Lasten ja vauvojen kalusteet

Lasten ja vauvojen kalusteet pikkuihmisille!

Lasten myötä koko kodin sisustus menee uusiksi. Keittiöön ilmestyvät syöttötuolit, olohuoneeseen leikkimatot ja lelukorit. Lastenhuoneen kalusteiden tulee olla helppohoitoisia, lapsen tasolle säädettyjä ja turvallisia. Lasten valtakunnassa kalusteet tulee valikoida niin, että ne innostavat huoneen haltijaa ja saavat paikan tuntumaan aivan omalta. Valinnanvaraa riittää joka tyyliin ja sisustukseen.

Vauvan myötä koti uudistuu

Vauva mullistaa kodin ja koko elämän. Yhtäkkiä tarvitaan jos jonkinlaista lelua, tavaraa ja kantovälinettä. Lastenhoitotarvikkeet valtaavat paikat. Vauvan kalusteet vievät oman tilansa lastenhuoneessa tai makuuhuoneen nurkassa. Tarvitaan pinnasänky, tilaa lastenvaateille, paikka imetykseen ja vaipanvaihdoille.

Viimeistään leikki-iässä lapsi siirtyy touhuamaan omaan huoneeseensa tai lasten yhteiseen leikkitilaan. Vaatteiden lisäksi säilytystilaa tulee löytyä kasvavalle joukolle leluja ja muita tarvikkeita. Kouluikään mennessä lapsi tarvitsee myös kirjoituspöydän, jonka ääressä hän voi askarrella, piirrellä sekä tehdä kotitehtäviään.

Eteenkin äidit ovat usein innokkaita laittamaan kotia makunsa mukaiseksi, mutta lastenhuoneissa tilaa pitäisi jättää myös lapsen omille näkemyksille. Ei ole mitään pahaa, jos lastenhuone jatkaa kodin muuta sisustusta vaikkapa skandinaavisen selkeänä ja minimalistisena, jos lapsi pääsee tilassa jollain tapaa toteuttamaan myös omaa visiotaan.

Vuodevaatteet voi valita lasten mieltymysten mukaan. Seinällä on hyvin tilaa lasten parhaille taideteoksille tai suosikkihahmon julisteille. Iso, lämmin matto houkuttelee levittämään leikit rajattuun tilaan. Lelut säilyvät siististi merkatuissa tai värikoodatuissa koreissa. Sinne ne on myös helppo korjata päivän päätteeksi.

Lastenhuoneen kalusteet inspiroivat leikkiin ja järjestyksen pitoon

Lasten kalusteet tulee valita käyttäjilleen sopiviksi esimerkiksi istuma- käyttökorkeuden mukaan. Kookkaasta kaapistosta on vaikea kurotella ylähyllyn tavaroita, saatikka siivota niitä paikoilleen. Oman huoneen tulisikin inspiroida paitsi leikkiin myös omista tavaroista huolehtimiseen. Aikuisena osattavia asoita opetellaan lapsuudessa leikin kautta.

Osa haluaa valita lastenhuoneen kalusteet ajattomiksi, jolloin ne palvelevat vauvaiästä opiskelijaboksiin saakka. Osa taas haluaa, että lastenhuone inspiroi leikkiin suosikkisarjojen hahmojen sekä muiden satuolentojen kautta. Kumpikin tapa on hyvä ja oikein. Lapselliset kalusteet saa yleensä hyvin kiertoon esimerkiksi nettikirpputorin kautta, sitten kun omat lapset kasvavat niiden ohi.

Tuotteet: ( 73 - 84 / 110 )
Järjestä:
  • Säilytyskaappi taululla Lasten kirjahylly Lehtiteline lattialle valkoinen KMB42-44

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    95,00
    -
    106,00
    Säästä10 - 9 %
    Norm.  105,00 - 116,00
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Vaateteline lasten vaaterekki Vapaasti seisova vaateripustin KMB40-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 91,00
    Säästä10%
    Norm.  101,00
    Offer:4150
    Näytä vertailu
  • Lasten kirjahylly Lelujen säilytyskaappi lehtiteline KMB62-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00
    Säästä10%
    Norm.  105,00
    Offer:4218
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Äitiyspakkauksen laatikkoon sopiva röyhelöllä varustettu reunapehmuste.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Näytä vertailu
  • KMB92-GR Lasten työpöytä ja tuoli Työpöytä säilytyskaappi. Lapsiystävällisten mittojen ansiosta lasten syöttötuoliryhmä antaa lapsille tilaa syödä itsenäisesti, leikkiä, maalata ja tavata omia kiinnostuksen kohteitaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
    Säästä11%
    Norm.  95,00
    Väri:Green
    Offer:914396
    Näytä vertailu
  • lasten kirjahylly lehtiteline Lelujen säilytyskaappi KMB51-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 84,00
    Säästä11%
    Norm.  94,00
    Offer:4408
    Näytä vertailu
  • Lasten kirjahylly Lehtiteline lattialle Kulmahylly Säilytyspenkki leluille valkoinen KMB37-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 85,00
    Säästä11%
    Norm.  95,00
    Offer:4328
    Näytä vertailu
  • Säilytyspenkki leluille Lasten kirjahylly Lasten kulmakaappi valkoinen KMB48-49

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    85,00
    -
    96,00
    Säästä11 - 9 %
    Norm.  95,00 - 106,00
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Säilytyspenkki leluille Lasten kirjahylly pyörillä KMB41-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 76,00
    Säästä12%
    Norm.  86,00
    Offer:4118
    Näytä vertailu
  • Lasten kirjahylly Lehtiteline lattialle Kulmahylly Säilytyspenkki leluille valkoinen KMB26-W

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,00
    Säästä12%
    Norm.  84,00
    Offer:4262
    Näytä vertailu
7
1 Pagination Pages Ellipsis 6 7 8 Pagination Pages Ellipsis 10