Laadukkaat liinavaatteet koko perheelle
Uni on ihmisen hyvinvoinnin perusedellytys. Suurin osa ihmisistä osaakin jo kiinnittää huomiota unen laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi patja, tyyny ja peitto valitaan usein niin, että ne edistävät hyvää yöunta.

Myös hyvät ja laadukkaat liinavaatteet vaikuttavat nukahtamiseen ja jopa unen laatuun. Lisäksi kauniit vuodevaatteet luovat makuuhuoneeseen harmoniaa ja tunnelmaa. Tärkeintä kuitenkin on, että tyynyliinat, pussilakanat ja aluslakanat suojaavat tyynyt, peitteet, sängyt ja patjat.

Laadukkaasta materiaalista valmistetut vuodevaatteet kestävät kulutusta. Niitä voi pestä toistuvasti eivätkä ne menetä muotoaan tai väriään. Muun muassa Luhta Homen ja Vallillan tuotevalikoimasta löytyvät helppohoitoiset aluslakanat ja pussilakanasetit, jotka palvelevat käytössä pitkään.

Ihoa vasten miellyttävältä tuntuva lakana vaikuttaa myös nukkumisen mukavuuteen. Oman mieltymyksen mukaan voi valita satiinilakanat, pellavalakanat tai puuvillalakanat.

Makuuhuoneen kauneus ja esteettisyys on tärkeää. Pitkän päivän jälkeen on mukava asettua nukkumaan hyvältä näyttävään sänkyyn. Sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota vuodevaatteiden väreihin ja kuoseihin.

Kärkkäisen verkkokaupassa on tarjolla harmonisen hillittyjä sävyjä ja kuoseja. Jos kuitenkin haluaa jotain säväyttävämpää, kannattaa valita kirkkaita värejä ja suuria graafisia kuvioita.

Myös lasten vuodevaatteisiin tulee satsata samoin kuin aikuisten. Lasten lakanat on suunniteltu niin, että niiden kuosi noudattelee satuaiheita tai muita lapsia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi muumilakanat ja muumipussilakanat ovat suosittuja. Niitä löytyy myös aikuisten sänkyihin.

Itselle ja perheelle on helppo hankkia vuodevaatteet netistä. Muun muassa Hemtex, Kaunis koti ja Familon tarjoavat hyvän valikoiman. Kannattaakin valita kestävät, tyylikkäät ja allergiaystävälliset lakanat koko perheelle.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 147 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Väri:valkoinen
    Koko, cm:50x70
    Näytä vertailu
  • Familonin huippusuositut korkealaatuiset pellavapussilakanat tuovat luonnollista ylellisyyttä uniisi vuosiksi eteenpäin. Miellyttävän tuntuiset pehmeät pellavalakanat hengittävät unesi mukana, tuoden raikasta viileyttä kesään ja lämpöä ta...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    67,92
    -
    84,90
    Säästä20%
    Norm.  84,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210/55x65

    • 150x210/55x65 150x210/55x65
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,12
    Säästä20%
    Norm.  38,90
    Väri:Noki
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    Väri:English rose/Frost Grey
    Koko, cm:150x200
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    22,90
    -
    35,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x200 150x200
    • 240x210 240x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:2/redgreen
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolor

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
    Väri:12/harmaa
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    47,90
    -
    75,00
    Väri:
    3/beige
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 240x210 240x210
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
    Väri:hiekka/valkoinen
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,90
    Väri:harmaa/valkoinen
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    18,32
    -
    26,32
    Säästä20%
    Norm.  22,90 - 32,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 120x160/40x60 120x160/40x60
    • 85x125/35x45 85x125/35x45
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,32
    Säästä20%
    Norm.  32,90
    Väri:Musta/valkoinen
    Koko, cm:120x160
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,12
    Säästä20%
    Norm.  38,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210/55x65
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x210/55x65 150x210/55x65
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,12
    Säästä20%
    Norm.  38,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210/55x65
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x210/55x65 150x210/55x65
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:1/green
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:2/aqua
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    49,90
    -
    75,00
    Väri:
    1/beige
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 1/beige 1/beige
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 240x210 240x210
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Väri:2/black grey
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:1/grey
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:1/beigeblue
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
    Väri:2/black
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:1/beige
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:6/beige
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:1/powder
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:2/beige
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    Väri:2/multi
    Koko, cm:150x210
    Näytä vertailu
  • Helpota elämääsi G´Night Easy Care -tuotteiden avulla. Nautit unistasi rauhallisin mielin ja pidät sänkysi raikkaana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Helpota elämääsi G´Night Easy Care -tuotteiden avulla. Nautit unistasi rauhallisin mielin ja pidät sänkysi raikkaana.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    19,90
    -
    34,90
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 140x200 140x200
    • 80x200 80x200
    • 90x200 90x200
    • 120x200 120x200
    • 180x200 180x200
    • 160x200 160x200
    Näytä vertailu
  • Helpota elämääsi G´Night Easy Care -tuotteiden avulla. Patjansuojus suojaa tehokkaasti vauvasi patjaa pieniltä vahingoilta ja on nopea irrottaa ja pestä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    15,50
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 75x130 75x130
    • 60x120 60x120
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x70
    Näytä vertailu
  • Hohtaa pimeässä! Korkealaatuista puuvillaa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x70
    Näytä vertailu
  • Yksittäispakattu tyynyliina koossa 50x60 cm

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    Väri:02/pink green
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu
  • Pussilakanasetti, sisältää 50x60cm tyynyliinan

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,90
    Väri:02/pink green
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Näytä vertailu
  • Pehmeä iholla! Ei hiosta. Hyvä lahjaidea!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    47,20
    -
    71,20
    Säästä20%
    Norm.  59,00 - 89,00
    Väri:
    musta/valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 230x210 230x210

    roosa/valkoinen

    beige/valkoinen

    harmaa/valkoinen

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    14,90
    -
    15,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x200
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x200 150x200
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    150x210
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 52,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    52,90
    -
    79,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko, cm:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 240x210 240x210
    • 150x210 150x210
    Näytä vertailu
  • Korkealaatuista puuvillaa!

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 26,90
    Väri:Multicolour
    Koko, cm:150x210/50x60
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 42,90
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lakana pehmeää puuvillaa. Koko 240x260cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,90

    Väri:10/Grey
    Koko, cm:50x60
    Näytä vertailu