Lattiavalaisin on upea sisustusvalaisin jokaiseen kotiin

Lattiavalaisin on näyttävä kodin tai toimiston valaisin, jonka hankinnassa kannattaa käyttää hetki omaa luovuutta ja ideointia. Kun lattiavalaisimet valitsee huolella, siitä on iloa vuosikausiksi vaikka oma sisustustyyli välillä päivittyisikin. Musta lattiavalaisin säväyttää, valkoinen puolestaan sulautuu muuhun sisustukseen. Laadukas lattiavalaisin kestää käytössä pitkään ja sen voi halutessaan välillä siirtää olohuoneesta vaikka makuuhuoneeseen luomaan tunnelmaa.

Lattiavalaisin kotiin ja toimistoon

Lattiavalaisin sopii melkein minne vain. Se on kätevä, kaunis ja monikäyttöinen valaisin erilaisiin tiloihin. Lattiavalaisimia on useita erilaisia malleja. Kaareva lattiavalaisin sopii erityisen hyvin esimerkiksi sohvan taakse, jonne sen jalka voi jäädä osittain piiloon ja valaisinosa nousee valaisemaan sohvaa ja sohvapöytää.

Olohuoneen lisäksi lattiavalaisin sopii hyvin makuuhuoneeseen. Lattiavalaisin tuo vaihtelua ja persoonallista ilmettä tavallisten seinävalaisimien tilalla. Lattiavalaisimella saa sängynpäätyyn hyvin valaistusta lukemista ja muuta oleskelua varten. Varsinkin pariskunnan makuuhuoneen voi hyvin sisustaa kahdellakin lattiavalaisimella, jolloin parisängyn molemmin puolin voi laittaa lattiavalaisimet.

Lattiavalaisin toimii kodin lisäksi hyvin tunnelman luojana ja valaistuksen lisänä myös toimistotiloissa. Toimistossa lattiavalaisin voi valaista yhteisiä tiloja luoden niihin tunnelmaa, mutta yhtä lailla lattiavalaisimen voi laittaa työpöydän äärelle.

Persoonallinen lattiavalaisin kertoo asujasta

Valaistus siinä missä sisustuskin kertovat asunnon ja kodin asukkaasta paljon. Jokaisella meillä on omat mieltymyksemme ja tyylimme. Toisilla hillitympänä ja toisilla räväkämpänä. Kodin viihtyisyyteen vaikuttavat monet seikat, mutta sisustustavarat ovat väistämättä yksi suurimpia tekijöitä. Siksi sisustusvalintoja kannattaakin tehdä huolella.

Vaikka ajatus olisi pitää tyyli rentona ja huolettomana, niin ainakin remontointi- ja rakennusvaiheessa sisustukseen on hyvä hetkeksi keskittyä. Ei tarvita kalliita hankintoja, jotta koti saadaan viihtyisäksi.

Persoonalliset valinnat, aikaa kestävät materiaalit ja käytännölliset hankinnat niin valaistuksessa kuin muussakin sisustamisessa ovat usein pitkäaikaisia, järkeviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Lattiavalaisimissa on varaa mistä valita. Jokaiseen kotiin ja tyyliin löytyy vaihtoehtoja, joiden kesken valitsemisessa voi tulla jopa runsauden pulaa.

Kärkkäisen verkkokauppa on kodin laittajan ja sisustajan kauppa! Löydät laajasta valikoimasta runsaasti vaihtoehtoja kodin tunnelman ja viihtyisyyden luomiseen.

Tuotteet: ( 121 - 132 / 201 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Väri:Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs lattiavalaisin mustaa metallia. 32,5x140,5 cm. Maks 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Tyylikäs lattiavalaisin vaalean hiekanväristä metallia. 32,5x140,5 cm. Maks 1x40W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Väri:Hiekka
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Väri:hopea
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
    Väri:Musta/Ruskea
    Näytä vertailu
  • Pelkistetty ja linjakas kaksiosainen lattiavalaisin, jonka joustavat varret mahdollistavat valon suuntaamisen sinne, missä sitä tarvitaan. Sopii esimerkiksi luku- tai työskentelyvalaisimeksi. GU10, max 2x7W.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Modernisti muotoiltu led-lattiavalaisin, jonka valonväriä voi säätää lähes rajattomasti mukana tulevan kaukosäätimen avulla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Väri:Musta
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Klassisen tyylikäs lattiavalaisin harmaalla kangaspäällysteisellä varjostimella, jonka halk. 51 cm. Korkeus 151,5 cm. Maks 1x60W, E27 -kanta, IP20. Valonlähde ei sisälly pakkaukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 127,90
    Väri:Harmaa
    Näytä vertailu
  • Hykeham -lattiavalaisimessa on luonnonvärinen kaksikerroksinen bambuvarjostin, jonka halkaisija on 38 cm. Valaisimen korkeus on 129,5 cm. Valaisimeen sopii E27-kantainen maks. 40 W:n valonlähde, joka myydään erikseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 127,90
    Väri:Ruskea
    Näytä vertailu
11
1 Pagination Pages Ellipsis 10 11 12 Pagination Pages Ellipsis 17