- Etusivu /
- Pukeutuminen (19631) /
- Lapset (3205) /
- Ulkovaatteet (324) /
- Ulkoilupuvut ja haalarit (52) /
- Toppahaalarit
Lasten toppahaalarit
Toppahaalari lapselle talven pakkasille
Toppahaalarit ovat olleet vuosikymmeniä osa lasten lämmintä talvipukeutumista. Nykyiset toppahaalarit ovat pitkän tuotekehityksen tuloksia, joissa yhdistyvät lämmittävyys, tuulen pitävyys, hengittävyys sekä mukavuus. Kunnollinen toppahaalari lapselle kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin talven varalle. Silloin kylmyys ei pääse yllättämään pientä pihalla leikkijää.Lasten toppahaalarit mukailevat tyyliltään usein yleisiä muoti-ilmiöitä, mutta käytännöllisyys sekä toppapuvun hyvät ominaisuudet pysyvät aina mukana. Ulkohaalarit ovat tarkoitettu vaativiinkin olosuhteisiin, joten ne kestävät hyvin talven riehakkaat ulkoleikit. Esimerkiksi polvien sekä pepun kohdat ovat yleensä vahvistettu erittäin lujalla materiaalilla, joten toppahaalari päällä voi rymytä huolettomana.
Toppahaalari pitää kylmyyden poissa
Toppahaalari on lapsen paras lämmittäjä talven pakkasilla. Sen erinomaisuus perustuu siihen, että lapsi pukeutuu yhtenäiseen, lämmittävään asuun, jossa on toppatakki ja toppahousut yhteen liitettynä. Toppapuvussa ei ole pelkoa, että tuuli tai lumi pääsisivät kylmettämään lasta avonaisista saumoista. Toppahaalari on lapselle helppo puettava ja pienempikin lapsi oppii sen hyvin pukemaan päälleen.
Paras toppahaalari taaperolle onkin sopivan väljä, joten sen pukeminen onnistuu hyvin. Taaperoikäinen lapsi tarvitsee myös hiukan enempi liikkumatilaa puvun sisällä, jotta puku ei vaikeuta liikkumista. Usein vasta kävelemään oppinut lapsi on vielä kömpelö lumisessa maastossa, joten puvun istuvuus ei saa rajoittaa liikaa. Enimmäkseen vaunuissa ja turvakaukalossa istuvalle vauvalle toppapuku voi olla tyköistuvampi, jotta esimerkiksi turvavyöt eivät jää liian löysälle.
Nykyiset toppapuvut valmistetaan tuulen ja veden pitävistä materiaaleista sekä lämmittävästä vanu- tai untuvakerroksesta. Monessa talvihaalarissa on vielä lämmittävä fleece- tai polyesterivuori, minkä ansiosta se tuntuu mukavalta päällä. Talvihaalarin yksi merkittävä lämmönlisääjä on huppu. Huppu on helposti irtoava kiinnitarttumisvaaran takia, mutta normaali leikeissä se pysyy hyvin mukana. Huppu on myös lisäämässä toppapuvun ilmettä, kuten esimerkiksi Reiman Reimatec Gotland -toppahaalarissa.
Valitse toppahaalarin koko oikein
Lapsen koko on merkittävä seikka toppahaalaria valittaessa. Myös lapsen raajojen pituus vaikuttaa toppapuvun kokoon. Pitkäraajaisille lapsille kannattaa valita kokoa isompi toppahaalari.
Jätä sopivaa liikkumavaraa puvun hankinnassa, sillä hiukankin kireällä puvulla lapsen luontaiset liikeradat estyvät.
Huomioi seikka, että lahkeista liian pitkältä vaikuttava toppapuku voi olla aivan sopiva talvikenkien kanssa, sillä kengät vievät puvun pituudelta muutamia senttejä.
Jos epäilet puvun koon kanssa, kannattaa valita aina se suurempi. Hieman liian ison toppahaalarin kanssa on helpompi liikkua, mitä liian pienen. Erinomainen toppahaalari lapselle onkin Didriksonsin Björnen -toppahaalari, jossa lahkeissa sekä käsissä on taittovara, jolla puvun kokoa voidaan lisätä yhden koon verran. Tämän puvun hankinta tulee edulliseksi, sillä se voi lämmittää lasta jopa kaksi talvikautta!
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät talven parhaat toppahaalarit miellyttävään hintaan!
Toppahaalari lapselle talven pakkasille
Toppahaalarit ovat olleet vuosikymmeniä osa lasten lämmintä talvipukeutumista. Nykyiset toppahaalarit ovat pitkän tuotekehityksen tuloksia, joissa yhdistyvät lämmittävyys, tuulen pitävyys, hengittävyys sekä mukavuus. Kunnollinen toppahaalari lapselle kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin talven varalle. Silloin kylmyys ei pääse yllättämään pientä pihalla leikkijää.Lasten toppahaalarit mukailevat tyyliltään usein yleisiä muoti-ilmiöitä, mutta käytännöllisyys sekä toppapuvun hyvät ominaisuudet pysyvät aina mukana. Ulkohaalarit ovat tarkoitettu vaativiinkin olosuhteisiin, joten ne kestävät hyvin talven riehakkaat ulkoleikit. Esimerkiksi polvien sekä pepun kohdat ovat yleensä vahvistettu erittäin lujalla materiaalilla, joten toppahaalari päällä voi rymytä huolettomana.
Toppahaalari pitää kylmyyden poissa
Toppahaalari on lapsen paras lämmittäjä talven pakkasilla. Sen erinomaisuus perustuu siihen, että lapsi pukeutuu yhtenäiseen, lämmittävään asuun, jossa on toppatakki ja toppahousut yhteen liitettynä. Toppapuvussa ei ole pelkoa, että tuuli tai lumi pääsisivät kylmettämään lasta avonaisista saumoista. Toppahaalari on lapselle helppo puettava ja pienempikin lapsi oppii sen hyvin pukemaan päälleen.
Paras toppahaalari taaperolle onkin sopivan väljä, joten sen pukeminen onnistuu hyvin. Taaperoikäinen lapsi tarvitsee myös hiukan enempi liikkumatilaa puvun sisällä, jotta puku ei vaikeuta liikkumista. Usein vasta kävelemään oppinut lapsi on vielä kömpelö lumisessa maastossa, joten puvun istuvuus ei saa rajoittaa liikaa. Enimmäkseen vaunuissa ja turvakaukalossa istuvalle vauvalle toppapuku voi olla tyköistuvampi, jotta esimerkiksi turvavyöt eivät jää liian löysälle.
Nykyiset toppapuvut valmistetaan tuulen ja veden pitävistä materiaaleista sekä lämmittävästä vanu- tai untuvakerroksesta. Monessa talvihaalarissa on vielä lämmittävä fleece- tai polyesterivuori, minkä ansiosta se tuntuu mukavalta päällä. Talvihaalarin yksi merkittävä lämmönlisääjä on huppu. Huppu on helposti irtoava kiinnitarttumisvaaran takia, mutta normaali leikeissä se pysyy hyvin mukana. Huppu on myös lisäämässä toppapuvun ilmettä, kuten esimerkiksi Reiman Reimatec Gotland -toppahaalarissa.
Valitse toppahaalarin koko oikein
Lapsen koko on merkittävä seikka toppahaalaria valittaessa. Myös lapsen raajojen pituus vaikuttaa toppapuvun kokoon. Pitkäraajaisille lapsille kannattaa valita kokoa isompi toppahaalari.
Jätä sopivaa liikkumavaraa puvun hankinnassa, sillä hiukankin kireällä puvulla lapsen luontaiset liikeradat estyvät.
Huomioi seikka, että lahkeista liian pitkältä vaikuttava toppapuku voi olla aivan sopiva talvikenkien kanssa, sillä kengät vievät puvun pituudelta muutamia senttejä.
Jos epäilet puvun koon kanssa, kannattaa valita aina se suurempi. Hieman liian ison toppahaalarin kanssa on helpompi liikkua, mitä liian pienen. Erinomainen toppahaalari lapselle onkin Didriksonsin Björnen -toppahaalari, jossa lahkeissa sekä käsissä on taittovara, jolla puvun kokoa voidaan lisätä yhden koon verran. Tämän puvun hankinta tulee edulliseksi, sillä se voi lämmittää lasta jopa kaksi talvikautta!
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät talven parhaat toppahaalarit miellyttävään hintaan!
-
[ { "catentry_id" : "617737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368406", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest Night":"8" , "Koko_|_6 (116cm)":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368394", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest Night":"8" , "Koko_|_10 (140cm)":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368402", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_4 (104cm)":"3" , "Väri_|_Forest Night":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368396", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"8" , "Väri_|_Forest Night":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617745001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368398", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 (92cm)":"4" , "Väri_|_Forest Night":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg" } }, { "catentry_id" : "617747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368410", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Forest Night":"8" , "Koko_|_8 (128cm)":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617748501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368404", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_5 (110cm)":"5" , "Väri_|_Forest Night":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617749501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368408", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_7 (122-128)":"4" , "Väri_|_Forest Night":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1410150001", "partNumber" : "302368400", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 (98cm)":"6" , "Väri_|_Forest Night":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-z203004-3052-10-vally-coverall.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587965/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413613501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627861", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413614001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627859", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413614501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627865", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413615001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627863", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413619501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627869", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413620001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590501", "partNumber" : "303627867", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678658", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Withered Rose":"10" , "Koko_|_5/110-116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678656", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Withered Rose":"10" , "Koko_|_4/104-110":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678662", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_7/122-128":"6" , "Väri_|_Withered Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678660", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/116-122":"2" , "Väri_|_Withered Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678672", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/98-104":"6" , "Väri_|_Withered Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678666", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140-146":"2" , "Väri_|_Withered Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678664", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128-134":"3" , "Väri_|_Withered Rose":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678670", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Withered Rose":"10" , "Koko_|_2/92-98":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428143001", "partNumber" : "303678668", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152-158":"1" , "Väri_|_Withered Rose":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "604416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "604406501", "partNumber" : "302247600", "unitPrice" : "3,50 €", "unitPriceRaw" : "3.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-jalkalenkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-jalkalenkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-jalkalenkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-jalkalenkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-leg-loop.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-jalkalenkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429144229/reima-leg-loop.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593501", "partNumber" : "303628021", "unitPrice" : "160,00 €", "unitPriceRaw" : "160.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593501", "partNumber" : "303628025", "unitPrice" : "160,00 €", "unitPriceRaw" : "160.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593501", "partNumber" : "303628023", "unitPrice" : "160,00 €", "unitPriceRaw" : "160.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413593501", "partNumber" : "303628027", "unitPrice" : "160,00 €", "unitPriceRaw" : "160.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683210", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Sininen Shadow":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411565501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683206", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen Shadow":"5" , "Koko_|_134":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683208", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Sininen Shadow":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411566501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683202", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen Shadow":"6" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683204", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Sininen Shadow":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411587001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683198", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sininen Shadow":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683200", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Sininen Shadow":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553501", "partNumber" : "303683196", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Sininen Shadow":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650337", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428755501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650347", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650341", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650339", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650345", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Thyme Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428658001", "partNumber" : "303650343", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Thyme Green":"5" , "Koko_|_122":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650333", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650331", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650335", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650325", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650329", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428657501", "partNumber" : "303650327", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Red Violet":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614613", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614611", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614617", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614615", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614605", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614603", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614609", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614607", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"6" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431117001", "partNumber" : "303614601", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666001", "partNumber" : "303650251", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666001", "partNumber" : "303650245", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Deep Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666001", "partNumber" : "303650249", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Deep Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666001", "partNumber" : "303650247", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650253", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650257", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Thyme Green":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650255", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428666501", "partNumber" : "303650259", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Thyme Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650061", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Red Clay":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650059", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Red Clay":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429040001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650063", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Red Clay":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429040501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650057", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Red Clay":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1429041001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429032501", "partNumber" : "303650055", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_74":"2" , "Väri_|_Red Clay":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651729", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651727", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651731", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651721", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Dark blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651719", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Dark blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651725", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Dark blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432046001", "partNumber" : "303651723", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Dark blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651713", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651711", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"6" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651717", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651715", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Dark blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651705", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651709", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432045501", "partNumber" : "303651707", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Dark blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041210", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041218", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_134":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041216", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_128":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041212", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_116":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979729001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041220", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041214", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "979747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979630501", "partNumber" : "303041208", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432092001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432044001", "partNumber" : "303651679", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lagoon Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432093501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432044001", "partNumber" : "303651673", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432044001", "partNumber" : "303651677", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Lagoon Blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432095001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432044001", "partNumber" : "303651675", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Lagoon Blue":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432054501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651617", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Earthy Green":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651615", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"9" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651621", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651619", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"7" , "Väri_|_Earthy Green":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651609", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651613", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038501", "partNumber" : "303651611", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Earthy Green":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413617501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627877", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Mint":"1" , "Koko_|_130":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413618001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627875", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Mint":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413618501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627881", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Mint":"1" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413619001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627879", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Mint":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627873", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Mint":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413621001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591001", "partNumber" : "303627871", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Pale Mint":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627849", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627847", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413615501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627853", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413616001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627851", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413616501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627857", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413617001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413590001", "partNumber" : "303627855", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651601", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"8" , "Väri_|_Lagoon Blue":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651599", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432052501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651605", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Lagoon Blue":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651603", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Lagoon Blue":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432053501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651597", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651595", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lagoon Blue":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432057001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1432038001", "partNumber" : "303651607", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lagoon Blue":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627823", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627845", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627843", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627837", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627841", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627839", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627829", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627827", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627833", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627831", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627825", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627835", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614629", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Grape Shake":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614627", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Grape Shake":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614633", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Grape Shake":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402543001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614631", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Grape Shake":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402543501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614621", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Grape Shake":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402544001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614619", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Grape Shake":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614625", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grape Shake":"7" , "Koko_|_122":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402545001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614623", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Grape Shake":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401556001", "partNumber" : "303614635", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Grape Shake":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1411583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683182", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683184", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Toffee Shadow":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411584501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683180", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"2" , "Koko_|_104":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411588001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683194", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Toffee Shadow":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683190", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"2" , "Koko_|_134":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683192", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411590001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683186", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Toffee Shadow":"2" , "Koko_|_122":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411553001", "partNumber" : "303683188", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Toffee Shadow":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "979670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040920", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"6" , "Väri_|_Deep Purple":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040922", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Deep Purple":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040916", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040914", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040918", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040924", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Purple":"6" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979698501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040928", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979700001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040930", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Deep Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "979703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "979633001", "partNumber" : "303040926", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Deep Purple":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438429830283/reimatec-trondheim-lasten-toppahaalari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1432087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432043501", "partNumber" : "303651665", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Lilac Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432088501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432043501", "partNumber" : "303651669", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lilac Pink":"5" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432089001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432043501", "partNumber" : "303651667", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"6" , "Väri_|_Lilac Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1432094001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1432043501", "partNumber" : "303651671", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lilac Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1100679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288900", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_80":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288906", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_98":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288902", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_86":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1100717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1100626501", "partNumber" : "303288904", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678642", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_6/116-122":"2" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678640", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tawny Port":"10" , "Koko_|_5/110-116":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678646", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_8/128-134":"2" , "Väri_|_Tawny Port":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678644", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_7/122-128":"6" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678638", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_4/104-110":"10" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678650", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_12/152-158":"1" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678648", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_10/140-146":"2" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678654", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_3/98-104":"6" , "Väri_|_Tawny Port":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428142501", "partNumber" : "303678652", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tawny Port":"10" , "Koko_|_2/92-98":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402586501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614597", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614595", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402587501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614599", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402588001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614589", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402589001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614593", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401555501", "partNumber" : "303614591", "unitPrice" : "99,99 €", "unitPriceRaw" : "99.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303395157", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta Mörkö":"5" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303395159", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_146":"5" , "Väri_|_Musta Mörkö":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116875501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303395161", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta Mörkö":"6" , "Koko_|_152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303395163", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_158":"4" , "Väri_|_Musta Mörkö":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303395165", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta Mörkö":"5" , "Koko_|_164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1410713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303683214", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_Musta Mörkö":"5" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1410714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116852501", "partNumber" : "303683212", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Musta Mörkö":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627801", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627799", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627811", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627805", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413604001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627803", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627809", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627807", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627797", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_90":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627795", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_80":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627789", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627787", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627793", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627791", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627785", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415611501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650145", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650157", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650155", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Dark Choco":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650149", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415626001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650147", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415626501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650153", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415627001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455001", "partNumber" : "303650151", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Dark Choco":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695397", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_104":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695399", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695413", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_98":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695409", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695411", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_92":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695405", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695407", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_134":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695401", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_116":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416693001", "partNumber" : "303695403", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_122":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1416730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695381", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695383", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695379", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695393", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Dark Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695395", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695389", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Pink":"5" , "Koko_|_134":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695391", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Dark Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695385", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"5" , "Väri_|_Dark Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1416738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1416692501", "partNumber" : "303695387", "unitPrice" : "130,00 €", "unitPriceRaw" : "130.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Dark Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650161", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650159", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_104":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415627501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650171", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415628001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650165", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_122":"6" , "Väri_|_Cool Burgundy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415628501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650163", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_116":"2" , "Väri_|_Cool Burgundy":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415629001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650169", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Cool Burgundy":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415455501", "partNumber" : "303650167", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Cool Burgundy":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1415609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650045", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_74":"2" , "Väri_|_Peanut Brown":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650049", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_86":"3" , "Väri_|_Peanut Brown":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650047", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Peanut Brown":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415610501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650053", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Peanut Brown":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1415611001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1415453501", "partNumber" : "303650051", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"4" , "Väri_|_Peanut Brown":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "617740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368380", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 (92cm)":"4" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368384", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_4 (104cm)":"4" , "Väri_|_Navy Blazer":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368390", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_7 (122-128)":"4" , "Väri_|_Navy Blazer":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368392", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"8" , "Koko_|_8 (128cm)":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368382", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_3 (98cm)":"7" , "Väri_|_Navy Blazer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368376", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"8" , "Koko_|_10 (140cm)":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" } }, { "catentry_id" : "617749001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368388", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"8" , "Koko_|_6 (116cm)":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617750501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368378", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_12 (152cm)":"9" , "Väri_|_Navy Blazer":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" }, { "catentry_id" : "617753001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "617730501", "partNumber" : "302368386", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_5 (110cm)":"6" , "Väri_|_Navy Blazer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5714777587927/zigzag-vally-lasten-toppahaalari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
Takaisin