- Etusivu /
- Koti ja Sisustaminen (26294) /
- Kodintekstiili (1944) /
- Matot (677) /
- Kynnysmatot ja ovimatot
Kynnysmatot ja ovimatot
Kynnysmatto tervehtii tulijaa
Kynnysmaton tehtävänä on pysäyttää ulkoa kantautuvat roskat, kura ja muu lika, ennen kuin ne päätyvät pitemmälle taloon. Hyvä kynnysmatto on paitsi kurasyöppö, myös tukeva, helposti paikoillaan pysyvä sekä näppärästi puhdistettava.Millainen matto kynnysmatoksi?
Kynnysmatoksi ei käy mikä tahansa matto – vaikka kynnysmaton tehtävä ei ole toimia tilan kaunistajana, siisti ja esteettinen kynnysmatto on kuitenkin ensimmäinen tervehdys vieraalle. Siksi myös teknisten ominaisuuksien vuoksi kynnysmaton ulkonäköön on hyvä kiinnittää huomiota. Kynnysmatto tekstillä voi hauska ja persoonallinen tervehdys!
Kynnysmattoa hankkiessa mieti, sopiiko se siihen tilaan, mihin olit sen ajatellut? Sopiiko se talon tyyliin, muuhun sisustukseen ja värimaailmaan? Onko se muodoltaan oikean kokoinen vai jääkö se ikävästi pystyyn seinien vierellä tai eteisen lipaston edessä? Mieti myös maton paksuutta. Kynnysmaton tulisi pysyä vaivattomasti paikallaan, eikä ole toivottavaa, että esimerkiksi avautuva ulko-ovi saisi maton kääriytymään joka kerta rullalle.
Kynnysmaton tulee vetää itseensä suurin osa siitä liasta ja kurasta, mikä muutoin kantautuisi sisälle eteiseen. Siksi karhea materiaali on omiaan kynnysmatolle. Esimerkiksi juutti tai muovipintainen ruohomatto ovat kestäviä ja suosittuja vaihtoehtoja. Maton tulisi kuitenkin olla helposti puhdistettava ja sopivan kevyt siirrettäväksi. Sen tulisi pysyä myös napakasti paikoillaan, jotta imuroiminen onnistuu helposti.
Napakka matto on myös turvallinen. Näin kynnysmatto ei pääse liukumaan jalan alla aiheuttaen kaatumisvaaran. Kumi on hyvä pohjamateriaali: se pysyy hyvin paikoillaan esimerkiksi liukkaalla laattalattialla tai maalatulla puulla.
Erityisen tärkeää on huomioida, että matto pysyy jämäkkänä myös oven ulkopuolella. Ulko-oven eteen ja terassille kantautuva vesi tai jää voi tehdä matosta petollisen liukkaan. Ulos sopivan kynnysmaton täytyy myös kestää hajoamatta vaihtuvia sääilmiöitä: sadetta, lunta, pakkasta ja auringon porotusta. Tanakka ruohomatto on hyvä valinta ulos.
Kynnysmaton värillä on väliä
Iloisen värikäs kynnysmatto on pirteä valinta ulko-ovelle – kirkkaat värit likaantuvat kuitenkin helpommin kuin luonnollisemmat sävyt. Musta tai ruskea sävy on oivallinen valinta ulko-oven eteen ja eteiseen. Valkoinen on kaunis, mutta likaantuu helposti. Se voi kuitenkin sopia hienosti talon sisäeteiseen, mikäli talossa on tuulikaappi kuisti tai muu sisääntulo johon jalkineet riisutaan ennen sisälle astumista.
Kärkkäisen verkkokaupasta tilaat pirteät ja laadukkaat kynnysmatot oven ulko- ja sisäpuolelle. Valitse ostoskoriisi hyvin likaa imevät matot ja pysäytä kura sekä hiekka ennen kuin ne päätyvät sisälle saakka! Kärkkäisen verkkokauppa on valmiina palvelemaan vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä!
Kynnysmatto tervehtii tulijaa
Kynnysmaton tehtävänä on pysäyttää ulkoa kantautuvat roskat, kura ja muu lika, ennen kuin ne päätyvät pitemmälle taloon. Hyvä kynnysmatto on paitsi kurasyöppö, myös tukeva, helposti paikoillaan pysyvä sekä näppärästi puhdistettava.Millainen matto kynnysmatoksi?
Kynnysmatoksi ei käy mikä tahansa matto – vaikka kynnysmaton tehtävä ei ole toimia tilan kaunistajana, siisti ja esteettinen kynnysmatto on kuitenkin ensimmäinen tervehdys vieraalle. Siksi myös teknisten ominaisuuksien vuoksi kynnysmaton ulkonäköön on hyvä kiinnittää huomiota. Kynnysmatto tekstillä voi hauska ja persoonallinen tervehdys!
Kynnysmattoa hankkiessa mieti, sopiiko se siihen tilaan, mihin olit sen ajatellut? Sopiiko se talon tyyliin, muuhun sisustukseen ja värimaailmaan? Onko se muodoltaan oikean kokoinen vai jääkö se ikävästi pystyyn seinien vierellä tai eteisen lipaston edessä? Mieti myös maton paksuutta. Kynnysmaton tulisi pysyä vaivattomasti paikallaan, eikä ole toivottavaa, että esimerkiksi avautuva ulko-ovi saisi maton kääriytymään joka kerta rullalle.
Kynnysmaton tulee vetää itseensä suurin osa siitä liasta ja kurasta, mikä muutoin kantautuisi sisälle eteiseen. Siksi karhea materiaali on omiaan kynnysmatolle. Esimerkiksi juutti tai muovipintainen ruohomatto ovat kestäviä ja suosittuja vaihtoehtoja. Maton tulisi kuitenkin olla helposti puhdistettava ja sopivan kevyt siirrettäväksi. Sen tulisi pysyä myös napakasti paikoillaan, jotta imuroiminen onnistuu helposti.
Napakka matto on myös turvallinen. Näin kynnysmatto ei pääse liukumaan jalan alla aiheuttaen kaatumisvaaran. Kumi on hyvä pohjamateriaali: se pysyy hyvin paikoillaan esimerkiksi liukkaalla laattalattialla tai maalatulla puulla.
Erityisen tärkeää on huomioida, että matto pysyy jämäkkänä myös oven ulkopuolella. Ulko-oven eteen ja terassille kantautuva vesi tai jää voi tehdä matosta petollisen liukkaan. Ulos sopivan kynnysmaton täytyy myös kestää hajoamatta vaihtuvia sääilmiöitä: sadetta, lunta, pakkasta ja auringon porotusta. Tanakka ruohomatto on hyvä valinta ulos.
Kynnysmaton värillä on väliä
Iloisen värikäs kynnysmatto on pirteä valinta ulko-ovelle – kirkkaat värit likaantuvat kuitenkin helpommin kuin luonnollisemmat sävyt. Musta tai ruskea sävy on oivallinen valinta ulko-oven eteen ja eteiseen. Valkoinen on kaunis, mutta likaantuu helposti. Se voi kuitenkin sopia hienosti talon sisäeteiseen, mikäli talossa on tuulikaappi kuisti tai muu sisääntulo johon jalkineet riisutaan ennen sisälle astumista.
Kärkkäisen verkkokaupasta tilaat pirteät ja laadukkaat kynnysmatot oven ulko- ja sisäpuolelle. Valitse ostoskoriisi hyvin likaa imevät matot ja pysäytä kura sekä hiekka ennen kuin ne päätyvät sisälle saakka! Kärkkäisen verkkokauppa on valmiina palvelemaan vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä!
-
[ { "catentry_id" : "1060202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060175001", "partNumber" : "103201389", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416276786/4living-ira-ovimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416276786/4living-ira-ovimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416276786/4living-ira-ovimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416276786/4living-ira-ovimatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416276786/4levande-ira-ovimatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416276786/4levande-ira-ovimatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416276786/4living-ira-ovimatto.jpg" } } ]Väri:mustaKoko, cm:45x75
-
[ { "catentry_id" : "1269400001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1269374001", "partNumber" : "103315176", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen/musta":"1" , "Koko, cm_|_45x100":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-dorrmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-kynnysmatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416315812/4living-solana-dorrmatta.jpg" } } ]Väri:luonnonvärinen/mustaKoko, cm:45x100
-
[ { "catentry_id" : "438523501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "438509501", "partNumber" : "102132689", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-crescent-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-puolikuu-kynnysmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413099326/4living-crescent-doormat.jpg" } } ]Väri:HarmaaKoko, cm:50x80
-
[ { "catentry_id" : "625824501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "625797501", "partNumber" : "102430724", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:harmaaKoko, cm:45x75
-
[ { "catentry_id" : "1286374501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329993", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286375001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329995", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329945", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_pellava":"15" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286385001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330033", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286385501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286386001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330037", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286386501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330039", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286387001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330041", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286387501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330043", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286388001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330045", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286388501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330047", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286389001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330049", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-carpet-for-the-perfect-home.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1286389501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329974", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"6" , "Väri_|_harmaa":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286390001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330051", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286390501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330053", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330055", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286391501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330057", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286392001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330059", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286392501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330061", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219767/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219767/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286393001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330063", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103329983", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_vaaleanruskea":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286394001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330065", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286394501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330067", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_vaaleanruskea":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015173152/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286395001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330069", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286395501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330071", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286396001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330073", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1286396501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1286367001", "partNumber" : "103330075", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_pellava":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010016219903/sarka-matta-for-det-perfekta-hemmet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010016219903/ihankotona-sarka-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1114039501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259337", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114040001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259339", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114040501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259341", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114041001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259343", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114042001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259347", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114042501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259285", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"4" , "Väri_|_beige":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114044001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259353", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259361", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114047501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259297", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_Ø133":"5" , "Väri_|_harmaa":"12" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259365", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114049001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259301", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"4" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114049501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259369", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x200":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114050501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259371", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114051001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259373", "unitPrice" : "47,90 €", "unitPriceRaw" : "47.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x350":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114052001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259377", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114055001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259387", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x300":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114056001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259391", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-matta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-carpet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/home-hero-matta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114056501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259393", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_133x190":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114058501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259399", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_160x230":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-carpet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-matta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/home-hero-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1114059001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259401", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259327", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"8" , "Koko, cm_|_Ø160":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259411", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_200x285":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114061501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259413", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_80x400":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547229/kotoilu-hero-matto.jpg" }, { "catentry_id" : "1114062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1114034001", "partNumber" : "103259415", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige":"1" , "Koko, cm_|_80x150":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4010015547342/kotoilu-hero-matto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1033014001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033003501", "partNumber" : "103170830", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_ruskea":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-dorrmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-doormat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151984/4living-fiesta-dorrmatta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1269361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033003501", "partNumber" : "103315160", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_harmaa":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-doormat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-dorrmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-kynnysmatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-dorrmatta.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416151977/4living-fiesta-doormat.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1033012001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1033002001", "partNumber" : "103170812", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_luonnonvärinen":"1" , "Koko, cm_|_35x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-kynnysmatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-kynnysmatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-kynnysmatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-doormat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-kynnysmatto.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-dorrmatta.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-dorrmatta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-doormat.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410413034211/4living-kaisla-kynnysmatto.jpg" } } ]Väri:luonnonvärinenKoko, cm:35x60
-
[ { "catentry_id" : "1294448001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294447501", "partNumber" : "103334816", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_40x60":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1294448501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294447501", "partNumber" : "103334818", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_musta":"1" , "Koko, cm_|_60x90":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "619518501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "619511501", "partNumber" : "102328375", "unitPrice" : "3,70 €", "unitPriceRaw" : "3.7", "Attributes" : { "Koko, cm_|_50x80":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-universal-carpet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-universal-carpet.jpg" } }, { "catentry_id" : "619519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "619511501", "partNumber" : "102328383", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Koko, cm_|_100x120":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430049579856/hestia-capri-yleismatto.jpg" } ]
-
[ { "catentry_id" : "1284054001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1284045001", "partNumber" : "103317768", "unitPrice" : "33,90 €", "unitPriceRaw" : "33.9", "Attributes" : { "Väri_|_9400/grey":"1" , "Koko, cm_|_80x80":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]Väri:9400/greyKoko, cm:80x80
-
[ { "catentry_id" : "1429364501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1429326501", "partNumber" : "103432151", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_beige/musta":"1" , "Koko, cm_|_45x75":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416313016/4living-cocos-ovimatto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416313016/4living-cocos-ovimatto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416313016/4living-cocos-ovimatto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6410416313016/4living-cocos-ovimatto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6410416313016/4living-cocos-ovimatto.jpg" } } ]Väri:beige/mustaKoko, cm:45x75
Takaisin
Tuoteryhmät
Tuoteryhmät
Paina enter-painiketta avataksesi ja sulkeaksesi valikon.-
- Keskilattiamatot 466 kpl
- Kynnysmatot ja ovimatot 41 kpl
- Käytävämatot 277 kpl
- Pyöreät matot 134 kpl
- Lasten matot 65 kpl
- Terassimatot ja ulkomatot 4 kpl
- Kylpyhuonematot ja WC-matot 34 kpl
- Kuramatot 8 kpl
- Porrasmatot 1 kpl
- Ruohomatot 6 kpl
- Kosteantilanmatot 3 kpl
- Mattojen liukuesteet 10 kpl
- Lattian suojamatot 6 kpl
- Mattojen kulmavahdit 2 kpl