua helpottavia tarvikkeita kannattaa hankkia myös ajomukavuuden lisäämiseksi. Tärkein varuste on ehdottomasti mopokypärä. Ilman kypärää ajamisesta saa sakot, ja sen pois jättäminen saattaa maksaa henkesi. Myös hyvillä renkailla ja toimivilla jarruilla on suuri merkitys turvallisuuteen. Hyvät ajovalot lisäävät myös turvallisuutta. Näet ajaessa paremmin ja tulet itse nähdyksi jo kauempaa. Ajovalojen myötä myös mopon vilkut tulee toimia hyvin.
Mopon kahvat sekä muovikatteet ovat vaihdettavissa
Mopon kahvat ja erilaiset vivut voivat murtua taikka katketa käytössä. Vaihdevivuista ja käynnistinpolkimista saattaa myös boorit kulua sileäksi, jolloin vivun polkaisemien ei anna koneelle tarvittavaa käskyä. Onneksi viallisen tilalle saa vaihdettua helposti uuden.
Mopon muoviosat, kuten katteet ja lokasuojat kuluvat ruman näköisiksi ajan myötä. Etenkin silloin, jos hiukan kolaroi mopoa, ne saatavat vioittua ja jopa haljeta. Pienellä vaivalla ne on helppo vaihtaa. Muovikatteet ovat selkeän yksivärisiä, mutta monet tykkäävät itse lisätä niihin tarroja tai maalauksia. Tällöin mopoon saa jotain omaperäistä ja itseä miellyttävää.
Mopoilukausi kestää keväästä pitkälle syksyyn, joten mopo kannattaa huoltaa ja varustaa heti kauden alussa huolella. Kärkkäisen verkkokaupasta löytyy laaja valikoima mopojen tarvikkeita, jotka tekevät mopoilusta turvallista ja miellyttävää.

-
[ { "catentry_id" : "391831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391758001", "partNumber" : "102041796", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-vaihdepoljin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-vaihdepoljin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-vaihdepoljin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-shifter.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-vaihdepoljin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-vaihdepoljin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438235019322/psychic-mx-06108-1-suzuki-shifter.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "391552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "391531001", "partNumber" : "102041752", "unitPrice" : "2,50 €", "unitPriceRaw" : "2.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-kaynnistimen-lukkojousi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-kaynnistimen-lukkojousi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-kaynnistimen-lukkojousi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-starter-lock-spring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-kaynnistimen-lukkojousi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-kaynnistimen-lukkojousi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4250362415073/101-octane-bt14343-139qma-b-starter-lock-spring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "864765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864764001", "partNumber" : "102237878", "unitPrice" : "5,00 €", "unitPriceRaw" : "5.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004876024/apollo-306006011001-ketjunkiristin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004876024/apollo-306006011001-ketjunkiristin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004876024/apollo-306006011001-ketjunkiristin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050004876024/apollo-306006011001-ketjunkiristin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050004876024/apollo-306006011001-ketjunkiristin.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "109503501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "109490001", "partNumber" : "101289237", "unitPrice" : "3,99 €", "unitPriceRaw" : "3.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-venttiilineula.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-venttiilineula.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-venttiilineula.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-valve-needle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-venttiilineula.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-venttiilineula.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6418914188594/ikh-valve-needle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Muoviosat 138 kpl
- Renkaat ja alusta 155 kpl
- Sähkö-osat 97 kpl
- Valaistus 55 kpl
- Vaijerit 16 kpl
- Jalkatuet ja tapit 6 kpl
- Kahvat ja tupet 51 kpl
- Laukut ja boxit 13 kpl
- Moottorit ja osat 27 kpl
- Ohjaustangot 13 kpl
- Peilit 7 kpl
- Istuimet ja lisäistuimet 24 kpl
- Telineet 3 kpl
- Äänitorvet 8 kpl
- Ikkunat 8 kpl
- Ikkunatarvikkeet 5 kpl
- Varustesetit 1 kpl
-
- Mopon runko-osat 212 kpl
- Mopon laukut ja telineet 7 kpl
- Valomaskit ja etuvalot 9 kpl
- Suojapeitteet 3 kpl
- Takavalot 23 kpl
- Tarrasarjat 16 kpl
- Vilkut 62 kpl
- Vaihdepolkimet 36 kpl
- Renkaat 140 kpl
- Sisärenkaat 47 kpl
- Renkaan venttiilit ja venttiilinhatut 19 kpl
- Vanteet 10 kpl
- Pyörän laakerit 10 kpl
- Jarrupolkimet 5 kpl
- Vannelukot 4 kpl
- Vanteiden pinnat ja nipat 18 kpl
- Magneeton ulosvetäjät 7 kpl
- Käynnistyspolkimet ja osat 37 kpl
-
- Jarrukahvat ja kytkinkahvat 54 kpl
- Ohjaustangot 22 kpl
- Kahvakumet ja tupet 32 kpl
- Mittaristo 10 kpl
- Mittariston tarvikkeet 1 kpl
- Peilit 45 kpl
- Sähkökatkaisijat 20 kpl
- Ohjaustangon korotuspalat 20 kpl
- Ohjaustangon pehmusteet 4 kpl
- Virtalukot ja lukkosarjat 14 kpl
- Kaasukahvat ja vivut 10 kpl
- Äänitorvet 2 kpl