- Etusivu /
- Pukeutuminen (19576) /
- Lapset (3186) /
- Vaatteet (1269) /
- Paidat ja puserot (232) /
- Paidat
Lasten paidat
Lasten paidat kouluun ja päiväkotiin
Lasten vaatteissa on mukava liikkua, levät, leikkiä ja riehua! Söpöt eläimet tai sarjoista tutut sankarit seikkailevat Kärkkäisen valikoiman mukavissa lasten paidoissa. Lasten t-paidat, collegepaidat, trikoot ynnä muut lasten vaatteet hankit helposti netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tilaa, nouda ja sovita rauhassa kotona, ilman hälinää tai kiirettä.Lasten vaatteet netistä – tilaa nyt, sovita kotona!
Lapset rakastavat värejä, kuvioita, ihania eläimiä, hurjia hirviöitä ja televisiosta tuttuja sankareitaan. Pukeminenkin sujuu miellyttävissä merkeissä, kun paidan rintamusta koristaa oma suosikkihahmo tai värikäs teksti. Vaateostoksilla kannattaakin aina ottaa lapsen oma mielipide huomioon. Jos vaate ei tunnu kivalta pukukopissa, sitä tuskin puetaan vastustelematta ylle kotonakaan.
Vaatteiden sovitus pienten tai isompien lasten kanssa saattaa olla täyttä tuskaa. Siksi vanhempien mieltä huojentaa tieto, että kauniit ja hauskat lasten vaatteet voi tilata myös netistä, Kärkkäisen kautta. Ei enää ähkimistä tai kiukuttelua sovituskopin ahtaissa tiloissa. Tilaa valikoima lasten vaatteita kotiin ja anna tenaviesi tutustua rauhassa sopiviin vaihtoehtoihin. Ei kiirettä, ei tappelua. Mukavaa sekä lapselle että vanhemmalle!
Lasten vaatteet saavat olla rennot ja värikkäät
Etenkin pienet lapset nauttivat vaatteista, joissa ei ole hankaavia saumoja, naruja tai puristavia yksityiskohtia. Lasten vaatteet saavatkin olla löysät ja rennot! Arkoja, hankalasti puhdistettavia materiaaleja tai värejä kannattaa vältellä. Rauhallisillakin lapsilla syntyy sotkua leikin tiimellyksessä, askarrellessa tai ruokaillessa. Pienet tahrat kuuluvat elämään, mutta lasten vaatteet kannattaa oman mielenrauhan vuoksi valita lähtökohtaisesti sellaisiksi, mistä pikkuiset reiät tai roiskeet eivät heti erotu.
Kouluikäisellä oma sana painaa vahvasti vaatevalinnoissa. Lasta kannattaa aina kuunnella ja lapsen omaa, mieluisaa pukeutumistyyliä tukea tiettyyn rajaan saakka. On perheen yhteinen asia pohtia, milloin ja missä tilanteissa lapsi voi käyttää vaikkapa kalliita merkkivaatteita.
Lasten collegepaitojen ja t-paitojen lisäksi saat Kärkkäisen kautta myös monet muut lapsille sopivat kamppeet, kuten lasten ulkoiluvaatteet ja lasten alusvaatteet. Kummit, mummit ja muut läheiset: lasten paidat sopivat erinomaisesti myös lahjaksi! Tarpeellinen ja toivottu tuote vaikkapa pukinkonttiin tai syntymäpäiville.
Lasten paidat kouluun ja päiväkotiin
Lasten vaatteissa on mukava liikkua, levät, leikkiä ja riehua! Söpöt eläimet tai sarjoista tutut sankarit seikkailevat Kärkkäisen valikoiman mukavissa lasten paidoissa. Lasten t-paidat, collegepaidat, trikoot ynnä muut lasten vaatteet hankit helposti netistä, Kärkkäisen verkkokaupan kautta. Tilaa, nouda ja sovita rauhassa kotona, ilman hälinää tai kiirettä.Lasten vaatteet netistä – tilaa nyt, sovita kotona!
Lapset rakastavat värejä, kuvioita, ihania eläimiä, hurjia hirviöitä ja televisiosta tuttuja sankareitaan. Pukeminenkin sujuu miellyttävissä merkeissä, kun paidan rintamusta koristaa oma suosikkihahmo tai värikäs teksti. Vaateostoksilla kannattaakin aina ottaa lapsen oma mielipide huomioon. Jos vaate ei tunnu kivalta pukukopissa, sitä tuskin puetaan vastustelematta ylle kotonakaan.
Vaatteiden sovitus pienten tai isompien lasten kanssa saattaa olla täyttä tuskaa. Siksi vanhempien mieltä huojentaa tieto, että kauniit ja hauskat lasten vaatteet voi tilata myös netistä, Kärkkäisen kautta. Ei enää ähkimistä tai kiukuttelua sovituskopin ahtaissa tiloissa. Tilaa valikoima lasten vaatteita kotiin ja anna tenaviesi tutustua rauhassa sopiviin vaihtoehtoihin. Ei kiirettä, ei tappelua. Mukavaa sekä lapselle että vanhemmalle!
Lasten vaatteet saavat olla rennot ja värikkäät
Etenkin pienet lapset nauttivat vaatteista, joissa ei ole hankaavia saumoja, naruja tai puristavia yksityiskohtia. Lasten vaatteet saavatkin olla löysät ja rennot! Arkoja, hankalasti puhdistettavia materiaaleja tai värejä kannattaa vältellä. Rauhallisillakin lapsilla syntyy sotkua leikin tiimellyksessä, askarrellessa tai ruokaillessa. Pienet tahrat kuuluvat elämään, mutta lasten vaatteet kannattaa oman mielenrauhan vuoksi valita lähtökohtaisesti sellaisiksi, mistä pikkuiset reiät tai roiskeet eivät heti erotu.
Kouluikäisellä oma sana painaa vahvasti vaatevalinnoissa. Lasta kannattaa aina kuunnella ja lapsen omaa, mieluisaa pukeutumistyyliä tukea tiettyyn rajaan saakka. On perheen yhteinen asia pohtia, milloin ja missä tilanteissa lapsi voi käyttää vaikkapa kalliita merkkivaatteita.
Lasten collegepaitojen ja t-paitojen lisäksi saat Kärkkäisen kautta myös monet muut lapsille sopivat kamppeet, kuten lasten ulkoiluvaatteet ja lasten alusvaatteet. Kummit, mummit ja muut läheiset: lasten paidat sopivat erinomaisesti myös lahjaksi! Tarpeellinen ja toivottu tuote vaikkapa pukinkonttiin tai syntymäpäiville.
-
[ { "catentry_id" : "1012303001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145036", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" , "Koko_|_152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012303501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145034", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145038", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1012308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145032", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_134":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-trikaer-for-barn.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-trikaer-for-barn.jpg" } }, { "catentry_id" : "1012309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012277001", "partNumber" : "303145030", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-children-s-leotards.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463487747/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974501", "partNumber" : "303724740", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442992001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974501", "partNumber" : "303724746", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442992501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974501", "partNumber" : "303724748", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" , "Koko_|_152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974501", "partNumber" : "303724742", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442993501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974501", "partNumber" : "303724744", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"3" , "Koko_|_134":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599781375.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599781375/xbox-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974001", "partNumber" : "303724718", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_152":"8" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974001", "partNumber" : "303724714", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" , "Koko_|_134":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974001", "partNumber" : "303724716", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974001", "partNumber" : "303724710", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442974001", "partNumber" : "303724712", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780644/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1442984501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442973501", "partNumber" : "303724706", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442985001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442973501", "partNumber" : "303724708", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"6" , "Koko_|_152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442973501", "partNumber" : "303724702", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442986001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442973501", "partNumber" : "303724704", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"5" , "Koko_|_134":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1442986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442973501", "partNumber" : "303724700", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Harmaa":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780590/minecraft-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438308001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438291001", "partNumber" : "303667991", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438308501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438291001", "partNumber" : "303667995", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_86":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438309001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438291001", "partNumber" : "303667993", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg" } }, { "catentry_id" : "1438309501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438291001", "partNumber" : "303667999", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Mauve Orchid":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1438310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438291001", "partNumber" : "303667997", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"3" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715612892978.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715612892978/name-it-mini-nmfnadia-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541001", "partNumber" : "303726962", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541001", "partNumber" : "303726966", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541001", "partNumber" : "303726964", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541001", "partNumber" : "303726968", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_170/176":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541501", "partNumber" : "303726976", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"5" , "Koko_|_170/176":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541501", "partNumber" : "303726970", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"5" , "Koko_|_134/140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541501", "partNumber" : "303726974", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"5" , "Koko_|_158/164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436541501", "partNumber" : "303726972", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"6" , "Koko_|_146/152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1438197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438144001", "partNumber" : "303721668", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"8" , "Väri_|_White Alyssum":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438144001", "partNumber" : "303721670", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Koko_|_170/176":"6" , "Väri_|_White Alyssum":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438144001", "partNumber" : "303721664", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_White Alyssum":"8" , "Koko_|_134/140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1438199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438144001", "partNumber" : "303721666", "unitPrice" : "26,99 €", "unitPriceRaw" : "26.99", "Attributes" : { "Väri_|_White Alyssum":"8" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436574501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514001", "partNumber" : "303724119", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"4" , "Väri_|_Forest River":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514001", "partNumber" : "303724115", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_Forest River":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514001", "partNumber" : "303724117", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_164":"6" , "Väri_|_Forest River":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514001", "partNumber" : "303724111", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Forest River":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436577001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514001", "partNumber" : "303724113", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Forest River":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514501", "partNumber" : "303724123", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Mountain Spring":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436574001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514501", "partNumber" : "303724125", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"6" , "Väri_|_Mountain Spring":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514501", "partNumber" : "303724121", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Mountain Spring":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514501", "partNumber" : "303724127", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_164":"6" , "Väri_|_Mountain Spring":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436514501", "partNumber" : "303724129", "unitPrice" : "15,99 €", "unitPriceRaw" : "15.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"3" , "Väri_|_Mountain Spring":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434994001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434983501", "partNumber" : "303666279", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1434994501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434983501", "partNumber" : "303666277", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434983501", "partNumber" : "303666283", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434995501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434983501", "partNumber" : "303666281", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_86":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1434996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434983501", "partNumber" : "303666285", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_98":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715602902328.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715602902328/name-it-mini-nmmvilly-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437022501", "partNumber" : "303727154", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Phlox Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437022501", "partNumber" : "303727152", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Phlox Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437022501", "partNumber" : "303727158", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Phlox Pink":"5" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437022501", "partNumber" : "303727156", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Phlox Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1437085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437022501", "partNumber" : "303727160", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Phlox Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436750001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436554501", "partNumber" : "303727142", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Bright White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436554501", "partNumber" : "303727146", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_86":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436751501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436554501", "partNumber" : "303727144", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Bright White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436752001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436554501", "partNumber" : "303727150", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Bright White":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436554501", "partNumber" : "303727148", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"3" , "Koko_|_92":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727174", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727178", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727176", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727182", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727180", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436555001", "partNumber" : "303727184", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726850", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726848", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726842", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726840", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726846", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543501", "partNumber" : "303726844", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Jet Stream":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1436704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726830", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726828", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Festival Bloom":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726834", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726832", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_80":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726838", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Festival Bloom":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1436715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1436543001", "partNumber" : "303726836", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Festival Bloom":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572628", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572630", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572632", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572634", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430731001", "partNumber" : "303572636", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_90":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458883/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668983", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668987", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668985", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_122/128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668991", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431126001", "partNumber" : "303668989", "unitPrice" : "16,99 €", "unitPriceRaw" : "16.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430756501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430730501", "partNumber" : "303572622", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Grayed Jade":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1430757001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430730501", "partNumber" : "303572624", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Grayed Jade":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430730501", "partNumber" : "303572626", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"7" , "Väri_|_Grayed Jade":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430730501", "partNumber" : "303572618", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Grayed Jade":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430730501", "partNumber" : "303572620", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Grayed Jade":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146458821.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146458821/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712666", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712662", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427666001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712664", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"9" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427666501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712658", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427667001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427617501", "partNumber" : "303712660", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688561819.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688561819/gabby-s-dollhouse-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572638", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572640", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572642", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572644", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Sweet Grape":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429152001", "partNumber" : "303572646", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sweet Grape":"3" , "Koko_|_90":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459033/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1434252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434031001", "partNumber" : "303721098", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434031001", "partNumber" : "303721104", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_170/176":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434272501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434031001", "partNumber" : "303721100", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1434273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1434031001", "partNumber" : "303721102", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236001", "partNumber" : "303666263", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Bering Sea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236001", "partNumber" : "303666261", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Bering Sea":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236001", "partNumber" : "303666265", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Bering Sea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236001", "partNumber" : "303666259", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Bering Sea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236001", "partNumber" : "303666257", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Bering Sea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1430777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430735001", "partNumber" : "303572736", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Spice Mustard":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430735001", "partNumber" : "303572728", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Spice Mustard":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430735001", "partNumber" : "303572730", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Spice Mustard":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430735001", "partNumber" : "303572732", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Spice Mustard":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1430779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1430735001", "partNumber" : "303572734", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Spice Mustard":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459477.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712794", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_122":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712796", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427672001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712790", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712792", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712788", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618501", "partNumber" : "303712798", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599726703.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599726703/lego-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1427667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712740", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"7" , "Koko_|_134":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712742", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427668501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712736", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427669001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712738", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg" } }, { "catentry_id" : "1427669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712732", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Punainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712734", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1427670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1427618001", "partNumber" : "303712730", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Punainen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056688560560.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056688560560/spiderman-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431122501", "partNumber" : "303667675", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_104":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431122501", "partNumber" : "303667679", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"5" , "Koko_|_86":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431122501", "partNumber" : "303667677", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431122501", "partNumber" : "303667683", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Mauve Orchid":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431122501", "partNumber" : "303667681", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Mauve Orchid":"4" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236501", "partNumber" : "303666267", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236501", "partNumber" : "303666271", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"4" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236501", "partNumber" : "303666269", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236501", "partNumber" : "303666275", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Dark Sapphire":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1428266501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428236501", "partNumber" : "303666273", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Dark Sapphire":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431121501", "partNumber" : "303667559", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_86":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431121501", "partNumber" : "303667557", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_110":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431121501", "partNumber" : "303667563", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_98":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431121501", "partNumber" : "303667561", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_92":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431121501", "partNumber" : "303667555", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Väri_|_Tea Leaf":"1" , "Koko_|_104":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428094001", "partNumber" : "303612144", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Jet Stream":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428094001", "partNumber" : "303612146", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Jet Stream":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428094001", "partNumber" : "303612148", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_86":"6" , "Väri_|_Jet Stream":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428094001", "partNumber" : "303612150", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_92":"8" , "Väri_|_Jet Stream":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1428110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428094001", "partNumber" : "303612152", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Jet Stream":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5715517330032/name-it-mini-nmfliso-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1431907501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621269", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431908001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621279", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"1" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431908501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621273", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Navy Blazer":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431909001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621271", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Navy Blazer":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431909501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621277", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Navy Blazer":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1431910001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1431907001", "partNumber" : "303621275", "unitPrice" : "11,99 €", "unitPriceRaw" : "11.99", "Attributes" : { "Väri_|_Navy Blazer":"7" , "Koko_|_122":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1429214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190501", "partNumber" : "303572784", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190501", "partNumber" : "303572786", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1429216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190501", "partNumber" : "303572778", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190501", "partNumber" : "303572780", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_110":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1429217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429190501", "partNumber" : "303572782", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146459484.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146459484/kider-lasten-ribattu-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401835001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608643", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401835501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608645", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401836001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608647", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"9" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401836501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608649", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401841001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401409501", "partNumber" : "303608651", "unitPrice" : "13,99 €", "unitPriceRaw" : "13.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116504501", "partNumber" : "303364093", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116504501", "partNumber" : "303364089", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_104":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116545501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116504501", "partNumber" : "303364097", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441.jpg" } }, { "catentry_id" : "1116547501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116504501", "partNumber" : "303364095", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Sininen":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116504501", "partNumber" : "303364091", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"3" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599772441/super-mario-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402499501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401548501", "partNumber" : "303613739", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401548501", "partNumber" : "303613741", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Festival Bloom":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402504501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401548501", "partNumber" : "303613743", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"9" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401548501", "partNumber" : "303613745", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402505501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1401548501", "partNumber" : "303613747", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Festival Bloom":"10" , "Koko_|_158/164":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412751001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517501", "partNumber" : "303669269", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"8" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412752501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517501", "partNumber" : "303669263", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412753501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517501", "partNumber" : "303669267", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Sapphire":"7" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412754001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412517501", "partNumber" : "303669265", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Dark Sapphire":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1412873001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666087", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_92":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412873501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666085", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_122/128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666089", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_98":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412875001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666079", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412876001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666083", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1412876501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412428001", "partNumber" : "303666081", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Väri_|_Peppercorn":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687587", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687589", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_122":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687581", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_104":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687585", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687575", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"4" , "Koko_|_92":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414693001", "partNumber" : "303687579", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Sininen":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1402385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613241", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613243", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_122/128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613245", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613247", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1402391501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401510501", "partNumber" : "303613249", "unitPrice" : "14,99 €", "unitPriceRaw" : "14.99", "Attributes" : { "Väri_|_Pure Cashmere":"2" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413356501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412552501", "partNumber" : "303671821", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413357001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412552501", "partNumber" : "303671825", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_146/152":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412552501", "partNumber" : "303671823", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412552501", "partNumber" : "303671827", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412553501", "partNumber" : "303671843", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412553501", "partNumber" : "303671837", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"3" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412553501", "partNumber" : "303671841", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_146/152":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412553501", "partNumber" : "303671839", "unitPrice" : "21,99 €", "unitPriceRaw" : "21.99", "Attributes" : { "Koko_|_134/140":"8" , "Väri_|_Cloud Dancer":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1034922501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1293017001", "partNumber" : "303166422", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Graphite":"7" , "Koko_|_140":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1034928501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1293017001", "partNumber" : "303166430", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_150":"6" , "Väri_|_Blue Graphite":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-kid654509-6057-blg-130-p-paita-ph.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-kid654509-6057-blg-130-p-paita-ph.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034929501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1293017001", "partNumber" : "303166434", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_160":"5" , "Väri_|_Blue Graphite":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1034930501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1293017001", "partNumber" : "303166420", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Blue Graphite":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1034937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1293017001", "partNumber" : "303166438", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Graphite":"8" , "Koko_|_170":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146439950/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "987155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987075001", "partNumber" : "303091671", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"1" , "Väri_|_Harmaa":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396.jpg" } }, { "catentry_id" : "987159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987075001", "partNumber" : "303091683", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987075001", "partNumber" : "303091675", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Harmaa":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987075001", "partNumber" : "303091677", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"3" , "Koko_|_134":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "987191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "987075001", "partNumber" : "303091685", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"4" , "Koko_|_152":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056463474396/star-wars-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687391", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687387", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687389", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_122":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687379", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687385", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687369", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanpunainen":"5" , "Koko_|_92":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414689501", "partNumber" : "303687377", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179639501", "partNumber" : "303419028", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"5" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179639501", "partNumber" : "303419026", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"6" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179639501", "partNumber" : "303419024", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"6" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179639501", "partNumber" : "303419032", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"4" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179741501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179639501", "partNumber" : "303419030", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Vaaleanpunainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778023.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778023/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1179725001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179641001", "partNumber" : "303419036", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Lila":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179641001", "partNumber" : "303419034", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Lila":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179641001", "partNumber" : "303419038", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Lila":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078.jpg" } }, { "catentry_id" : "1179735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179641001", "partNumber" : "303419042", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Lila":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1179740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179641001", "partNumber" : "303419040", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Lila":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778078/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398001", "partNumber" : "303570614", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_China Blue":"7" , "Koko_|_146/152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398001", "partNumber" : "303570616", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_158/164":"7" , "Väri_|_China Blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398001", "partNumber" : "303570610", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"2" , "Väri_|_China Blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401398001", "partNumber" : "303570612", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Väri_|_China Blue":"7" , "Koko_|_134/140":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1401645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401393501", "partNumber" : "303567135", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401650001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401393501", "partNumber" : "303567137", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401650501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401393501", "partNumber" : "303567139", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"4" , "Väri_|_Bright White":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1401651001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1401393501", "partNumber" : "303567141", "unitPrice" : "18,99 €", "unitPriceRaw" : "18.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bright White":"4" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667915", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Etherea":"4" , "Koko_|_110":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413220501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667913", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Etherea":"4" , "Koko_|_104":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667919", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Etherea":"4" , "Koko_|_122/128":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667917", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Etherea":"4" , "Koko_|_116":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667923", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Etherea":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412488001", "partNumber" : "303667921", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Väri_|_Etherea":"4" , "Koko_|_92":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414800501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687735", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"4" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414801001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687737", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"8" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414801501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687729", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414802001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687731", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414802501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687719", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"6" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414803001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414684501", "partNumber" : "303687723", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"3" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1414702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687395", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_92":"5" , "Väri_|_Pinkki":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687411", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_122":"7" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687413", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Pinkki":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687403", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687405", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414709001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687397", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1414709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1414688001", "partNumber" : "303687401", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"4" , "Väri_|_Pinkki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1201570001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201256001", "partNumber" : "303428524", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Creme De Menthe":"5" , "Koko_|_134/140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201572001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201256001", "partNumber" : "303428528", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Creme De Menthe":"5" , "Koko_|_158/164":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201581001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1201256001", "partNumber" : "303428526", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Creme De Menthe":"6" , "Koko_|_146/152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201590501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201256001", "partNumber" : "303428530", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_170/176":"6" , "Väri_|_Creme De Menthe":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417136001", "partNumber" : "303695849", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_122/128":"4" , "Väri_|_Bonbon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417136001", "partNumber" : "303695855", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bonbon":"9" , "Koko_|_158/164":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417136001", "partNumber" : "303695851", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bonbon":"8" , "Koko_|_134/140":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417136001", "partNumber" : "303695853", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Bonbon":"9" , "Koko_|_146/152":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1417198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417135501", "partNumber" : "303695847", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_158/164":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417135501", "partNumber" : "303695843", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_134/140":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417135501", "partNumber" : "303695845", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_146/152":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1417200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417135501", "partNumber" : "303695841", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_122/128":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413384501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568501", "partNumber" : "303681136", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_Oatmeal":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568501", "partNumber" : "303681134", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Oatmeal":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568501", "partNumber" : "303681140", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"3" , "Väri_|_Oatmeal":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568501", "partNumber" : "303681138", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_164":"7" , "Väri_|_Oatmeal":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568501", "partNumber" : "303681132", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Oatmeal":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413381501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568001", "partNumber" : "303681124", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Night Sky":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568001", "partNumber" : "303681122", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Night Sky":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413386501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568001", "partNumber" : "303681128", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_164":"7" , "Väri_|_Night Sky":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568001", "partNumber" : "303681126", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_152":"7" , "Väri_|_Night Sky":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413388001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412568001", "partNumber" : "303681130", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"3" , "Väri_|_Night Sky":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413380501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412567501", "partNumber" : "303681120", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_176":"3" , "Väri_|_Grey Melange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412567501", "partNumber" : "303681118", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"5" , "Koko_|_164":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412567501", "partNumber" : "303681112", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Grey Melange":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412567501", "partNumber" : "303681116", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"6" , "Koko_|_152":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413384001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1412567501", "partNumber" : "303681114", "unitPrice" : "24,99 €", "unitPriceRaw" : "24.99", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"5" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1263819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433136", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Super Lemon":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263819501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433134", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433138", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "1263826001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433132", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Super Lemon":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072.jpg" } }, { "catentry_id" : "1263836001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1263794501", "partNumber" : "303433130", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Super Lemon":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438146452072/kider-lasten-paita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1108580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108568001", "partNumber" : "303364687", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"3" , "Koko_|_134":"13" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108581501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108568001", "partNumber" : "303364683", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Vaaleanlila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1108588501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108568001", "partNumber" : "303364691", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"3" , "Koko_|_152":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108568001", "partNumber" : "303364689", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanlila":"3" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1108595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1108568001", "partNumber" : "303364685", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"1" , "Väri_|_Vaaleanlila":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599778832/pokemon-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116510001", "partNumber" : "303364617", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_104":"3" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116562001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116510001", "partNumber" : "303364625", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_98":"2" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116510001", "partNumber" : "303364619", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1116550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116510001", "partNumber" : "303364623", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_128":"2" , "Väri_|_Vihreä":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg" } }, { "catentry_id" : "1116552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116510001", "partNumber" : "303364621", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_116":"3" , "Väri_|_Vihreä":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5056599780309.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5056599780309/ryhma-hau-lasten-trikoopaita.jpg" } ]★★★★★
Takaisin