Käsi- ja mittaustyökaluja jo 140 vuoden ajan

140 vuotta sitten ruotsalainen insinööri Karl-Hilmer Johansson Kollén suunnitteli maailmankuulun nivelmitan ja hieman myöhemmin perustettiin yritys nimeltään Hultafors, jonka tarkoituksena oli ja on valmistaa maailmanlaajuiseen ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja käsi- ja mittaustyökaluja.

Puuvalmisteisista uusiin materiaaleihin ja digiaikaan

Hultafors-nimi tulee Göteborgin ja Boråsin välissä Länsi-Ruotsissa Länsi-Götanmaalla sijaitsevasta kylästä nimeltä Hultafors, missä yhtiö on toiminut yli 100 vuotta ja hyödyntänyt muun muassa paikallista koskea energiantuotannossaan. Alue tunnetaan lähes 400 vuotisesta seppäperinteestään ja kosken ylittävällä sillalla toimineesta yhteisöstä, joka takoi muun muassa kirveitä, miekkoja sekä moukareita.

Hultaforsin ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotanto keskittyi nivelmittoihin – Olihan kyseessä sekä voimakkaan teollistumisen ja sitä myöten rakentamisen aikakausi, mutta samalla Ruotsi siirtyi metrijärjestelmään. 1970-luvulla puisten työvälineiden rinnalle yhtiö alkoi suunnittelemaan työkaluja, joiden raaka-aineina käytettiin metallia, kumia ja myöhemmin muovi- sekä komposiittiseoksia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen erilaiset digitaliset mittalaitteet ja muun muassa laser-mittalaitteet ovat saapuneet Hultaforsin valikoimiin.

Työkalut ammattilaisille ammattilaisten suunnittelemina

Mittalaitteiden tarkkuus sekä työkaluihin valittavat materiaalit yhdessä ergonomisen suunnittelun kanssa ovat Hultaforsin erityisiä ylpeyden aiheita. Yhtiö suunnittelee työkalunsa yhdessä ammattikäyttäjien kanssa ja parhailla materiaali- ja muotoiluvalinnoilla voidaan suoraan vaikuttaa sekä tuotteiden elinkaareen että työturvallisuuteen, unohtamatta tietenkään toiminnallisuutta ja työnteon tehokkuutta. Vatupassien ja laser-mittalaitteiden tarkkuuden Hultafors kehuu olevan markkinoiden terävintä kärkeä. Näillä toimenpiteillä sekä materiaalien optimoinnilla on vaikutusta myös vastuullisuustavoitteisiin.

Hultaforsin tärkeimmät tuoteryhmät

Merkittävimmät tuoteryhmät analogisten ja digitalistenmittaustyökalujen ohella ovat muun muassa käsisahat, laatoitus- ja muurarintyökalut, ruuvitaltat, vääntimet, tikkaat, telineet ja varastointivälineet, puukot ja veitset, sekä vasarat ja taontatyökalut. Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista näitä artikkeleita löytyy likimain 400 kappaletta.

Hultafors-konserni tänään

Hultafors Group omistaa ja tarjoaa muitakin työvälinetuotemerkkejä. Näistä tunnetuimpia ovat korkealuokkaiset Snickers Workwear -työvaatetuotteet, Solid Gear -työ- ja turvajalkineet sekä Wibe Ladders -tikkaat ja telineet. Lisäksi konserniin kuuluu Hellberg Safety aktiivisine ja passiivisine kuulosuojaimineen. Konsernilla on yli 600 omaa työntekijää, yli 11000 jälleenmyyntipistettä lähes 40 maassa. Tuotantoa on Ruotsin lisäksi Iso-Britanniassa, Romaniassa sekä Kiinassa.

Tuotteet: ( 25 - 36 / 262 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
    Mitan pituus, m:50
    Näytä vertailu
  • Tässä kirveessä on suorahko hiottu terä. Pää on muotoiltu tukemaan kättä terän yläpuolella veistotöitä tehdessä. Pitkä, kapea ergonominen varsi antaa voimaa lyöntiin. Sopii erityisen hyvin metsätöihin sekä veistotöihin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00
    Näytä vertailu
  • Klassinen retkeilykirveemme on täydellinen kumppani, kun olet retkeilemässä tai tekemässä leiripaikkaa tai -nuotiota.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    119,00
    -
    159,00
    Paino, g:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Intergoidut kahvat ja erityisluja alumiiniprofiili tekevät helpottavat käyttöä. Iskunkestävät 60% suurentavat tarkkuuslibellit kolmeen suuntaan. Kestää erinomaisesti lämpötilan vaihteluita ja UV-säteilyä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00
    Näytä vertailu
  • Kirves sopii hyvin pienimuotoisiin hakkuutöihin. Pitkä varsi antaa lisää voimaa lyönteihin. Soveltuu hyvin myös puun paloitteluun ja muuhun käsittelyyn.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 135,00
    Mitan pituus, m:3
    Näytä vertailu

  • Millimetriasteikko (molemmilla puolilla)
    EU luokka II sertifioitu
    Nailon & teräs

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 145,00
    Mitan pituus, m:30
    Näytä vertailu
  • Keltainen kulutusta kestävä teräsmittanauha, nauhan leveys 13 mm. Asteikko on valmistettu mustesuihkutekniikalla ja suojattu lisäksi paksulla nailonkerroksella, joten se on erittäin kestävä. Asteikon aloitustyyppi C.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    135,00
    -
    169,00
    Mitan pituus, m:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Lasikuitunauha on vahva, joustava ja kestää taivutusta ongelmitta. Nauha kestää kosteutta, lämpötilanvaihteluita ja useimpia kemikaaleja, eikä se johda sähköä. ABS-muovista valmistettu kehys on sekä kevyt että kestävä. Asteikko C.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    74,00
    -
    99,00
    Mitan pituus, m:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
    Näytä vertailu
  • Vahva I-profiilinen alumiinirunko, jonka mitat ovat 50x23mm ja paino noin 640g/m. Särkymättömät putkilibellit, joiden läpinäkyvyys ja kestävyys ovat erinomaiset. Toinen päätylibelleistä kääntyy 90° kallistamista tai kaltevuuden tarkistami...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Näytä vertailu
3
1 2 3 4 Pagination Pages Ellipsis 22

Hultafors