Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
Lumoavan korut tehdään käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
Järvi-Suomen sydämessä kierrätetty jalometalli saa uuden muodon ja elämän.
Suunnittelijoidemme uneksimat ja piirtämät mallit muuttuvat todeksi kultaseppien käsissä – ja näin syntyneen korun avulla sinä voit näyttää tunteesi, muistaa lähimmäistä tai yllättää itsesi! Lumoavan koru on kestävä ja eettinen valinta, ja sellaisen hankkimalla tuet kotimaista työtä.
Meiltä voit valita korun kaikkiin elämäsi hetkiin.
Korumme koskettavat, koristavat ja lumoavat.
-
[ { "catentry_id" : "374703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981460", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981446", "unitPrice" : "969,00 €", "unitPriceRaw" : "969.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981458", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981470", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981454", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981444", "unitPrice" : "944,00 €", "unitPriceRaw" : "944.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981464", "unitPrice" : "1 239,00 €", "unitPriceRaw" : "1239.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374743001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981450", "unitPrice" : "1 024,00 €", "unitPriceRaw" : "1024.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981462", "unitPrice" : "1 209,00 €", "unitPriceRaw" : "1209.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981472", "unitPrice" : "1 384,00 €", "unitPriceRaw" : "1384.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981466", "unitPrice" : "1 274,00 €", "unitPriceRaw" : "1274.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981452", "unitPrice" : "1 054,00 €", "unitPriceRaw" : "1054.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/enchanting-honey-824900000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/enchanting-honey-824900000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981448", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981468", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613001", "partNumber" : "101981456", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172559/lumoava-hunaja-824900000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981548", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/enchanting-two-826130000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/enchanting-two-826130000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "372124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981554", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981558", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372135001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981552", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981556", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981550", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078001", "partNumber" : "101981546", "unitPrice" : "1 599,00 €", "unitPriceRaw" : "1599.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017175789/lumoava-kaksin-826130000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "371986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980822", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371997501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980856", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980854", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372032501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980852", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980818", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980820", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/the-enchanting-eden-724530000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/the-enchanting-eden-724530000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "372051001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959501", "partNumber" : "101980850", "unitPrice" : "3 699,00 €", "unitPriceRaw" : "3699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017178766/lumoava-eden-724530000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981488", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981494", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981500", "unitPrice" : "1 295,00 €", "unitPriceRaw" : "1295.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981482", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981478", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981486", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981490", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981484", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374746501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981492", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981496", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981498", "unitPrice" : "1 295,00 €", "unitPriceRaw" : "1295.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981480", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/enchanting-honey-824930000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/enchanting-honey-824930000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374613501", "partNumber" : "101981476", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017172634/lumoava-hunaja-824930000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980946", "unitPrice" : "1 004,00 €", "unitPriceRaw" : "1004.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980958", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980956", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980952", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980950", "unitPrice" : "1 059,00 €", "unitPriceRaw" : "1059.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980942", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980948", "unitPrice" : "1 029,00 €", "unitPriceRaw" : "1029.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980954", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074501", "partNumber" : "101980944", "unitPrice" : "979,00 €", "unitPriceRaw" : "979.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181704/enchanting-two-726100000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/lumoava-kaksin-726100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181704/enchanting-two-726100000-wedding-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980872", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980860", "unitPrice" : "849,00 €", "unitPriceRaw" : "849.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980870", "unitPrice" : "974,00 €", "unitPriceRaw" : "974.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980878", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980888", "unitPrice" : "1 239,00 €", "unitPriceRaw" : "1239.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980882", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980886", "unitPrice" : "1 204,00 €", "unitPriceRaw" : "1204.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374744501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980874", "unitPrice" : "1 024,00 €", "unitPriceRaw" : "1024.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980884", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980880", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980868", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/enchanting-honey-724900000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/enchanting-honey-724900000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980866", "unitPrice" : "919,00 €", "unitPriceRaw" : "919.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980876", "unitPrice" : "1 054,00 €", "unitPriceRaw" : "1054.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980862", "unitPrice" : "874,00 €", "unitPriceRaw" : "874.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608501", "partNumber" : "101980864", "unitPrice" : "894,00 €", "unitPriceRaw" : "894.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171101/lumoava-hunaja-724900000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980978", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980962", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980964", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/enchanting-two-726130000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/enchanting-two-726130000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "372133001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980970", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980966", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980968", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980974", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980972", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "101980976", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "442725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372075001", "partNumber" : "102141260", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181650/lumoava-kaksin-726130000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "371978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980808", "unitPrice" : "1 289,00 €", "unitPriceRaw" : "1289.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371980001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980810", "unitPrice" : "1 329,00 €", "unitPriceRaw" : "1329.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372005501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980802", "unitPrice" : "1 189,00 €", "unitPriceRaw" : "1189.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980806", "unitPrice" : "1 254,00 €", "unitPriceRaw" : "1254.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372013501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980804", "unitPrice" : "1 219,00 €", "unitPriceRaw" : "1219.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/the-enchanting-eden-724400000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/the-enchanting-eden-724400000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "372035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980814", "unitPrice" : "1 404,00 €", "unitPriceRaw" : "1404.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371959001", "partNumber" : "101980812", "unitPrice" : "1 364,00 €", "unitPriceRaw" : "1364.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166510/lumoava-eden-724400000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980906", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980896", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980916", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980914", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980892", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980904", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980902", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980908", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980912", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980900", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980898", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/enchanting-honey-724930000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/enchanting-honey-724930000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980910", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374609001", "partNumber" : "101980894", "unitPrice" : "1 399,00 €", "unitPriceRaw" : "1399.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017171316/lumoava-hunaja-724930000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "371978001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981414", "unitPrice" : "1 444,00 €", "unitPriceRaw" : "1444.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371983501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981424", "unitPrice" : "1 659,00 €", "unitPriceRaw" : "1659.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981412", "unitPrice" : "1 404,00 €", "unitPriceRaw" : "1404.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/the-enchanting-eden-824400000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/the-enchanting-eden-824400000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "372000501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981422", "unitPrice" : "1 614,00 €", "unitPriceRaw" : "1614.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981410", "unitPrice" : "1 364,00 €", "unitPriceRaw" : "1364.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981418", "unitPrice" : "1 529,00 €", "unitPriceRaw" : "1529.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981416", "unitPrice" : "1 484,00 €", "unitPriceRaw" : "1484.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981408", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "371961501", "partNumber" : "101981420", "unitPrice" : "1 569,00 €", "unitPriceRaw" : "1569.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017166435/lumoava-eden-824400000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981078", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372120501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981088", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981090", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981094", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372134501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981092", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981086", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981080", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981082", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372076501", "partNumber" : "101981084", "unitPrice" : "1 499,00 €", "unitPriceRaw" : "1499.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/enchanting-gold-bud-726530000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/lumoava-kullannuppu-726530000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179206/enchanting-gold-bud-726530000-wedding-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981540", "unitPrice" : "1 274,00 €", "unitPriceRaw" : "1274.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981538", "unitPrice" : "1 239,00 €", "unitPriceRaw" : "1239.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981536", "unitPrice" : "1 209,00 €", "unitPriceRaw" : "1209.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981524", "unitPrice" : "1 029,00 €", "unitPriceRaw" : "1029.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981526", "unitPrice" : "1 059,00 €", "unitPriceRaw" : "1059.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/enchanting-two-826100000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/enchanting-two-826100000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "372128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981542", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981532", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981530", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981528", "unitPrice" : "1 084,00 €", "unitPriceRaw" : "1084.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "101981534", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "442718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "102141296", "unitPrice" : "1 384,00 €", "unitPriceRaw" : "1384.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "442719501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "102141298", "unitPrice" : "1 419,00 €", "unitPriceRaw" : "1419.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "442724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372077501", "partNumber" : "102141294", "unitPrice" : "1 344,00 €", "unitPriceRaw" : "1344.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017181742/lumoava-kaksin-826100000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981638", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981640", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981644", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981648", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981636", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/enchanting-gold-bud-826530000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/enchanting-gold-bud-826530000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "372162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981650", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981634", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_15":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981642", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372078501", "partNumber" : "101981646", "unitPrice" : "1 699,00 €", "unitPriceRaw" : "1699.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017179275/lumoava-kullannuppu-826530000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "357066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "356928501", "partNumber" : "101972738", "unitPrice" : "539,00 €", "unitPriceRaw" : "539.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185658/lumoava-polku-705000000-pieni-risti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185658/lumoava-polku-705000000-pieni-risti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017185658/lumoava-polku-705000000-pieni-risti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017185658/enchanting-path-705000000-small-cross.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017185658/lumoava-polku-705000000-pieni-risti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185658/lumoava-polku-705000000-pieni-risti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185658/enchanting-path-705000000-small-cross.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479586", "unitPrice" : "1 569,00 €", "unitPriceRaw" : "1569.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479596", "unitPrice" : "2 089,00 €", "unitPriceRaw" : "2089.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479587", "unitPrice" : "1 614,00 €", "unitPriceRaw" : "1614.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479588", "unitPrice" : "1 659,00 €", "unitPriceRaw" : "1659.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/enchanting-honey-823900000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/enchanting-honey-823900000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479589", "unitPrice" : "1 709,00 €", "unitPriceRaw" : "1709.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479590", "unitPrice" : "1 759,00 €", "unitPriceRaw" : "1759.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479591", "unitPrice" : "1 809,00 €", "unitPriceRaw" : "1809.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479592", "unitPrice" : "1 859,00 €", "unitPriceRaw" : "1859.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479584", "unitPrice" : "1 479,00 €", "unitPriceRaw" : "1479.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479593", "unitPrice" : "1 914,00 €", "unitPriceRaw" : "1914.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479585", "unitPrice" : "1 524,00 €", "unitPriceRaw" : "1524.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479594", "unitPrice" : "1 969,00 €", "unitPriceRaw" : "1969.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101479595", "unitPrice" : "2 029,00 €", "unitPriceRaw" : "2029.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374615001", "partNumber" : "101981356", "unitPrice" : "2 149,00 €", "unitPriceRaw" : "2149.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017156245/lumoava-hunaja-823900000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479466", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479467", "unitPrice" : "969,00 €", "unitPriceRaw" : "969.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479458", "unitPrice" : "869,00 €", "unitPriceRaw" : "869.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479468", "unitPrice" : "994,00 €", "unitPriceRaw" : "994.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479469", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479460", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479470", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479471", "unitPrice" : "1 074,00 €", "unitPriceRaw" : "1074.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479462", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479464", "unitPrice" : "924,00 €", "unitPriceRaw" : "924.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/enchanting-promise-823000000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/enchanting-promise-823000000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101479465", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101981354", "unitPrice" : "1 134,00 €", "unitPriceRaw" : "1134.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374698001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374612501", "partNumber" : "101981352", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157518/lumoava-lupaus-823000000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479365", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/enchanting-tahto-723330000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/enchanting-tahto-723330000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479366", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479367", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374633501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479368", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479369", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374642001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479363", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374644001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101479364", "unitPrice" : "999,00 €", "unitPriceRaw" : "999.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374608001", "partNumber" : "101980762", "unitPrice" : "899,00 €", "unitPriceRaw" : "899.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154135/lumoava-tahdon-723330000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479335", "unitPrice" : "1 209,00 €", "unitPriceRaw" : "1209.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372092501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479336", "unitPrice" : "1 244,00 €", "unitPriceRaw" : "1244.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372093001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479337", "unitPrice" : "1 274,00 €", "unitPriceRaw" : "1274.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479338", "unitPrice" : "1 314,00 €", "unitPriceRaw" : "1314.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479339", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479332", "unitPrice" : "1 114,00 €", "unitPriceRaw" : "1114.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479333", "unitPrice" : "1 144,00 €", "unitPriceRaw" : "1144.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372095501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101479334", "unitPrice" : "1 174,00 €", "unitPriceRaw" : "1174.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372118501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101980760", "unitPrice" : "1 424,00 €", "unitPriceRaw" : "1424.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372134001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372074001", "partNumber" : "101980758", "unitPrice" : "1 384,00 €", "unitPriceRaw" : "1384.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017177653/enchanting-kiara-723100000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/lumoava-kiara-723100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017177653/enchanting-kiara-723100000-wedding-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446035501", "partNumber" : "102141264", "unitPrice" : "699,00 €", "unitPriceRaw" : "699.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017162758_1/lumoava-hunaja-733994000-kalvosinnapit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017162758_1/lumoava-hunaja-733994000-kalvosinnapit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017162758_1/lumoava-hunaja-733994000-kalvosinnapit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "443696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "443611501", "partNumber" : "102141417", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017182718_1/lumoava-aarni-574600000-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017182718_1/lumoava-aarni-574600000-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017182718_1/lumoava-aarni-574600000-kaulakoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "443580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "443514001", "partNumber" : "102141230", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187843_1/lumoava-aarni-534600200-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187843_1/lumoava-aarni-534600200-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017187843_1/lumoava-aarni-534600200-rannekoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446037001", "partNumber" : "102141268", "unitPrice" : "749,00 €", "unitPriceRaw" : "749.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017162741_1/lumoava-hunaja-737994000-solmionpidin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017162741_1/lumoava-hunaja-737994000-solmionpidin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017162741_1/lumoava-hunaja-737994000-solmionpidin.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446037501", "partNumber" : "102141419", "unitPrice" : "599,00 €", "unitPriceRaw" : "599.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017163311_1/lumoava-hali-766600000-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017163311_1/lumoava-hali-766600000-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017163311_1/lumoava-hali-766600000-riipus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "446040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "446036501", "partNumber" : "102141272", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017163397_1/lumoava-hali-746600000-korvakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017163397_1/lumoava-hali-746600000-korvakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017163397_1/lumoava-hali-746600000-korvakoru.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "402667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402640001", "partNumber" : "102074838", "unitPrice" : "489,00 €", "unitPriceRaw" : "489.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187959/lumoava-silmu-573300000-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187959/lumoava-silmu-573300000-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017187959/lumoava-silmu-573300000-kaulakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017187959/enchanting-bud-573300000-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017187959/lumoava-silmu-573300000-kaulakoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187959/lumoava-silmu-573300000-kaulakoru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017187959/enchanting-bud-573300000-necklace.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "402729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402700001", "partNumber" : "102074832", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188369/lumoava-polku-700900000-risti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188369/lumoava-polku-700900000-risti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188369/lumoava-polku-700900000-risti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188369/enchanting-path-700900000-cross.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188369/lumoava-polku-700900000-risti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188369/enchanting-path-700900000-cross.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188369/lumoava-polku-700900000-risti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "402727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402702501", "partNumber" : "102074822", "unitPrice" : "729,00 €", "unitPriceRaw" : "729.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188017/lumoava-silmu-763300000-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188017/lumoava-silmu-763300000-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188017/lumoava-silmu-763300000-kaulakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188017/enchanting-bud-763300000-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188017/lumoava-silmu-763300000-kaulakoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188017/lumoava-silmu-763300000-kaulakoru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188017/enchanting-bud-763300000-necklace.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "815534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "815488501", "partNumber" : "102726588", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017211463/lumoava-l74210800000-rakkain-korvakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017211463/lumoava-l74210800000-rakkain-korvakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017211463/lumoava-l74210800000-rakkain-korvakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017211463/lumoava-l74210800000-rakkain-korvakoru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017211463/enchanting-l74210800000-the-dearest-earring.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017211463/fortrollande-l74210800000-det-karaste-orhanget.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017211463/enchanting-l74210800000-the-dearest-earring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017211463/lumoava-l74210800000-rakkain-korvakoru.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017211463/fortrollande-l74210800000-det-karaste-orhanget.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479516", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479517", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479518", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374659001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479519", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479512", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479513", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479514", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/the-enchanting-tahto-823330000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/the-enchanting-tahto-823330000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" } }, { "catentry_id" : "374666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622501", "partNumber" : "101479515", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154999/lumoava-tahdon-823330000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479355", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479356", "unitPrice" : "844,00 €", "unitPriceRaw" : "844.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479357", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374632001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479358", "unitPrice" : "884,00 €", "unitPriceRaw" : "884.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479349", "unitPrice" : "704,00 €", "unitPriceRaw" : "704.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479359", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374636501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479350", "unitPrice" : "719,00 €", "unitPriceRaw" : "719.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374637501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479360", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479361", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374639001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479351", "unitPrice" : "739,00 €", "unitPriceRaw" : "739.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/the-enchanting-tahto-723300000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/the-enchanting-tahto-723300000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374640001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479352", "unitPrice" : "759,00 €", "unitPriceRaw" : "759.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374642501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479353", "unitPrice" : "779,00 €", "unitPriceRaw" : "779.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374645001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374622001", "partNumber" : "101479354", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154005/lumoava-tahdon-723300000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479476", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479477", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479478", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479479", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479480", "unitPrice" : "1 099,00 €", "unitPriceRaw" : "1099.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479473", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479474", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621501", "partNumber" : "101479475", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/enchanting-promise-823030000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/enchanting-promise-823030000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155125/lumoava-lupaus-823030000-vihkisormus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479325", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479326", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/enchanting-promise-723030000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/enchanting-promise-723030000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479327", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479328", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479329", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479330", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374641501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374621001", "partNumber" : "101479324", "unitPrice" : "949,00 €", "unitPriceRaw" : "949.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153800/lumoava-lupaus-723030000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479315", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479316", "unitPrice" : "869,00 €", "unitPriceRaw" : "869.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479317", "unitPrice" : "894,00 €", "unitPriceRaw" : "894.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479318", "unitPrice" : "914,00 €", "unitPriceRaw" : "914.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479319", "unitPrice" : "939,00 €", "unitPriceRaw" : "939.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479320", "unitPrice" : "964,00 €", "unitPriceRaw" : "964.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374635001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479321", "unitPrice" : "994,00 €", "unitPriceRaw" : "994.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479310", "unitPrice" : "784,00 €", "unitPriceRaw" : "784.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374638001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479322", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374639501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479311", "unitPrice" : "804,00 €", "unitPriceRaw" : "804.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479312", "unitPrice" : "809,00 €", "unitPriceRaw" : "809.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/enchanting-promise-723000000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/enchanting-promise-723000000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479313", "unitPrice" : "834,00 €", "unitPriceRaw" : "834.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620501", "partNumber" : "101479314", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017153688/lumoava-lupaus-723000000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "372096001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479486", "unitPrice" : "1 429,00 €", "unitPriceRaw" : "1429.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479487", "unitPrice" : "1 469,00 €", "unitPriceRaw" : "1469.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479488", "unitPrice" : "1 509,00 €", "unitPriceRaw" : "1509.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479482", "unitPrice" : "1 244,00 €", "unitPriceRaw" : "1244.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479483", "unitPrice" : "1 279,00 €", "unitPriceRaw" : "1279.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479484", "unitPrice" : "1 349,00 €", "unitPriceRaw" : "1349.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/enchanting-kiara-823100000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/enchanting-kiara-823100000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "372099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479485", "unitPrice" : "1 389,00 €", "unitPriceRaw" : "1389.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "372099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "372087001", "partNumber" : "101479723", "unitPrice" : "1 314,00 €", "unitPriceRaw" : "1314.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017155200/lumoava-kiara-823100000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479436", "unitPrice" : "1 614,00 €", "unitPriceRaw" : "1614.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374643001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479437", "unitPrice" : "1 664,00 €", "unitPriceRaw" : "1664.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479438", "unitPrice" : "1 709,00 €", "unitPriceRaw" : "1709.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479428", "unitPrice" : "1 324,00 €", "unitPriceRaw" : "1324.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374647501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479439", "unitPrice" : "1 759,00 €", "unitPriceRaw" : "1759.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479430", "unitPrice" : "1 364,00 €", "unitPriceRaw" : "1364.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479440", "unitPrice" : "1 814,00 €", "unitPriceRaw" : "1814.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479431", "unitPrice" : "1 404,00 €", "unitPriceRaw" : "1404.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479441", "unitPrice" : "1 864,00 €", "unitPriceRaw" : "1864.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479432", "unitPrice" : "1 444,00 €", "unitPriceRaw" : "1444.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479433", "unitPrice" : "1 484,00 €", "unitPriceRaw" : "1484.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479434", "unitPrice" : "1 524,00 €", "unitPriceRaw" : "1524.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374620001", "partNumber" : "101479435", "unitPrice" : "1 569,00 €", "unitPriceRaw" : "1569.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154319/enchanting-honey-723900000-wedding-ring.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/lumoava-hunaja-723900000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154319/enchanting-honey-723900000-wedding-ring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "374665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479606", "unitPrice" : "1 384,00 €", "unitPriceRaw" : "1384.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479607", "unitPrice" : "1 424,00 €", "unitPriceRaw" : "1424.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479598", "unitPrice" : "1 104,00 €", "unitPriceRaw" : "1104.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479608", "unitPrice" : "1 464,00 €", "unitPriceRaw" : "1464.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479599", "unitPrice" : "1 134,00 €", "unitPriceRaw" : "1134.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479609", "unitPrice" : "1 504,00 €", "unitPriceRaw" : "1504.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479600", "unitPrice" : "1 169,00 €", "unitPriceRaw" : "1169.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/enchanting-ukko-824000000-wedding-ring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/enchanting-ukko-824000000-wedding-ring.jpg" } }, { "catentry_id" : "374671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479610", "unitPrice" : "1 544,00 €", "unitPriceRaw" : "1544.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479601", "unitPrice" : "1 204,00 €", "unitPriceRaw" : "1204.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479602", "unitPrice" : "1 234,00 €", "unitPriceRaw" : "1234.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479603", "unitPrice" : "1 274,00 €", "unitPriceRaw" : "1274.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479604", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101479605", "unitPrice" : "1 344,00 €", "unitPriceRaw" : "1344.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "374685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "374605501", "partNumber" : "101981358", "unitPrice" : "1 589,00 €", "unitPriceRaw" : "1589.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154920/lumoava-ukko-824000000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "445663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445663001", "partNumber" : "101394957", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017148752_1/lumoava-vanilja-572400000-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017148752_1/lumoava-vanilja-572400000-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017148752_1/lumoava-vanilja-572400000-kaulakoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "371646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479446", "unitPrice" : "1 079,00 €", "unitPriceRaw" : "1079.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371648001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479448", "unitPrice" : "1 139,00 €", "unitPriceRaw" : "1139.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479449", "unitPrice" : "1 169,00 €", "unitPriceRaw" : "1169.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479450", "unitPrice" : "1 204,00 €", "unitPriceRaw" : "1204.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479443", "unitPrice" : "989,00 €", "unitPriceRaw" : "989.0", "Attributes" : { "Koko_|_16":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371653001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479451", "unitPrice" : "1 239,00 €", "unitPriceRaw" : "1239.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371653501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479444", "unitPrice" : "1 019,00 €", "unitPriceRaw" : "1019.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479445", "unitPrice" : "1 049,00 €", "unitPriceRaw" : "1049.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479452", "unitPrice" : "1 274,00 €", "unitPriceRaw" : "1274.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479453", "unitPrice" : "1 309,00 €", "unitPriceRaw" : "1309.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371657001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479454", "unitPrice" : "1 344,00 €", "unitPriceRaw" : "1344.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344440501", "partNumber" : "101479455", "unitPrice" : "1 379,00 €", "unitPriceRaw" : "1379.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017154418/lumoava-ukko-724000000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1323484001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1323449001", "partNumber" : "103344080", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225231/lumoava-l56249110000-bohemian-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225231/lumoava-l56249110000-bohemian-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225231/lumoava-l56249110000-bohemian-kaulakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225231/enchanting-l56249110000-bohemian-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225231/lumoava-l56249110000-bohemian-kaulakoru.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017225231/fortrollande-l56249110000-bohemiskt-halsband.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225231/enchanting-l56249110000-bohemian-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225231/fortrollande-l56249110000-bohemiskt-halsband.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017225231/lumoava-l56249110000-bohemian-kaulakoru.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "371646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479506", "unitPrice" : "959,00 €", "unitPriceRaw" : "959.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479507", "unitPrice" : "984,00 €", "unitPriceRaw" : "984.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371648501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479508", "unitPrice" : "1 009,00 €", "unitPriceRaw" : "1009.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479509", "unitPrice" : "1 039,00 €", "unitPriceRaw" : "1039.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479499", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Koko_|_16,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479510", "unitPrice" : "1 064,00 €", "unitPriceRaw" : "1064.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479500", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko_|_17":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371654001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479501", "unitPrice" : "839,00 €", "unitPriceRaw" : "839.0", "Attributes" : { "Koko_|_17,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479502", "unitPrice" : "864,00 €", "unitPriceRaw" : "864.0", "Attributes" : { "Koko_|_18":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371656501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479503", "unitPrice" : "889,00 €", "unitPriceRaw" : "889.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479504", "unitPrice" : "909,00 €", "unitPriceRaw" : "909.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" }, { "catentry_id" : "371658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "344441001", "partNumber" : "101479505", "unitPrice" : "934,00 €", "unitPriceRaw" : "934.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017157532/lumoava-tahdon-823300000-vihkisormus.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1021216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021204001", "partNumber" : "103150113", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_18":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219407/enchanting-dance-l53223700200-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219407/fortrollande-dans-l53223700200-armband.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/enchanting-dance-l53223700200-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/fortrollande-dans-l53223700200-armband.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg" } }, { "catentry_id" : "1021217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1021204001", "partNumber" : "103150115", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Pituus, cm_|_20":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219407/lumoava-tanssi-l53223700200-rannekoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1409215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409211001", "partNumber" : "103404601", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017226719/lumoava-l63244200590-aika-rannerengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017226719/lumoava-l63244200590-aika-rannerengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017226719/lumoava-l63244200590-aika-rannerengas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017226719/fortrollande-l63244200590-tidsarmband.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017226719/enchanting-l63244200590-time-bracelet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017226719/lumoava-l63244200590-aika-rannerengas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017226719/enchanting-l63244200590-time-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017226719/fortrollande-l63244200590-tidsarmband.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017226719/lumoava-l63244200590-aika-rannerengas.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "781069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "781052501", "partNumber" : "102668579", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017207688/lumoava-l74213600000-onnekas-korvakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017207688/lumoava-l74213600000-onnekas-korvakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017207688/lumoava-l74213600000-onnekas-korvakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017207688/enchanting-l74213600000-lucky-earring.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017207688/fortrollande-l74213600000-lucky-orhange.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017207688/lumoava-l74213600000-onnekas-korvakoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017207688/lumoava-l74213600000-onnekas-korvakoru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017207688/fortrollande-l74213600000-lucky-orhange.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017207688/enchanting-l74213600000-lucky-earring.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "331733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "331547001", "partNumber" : "101904867", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017182732_1/lumoava-aarni-534600000-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017182732_1/lumoava-aarni-534600000-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017182732_1/lumoava-aarni-534600000-rannekoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "443757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "443750001", "partNumber" : "102141228", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185702_1/lumoava-elegia-532600000-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017185702_1/lumoava-elegia-532600000-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017185702_1/lumoava-elegia-532600000-rannekoru.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "691551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "691532501", "partNumber" : "102516245", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200252/lumoava-yolento-l53218500200-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200252/lumoava-yolento-l53218500200-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200252/lumoava-yolento-l53218500200-rannekoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200252/enchanting-night-flight-l53218500200-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017200252/lumoava-yolento-l53218500200-rannekoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200252/enchanting-night-flight-l53218500200-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017200252/lumoava-yolento-l53218500200-rannekoru.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "402724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "402703501", "partNumber" : "102074778", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko, mm_|_11x13":"2" , "Väri_|_Kulta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188024/lumoava-silmu-743300000-korvakorut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188024/lumoava-silmu-743300000-korvakorut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188024/lumoava-silmu-743300000-korvakorut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188024/lumoava-silmu-743300000-korvakorut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017188024/enchanting-bud-743300000-earrings.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188024/lumoava-silmu-743300000-korvakorut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017188024/enchanting-bud-743300000-earrings.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139109501", "partNumber" : "103264277", "unitPrice" : "289,00 €", "unitPriceRaw" : "289.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224012/lumoava-l53234200590-aika-rannerengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224012/lumoava-l53234200590-aika-rannerengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224012/lumoava-l53234200590-aika-rannerengas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224012/enchanting-l53234200590-time-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224012/fortrollande-l53234200590-tidsarmband.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017224012/lumoava-l53234200590-aika-rannerengas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224012/fortrollande-l53234200590-tidsarmband.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224012/enchanting-l53234200590-time-bracelet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017224012/lumoava-l53234200590-aika-rannerengas.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1059401001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059374001", "partNumber" : "103171690", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222131/lumoava-l56239800700-vaellus-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222131/lumoava-l56239800700-vaellus-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222131/lumoava-l56239800700-vaellus-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222131/lumoava-l56239800700-vaellus-riipus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222131/enchanting-l56239800700-hiking-pendant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222131/fortrollande-l56239800700-vandringshange.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222131/fortrollande-l56239800700-vandringshange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222131/lumoava-l56239800700-vaellus-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222131/enchanting-l56239800700-hiking-pendant.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "445550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105481", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_21,5":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445551001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105477", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_19,5":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105478", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_20":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105480", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_21":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445597001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141170", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_24":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141168", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_23,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141174", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141176", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Koko_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "102141172", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_24,5":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105476", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_19":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105479", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_20,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105475", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko_|_18,5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105482", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_22":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445601501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105483", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_22,5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "445602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "445541501", "partNumber" : "101105484", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko_|_23":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "830253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "830225501", "partNumber" : "102738522", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017195992/lumoava-l56207710450-hilla-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017195992/lumoava-l56207710450-hilla-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017195992/lumoava-l56207710450-hilla-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017195992/fortrollande-l56207710450-hilla-hange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017195992/lumoava-l56207710450-hilla-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017195992/enchanting-l56207710450-hilla-pendant.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017195992/enchanting-l56207710450-hilla-pendant.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017195992/lumoava-l56207710450-hilla-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017195992/fortrollande-l56207710450-hilla-hange.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "815036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "815007501", "partNumber" : "102738524", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196005/lumoava-l56207710500-hilla-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196005/lumoava-l56207710500-hilla-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196005/lumoava-l56207710500-hilla-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196005/fortrollande-l56207710500-hilla-hange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196005/enchanting-l56207710500-hilla-pendant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196005/lumoava-l56207710500-hilla-riipus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196005/fortrollande-l56207710500-hilla-hange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196005/enchanting-l56207710500-hilla-pendant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196005/lumoava-l56207710500-hilla-riipus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1139147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139105501", "partNumber" : "103264287", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017223947/lumoava-l56232110000-rossi-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017223947/lumoava-l56232110000-rossi-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017223947/lumoava-l56232110000-rossi-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017223947/fortrollande-l56232110000-rossi-hangsmycke.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017223947/enchanting-l56232110000-rossi-pendant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017223947/lumoava-l56232110000-rossi-riipus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017223947/enchanting-l56232110000-rossi-pendant.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017223947/fortrollande-l56232110000-rossi-hangsmycke.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017223947/lumoava-l56232110000-rossi-riipus.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1059366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1059361001", "partNumber" : "103171688", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222124/lumoava-l56239800000-vaellus-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222124/lumoava-l56239800000-vaellus-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222124/lumoava-l56239800000-vaellus-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222124/fortrollande-l56239800000-vandringshange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222124/lumoava-l56239800000-vaellus-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222124/enchanting-l56239800000-hiking-pendant.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222124/enchanting-l56239800000-hiking-pendant.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222124/lumoava-l56239800000-vaellus-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222124/fortrollande-l56239800000-vandringshange.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "563521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "563456001", "partNumber" : "102323871", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196029/lumoava-1917-l50209010000-risti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196029/lumoava-1917-l50209010000-risti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196029/lumoava-1917-l50209010000-risti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196029/lumoava-1917-l50209010000-risti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017196029/enchanting-1917-l50209010000-cross.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196029/enchanting-1917-l50209010000-cross.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017196029/lumoava-1917-l50209010000-risti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1080334001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1080315001", "partNumber" : "103234751", "unitPrice" : "299,00 €", "unitPriceRaw" : "299.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222742/lumoava-salaisuus-korvakorut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222742/lumoava-salaisuus-korvakorut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222742/lumoava-salaisuus-korvakorut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222742/enchanting-secret-earrings.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222742/lumoava-salaisuus-korvakorut.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017222742/fortrollande-hemliga-orhangen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222742/fortrollande-hemliga-orhangen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222742/enchanting-secret-earrings.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017222742/lumoava-salaisuus-korvakorut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1007640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007627001", "partNumber" : "103123003", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219384/lumoava-tanssi-l56223700850-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219384/lumoava-tanssi-l56223700850-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219384/lumoava-tanssi-l56223700850-kaulakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219384/fortrollande-dans-l56223700850-halsband.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219384/enchanting-dance-l56223700850-necklace.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219384/lumoava-tanssi-l56223700850-kaulakoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219384/enchanting-dance-l56223700850-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219384/lumoava-tanssi-l56223700850-kaulakoru.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219384/fortrollande-dans-l56223700850-halsband.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "522952001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "522951001", "partNumber" : "102247973", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193080/lumoava-vuoksi-l53191500180-rannekoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193080/lumoava-vuoksi-l53191500180-rannekoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193080/lumoava-vuoksi-l53191500180-rannekoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193080/enchanting-vuoksi-l53191500180-bracelet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193080/lumoava-vuoksi-l53191500180-rannekoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193080/lumoava-vuoksi-l53191500180-rannekoru.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193080/enchanting-vuoksi-l53191500180-bracelet.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1007641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007627501", "partNumber" : "103122999", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219285/lumoava-oiva-l56221600000-kaulakoru.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219285/lumoava-oiva-l56221600000-kaulakoru.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219285/lumoava-oiva-l56221600000-kaulakoru.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219285/enchanting-oiva-l56221600000-necklace.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219285/fortrollande-oiva-l56221600000-halsband.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017219285/lumoava-oiva-l56221600000-kaulakoru.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219285/fortrollande-oiva-l56221600000-halsband.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219285/enchanting-oiva-l56221600000-necklace.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017219285/lumoava-oiva-l56221600000-kaulakoru.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "815037501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "815005501", "partNumber" : "102738502", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193134/lumoava-l56191010500-hento-riipus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193134/lumoava-l56191010500-hento-riipus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193134/lumoava-l56191010500-hento-riipus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193134/enchanting-l56191010500-delicate-pendant.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193134/fortrollande-l56191010500-delikat-hange.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438017193134/lumoava-l56191010500-hento-riipus.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193134/fortrollande-l56191010500-delikat-hange.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193134/lumoava-l56191010500-hento-riipus.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438017193134/enchanting-l56191010500-delicate-pendant.jpg" } } ]★★★★★