1. Etusivu
  2. Koti ja Sisustaminen (34872)
  3. Sisustustavara (2822)
  4. Koristekasvit, kranssit ja köynnökset

Koristekasvit, kranssit ja köynnökset

Koristekasvit ja -kranssit tuovat vihreyttä eri tiloihin

Sisustatko mielelläsi viherkasveilla ja kukilla? Kaipaako toimistosi kodikkuutta, mutta aidot viherkasvit eivät tunnu sopivalta vaihtoehdolta? Tekokasvit eli koristekasvit ovat loistava apu vihreyden tuomiseen erilaisiin ja haastaviinkin tiloihin. Tekokasvit voivat olla köynnöksiä, isoja tekokasveja tai yksittäisiä tekoleikkokukkia, joista voi kerätä kimpun maljakkoon. Isot tekokasvit sopivat toimistojen ja julkisten tilojen lisäksi hyvin myös terasseille.

Tekokasvit vihersisustamisessa

On monia tiloja, joissa aidot viherkasvit on haastavaa saada pysymään hengissä. Esimerkiksi liian kylmät lasitetut terassit tai kesähuoneet, joiden lämpimänä pitäminen ei ole järkevää, ovat usein helposti hiukan kolkkoja, kun niissä ei voi pitää kodikkuutta lisääviä viherkasveja. Myös paahteiset lasiverannat tai huvimajat voivat kesällä lämmetä niin kuumiksi, että viherkasvit tai kesäkukat eivät niissä menesty.

Koristekasvit tuovat helpotusta haastaviin tiloihin ja niillä voi korvata helposti sekä viherkasvit että kukkivat kasvit. Tekoviherkasvit, tekoheinät ja koristepuut tuovat tilaan nopeasti vihreyttä ja viihtyisyyttä. Kasville voi hankkia sisustukseen sopivan ruukun tai amppelin. Laadukkaat tekokasvit muistuttavat aitoja kasveja jopa niin hyvin, että niitä ei erota silmäilemällä.

Vihersisustaminen voi olla joskus työlästä vaikka tila olisikin sopiva. Kaikilla meillä ei ole niin sanottua viherpeukaloa ja helpoimmatkin viherkasvit ja kukat meinaavat helposti kuolla hoidossamme. Aidon näköiset tekokasvit ovat silloin aivan loistava valinta!

Koristeoksat ja -kukat juhlakoristelussa

Koristekasvit käyvät loistavasti myös erilaisiin koristeluihin. Juhlapaikkojen koristeina tekokasvit ovat helppoja ja pitkäikäisiä. Niiden lisäksi juhliin on helppo tuoda aitoja kukkia esimerkiksi juhlapöytään. Tekokasvit ja tekokukat sopivat mainiosti esimerkiksi ikkunalaudoille, puhujankorokkeelle tai vaikkapa eteistiloihin. Myös kotijuhlissa juhlakukkiin voi helposti yhdistää erilaisia koristeoksia ja -kukkia.

Tekokasvit kuten esimerkiksi tekomuratti on kätevä suurempia kukka-aiheisia koristeita tehdessä. Hääjuhlassa usein nähtävillä oleva hääkaari on vaivaton pohjustaa koristekasveilla ja juuri murateilla. Myös erilaiset koristeheinät voivat sopia kukkakoristeisiin. Silkkikukat ja muut värikkäämmät tekokukat käyvät tietysti myös, ellei sitten halua käyttää aitoja kukkia.

Juhlakoristelu painottuu usein kukkiin, mutta koristelussa ilahduttavat myös erilaiset lyhdyt ja kynttilät. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät monipuoliset juhlienlaittotarvikkeet!

Tuotteet: ( 1 - 12 / 181 )
Järjestä:
  • Lisää rauhallisuutta ja tyyneyttä työtilaasi tai asuinalueellesi ikivihreällä ja elinvoimaisella bambulla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 200,00
    Väri:Vihreä
    Offer:87231
    Näytä vertailu
  • Kutsu trooppiset tunnelmat sisätiloihisi arekapalmupuullamme. Se korostaa toimistosi, olohuoneesi tai käytäviesi ilmettä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    184,00
    -
    276,00
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:

    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Unelmoitko lämpimästä ja kirkkaasta trooppisesta metsästä? Philodendronimme tuo trooppisen loiston sisätiloihisi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 172,00
    Väri:Vihreä
    Offer:87224
    Näytä vertailu
  • Lisää väripilkahdus kotiin, toimistoon tai ulkotilaan trooppisella Monstera-kasvilla. Ei tarvitse koota tai ylläpitää.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    168,00
    -
    207,00
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Vihreät sävyt ja tiheä lehvästö luovat rentouttavan ilmapiirin sisätiloihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    142,00
    -
    181,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Upea Eukalyptus-taidokasvi, 120 cm korkea. Mustassa ruukussa. Korkealaatuinen muovi. Helppo ylläpitää. Sopii sisäkäyttöön kotiin tai toimistoon.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    138,00
    -
    218,00
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Upea 120 cm korkea Croton-tekojäljitelmä, täydellinen sisätilojen vihreyden lisäys. Valmistettu korkealaatuisista muovimateriaaleista, eloisilla vihreillä lehdillä ja mustalla ruukulla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    133,00
    -
    181,00
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lisää maanläheistä eleganssia sisätiloihisi Dracena Happy Plant -kasvilla. Tuo raikasta energiaa ja kohota tilasi esteettisyyttä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    131,00
    -
    232,00
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Väri:
    Vihreä
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Phalaenopsis Purple Orchid -orvokki, jossa on pieniä ja rikkaita tähtimäisiä kukkia, sopii kaikille. Nauti upeista purppuranvärisistä kukista kotona/toimistossa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Offer:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Helppohoitoinen ja ikivihreä tekokasvi luo viihtyisyyttä ja piristää kodin tai toimiston ilmettä. Upea peikonlehti tekokasvi ruukussa.

    Mitat: korkeus 165cm, leveys 45cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Säästä13%
    Norm.  149,00
    Koko:K165xH45cm
    Offer:35571
    Näytä vertailu
  • Luonnollisen näköinen sypressi -tekopuu on kaunis somiste kodin sisätiloissa sekä terassilla tai parvekkeella. Tekopuilla on helppo luoda vehreää tunnelmaa mihin tahansa ympäri vuoden.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Säästä20%
    Norm.  149,00
    Koko:K150xH35cm
    Offer:35569
    Näytä vertailu
  • Helppohoitoinen ja ikivihreä tekokasvi luo viihtyisyyttä ja piristää kodin tai toimiston ilmettä. Puksipuussa on kaunis luonnonpuun runko ja tuuhea pallonmuotoinen latvus.

    Mitat: korkeus 140cm, leveys 30cm.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00
    Säästä22%
    Norm.  139,00
    Koko:K180xH48cm
    Offer:35567
    Näytä vertailu
1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 16