Lemmikkitarvikkeet helpottavat lemmikin hoitoa kotona

Lemmikkitarvikkeet voi kätevästi hankkia netistä jo vaikka ennen lemmikin hankintaa, niin ne ovat sitten valmiina, kun uusi tulokas saapuu kotiin. Koiratarvikkeet ja muiden lemmikkien tarvikkeet on suunniteltu lemmikkikohtaisiksi. Koirille ja kissoille sekä pienemmille lemmikeille löytyvät niin ruoat, nukkumapaikat kuin lelutkin. Lemmikkien lelut ovat tärkeä osa lemmikin hyvinvointia. Varsinkin pennut tarvitsevat usein kovasti virikkeitä kasvuun ja kehitykseen.

Lemmikkitarvikekauppa netissä

Lemmikki on nimensä mukaisesti eläin, jota lellitään ja hellitään usein koko perheen voimin. Lemmikin kanssa seurustelevat usein nekin perheen murrosikäiset, joilla ei välttämättä ole halua suuremmin muun perheen kanssa jutusteluun. Koiranpentu, kissa tai luppakorvainen pupu saavat mielen heltymään huononakin päivänä.

Lemmikin hyvinvointi on tärkeää. Hyvinvoinnin eteen ei tarvitse olla jatkuvasti tekemässä, mutta tietyt perustarvikkeet ja rutiinit ovat kuitenkin tärkeitä. Tarvikkeet lemmikin hoitoon löytyy helposti verkkokaupasta, mutta niitä voi olla mukavaa käydä hypistelemässä kivijalkakaupassakin. Näin pääsee kokeilemaan, miltä ne tuntuvat tai vaikkapa millaista ääntä tietty lemmikin lelu pitää. Silloin ei tule yllätyksiä sitten kotona.

Lemmikin hoitaminen on usein koko perheen juttu. Pienemmätkin lapset voivat osallistua hoitoon, kun lemmikinhoitotarvikkeet ovat kunnossa. Koiralle, kissalle, kanille ja linnulle löytyy lajille sopivia välineitä ulkoiluun ja kulkemiseen. Jyrsijälle, linnulle ja kaloille puolestaan löytyy kaikkea tärkeää kotona olemiseen ja ruokailuun liittyen.

Kissa- ja koiratarvikkeet netistä

Kissat ja koirat tarvitsevat toisinaan myös erilaisia lemmikin vaatteita. Tai vaikka eivät niin tarvitsisikaan, voi omistaja kaivata sellaisia. Varsinkin koirille on olemassa monenlaista päälle puettavaa sateeseen, pakkaseen ja tuuleen. Koiran asut on suunniteltu sopimaan nelijalkaisen kulkemiseen siten, että liikkuminen on vaivatonta, vaikka päällä olisi paksukin koiran takki.

Koirille ja kissoille sekä muillekin lemmikeille löytyy myös hauskoja asusteita vaikkapa jouluksi, syntymäpäiväksi tai muuten vain puettavaksi. Erilaiset rusetit, päähineet, pannat ja tossut tuovat mukavaa vaihtelua lemmikin päivään. Tosin toiset lemmikit ehkä mieluummin leikkisivät asusteilla kuin pukisivat niitä päälleen.

Kärkkäisen verkkokauppa palvelee kaikkia lemmikkikoteja ja lemmikeitä monipuolisella valikoimallaan. Lemmikkitarvikkeet voi tilata ympäri vuorokauden ja valita toimituksen vaikka suoraan kotiovelle.

Tuotteet: ( 61 - 72 / 208 )
Järjestä:
  • Pieni kissan peti korvilla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Väri:Harmaa
    Offer:390542
    Näytä vertailu
  • Ruudullinen peti koiralle

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Väri:Ruskea
    Offer:390766
    Näytä vertailu
  • Suorakulmainen peti kissalle tai koiralle

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Väri:Sininen
    Offer:390547
    Näytä vertailu
  • Piraijan muotoinen peti kissalle tai koiralle

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Väri:Harmaa
    Offer:390721
    Näytä vertailu
  • Mukava koiran peti siksak-kuvioilla

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
    Väri:Vihreä
    Offer:390764
    Näytä vertailu
  • Erittäin vankka ja ylellinen kissatalo, jota voit käyttää sisä- ja ulkokäyttöön. Voit helposti nostaa tämän kissan talon ja sijoittaa sen mihin tahansa taloon tai ulos.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    59,95
    -
    69,95
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Naomi kissanpedit on valmistettu superpehmeästä keinokarvasta

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Väri:pinkki/valkoinen
    Offer:35659
    Näytä vertailu
  • Cat Lodge, innovatiivinen konsepti ekologisesti suunniteltuihin kissojen kalusteisiin

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Offer:26831
    Näytä vertailu
  • Tutustu juomalähteeseemme.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90
    Offer:26820
    Näytä vertailu
  • Koiran uima-allas, jonka materiaalina koiran kynsiä kestävä muovi/mdf. Ei täytetä ilmalla vaan taitetaan auki. Reunat pysyvät tukevasti pystyssä. Altaan sisäpuoli on liukumatonta materiaalia, jossa koiran on helppo liikkua kaatumatta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    59,90
    -
    79,90
    Halkaisija:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Our wooden kennel for a dog is not only a place to shelter from weather conditions, it is also a comfortable bed for your faithful companion.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,99
    Koko:Medium
    Väri:mahogany
    Offer:754710
    Näytä vertailu
  • • Kissoille paljon tekemistä
    • Upea leikkipaikka
    • Helppo huoltaa ja koota

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,95
    Offer:35352
    Näytä vertailu
6
1 Pagination Pages Ellipsis 5 6 7 Pagination Pages Ellipsis 18