- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26390) /
- Kodintekstiili (1947) /
- Verhot (167) /
- Valmisverhot
Valmisverhot
Valmisverhot helpottavat sisustamista
Valmisverhot ja verhokapat ovat helppo ratkaisu silloin, kun ompeleminen ei tunnu houkuttelevalta. Valmiit verhot on helppoa vaihtaa vaikka vuodenaikojen tai juhlien mukaan nopeastikin, kun mittaamiseen tai ompelemiseen ei mene turhaan aikaa. Valmisverhoja on verkkokauppamme valikoimassa runsaasti, joten jokaiseen kotiin löytyy varmasti sisustukseen ja vuodenaikaan sopivia vaihtoehtoja, joista valita mieleisin.Valmisverhot netistä kodin jokaiseen huoneeseen
Valmiit verhot löytää helposti verkkokaupasta. Kärkkäisen verkkokaupasta on helppoa valita omaan kotiin ja tyyliin sopivat verhot, kun verhoista löytyy selkeät kuvat ja kuvaukset. Valmiit verhot voivat olla joko pitkät sivuverhot tai verhokappa. Verhokapat ovat suosittuja varsinkin keittiön tai työtilan ikkunassa. Verhokappa mahdollistaa viihtyisyyden sellaisessakin tilassa, jossa pitkät sivuverhot eivät sovi esimerkiksi työtason tai muun pöydän vuoksi.
Olohuoneessa pitkät sivuverhot tuovat tunnelmaa. Toki sivuverhojenkin kanssa voi käyttää yläkappaa, jos haluaa saada ikkunaan peittävyyttä muun muassa valon tai näkyvyyden vuoksi. Pitkät valmisverhot sopivat myös rullaverhon päälle, jolloin rullaverholla saadaan peittävyyttä ja sivuverhoilla lähinnä ilmettä ja viihtyisyyttä.
Makuuhuoneessa toimivat hyvin pimennysverhot. Pimennysverhojen avulla makuuhuone on mahdollista saada pimeäksi Suomen valoisissa kesäöissäkin. Lisäksi pimennysverhot pitävät lämmittävät auringonsäteet kurissa jo päivällä, jolloin makuuhuone säilyy helpommin viileänä helteilläkin.
Verhot ovat osa sisustusta
Sisustuksessa kiinnitetään usein huomiota juuri tekstiileihin, sillä sisustustekstiilit ovat se osa sisustusta, jota on helppoa vaihtaa. Kun kodin pintamateriaalit ja huonekalut on valittu, tekstiileillä tehdään loppusilaus. Verhot, matot ja koristetyynyt tuovat nopeasti kodikkuutta ja henkeä tilaan.
Toisinaan on helpompaa valita tekstiilit mahdollisimman yksivärisinä ja simppeleinä, mutta toisinaan voi myös leikitellä erilaisilla kuoseilla ja väreillä. Valmisverhoilla se on helppoa, kun niiden vaihtaminen käy helposti ilman ompelemisen vaivaa. Valmisverhoissa on usein valittavana erilaisia tankokujia, mikä helpottaa verhojen vaihtamista.
Kärkkäisen verkkokaupassa on laaja valikoima kaikkea kodin sisustamiseen. Jo rakennus- tai remontointivaiheessa löydät valikoimastamme monipuoliset ja laadukkaat työkalut, materiaalit ja kalusteet. Ja verkkokaupastamme löydät myös erilaiset huonekalut, sisustustekstiilit, koriste-esineet ja kylpyhuonetarvikkeet viihtyisään ja toimivaan asumiseen. Tilaa vaikka jo tänään! Saat toimituksen nopeasti ja helposti vaikka suoraan kotiovellesi.
Valmisverhot helpottavat sisustamista
Valmisverhot ja verhokapat ovat helppo ratkaisu silloin, kun ompeleminen ei tunnu houkuttelevalta. Valmiit verhot on helppoa vaihtaa vaikka vuodenaikojen tai juhlien mukaan nopeastikin, kun mittaamiseen tai ompelemiseen ei mene turhaan aikaa. Valmisverhoja on verkkokauppamme valikoimassa runsaasti, joten jokaiseen kotiin löytyy varmasti sisustukseen ja vuodenaikaan sopivia vaihtoehtoja, joista valita mieleisin.Valmisverhot netistä kodin jokaiseen huoneeseen
Valmiit verhot löytää helposti verkkokaupasta. Kärkkäisen verkkokaupasta on helppoa valita omaan kotiin ja tyyliin sopivat verhot, kun verhoista löytyy selkeät kuvat ja kuvaukset. Valmiit verhot voivat olla joko pitkät sivuverhot tai verhokappa. Verhokapat ovat suosittuja varsinkin keittiön tai työtilan ikkunassa. Verhokappa mahdollistaa viihtyisyyden sellaisessakin tilassa, jossa pitkät sivuverhot eivät sovi esimerkiksi työtason tai muun pöydän vuoksi.
Olohuoneessa pitkät sivuverhot tuovat tunnelmaa. Toki sivuverhojenkin kanssa voi käyttää yläkappaa, jos haluaa saada ikkunaan peittävyyttä muun muassa valon tai näkyvyyden vuoksi. Pitkät valmisverhot sopivat myös rullaverhon päälle, jolloin rullaverholla saadaan peittävyyttä ja sivuverhoilla lähinnä ilmettä ja viihtyisyyttä.
Makuuhuoneessa toimivat hyvin pimennysverhot. Pimennysverhojen avulla makuuhuone on mahdollista saada pimeäksi Suomen valoisissa kesäöissäkin. Lisäksi pimennysverhot pitävät lämmittävät auringonsäteet kurissa jo päivällä, jolloin makuuhuone säilyy helpommin viileänä helteilläkin.
Verhot ovat osa sisustusta
Sisustuksessa kiinnitetään usein huomiota juuri tekstiileihin, sillä sisustustekstiilit ovat se osa sisustusta, jota on helppoa vaihtaa. Kun kodin pintamateriaalit ja huonekalut on valittu, tekstiileillä tehdään loppusilaus. Verhot, matot ja koristetyynyt tuovat nopeasti kodikkuutta ja henkeä tilaan.
Toisinaan on helpompaa valita tekstiilit mahdollisimman yksivärisinä ja simppeleinä, mutta toisinaan voi myös leikitellä erilaisilla kuoseilla ja väreillä. Valmisverhoilla se on helppoa, kun niiden vaihtaminen käy helposti ilman ompelemisen vaivaa. Valmisverhoissa on usein valittavana erilaisia tankokujia, mikä helpottaa verhojen vaihtamista.
Kärkkäisen verkkokaupassa on laaja valikoima kaikkea kodin sisustamiseen. Jo rakennus- tai remontointivaiheessa löydät valikoimastamme monipuoliset ja laadukkaat työkalut, materiaalit ja kalusteet. Ja verkkokaupastamme löydät myös erilaiset huonekalut, sisustustekstiilit, koriste-esineet ja kylpyhuonetarvikkeet viihtyisään ja toimivaan asumiseen. Tilaa vaikka jo tänään! Saat toimituksen nopeasti ja helposti vaikka suoraan kotiovellesi.
-
[ { "catentry_id" : "1083677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156976", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_sumu":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349855/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156968", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349800/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156964", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349817/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156956", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_greige":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349794/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156958", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349831/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156972", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_puuteri":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349862/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156966", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349848/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156978", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_luu":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349770/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156974", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruukku":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349879/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083684501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1083662501", "partNumber" : "103156970", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_puolukka":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349886/kotoilu-frost-2-st-gardiner.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1083673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132266", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132264", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132270", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132268", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1083675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103132262", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1083679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103157085", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_140x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194948001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288673", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350288/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194948501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288693", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364087/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194949001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288697", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364094/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1194949501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288695", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347844/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194950001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288701", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_roosa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014347837/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" }, { "catentry_id" : "1194950501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083662001", "partNumber" : "103288699", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoharmaa":"1" , "Koko, cm_|_135x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-pimentava-valmisverho.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014364070/kotoilu-soften-80-blackout-ready-made-curtain.jpg" } } ]
Kotoilu Soften 80% pimentävä valmisverho
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:24,90 €-29,90 € -
[ { "catentry_id" : "1085727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1085696501", "partNumber" : "103240292", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_7/grey":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" , "Koko_|_140x250":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-pimentava-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-pimentava-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-pimentava-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-morklaggningsgardinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-the-darkening-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-pimentava-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-pimentava-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-morklaggningsgardinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241818/vallila-havina-the-darkening-curtain.jpg" } } ]Väri:7/greyKoko, cm:140x250Koko:140x250
-
[ { "catentry_id" : "1178998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1178993001", "partNumber" : "103210034", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:punainen/valkoinenKoko, cm:50x220
-
[ { "catentry_id" : "1137443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1136726001", "partNumber" : "103210056", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_135x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-side-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sidogardin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sivuverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-sidogardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014361062/kotoilu-pauliina-side-curtain.jpg" } } ]Väri:musta/valkoinenKoko, cm:135x240
-
[ { "catentry_id" : "1311492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311478501", "partNumber" : "103285633", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta/roosa/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x220":"2" , "Koko_|_50x220":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:musta/roosa/vihreäKoko, cm:50x220Koko:50x220
-
[ { "catentry_id" : "1084217001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157059", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_mocca":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349657/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157061", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_puolukka":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349664/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157057", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_kivi":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349671/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" } }, { "catentry_id" : "1084218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1084214001", "partNumber" : "103157063", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014349688/kotoilu-peace-2-kpl-verhot.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1418009001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417980001", "partNumber" : "103434589", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_9700/coal":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-blackout-curtain.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835248398/vallila-makeba-blackout-curtain.jpg" } }, { "catentry_id" : "1418010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1417980001", "partNumber" : "103434599", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_4000/old rosa":"1" , "Koko, cm_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-morklaggningsgardin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-blackout-curtain.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-pimentava-verho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-morklaggningsgardin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835249821/vallila-makeba-blackout-curtain.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1178999501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1178994001", "partNumber" : "103210040", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_okra/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_135x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:okra/valkoinenKoko, cm:135x240
-
[ { "catentry_id" : "1083112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1083102501", "partNumber" : "103157031", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_135x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotoilu-linen-feel-2-kpl-verhot.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotoilu-linen-feel-2-kpl-verhot.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotoilu-linen-feel-2-kpl-verhot.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotilu-linen-feel-2-st-gardiner.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotoilu-linen-feel-2-kpl-verhot.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotilu-linen-feel-2-pcs-curtains.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotoilu-linen-feel-2-kpl-verhot.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotilu-linen-feel-2-pcs-curtains.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014350219/kotilu-linen-feel-2-st-gardiner.jpg" } } ]Väri:pellavaKoko, cm:135x250
-
[ { "catentry_id" : "1033822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033813501", "partNumber" : "103168790", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_1/beige":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231963/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231963/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835231963/vallila-makeba-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835231963/vallila-makeba-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231963/vallila-makeba-kappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1033828001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1033813501", "partNumber" : "103168893", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_2/clay":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231970/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231970/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835231970/vallila-makeba-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835231970/vallila-makeba-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835231970/vallila-makeba-kappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1085434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033813501", "partNumber" : "103240108", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_5/white":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241160/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241160/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241160/vallila-makeba-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241160/vallila-makeba-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241160/vallila-makeba-kappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1085445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033813501", "partNumber" : "103240298", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_4/red":"1" , "Koko, cm_|_60x250":"2" , "Koko_|_60x250":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241153/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241153/vallila-makeba-kappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241153/vallila-makeba-kappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835241153/vallila-makeba-kappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835241153/vallila-makeba-kappa.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "730821501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "730503001", "partNumber" : "102617417", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Koko_|_140x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-ready-made-curtain.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-valmisverho.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835203977/vallila-hellekesa-140x250-cm-ready-made-curtain.jpg" } } ]
Vallila Hellekesä 140x250 cm valmisverho
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90 €Säästä52%Norm. 55,90Koko:140x250
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 466 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 41 kpl
- Käytävämatot 277 kpl
- Pyöreät matot 134 kpl
- Lasten matot 65 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl