Käsi- ja mittaustyökaluja jo 140 vuoden ajan

140 vuotta sitten ruotsalainen insinööri Karl-Hilmer Johansson Kollén suunnitteli maailmankuulun nivelmitan ja hieman myöhemmin perustettiin yritys nimeltään Hultafors, jonka tarkoituksena oli ja on valmistaa maailmanlaajuiseen ammattilaiskäyttöön tarkoitettuja käsi- ja mittaustyökaluja.

Puuvalmisteisista uusiin materiaaleihin ja digiaikaan

Hultafors-nimi tulee Göteborgin ja Boråsin välissä Länsi-Ruotsissa Länsi-Götanmaalla sijaitsevasta kylästä nimeltä Hultafors, missä yhtiö on toiminut yli 100 vuotta ja hyödyntänyt muun muassa paikallista koskea energiantuotannossaan. Alue tunnetaan lähes 400 vuotisesta seppäperinteestään ja kosken ylittävällä sillalla toimineesta yhteisöstä, joka takoi muun muassa kirveitä, miekkoja sekä moukareita.

Hultaforsin ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotanto keskittyi nivelmittoihin – Olihan kyseessä sekä voimakkaan teollistumisen ja sitä myöten rakentamisen aikakausi, mutta samalla Ruotsi siirtyi metrijärjestelmään. 1970-luvulla puisten työvälineiden rinnalle yhtiö alkoi suunnittelemaan työkaluja, joiden raaka-aineina käytettiin metallia, kumia ja myöhemmin muovi- sekä komposiittiseoksia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen erilaiset digitaliset mittalaitteet ja muun muassa laser-mittalaitteet ovat saapuneet Hultaforsin valikoimiin.

Työkalut ammattilaisille ammattilaisten suunnittelemina

Mittalaitteiden tarkkuus sekä työkaluihin valittavat materiaalit yhdessä ergonomisen suunnittelun kanssa ovat Hultaforsin erityisiä ylpeyden aiheita. Yhtiö suunnittelee työkalunsa yhdessä ammattikäyttäjien kanssa ja parhailla materiaali- ja muotoiluvalinnoilla voidaan suoraan vaikuttaa sekä tuotteiden elinkaareen että työturvallisuuteen, unohtamatta tietenkään toiminnallisuutta ja työnteon tehokkuutta. Vatupassien ja laser-mittalaitteiden tarkkuuden Hultafors kehuu olevan markkinoiden terävintä kärkeä. Näillä toimenpiteillä sekä materiaalien optimoinnilla on vaikutusta myös vastuullisuustavoitteisiin.

Hultaforsin tärkeimmät tuoteryhmät

Merkittävimmät tuoteryhmät analogisten ja digitalistenmittaustyökalujen ohella ovat muun muassa käsisahat, laatoitus- ja muurarintyökalut, ruuvitaltat, vääntimet, tikkaat, telineet ja varastointivälineet, puukot ja veitset, sekä vasarat ja taontatyökalut. Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista näitä artikkeleita löytyy likimain 400 kappaletta.

Hultafors-konserni tänään

Hultafors Group omistaa ja tarjoaa muitakin työvälinetuotemerkkejä. Näistä tunnetuimpia ovat korkealuokkaiset Snickers Workwear -työvaatetuotteet, Solid Gear -työ- ja turvajalkineet sekä Wibe Ladders -tikkaat ja telineet. Lisäksi konserniin kuuluu Hellberg Safety aktiivisine ja passiivisine kuulosuojaimineen. Konsernilla on yli 600 omaa työntekijää, yli 11000 jälleenmyyntipistettä lähes 40 maassa. Tuotantoa on Ruotsin lisäksi Iso-Britanniassa, Romaniassa sekä Kiinassa.

Tuotteet: ( 409 - 420 / 434 )
Järjestä:
  • Erittäin kestävät metalliseoksesta tehdyt terät. Mukana viiden terän jousitettu kotelo, mikä helpottaa terän vaihtoa. Käytetyt terät voidaan säilyttää kotelon sisässä, tällöin työpisteesi pysyy siistinä ja turvallisena.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 23,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
    Näytä vertailu
  • Tämä ultramariininsininen liitujauhe on täydellinen ulkokäyttöön. Se tuottaa vahvan ja selkeän linjan, joka kestää erittäin hyvin tuulta ja sadetta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    Näytä vertailu
  • Yleiskäyttöön soveltuva tehokas alumiininen veitsi, mikä on mielyttävä kädessä. Se on ergonominen ja siitä saa tukevan otteen, joten voit työskennellä vakaasti ja turvallisesti. Kädensijan sisällä on tilaa kymmenelle varaterälle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Näytä vertailu
  • Tukeva ja hyvin tasapainotettu ergonominen sinkkirunkoinen veitsi, josta saa tukevan otteen, jolloin työskentely on hallittua ja miellyttävää.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,90
    Näytä vertailu
  • Kevyt ja käytännöllinen turvayleisveitsi ergonomisella rungolla.USRA-yleisveitsi, missä sisäänvetäytyvä terä, mikä vähentää viiltohaavojen mahdollisuutta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    Näytä vertailu
  • Jokainen meisseli on testattu ja sertifioitu IEC 60900 -standardin mukaisesti. Kokojen PH 1 ja 2 varsi on erityisen ohut, joten niitä voidaan käyttää ahtaissa tiloissa. Pitkä kumipäällysteinen kahva mahdollistaa tarkan työskentelyn ja voimank...

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,90
    -
    11,90
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 249,00
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    Näytä vertailu
  • Suuri ja monipuolinen pyörillä varustettu työkalulaukku ammattilaisille, joiden on tuotava mukanaan paljon työkaluja työmaalle
    Suunniteltu kuljettamaan sähkötyökaluja, käsityökaluja, elektroniikkaa, laitteita, teriä ym.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 239,00
    Näytä vertailu
35
1 Pagination Pages Ellipsis 34 35 36 37

Hultafors