Miesten sandaalit jokaiseen tarpeeseen netistä

Sandaalit ovat aivan ykköskengät kesäisin. Muinakin vuodenaikoina niille on käyttöä esimerkiksi työpaikoilla sisäkenkinä. Kunnolliset miesten sandaalit istuvat hyvin jalkaan ja ovat samalla sekä käytännölliset että tyylikkäät. Sandaalien hinta vaihtelee merkin mukaan, mutta yleisesti ne ovat edullinen hankinta. Kärkkäisen verkkokaupassa on laaja valikoima sandaaleita. Sieltä voi napata ostoskoriin varvassandaalit, rantasandaalit, urheilusandaalit, paljasjalkasandaalit, tavalliset remmisandaalit tai suihkusandaalit.

Sopiva sandaali ei tee rakkoja jalkaan
Sandaali on silloin oikeankokoinen, kun se tuntuu mukavalta. Mistään kohtaa ei purista eikä paina. Sandaaleissa ei tarvitse ottaa huomioon varpaille jäävää tilaa samalla tavalla kuin muissa kengissä, mutta toki on hyvin epämiellyttävää, jos varpaat tulevat niin sanotusti ulos sandaalista.

Pistokkaat ja varvassandaalit ovat hyvin väljät. Niiden istuvuutta on vaikeampi arvioida kuin remmisandaaleiden. Tärkeää kuitenkin on, että varvassandaalit tai pistokkaat eivät putoa jalasta ja että niilläkin on aivan mukava kävellä.

Sandaaleita kannattaa sovittaa sekä istuen että kävellen. Istuessa jalan asento ja pituus ovat hieman erilaiset kuin kävellessä. Jos istuessa kenkä tuntuu oikeankokoiselta, seistäessä se voi ollakin liian pieni.

On myös tärkeää, että remmisandaaleiden lesti on sopiva. Sandaaleiden malleissa on paljon eroa, joten kannattaa kiinnittää huomiota myös lestin leveyteen. Remmit puristavat helposti, jos lesti on liian kapea.

Sandaalit vapaa-ajalle, kaupungille tai rannalle
Varvassandaalit ovat oiva valinta kesäiselle hiekkarannalle. Niihin ei jää hiekkaa hiertämään, vaikka kävelisi pitkänkin matkan pehmeässä hiekassa. Varvassandaalit sopivat helppoutensa vuoksi myös mökille ja muutenkin arjen pikakengiksi. Ne on helppo sujauttaa jalkaan kiireessäkin. Niille, jotka tykkäävät käyttää kesälläkin sukkia, varvassandaalit eivät kuitenkaan ole se luonnollisin valinta.

Urheilusandaalit sopivat vapaa-aikaan, vaellukseen ja myös kaupungille, jos on tarkoitus kierrellä ja katsella ympärille niin, että kävelykilometrejä kertyy. Urheilusandaalit hengittävät hyvin, niitä voi käyttää sekä sukan kanssa että ilman sukkaa. Urheilusandaaleiden rinnalla on myynnissä usein myös paljasjalkasandaalit. Ne ovat kesäisin hyvin mukavat ja antavat sen tunteen, että kävelisi melkein avojaloin.

Kaikki miesten kengät löytyvät Kärkkäisen verkkokaupasta. Sandaaleiden lisäksi siellä on hyvä valikoima esimerkiksi miesten urheilukenkiä, vapaa-ajan kenkiä ja kävelykenkiä. Valikoima on tutustumisen arvoinen.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 78 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Grespa/Ftwwht/Grespa
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Camidio Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,29
    Kengän Euro koko:40,5
    Väri:Khaki/Corn
    Offer:977881
    Näytä vertailu
  • Miesten Tiore Logo Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,05
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:

    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Wideres Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 50,67
    Väri:
    Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Lomero Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    54,38
    -
    54,42
    Väri:
    Grey/Black/Orange
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Menfi Logo Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,64
    Väri:
    Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Merios Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    47,38
    -
    47,50
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Black/Flame Orange
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Ecoler Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 50,79
    Väri:
    Grey/Turquoise
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Lucibel Nahkasandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,32
    Väri:
    Dark Brown/Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Lucise Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,25
    Väri:
    Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Eritio Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,32
    Väri:
    Black/Lime
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Miesten Torrance Sandaalit

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    48,59
    -
    48,63
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Kengän Euro koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 7