- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26425) /
- Kodintekstiili (1965) /
- Matot (677) /
- Käytävämatot
Käytävämatot
Käytävämatto tuo ilmettä eteiseen
Käytävämatto on paitsi eteisen kaunistus myös käytännöllinen vaihtoehto tilojen puhtaana pitoon. Yhdessä kynnysmaton kanssa käytävämatto varmistaa, että lika ja hiekka ei kantaudu eteisestä muihin huoneisiin.Ihannetapauksessa kynnysmatto ja käytävämatto muodostavat yhtenäisen linjan, joka jatkuu ulko-ovelta suoraan kenkätelineelle. Pitkän käytävämaton tulisi olla kantattu ja tukeva, jotta se pysyy hyvin paikoillaan liukumatta. Käytävämaton sopiva pituus riippuu eteisen koosta sekä eri toimintapisteiden sijoittelusta, mutta esimerkiksi neljän metrin mittainen matto ehtii jo hyvin imaista kengästä hiekan ja liat itseensä.
Pitkään eteiseen on syytä hankkia metritavarana saatavaa käytävämattoa. Toinen vaihtoehto on sijoittaa kaksi valmista käytävämattoa peräkkäin. Se paitsi helpottaa mattojen siirtelyä myös katkaisee visuaalisesti pitkän ja kapean eteisen. Käytävämattojen hoitoon riittää imurointi sekä tarvittaessa pesu. Tahrat tulisi poistaa, kun ne ilmenevät, mutta isompaa pesua varten käytävämaton voi kiikuttaa pesulaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto
Puuvilla ei ole käytävämaton paras materiaali, sillä se likaantuu helposti käytössä. Toisaalta puuvillapintainen matto on kevyt pesaista puhtaaksi. Sisal, kookos tai juutti ovat puuvillaa kestävämpiä vaihtoehtoja. Keinokuidusta valmistetut käytävämatot ovat myös erinomainen vaihtoehto, mutta muista, että tekokuitu saattaa jättää jäljen eteisen lattiaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto: se pitää lian ja hiekan itsellään eikä päästä pieniä hiekanjyviä hankaamaan lattiaa maton alla. Luonnonkumi on myös tarpeeksi jämäkkä pysyäkseen hyvin paikoillaan. Keinokuituisen pohjan alle voi liukkauden estämiseksi hankkia liukuestematon, joka pitää käytävämaton paremmin halutulla paikalla.
Käytävämaton värillä on väliä
Ruskea, musta tai harmaa ovat suosittuja pohjavärejä käytävämatolle. Tosin vaalea hiekka tai valkoiset lemmikin karvat näkyvät juuri niissä kaikkein helpoiten. Paras vaihtoehto onkin hankkia hieman eläväpintainen tai kirjava matto, josta lika ei niin selvästi erotu. Esimerkiksi kelim-kuosinen, juutista valmistettu tai siksak-kuviolla varustettu käytävämatto saattaa olla huomattavasti siistimpi vaihtoehto kuin yksivärinen matto.
Värivalintaan vaikuttavat myös omat mieltymykset. Eteisen muu ilme, tunnelma sekä oma maku määrittelevät melko pitkälle myös käytännöllisten tekstiilien valinnan. Myös eteiseen kantautuva lika on täysin suhteellista: sinkun kerrostaloasunnosta tuskin löytyy vuoden aikanakaan yhtä paljon kuraa kuin lemmikki- ja lapsiperheessä yhden ulkoilun jäljiltä.
Täydellisen käytävämaton metsästyksen voi aloittaa netissä, Kärkkäisen verkkokaupassa koska vain! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua aina, missä ja milloin tahdot! Käytävämatot eri pituuksilla, kynnysmatot ja muut tekstiilit löydät helposti ja vaivattomasti moneen makuun sopivana. Klikkaa itsesi valikoimaan ja päivitä eteisesi uuteen uskoon!
Käytävämatto tuo ilmettä eteiseen
Käytävämatto on paitsi eteisen kaunistus myös käytännöllinen vaihtoehto tilojen puhtaana pitoon. Yhdessä kynnysmaton kanssa käytävämatto varmistaa, että lika ja hiekka ei kantaudu eteisestä muihin huoneisiin.Ihannetapauksessa kynnysmatto ja käytävämatto muodostavat yhtenäisen linjan, joka jatkuu ulko-ovelta suoraan kenkätelineelle. Pitkän käytävämaton tulisi olla kantattu ja tukeva, jotta se pysyy hyvin paikoillaan liukumatta. Käytävämaton sopiva pituus riippuu eteisen koosta sekä eri toimintapisteiden sijoittelusta, mutta esimerkiksi neljän metrin mittainen matto ehtii jo hyvin imaista kengästä hiekan ja liat itseensä.
Pitkään eteiseen on syytä hankkia metritavarana saatavaa käytävämattoa. Toinen vaihtoehto on sijoittaa kaksi valmista käytävämattoa peräkkäin. Se paitsi helpottaa mattojen siirtelyä myös katkaisee visuaalisesti pitkän ja kapean eteisen. Käytävämattojen hoitoon riittää imurointi sekä tarvittaessa pesu. Tahrat tulisi poistaa, kun ne ilmenevät, mutta isompaa pesua varten käytävämaton voi kiikuttaa pesulaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto
Puuvilla ei ole käytävämaton paras materiaali, sillä se likaantuu helposti käytössä. Toisaalta puuvillapintainen matto on kevyt pesaista puhtaaksi. Sisal, kookos tai juutti ovat puuvillaa kestävämpiä vaihtoehtoja. Keinokuidusta valmistetut käytävämatot ovat myös erinomainen vaihtoehto, mutta muista, että tekokuitu saattaa jättää jäljen eteisen lattiaan.
Luonnonkumi on paras pohjavaihtoehto: se pitää lian ja hiekan itsellään eikä päästä pieniä hiekanjyviä hankaamaan lattiaa maton alla. Luonnonkumi on myös tarpeeksi jämäkkä pysyäkseen hyvin paikoillaan. Keinokuituisen pohjan alle voi liukkauden estämiseksi hankkia liukuestematon, joka pitää käytävämaton paremmin halutulla paikalla.
Käytävämaton värillä on väliä
Ruskea, musta tai harmaa ovat suosittuja pohjavärejä käytävämatolle. Tosin vaalea hiekka tai valkoiset lemmikin karvat näkyvät juuri niissä kaikkein helpoiten. Paras vaihtoehto onkin hankkia hieman eläväpintainen tai kirjava matto, josta lika ei niin selvästi erotu. Esimerkiksi kelim-kuosinen, juutista valmistettu tai siksak-kuviolla varustettu käytävämatto saattaa olla huomattavasti siistimpi vaihtoehto kuin yksivärinen matto.
Värivalintaan vaikuttavat myös omat mieltymykset. Eteisen muu ilme, tunnelma sekä oma maku määrittelevät melko pitkälle myös käytännöllisten tekstiilien valinnan. Myös eteiseen kantautuva lika on täysin suhteellista: sinkun kerrostaloasunnosta tuskin löytyy vuoden aikanakaan yhtä paljon kuraa kuin lemmikki- ja lapsiperheessä yhden ulkoilun jäljiltä.
Täydellisen käytävämaton metsästyksen voi aloittaa netissä, Kärkkäisen verkkokaupassa koska vain! Kärkkäisen verkkokauppa palvelee sinua aina, missä ja milloin tahdot! Käytävämatot eri pituuksilla, kynnysmatot ja muut tekstiilit löydät helposti ja vaivattomasti moneen makuun sopivana. Klikkaa itsesi valikoimaan ja päivitä eteisesi uuteen uskoon!
-
[ { "catentry_id" : "1442248501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472815", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472819", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442250001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472821", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442250501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472823", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442251001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472825", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363559/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442251501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472827", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442252001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103472829", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442282501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473071", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442283001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473077", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473083", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442284001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473087", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442284501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473099", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363702.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363702/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473112", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442285501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473115", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442286001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473121", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442286501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473123", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363603.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363603/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473131", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473133", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473139", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082501", "partNumber" : "103473141", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363658/kmcarpets-bordeaux-sultan-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1411381001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414342", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411382001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414344", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411382501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414346", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411385001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414360", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411385501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414362", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411380001", "partNumber" : "103414364", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:beige/sininenTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1387279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414782", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414784", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414786", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387439001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414788", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387440501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414794", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414798", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387442001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414800", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414802", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414804", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414806", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387444001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414808", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387444501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414810", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700825/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700825/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414812", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387447501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414822", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700849/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700849/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414824", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700832/ihankotona-aatos-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387449001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214501", "partNumber" : "103414828", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700856/aatos-carpet-for-the-perfect-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700856/ihankotona-aatos-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "439460001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134476", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439460501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134478", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439461001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134480", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439462501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134486", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134488", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439463501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134490", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133X190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "439465501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134498", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134500", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439466501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134502", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439467001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134504", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439468001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134508", "unitPrice" : "81,90 €", "unitPriceRaw" : "81.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439468501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134510", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133X190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439469001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134512", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439470001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134516", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133X190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/my-carpets-alku-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513394/ihankotona-havana-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "439470501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134518", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "439472001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134524", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439472501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134526", "unitPrice" : "81,90 €", "unitPriceRaw" : "81.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513332/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513332/ihankotona-havana-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "439473001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "439456001", "partNumber" : "102134528", "unitPrice" : "81,90 €", "unitPriceRaw" : "81.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010006513226/my-carpets-alku-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010006513226/ihankotona-havana-matto.jpg" } ]
ihankotona Havana matto
★★★★★ ★★★★★Sileäksi kudottu ja helppohoitoinen matto kodin eri tiloihin
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:28,90 €-81,90 € -
[ { "catentry_id" : "1114038501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259333", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114039001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259335", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259345", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259349", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259351", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259355", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259357", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259359", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259294", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_beige":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114047001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259363", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114048501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259367", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114050001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259304", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259375", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114052501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259379", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114053001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259381", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114053501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259312", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259383", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114054501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259385", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114055501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259389", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259395", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114057501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259397", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259322", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547588/kotoilu-feenix-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114059501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259403", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114060501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034501", "partNumber" : "103259409", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547465/kotoilu-feenix-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1114039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259337", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114040001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259339", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259341", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259343", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259347", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114042501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259285", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114044001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259353", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259361", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114047501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259297", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_harmaa":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259365", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114049001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259301", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114049501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259369", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114050501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259371", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259373", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259377", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114055001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259387", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114056001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259391", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259393", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114058501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259399", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114059001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259401", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259327", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259411", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114061501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259413", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259415", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "276329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811724", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "276331001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811738", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "276338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101811783", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_75/pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835083777/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "154658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356241", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867853/vallila-kelohonka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "154663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356245", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867877/vallila-kelohonka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "154665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "491222501", "partNumber" : "101356249", "unitPrice" : "78,90 €", "unitPriceRaw" : "78.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1417149501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "491222501", "partNumber" : "103317718", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_69/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430019867808/vallila-kelohonka-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1300715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336623", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1300715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336625", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_multi":"1" , "Koko, cm_|_230x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336627", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_multi":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336629", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_multi":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "1300718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336635", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_230x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336637", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336743", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336745", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_multi":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336747", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_multi":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350016/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1300724501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1300662001", "partNumber" : "103336751", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205350047/kmcarpets-amber-patch-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1139769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254034", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254040", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139770001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254042", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139770501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254046", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139771001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254079", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139771501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254087", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139772001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254089", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-wool-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-wool-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139772501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254093", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139773001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254099", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139773501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254101", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1139774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254119", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-wool-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-wool-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288001/nokohome-honka-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1139774501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1139758501", "partNumber" : "103254123", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4841808288018/nokohome-honka-villamatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1437492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464270", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464272", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464276", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464284", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464286", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464288", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464290", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437495501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464292", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464294", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437496501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464296", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464298", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364594/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464300", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437498001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464302", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437498501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464304", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464306", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437499501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464308", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437500001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464310", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437500501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464312", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437501001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464314", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364679.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364679/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437502501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464320", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437503501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464324", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437504001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464326", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1437504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464328", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437505001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1437451001", "partNumber" : "103464330", "unitPrice" : "86,90 €", "unitPriceRaw" : "86.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205364754/kmcarpets-softy-zen-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1180100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273778", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273852", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180106001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273900", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273916", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273918", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273920", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273934", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273944", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180111001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273968", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180111501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273988", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1180112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103273994", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180114001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274034", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274048", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274060", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274086", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274104", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274108", "unitPrice" : "85,00 €", "unitPriceRaw" : "85.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274110", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274112", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274116", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274206", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_tummansininen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753998/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274210", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754025/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274212", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124754001/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1180126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1180088501", "partNumber" : "103274222", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340124753981/kmcarpets-struktur-matto.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "411247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082151", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411257001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082189", "unitPrice" : "92,90 €", "unitPriceRaw" : "92.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082219", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411278501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082275", "unitPrice" : "92,90 €", "unitPriceRaw" : "92.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411284001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082297", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082309", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411315501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082423", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411317001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082429", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082471", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082473", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997010914/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997010914/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411353001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082573", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411355001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082581", "unitPrice" : "92,90 €", "unitPriceRaw" : "92.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411357501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082591", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411359001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082597", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411387501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082774", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082782", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411390001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082795", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082859", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea/tummanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997011010/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997011010/nokohome-troija-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411234501", "partNumber" : "102082861", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5414997243749/my-carpets-trojan-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5414997243749/nokohome-troija-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387882001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413820", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387882501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413808", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387883001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413844", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387883501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413832", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387884001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413860", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387884501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413848", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387885001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413796", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387885501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413784", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413826", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413814", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413850", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413838", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413778", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413856", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355448/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413802", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413790", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355516/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413846", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387890501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413834", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387891001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413780", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413858", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413798", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413786", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387893001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413822", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413810", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355585/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413852", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413840", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413794", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387895501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413782", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387896001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413804", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387896501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413792", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387897001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413828", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387897501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413816", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355653/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387898501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413854", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_75x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387900001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413818", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387900501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413806", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387901001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413842", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387901501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413830", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355721/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387930001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413812", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387930501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413800", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387931001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413836", "unitPrice" : "230,00 €", "unitPriceRaw" : "230.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387931501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413824", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387932001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387871501", "partNumber" : "103413788", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholm-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355370/kmcarpets-vaxholmsmatta.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "319315501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873130", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319316001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873131", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319317001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873134", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873137", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319319501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873144", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319320501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873150", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "319321501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873154", "unitPrice" : "41,90 €", "unitPriceRaw" : "41.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319322001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873155", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_Ø 100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319325001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873165", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319326001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873167", "unitPrice" : "65,90 €", "unitPriceRaw" : "65.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_160x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319327001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873169", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "319327501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873171", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873175", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319329001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873178", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319330501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873181", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø 100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572260/hestia-stella-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "319331001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "319309001", "partNumber" : "101873188", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049572253/hestia-stella-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1224065501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306556", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224066001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306558", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224067001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306562", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224067501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306564", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224068001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306566", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306568", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430080930791/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224069001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306576", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224069501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306580", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224070001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306586", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224070501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306588", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946277/village-s-sumu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1224071001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306590", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1224072501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1224048001", "partNumber" : "103306596", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430017946314/village-s-sumu-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1285989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325795", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1285990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325793", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1285990501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325799", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1285991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325791", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1285991501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325797", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1285993001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1285937501", "partNumber" : "103325801", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1420016501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447550", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"4" , "Koko, cm_|_Ø133":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420017001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447598", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420017501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447553", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"5" , "Koko, cm_|_Ø133":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420018001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447600", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420018501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447602", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420019001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447604", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "1420019501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447606", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420020001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447608", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420020501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447610", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888139/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420021001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447612", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1420022001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447614", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420022501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447616", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447618", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420023501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447620", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420024001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447622", "unitPrice" : "36,90 €", "unitPriceRaw" : "36.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1420024501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1420010501", "partNumber" : "103447624", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8900000888047/kotoilu-aarni-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1411398501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411389501", "partNumber" : "103414394", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411399001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411389501", "partNumber" : "103414396", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411399501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411389501", "partNumber" : "103414398", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411389501", "partNumber" : "103414400", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1411403501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1411389501", "partNumber" : "103414414", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414764", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387434001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414766", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414768", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414770", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387435501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414772", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387436001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414774", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414776", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414778", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414780", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414790", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387440001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414792", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387441001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414796", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387445501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414814", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414816", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414818", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_terra":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700672/en-ulpu-matta-ar-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700672/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414820", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414826", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700665/an-ulpu-mat-is-the-ideal-home.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700665/ihankotona-ulpu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387452001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387214001", "partNumber" : "103414840", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536700689/ihankotona-ulpu-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "411318001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082433", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411321001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082445", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411325501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082463", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082465", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411332001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082489", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411333501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082495", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/path-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411336001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082505", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411346501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082547", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/path-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/path-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082549", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411348501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082555", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411353501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082575", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/path-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "411360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082603", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082629", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411365001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082631", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x195":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/path-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/path-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "411366001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082635", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411369001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082647", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411372501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082667", "unitPrice" : "48,90 €", "unitPriceRaw" : "48.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082671", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411375001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082681", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082683", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411383501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082755", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015189/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411386001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082765", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536016568/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082799", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411392001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082807", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015165/path-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015165/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411392501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082809", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082849", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411404001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082865", "unitPrice" : "56,90 €", "unitPriceRaw" : "56.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015158/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411407001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082877", "unitPrice" : "28,90 €", "unitPriceRaw" : "28.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411415001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082905", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536015172/ihankotona-polku-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "411423501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "411238001", "partNumber" : "102082939", "unitPrice" : "38,90 €", "unitPriceRaw" : "38.9", "Attributes" : { "Väri_|_Hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5203536038232/ihankotona-polku-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387666501", "partNumber" : "103414926", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387666501", "partNumber" : "103414942", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387666501", "partNumber" : "103414944", "unitPrice" : "67,90 €", "unitPriceRaw" : "67.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387666501", "partNumber" : "103414946", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1387676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387666501", "partNumber" : "103414948", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1409532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358646", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358648", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409533501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358650", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358652", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358658", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409535001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358660", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358662", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358664", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358666", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358672", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358676", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358678", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358685", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409539001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358690", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358694", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358698", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_60x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358703", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358708", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409541501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358710", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1409542001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358716", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1409542501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358720", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358610", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"9" , "Koko, cm_|_Ø120":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358612", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"9" , "Koko, cm_|_Ø160":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386393/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358625", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"6" , "Koko, cm_|_Ø120":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358635", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"6" , "Koko, cm_|_Ø160":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386577/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358640", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"7" , "Koko, cm_|_Ø120":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1415797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1409521501", "partNumber" : "103358642", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"7" , "Koko, cm_|_Ø160":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014386485/aina-luxury-shaggy-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1387985501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413624", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387986001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413632", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387986501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413628", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387987001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413630", "unitPrice" : "95,00 €", "unitPriceRaw" : "95.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387987501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413626", "unitPrice" : "66,90 €", "unitPriceRaw" : "66.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413638", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413634", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413640", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387989501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413636", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413622", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x160":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1387990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413644", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaalea pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328893/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1387991001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1387944001", "partNumber" : "103413642", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205328961/kmcarpets-madrid-bell-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "582837501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365754", "unitPrice" : "350,00 €", "unitPriceRaw" : "350.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582838001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365756", "unitPrice" : "820,00 €", "unitPriceRaw" : "820.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_natural":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582838501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365758", "unitPrice" : "350,00 €", "unitPriceRaw" : "350.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"7" , "Väri_|_natural":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582839001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365929", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582840001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365939", "unitPrice" : "770,00 €", "unitPriceRaw" : "770.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582840501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365943", "unitPrice" : "310,00 €", "unitPriceRaw" : "310.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582841001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365945", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582841501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365963", "unitPrice" : "310,00 €", "unitPriceRaw" : "310.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582842001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365796", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_antrasiitti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582843501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365806", "unitPrice" : "570,00 €", "unitPriceRaw" : "570.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"4" , "Väri_|_natural":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582844001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365808", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_natural":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582845001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365975", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582846001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365830", "unitPrice" : "570,00 €", "unitPriceRaw" : "570.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"4" , "Väri_|_antrasiitti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366007", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "582847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366015", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582848501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366027", "unitPrice" : "770,00 €", "unitPriceRaw" : "770.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366033", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102365874", "unitPrice" : "820,00 €", "unitPriceRaw" : "820.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_antrasiitti":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366041", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582851001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366055", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Väri_|_natural":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082574/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582852001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366075", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582853501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "102366091", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_antrasiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310082796/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336072001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103376722", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_Ø133":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336072501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377100", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336073001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103376725", "unitPrice" : "350,00 €", "unitPriceRaw" : "350.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336073501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377102", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336074001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377104", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336074501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377106", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336075001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377108", "unitPrice" : "310,00 €", "unitPriceRaw" : "310.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336076001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103376732", "unitPrice" : "570,00 €", "unitPriceRaw" : "570.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_Ø200":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377115", "unitPrice" : "770,00 €", "unitPriceRaw" : "770.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336077001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103376735", "unitPrice" : "820,00 €", "unitPriceRaw" : "820.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_Ø240":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336077501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582762501", "partNumber" : "103377120", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_6520/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-matta-barracuda-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barracuda-matt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-carpet-barrakuda-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008680/vm-matta-barracuda-matt.jpg" } } ]
VM Carpet Barrakuda matto
★★★★★Sisalin kiilto ja perinteinen kalanruotokuvio antavat Barrakuda-matolle hienostuneen ilmeen. Se soveltuu hyvin käytäville ja eteistiloihin sekä julkisten tilojen kabinetteihin ja kokoustiloihin, myös lasitetulle terassille ja parvekkeelle.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:155,00 €-820,00 €Koko: -
[ { "catentry_id" : "623567001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426145", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426147", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426157", "unitPrice" : "53,90 €", "unitPriceRaw" : "53.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426165", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426171", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_40x70":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623575501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426177", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049584027/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623578001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426185", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_40x70":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623580501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426195", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426197", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_120x170":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-universal-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583921/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623583001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426205", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623589501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426229", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-universal-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623592501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426241", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623593001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426243", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623594001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426247", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-universal-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "623594501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426249", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426253", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426257", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426261", "unitPrice" : "35,90 €", "unitPriceRaw" : "35.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583860/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426263", "unitPrice" : "46,90 €", "unitPriceRaw" : "46.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" }, { "catentry_id" : "623598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "623545501", "partNumber" : "102426265", "unitPrice" : "115,00 €", "unitPriceRaw" : "115.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049583969/hestia-flex-yleismatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "657188001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480466", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "657196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480326", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "657198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480334", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "657231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102480470", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "495935001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102229909", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "495976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102230071", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835150783/vallila-topaasi-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "727747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102614926", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_05/light grey":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190321/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "727959501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102615422", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_01/Peach":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835190277/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "817099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745097", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "817324001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745141", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "817326001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745191", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "817327001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "102745215", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_10/plum":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6419835220448/vallila-topaasi-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1273675001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317846", "unitPrice" : "99,90 €", "unitPriceRaw" : "99.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317848", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317850", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1273677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "657099501", "partNumber" : "103317852", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_7500/green":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1078573501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218561", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_050 Hiekka":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" }, { "catentry_id" : "1078575001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218563", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_050 Hiekka":"1" , "Koko, cm_|_160x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031478/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1078576001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218565", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_010 Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_70x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" }, { "catentry_id" : "1078576501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1078571001", "partNumber" : "103218567", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Väri_|_010 Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-wool-blend-rug.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-matta-i-ullblandning.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6413911031461/luhta-home-kivi-villasekoitematto.jpg" } } ]
Luhta Home Kivi villasekoitematto
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna:Säästä50%29,95 €-97,50 € -
[ { "catentry_id" : "1442189501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079001", "partNumber" : "103472579", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442190001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079001", "partNumber" : "103472581", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079001", "partNumber" : "103472583", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079001", "partNumber" : "103472585", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442192001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079001", "partNumber" : "103472589", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442129501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472329", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442130001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472331", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442130501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472333", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442131001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472335", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472337", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442132001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472339", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205355967/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442136501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472357", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442137001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472359", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442137501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472361", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442138001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472363", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442138501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472365", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442139001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472367", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442139501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472369", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442140001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472371", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442140501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472373", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442141001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472375", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442141501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472377", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472379", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472381", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442143001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472383", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356025/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472385", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442144001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472387", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_75x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356087/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472405", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_200x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073501", "partNumber" : "103472407", "unitPrice" : "499,00 €", "unitPriceRaw" : "499.0", "Attributes" : { "Väri_|_grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356148/kmcarpets-idre-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472517", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472519", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472521", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472523", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472525", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472527", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361616.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361616/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472529", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472531", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442181501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472537", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442182501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472541", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472543", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472545", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442184001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472551", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361562/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472575", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077501", "partNumber" : "103472577", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361661/kmcarpets-kashan-tabriz-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472497", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472499", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472533", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472535", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442182001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442077001", "partNumber" : "103472539", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472487", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472509", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472511", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442175501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472513", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076501", "partNumber" : "103472515", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472485", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472489", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472491", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442170501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472493", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442076001", "partNumber" : "103472495", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:kerma/ruosteTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1442164501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472469", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442165001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472471", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442165501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472473", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442166001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472475", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075501", "partNumber" : "103472479", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_marsala":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442163501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472465", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472501", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472503", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472505", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442174001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442075001", "partNumber" : "103472507", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472457", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442162001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472459", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442162501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472461", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442163001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472463", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442164001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074501", "partNumber" : "103472467", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:kerma/sininenTuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
-
[ { "catentry_id" : "1442160501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472453", "unitPrice" : "43,90 €", "unitPriceRaw" : "43.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472455", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442166501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472477", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472481", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442074001", "partNumber" : "103472483", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442268501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472895", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442269001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472897", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472899", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442270001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472901", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442085001", "partNumber" : "103472905", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442264501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472879", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442265001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472881", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442270501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472903", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442271501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472907", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442272001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084001", "partNumber" : "103472909", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472863", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472867", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472869", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472871", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083501", "partNumber" : "103472873", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442256501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472847", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442257001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472849", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442257501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472851", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442258001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472853", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442258501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472855", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472857", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442259501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472859", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472861", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361968/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472875", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442083001", "partNumber" : "103472877", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205361913/kmcarpets-saveh-tabriz-matto.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472567", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472569", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472571", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472573", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078501", "partNumber" : "103472865", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442184501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472557", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442185001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472561", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442185501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472563", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442186001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472565", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_280x380":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1442191501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442078001", "partNumber" : "103472587", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442265501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472883", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442266001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472885", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442266501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472887", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442267001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472889", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442267501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472891", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442268001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472893", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362200/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442272501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472911", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442273001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472913", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442273501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472915", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442274001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472917", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442274501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472919", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472921", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442275501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472923", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442276001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472925", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472927", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442277001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472929", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442277501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472931", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442278001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472933", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442278501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472935", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442279001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472937", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_violetti":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362262.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362262/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442279501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472939", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442280001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472941", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_monivärinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362323.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362323.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442281501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472959", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442282001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442084501", "partNumber" : "103472961", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205362385.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205362385/kmcarpets-shiraz-patch-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472197", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442097001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472199", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442097501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472201", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472203", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472205", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442099001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472207", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442099501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472209", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442100001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472211", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472213", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472215", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472217", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442102001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472219", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442102501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472221", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442103001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472223", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442103501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472225", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442104001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472227", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357176/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442104501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472229", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442105001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472231", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442105501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472233", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442106001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472235", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442106501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472237", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442107001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472239", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442107501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472241", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442108001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472243", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442108501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472245", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442109001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472247", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442109501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472249", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442110001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472251", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442110501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472253", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442111001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472255", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442111501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472257", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442112001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472259", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357282/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442112501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472261", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442113001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472263", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442113501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472265", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442114001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472267", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442114501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472269", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442115001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472271", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442115501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472273", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442116001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472275", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442116501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472277", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442117001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472279", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442117501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472281", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472283", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357398/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442118501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472285", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442119001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472287", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472289", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472291", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiekka":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357503/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472293", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472295", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472297", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442122001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472299", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472301", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472303", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442123501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472305", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442124001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472307", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442124501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472309", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442125001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472311", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442125501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472313", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442126001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472315", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442126501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472317", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442127001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472319", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472321", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472323", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357619/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442144501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472389", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442145001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472391", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442145501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472393", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442146001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472395", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472397", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472399", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442147501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472401", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442148001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472403", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472409", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472411", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472413", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472415", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472417", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472419", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356841/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472421", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472423", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472425", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442154001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472427", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472429", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472431", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442155501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472433", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472435", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357060.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357060/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472437", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472439", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472441", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442158001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472443", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472445", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472447", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472449", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442160001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472451", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205356957/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442192501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472591", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442193001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472593", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442193501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472595", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442194001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472597", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442194501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472599", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472601", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472603", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442196001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472605", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442196501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472607", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442197001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472609", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442197501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472611", "unitPrice" : "139,00 €", "unitPriceRaw" : "139.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_240x240":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442198001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472613", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_300x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442198501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472615", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472617", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_oranssi":"1" , "Koko, cm_|_300x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357725/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442199501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472619", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442200001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442073001", "partNumber" : "103472621", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205357831.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205357831/kmcarpets-alva-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472787", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472789", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442242501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472791", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442243001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472793", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442243501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472795", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442244001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472797", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363405/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442249001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472817", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442252501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472831", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472833", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442253501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472835", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472837", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363450/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472839", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442255001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472841", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472843", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442256001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442082001", "partNumber" : "103472845", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363504/kmcarpets-bordeaux-versace-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442233501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472755", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472759", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472761", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472763", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472765", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363252/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472783", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472785", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472799", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442245001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472801", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472803", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442246001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472805", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472807", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442247001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472809", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_kerma":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363306.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363306/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442247501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472811", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442248001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442081501", "partNumber" : "103472813", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363351/kmcarpets-bordeaux-frame-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472727", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472729", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442227501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472731", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472733", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472751", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442233001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472753", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472757", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442236501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472767", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442237001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472769", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_taupe":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363108.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363108/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472771", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472773", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442238501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472775", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472777", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363153/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442239501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472779", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080501", "partNumber" : "103472781", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363207/kmcarpets-bordeaux-kashan-matto.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472719", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472721", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472723", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472725", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472739", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472741", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472743", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472745", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_240x340":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472747", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_hiili":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363054/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442080001", "partNumber" : "103472749", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Väri_|_punainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205363009/kmcarpets-bordeaux-medallion-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1442200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472623", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442201001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472625", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442201501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472627", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472629", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472631", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442203001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472633", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442203501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472635", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442204001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472637", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442204501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472639", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472641", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442205501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472643", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472645", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442206501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472647", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472649", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vanha roosa":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358142/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472651", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442208001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472653", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358203.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472655", "unitPrice" : "78,00 €", "unitPriceRaw" : "78.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472657", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442209501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472659", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472661", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472663", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442211001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472665", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanvirheä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358388.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358388/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442211501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472667", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472669", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472671", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442213001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472673", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_sininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358265/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442213501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472675", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472677", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442214501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472679", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442215001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472681", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472683", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442216001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472685", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleansininen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358326.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358326/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442216501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472687", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442217001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472689", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472691", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472693", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442218501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472695", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472697", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472699", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442220001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472701", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vihreä":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358562/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442220501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472703", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442221001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472705", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472707", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x280":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442222001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472709", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_tumma pellava":"1" , "Koko, cm_|_75x220":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358449/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472711", "unitPrice" : "89,00 €", "unitPriceRaw" : "89.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472713", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_140x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1442223501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472715", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_75x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1442224001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1442079501", "partNumber" : "103472717", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x290":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340205358500.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340205358500/kmcarpets-sund-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "630685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440874", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440884", "unitPrice" : "523,00 €", "unitPriceRaw" : "523.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440888", "unitPrice" : "455,00 €", "unitPriceRaw" : "455.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440892", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440896", "unitPrice" : "523,00 €", "unitPriceRaw" : "523.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440900", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440904", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630689501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440912", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440916", "unitPrice" : "810,00 €", "unitPriceRaw" : "810.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440918", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440922", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440926", "unitPrice" : "505,00 €", "unitPriceRaw" : "505.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "630692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440930", "unitPrice" : "1 280,00 €", "unitPriceRaw" : "1280.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440934", "unitPrice" : "705,00 €", "unitPriceRaw" : "705.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440938", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440942", "unitPrice" : "505,00 €", "unitPriceRaw" : "505.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "630694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440948", "unitPrice" : "1 115,00 €", "unitPriceRaw" : "1115.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630695001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440950", "unitPrice" : "295,00 €", "unitPriceRaw" : "295.0", "Attributes" : { "Väri_|_72 Beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089702/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440954", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "630697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440960", "unitPrice" : "705,00 €", "unitPriceRaw" : "705.0", "Attributes" : { "Väri_|_77 Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089597/vm-carpet-viita-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "630700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "630595501", "partNumber" : "102440968", "unitPrice" : "1 115,00 €", "unitPriceRaw" : "1115.0", "Attributes" : { "Väri_|_71 Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-cloak-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089481/vm-carpet-viita-matto.jpg" } ]
VM Carpet Viita matto
★★★★★Upean Viita-maton nukka on laadukasta villa-pellavalankaa. Villa tekee matosta pehmeän ja pellava antaa sille kaunista kiiltoa.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:259,00 €-1 280,00 € -
[ { "catentry_id" : "603198501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399376", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603199001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399378", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603200001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399382", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603200501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399384", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603202501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399388", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603205001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399256", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399396", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603207501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399263", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_musta":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603208501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399402", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603209001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399268", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603210001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399271", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_beige":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399406", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399408", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603212501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399410", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399414", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603215501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399286", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603216501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399290", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603217501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399420", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603219001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399424", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399430", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399438", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399440", "unitPrice" : "640,00 €", "unitPriceRaw" : "640.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399317", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_musta":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399321", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"6" , "Koko, cm_|_Ø200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399325", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"6" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399327", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399446", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603230501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399331", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_musta":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399450", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399334", "unitPrice" : "480,00 €", "unitPriceRaw" : "480.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"6" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399452", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603234001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399341", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399460", "unitPrice" : "460,00 €", "unitPriceRaw" : "460.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "603235501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399345", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399462", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603237501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399468", "unitPrice" : "1 050,00 €", "unitPriceRaw" : "1050.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603240001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399478", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086749/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603240501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399480", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603241001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399482", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086688/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603241501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399358", "unitPrice" : "1 100,00 €", "unitPriceRaw" : "1100.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603242001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399484", "unitPrice" : "280,00 €", "unitPriceRaw" : "280.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603244501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399492", "unitPrice" : "420,00 €", "unitPriceRaw" : "420.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603245501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399494", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086565/vm-carpet-elsa-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "603246501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "603195501", "partNumber" : "102399371", "unitPrice" : "340,00 €", "unitPriceRaw" : "340.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310086626/vm-carpet-elsa-matto.jpg" } ]
VM Carpet Elsa matto
★★★★★ ★★★★★Elsa-matossa perinteinen mutta aina yhtä trendikäs kalanruotokuvio on toteutettu villalangalla ja paperinarulla. Matto on tyyliltään selkeän elegantti. Maton pinta on käsitelty likaa hylkiväksi.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:205,00 €-1 100,00 € -
[ { "catentry_id" : "1438602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1438445001", "partNumber" : "103452154", "unitPrice" : "64,95 €", "unitPriceRaw" : "64.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" , "Koko_|_80x200cm":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Flatweave Trellis 80x200 cm musta matto
★★★★★Kauniisti kuvioitu matto perinteisellä ruudukolla ja koneella sileäksi polypropeenista kudottu. Se on helppohoitoinen, kestää hyvin kosteutta ja sään vaihteluita. Ihanteellinen matto sisä- ja ulkokäyttöön.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,95 €Väri:MustaKoko:80x200cm -
[ { "catentry_id" : "582976001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366424", "unitPrice" : "485,00 €", "unitPriceRaw" : "485.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582977001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366155", "unitPrice" : "370,00 €", "unitPriceRaw" : "370.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"8" , "Väri_|_beige/valkoinen":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366438", "unitPrice" : "210,00 €", "unitPriceRaw" : "210.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582979001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366442", "unitPrice" : "260,00 €", "unitPriceRaw" : "260.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366444", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366462", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-white-matt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-white-matt.jpg" } }, { "catentry_id" : "582988001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366246", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"5" , "Väri_|_beige/valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582991501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366266", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_beige/valkoinen":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582995001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366560", "unitPrice" : "350,00 €", "unitPriceRaw" : "350.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582996001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366564", "unitPrice" : "315,00 €", "unitPriceRaw" : "315.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582998501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582970501", "partNumber" : "102366333", "unitPrice" : "840,00 €", "unitPriceRaw" : "840.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_beige/valkoinen":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310089856/vm-carpet-kelo-matto.jpg" } ]
VM Carpet Kelo matto
★★★★★Kelo edustaa paperinarumaton klassista muotoilua. Pölyämätön, antistaattinen ja kulutusta kestävä Kelo soveltuu sekä kodin sisustamiseen, että julkisiin tiloihin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:155,00 €-840,00 € -
[ { "catentry_id" : "582703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366398", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366414", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366416", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366458", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366466", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366470", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366526", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366534", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366540", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_280/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310048068/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366542", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366544", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366548", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582724001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366550", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582726501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366570", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366572", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366578", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582729501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366586", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366590", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366592", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366594", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366596", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366598", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366602", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satin-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satin-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "582734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366604", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366608", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366612", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366614", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582737001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366616", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_001/lila":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047825/vm-carpet-satine-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "582737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366620", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582738001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366622", "unitPrice" : "550,00 €", "unitPriceRaw" : "550.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366628", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366630", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satin-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "582740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366632", "unitPrice" : "390,00 €", "unitPriceRaw" : "390.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582740501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366634", "unitPrice" : "890,00 €", "unitPriceRaw" : "890.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582741001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366636", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satin-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satin-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "582742501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366638", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_800/musta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310092023/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582743501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366640", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582744001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366642", "unitPrice" : "355,00 €", "unitPriceRaw" : "355.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582747001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366646", "unitPrice" : "235,00 €", "unitPriceRaw" : "235.0", "Attributes" : { "Väri_|_850/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310047467/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582747501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366648", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_572/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310091835/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366650", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg" } }, { "catentry_id" : "582750501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "102366652", "unitPrice" : "290,00 €", "unitPriceRaw" : "290.0", "Attributes" : { "Väri_|_791/sininen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310078690/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063486001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204781", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-matta-satinmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-matta-satinmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204795", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204805", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063509501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204954", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063510001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204956", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-matta-satinmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-matta-satinmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063512001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204966", "unitPrice" : "589,00 €", "unitPriceRaw" : "589.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204968", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063517001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103204996", "unitPrice" : "245,00 €", "unitPriceRaw" : "245.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205002", "unitPrice" : "245,00 €", "unitPriceRaw" : "245.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205018", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205022", "unitPrice" : "419,00 €", "unitPriceRaw" : "419.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-matta-satinmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satin-mat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-matta-satinmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205034", "unitPrice" : "245,00 €", "unitPriceRaw" : "245.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063529501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205038", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205042", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063537001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205054", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205058", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205060", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_243/valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004064/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063541001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205064", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205080", "unitPrice" : "950,00 €", "unitPriceRaw" : "950.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205084", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Väri_|_263 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004286/vm-carpet-satine-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063550001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582662001", "partNumber" : "103205090", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Väri_|_371/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satin-mat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310004170/vm-carpet-satine-matto.jpg" } ]
VM Carpet Satine matto
★★★★★ ★★★★★Satine-maton matala nukka on ylellisen pehmeää polyamidia, joka kestää kovaakin kulutusta. Satine-matto soveltuu sekä kotikäyttöön että julkisiin tiloihin.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:175,00 €-950,00 € -
[ { "catentry_id" : "582691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365937", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365951", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365961", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365832", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"5" , "Koko, cm_|_Ø200":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365836", "unitPrice" : "850,00 €", "unitPriceRaw" : "850.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"5" , "Koko, cm_|_Ø240":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102366009", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102366025", "unitPrice" : "490,00 €", "unitPriceRaw" : "490.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg" } }, { "catentry_id" : "582698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365898", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102366059", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102365902", "unitPrice" : "255,00 €", "unitPriceRaw" : "255.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"4" , "Koko, cm_|_Ø133":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "582700501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "102366071", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Väri_|_9007/natural":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310053680/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336078001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103376800", "unitPrice" : "580,00 €", "unitPriceRaw" : "580.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"5" , "Väri_|_6021/olki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336078501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377188", "unitPrice" : "799,00 €", "unitPriceRaw" : "799.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336079001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103376803", "unitPrice" : "850,00 €", "unitPriceRaw" : "850.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_6021/olki":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336079501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377190", "unitPrice" : "159,00 €", "unitPriceRaw" : "159.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336080001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103376806", "unitPrice" : "255,00 €", "unitPriceRaw" : "255.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_6021/olki":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336080501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377192", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336081001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103376809", "unitPrice" : "375,00 €", "unitPriceRaw" : "375.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336081501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377216", "unitPrice" : "490,00 €", "unitPriceRaw" : "490.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-matta-panama-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matte.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-matta-panama-matt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336084001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377230", "unitPrice" : "209,00 €", "unitPriceRaw" : "209.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336084501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377234", "unitPrice" : "265,00 €", "unitPriceRaw" : "265.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336085001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "582661501", "partNumber" : "103377236", "unitPrice" : "319,00 €", "unitPriceRaw" : "319.0", "Attributes" : { "Väri_|_6021/olki":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008758/vm-carpet-panama-matto.jpg" } ]
VM Carpet Panama matto
★★★★★ ★★★★★Rouheapintainen Panama-matto ei pelkää kovaakaan kulutusta. Matto soveltuu parhaiten käytäville ja eteistiloihin, myös katetuille terasseille ja parvekkeille.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:159,00 €-850,00 € -
[ { "catentry_id" : "1063484501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204771", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063485501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204453", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"4" , "Koko, cm_|_Ø240":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204462", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"8" , "Väri_|_oliivi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204793", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204799", "unitPrice" : "475,00 €", "unitPriceRaw" : "475.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204801", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204807", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-matta-pulvermatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-matta-pulvermatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-powder-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204486", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"6" , "Koko, cm_|_Ø200":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204815", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204496", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_valkoinen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204498", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_valkoinen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204500", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204825", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204518", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"3" , "Koko, cm_|_Ø160":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204829", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204839", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204537", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_oliivi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204849", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204853", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204551", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204865", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063500001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204567", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"5" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063501001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204881", "unitPrice" : "475,00 €", "unitPriceRaw" : "475.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063501501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204885", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063502001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204891", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063503001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204902", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063504501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204924", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063505001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204926", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063505501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204928", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-matta-pulvermatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-powder-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-matta-pulvermatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063506001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204611", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_oliivi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063506501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204938", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063507001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204940", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063507501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204944", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063508001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204946", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204626", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_harmaa":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204634", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"3" , "Koko, cm_|_Ø133":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063511001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204958", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-matta-pulvermatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-matta-pulvermatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1063511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204960", "unitPrice" : "475,00 €", "unitPriceRaw" : "475.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063516001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204992", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063518001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204670", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005382/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204673", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"4" , "Koko, cm_|_Ø200":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005276/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103205006", "unitPrice" : "475,00 €", "unitPriceRaw" : "475.0", "Attributes" : { "Väri_|_oliivi":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103205014", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-powder-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005498/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1063544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103204751", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_oliivi":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310005160/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336082001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103376812", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"3" , "Väri_|_132/beige":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336082501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377220", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-powder-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1336083001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103376819", "unitPrice" : "359,00 €", "unitPriceRaw" : "359.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"3" , "Koko, cm_|_Ø160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336083501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377224", "unitPrice" : "475,00 €", "unitPriceRaw" : "475.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336085501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377241", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336086001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377243", "unitPrice" : "309,00 €", "unitPriceRaw" : "309.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336086501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103376832", "unitPrice" : "569,00 €", "unitPriceRaw" : "569.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø200":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336087001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377259", "unitPrice" : "769,00 €", "unitPriceRaw" : "769.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336087501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103376835", "unitPrice" : "819,00 €", "unitPriceRaw" : "819.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_132/beige":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103377265", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1336528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1063475501", "partNumber" : "103380205", "unitPrice" : "205,00 €", "unitPriceRaw" : "205.0", "Attributes" : { "Väri_|_132/beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-matta-pulvermatta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310008512/vm-carpet-puuteri-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "859531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804382", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804392", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-matta-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859534501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804394", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859535501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804398", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859536001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804400", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859539501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804414", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859540501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804418", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804434", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859546501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804442", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859547001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804444", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804458", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "859553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804468", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804484", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_1 beige":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001445/vm-carpet-paanu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858409001", "partNumber" : "102804516", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_7 kulta":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-matta-paanu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001551/vm-carpet-paanu-matto.jpg" } ]
VM Carpet Paanu matto
★★★★★Paanu matoissa on laadukkaaseen, kudottuun villapohjaan yhdistetty pehmeä ja silkinhohtoinen viskoosinukka. Maton hienostunut ilme tuo sisustukseesi hitusen glamouria.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:169,00 €-859,00 € -
[ { "catentry_id" : "859532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804384", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859533001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804388", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859536501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804402", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "859537501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804406", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804410", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859540001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804416", "unitPrice" : "519,00 €", "unitPriceRaw" : "519.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-matta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-chip-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "859546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804440", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804450", "unitPrice" : "859,00 €", "unitPriceRaw" : "859.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804472", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804474", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859556501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804482", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859558001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804488", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804492", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_4 hopea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-chip-matta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001667/vm-carpet-lastu-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "859564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "858408001", "partNumber" : "102804514", "unitPrice" : "369,00 €", "unitPriceRaw" : "369.0", "Attributes" : { "Väri_|_3 pronssi":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310001773/vm-carpet-lastu-matto.jpg" } ]
VM Carpet Lastu matto
★★★★★Lastu matoissa on laadukkaaseen, kudottuun villapohjaan yhdistetty pehmeä ja silkinhohtoinen viskoosinukka. Maton hienostunut ilme tuo sisustukseesi hitusen glamouria.
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:169,00 €-859,00 € -
[ { "catentry_id" : "1352690001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376902", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"6" , "Väri_|_740/harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377349", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376905", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"5" , "Väri_|_740/harmaa":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352692501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377359", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376920", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_740/harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377365", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1352695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376923", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø160":"8" , "Väri_|_740/harmaa":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377367", "unitPrice" : "450,00 €", "unitPriceRaw" : "450.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376926", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_752/ruskea":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377373", "unitPrice" : "329,00 €", "unitPriceRaw" : "329.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-matta-hiillos-ullmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1352699501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376929", "unitPrice" : "349,00 €", "unitPriceRaw" : "349.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"6" , "Koko, cm_|_Ø160":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377375", "unitPrice" : "450,00 €", "unitPriceRaw" : "450.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352701001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377381", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377383", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103380207", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_740/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009175/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377392", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377396", "unitPrice" : "249,00 €", "unitPriceRaw" : "249.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377398", "unitPrice" : "285,00 €", "unitPriceRaw" : "285.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352706001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376940", "unitPrice" : "540,00 €", "unitPriceRaw" : "540.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø200":"5" , "Väri_|_752/ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377406", "unitPrice" : "750,00 €", "unitPriceRaw" : "750.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103376951", "unitPrice" : "790,00 €", "unitPriceRaw" : "790.0", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø240":"4" , "Väri_|_752/ruskea":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" }, { "catentry_id" : "1352708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1351961001", "partNumber" : "103377412", "unitPrice" : "135,00 €", "unitPriceRaw" : "135.0", "Attributes" : { "Väri_|_752/ruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-wool-carpet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6420310009885/vm-carpet-hiillos-villamatto.jpg" } ]
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 466 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 41 kpl
- Käytävämatot 277 kpl
- Pyöreät matot 134 kpl
- Lasten matot 65 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl