Kylmälaitteet joka kotiin
Kodin kylmälaitteet aiheuttavat pohdintaa jääkaappia tai pakastinta uusivassa kotitaloudessa. Mikä on paras tapa sijoittaa laite, millainen sen tulisi olla minkä kokoinen kylmälaite kodin tarpesiin parhaiten sopisi?

Jääkaappi on keittiön perusyksikkö
Harva kotitalous pärjäisi enää nykyään ilman jääkaappia. Se on kodin välttämättömyys, jonka sijoittelulle ja käytölle tulisi uhrata muutama ajatus. Jääkaappi kuluttaa moneen muuhun laitteeseen verrattuna runsaasti energiaa, sillä se on käynnissä yötä päivää. Jääkaappia ei tulisikaan sijoitaa samaan yhteyteen uunin, astianpesukoneen tai muun lämmönlähteen kanssa, sillä energiantarve voi pahimmassa tapauksessa jopa tuplaantua!

Suuremmat jääkaapit vievät luonnollisesti enemmän sähköä kuin pienet. Jos jääkaapin käyttö ei esimerkiksi sinkkuasunnossa ole suuren suurta, ei isoa jääkaappia kannata hankkia ”varan vuoksi”, vaan kukkarolle huomattavasti halvempi ratkaisu on pieni, kompakti jääkaappi. Toisaalta taas liian täyteen ahdettu jääkaappi saattaa kuluttaa suhteettomasti energiaa verrattuna laitteeseen, jossa säilytettävillä ruoilla on riittävästi tilaa ympärillään.

Varaa kylmälaitteelle riittävästi ilmankiertotilaa, näin laite ei kuumene suotta lisäten merkittävästi sähkönkulutusta. Jääkaapin ulkopuolelta on syytä puhdistaa pölyt säännöllisesti. Myöskään jääkaapin sisältöä ei tulisi unohtaa – puhtaasta jääkaapista on ilo ottaa ateriaan tarvittavat ruoat käyttöön.

Pakastin säilöö keräilijän aarteet
Pakastin tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen ruaonlaittoon. Innokas leipuri voi paistaa kerralla isomman satsin ja sulattaa vierasvaraa aina tarpeen vaatiessa käyttöön. Tarjoushaukka bongaa kaupan kylmäkaapin päiväysvanhat maidot ja eilisen päivän jauhelihan – aarteet sujahtavat pakastimen uumeniin myöhempään käyttöä varten. Pakastevihanneksia ja jäätelö jemmaileva ruoanlaittaja vaatii pakastimeltaan vähemmän kuin marjastukseen tai metsästykseen hurahtanut säilöjä.

Jos pakastamisen tarve ei ole suuri, omaan kotitalouteen saattaa rittää pieni pakastinkaappi tai pakastelokerolla varusteltu jääkaappi. Jääkaappipakastimia saa täyskorkeina malleina tai niin sanottuina jenkkikaappeina, jossa jääkaappia täydentää oma, pienemmällä ovella varustettu pakastinosio. Kapea jääkaappipakastin on oiva valinta silloin, kun keittiön pinta-alaa on niukasti.

Säiliöpakastinta kannattaa harkita silloin kuin pakastamisen tarve on suurta ja pakastimelle on tarjolla sopivasti tilaa. Arkkupakastinta ei ole syytä sijoitaa keittiöön mikäli sijoitusmahdollisuuksia on muuallakin. Säiliöpakastin sopii hyvin esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen tai vastaavaan lämpimään tilaan. Pakastinta ei saa asettaa auringon valoon tai muuhun paikkaan, jossa lämpötila saattaa nousta korkeisiin asteisiin. Pieni arkkupakastin saattaa löytää paikkansa eteisestä tai muusta läpikulkutilasta.

Kärkkäisen verkkokauppa tarjoaa kylmälaitteet, kylmälaukut sekä muut kodinkoneet aina edulliseen hintaan! Tutustu valikoimaan, ja tilaa omaan tarpeeseesi sopivimmat jääkaapit ja pakastimet helposti, nopeasti ja varmasti.

Tuotteet: ( 13 - 24 / 78 )
Järjestä:
  • Valkoinen jääkaappipakastin. Täydellinen valinta pieneen keittiöön. Kaapin energialuokka E.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
    Tilavuus, l:107
    Näytä vertailu
  • Automatkailuun, veneilyyn, retkeilyyn, ja mökkeilyyn. Ota kylmät juomat tai lämpimä ruoka helposti mukaasi! 12V ja 230V virtalähteet pakkauksessa. Tilavuus 24L.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,00
    Näytä vertailu
  • Kotiin ja matkalle mukaan! Säilyttää juomat, elintarvikkeet, tai vaikka meikit mukavan viileänä. Kätevä kantokahva, 12V ja 230V virtalähteet mukana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Tilavuus, l:
    10
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Klassinen pieni jääkaappimalli, joka sopii täydellisesti esimerkiksi toimistoon tai opiskelija-asuntoon. Tilavuus on 45 litraa, mukaan lukien pieni 5 litran säilytyslokero. Alhainen melutaso, vain 40 dB(A), energialuokka E.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
    Tilavuus, l:40/5
    Näytä vertailu
  • Bomann Jääkaappi on varustettu lasiovella ja sen tilavuus on 115 litraa. Jääkaapin lämpötila on säädettävissä 0-15°C. Lukittavassa jääkaapissa on 4 säädettävää ritilähyllyä ja LED-valot.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 599,00
    Tilavuus, l:115
    Näytä vertailu
  • Airam Eco26 Klassikko toimii sekä kylmä- että lämpölaukkuna. Kahden tuuletinmoottorin ansiosta tuote viilenee ja lämpenee kauttaaltaan ja nopeasti – ECO-asennossa jopa 16 - 18 °C alle ympäristölämpötilan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
    Näytä vertailu
  • Säiliöpakastin, valkoinen. Nettotilavuus 99 litraa ja 1 kori. Pakastin voidaan sijoittaa jopa -15 °C:n lämpötilaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Tilavuus, l:99
    Näytä vertailu
  • Vapaasti sijoitettava 55cm leveä jääkaappipakastin, valkoinen

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 349,00
    Tilavuus, l:168
    Näytä vertailu
  • Upeasti viimeistelty punainen retrohenkinen jääkaappi-pakastin krominvärisellä kahvalla, todellinen jokaisen kodin katseenvangitsija.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 289,00
    Tilavuus, l:214/91
    Näytä vertailu
  • Severin RKG8998 on upeasti viimeistelty musta retrohenkinen jääkaappi-pakastin krominvärisellä kahvalla, todellinen jokaisen kodin katseenvangitsija.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1 289,00
    Tilavuus, l:214/91
    Näytä vertailu
  • Retrohenkinen jääkaappi-pakastin, jossa on krominvärinen kahva, varastaa huomion jokaisessa kodissa.
    Jenkkikaappi / jääkaappi-pakastimen kokonaistilavuus on 246 litraa, josta jääkaappi tarjoaa 194 litran tilan ja pakastin 52 litran tilan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 649,00
    Tilavuus, l:194/52
    Näytä vertailu
  • Riittävä säilytystila
    jopa 33:lle 0,75 litran pullolle.

    Tarkka lämpötilan säätö
    Kosketusnäytön kautta portaattomasti säädettävä lämpötila 5 °C:sta 18 °C:een optimaalista säilytystä varten.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 499,00
    Näytä vertailu
2
1 2 3 Pagination Pages Ellipsis 7