Guess
Guess on yhdysvaltalainen vaatealan yritys. Sen perustivat marokkolaissyntyiset Yhdysvaltoihin muuttaneet Marcianon veljekset Los Angelesissa vuonna 1981. Guessin tuotteisiin kuuluu vaatteiden myös kellot ja korut.

Guess tunnetaan erityisesti rohkeista mainoskampanjoistaan, joissa on käytetty muun muassa mustavalkoisia valokuvia tunnetuista malleista ja näyttelijöistä.

Marcianon veljekset perustivat Guessin vuonna 1981. Guessin mainoskampanjat aloitettiin vuonna 1982, ja vuonna 1985 mainoksiin tuli mukaan yrityksen tavaramerkiksi noussut mustavalkoisuus. Mainokset ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Guessin mainoksissa on ollut mukana useita tunnettuja supermalleja, joista monet nousivat kuuluisuuteen juuri mainoskampanjoiden kautta.

Kärkkäisen valikoimasta löydät Guess kelloja, koruja, alusvaatteita ja hajuvesiä.

Tuotteet: ( 1 - 11 / 11 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    33,00
    -
    55,00
    -40%
    Norm.  55,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 33,00
    -40%
    Norm.  55,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,40
    -40%
    Norm.  199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 131,40
    -40%
    Norm.  219,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 125,40
    -40%
    Norm.  209,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 87,00
    -40%
    Norm.  145,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,40 /pari
    -40%
    Norm.  199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 143,40
    -40%
    Norm.  239,00

Guess