Fondaco – skandinaavinen ja edullinen kodinsisustaja
Fondaco on vuonna 1969 perustettu ruotsalainen kodintekstiilien valmistaja, jonka upeita tuotteita löytyy kattavasti pitkin pohjoismaita. Skandinaaviseen tyyliin kauniisti sopivaa, rennon rustiikkista linjaa suosiva Fondaco on omiaan sekä modernin selkeässä että boheemin kotoisassakin miljöössä. Fondacon tuotteet pukevat kodin kauniiksi niin oleskelutiloissa, keittiössä kuin makuuhuonessakin.Kodintekstiileillä uutta ilmettä kotiin
Kauniit tekstiilit ovat helppo tapa muuttaa koko kodin ilmettä täysin toisenlaiseksi! Ne muokkaavat nopeasti ja edullisesti huoneen trendikkään ja persoonallisen näköiseksi. Tekstiileillä kodin ilmettä voi vaihdella myös sesonkien mukaan: keväälle raikasta ja vaaleaa, syksyä kohden taas lämpimän mausteisia sävyjä. Joulunpunainen tuo juhlan valkean talven keskelle.
Ruotsalaisen Fondacon upeasta valikoimasta saat ihanimmat vaihtoehdot trendikkääseen nykykotiin tai perinteisempään miljööseen. Fondaco pukee kauniisti skandinaavista kotia ja ilahduttaa sisustajan silmää. Verhot, kattaustekstiilit, pöytäliinat, koristetyynynpäälliset, matot, petivaatteet ja torkkupeitot – hanki ilon pilkahduksia kotiisi Fondacon muodossa Kärkkäisen verkkokaupasta!
Luonnollisen rento Fondaco
Luonnollisuus, maanläheisyys ja aitous ovat päivän sana kodinsisustuksen trendeissä. Neutraalit värisävyt sekä luonnonmukaiset materiaalit sopivatkin monen tyylisen kotiin. Pirteät yksityiskohdat tuovat sisustukseen eloa ja persoonaa – sisustustuotteita on helppo ottaa esille tai pistää säilöön mielialan ja vuodenaikojen vaihtumisen mukaan!
Maanläheinen paletti värittää nyt modernit kodit. Selkeiden sävyjen ja yksinkertaisen muotoilun rinnalle Fondaco tarjoaa runsaalla kuvioinnilla varustettuja, taidehistorista ja luonnosta vaikutteita hakevia kuoseja. Nämä sykähdyttävän kauniit tekstiilit ovat toinen toistaan upeampia! Ne sopivat koristamaan kotia sesonkien mukaan tai sulostuttamaan arkea ympäri vuoden.
Sävyä ja materiaalien tuntua
Räiskyvät kankaat yhdistettynä Fondacon yksinkertaisimpiin tekstiileihin tuovat sisustukseen pikanttia särmää. Jos enemmän taas on mielestäsi enemmän, viihtyvät runsaskuosiset kankaat boheemissa kodissa myös toistensa seurassa. Parasta on tekstiilien tarjoama nopea muutos – seuraavana päivänä kodin ilme voi olla jälleen aivan erilainen.
Sävyjen rinnalla myös tekstuurit muokkaavat kodin sisustuksen ilmettä. Kovat ja kiiltävät pinnat pehmenevät karhean luonnollisella tai upottavan pehmeillä kankailla. Runsas sametti tuo mielikuvan luksuksesta ja arvokkuudesta, rouhea pellava taas viestii maanläheisestä, luonnonmukaisesta elämäntavasta.
Fondaco – skandinaavinen ja edullinen kodinsisustaja
Fondaco on vuonna 1969 perustettu ruotsalainen kodintekstiilien valmistaja, jonka upeita tuotteita löytyy kattavasti pitkin pohjoismaita. Skandinaaviseen tyyliin kauniisti sopivaa, rennon rustiikkista linjaa suosiva Fondaco on omiaan sekä modernin selkeässä että boheemin kotoisassakin miljöössä. Fondacon tuotteet pukevat kodin kauniiksi niin oleskelutiloissa, keittiössä kuin makuuhuonessakin.Kodintekstiileillä uutta ilmettä kotiin
Kauniit tekstiilit ovat helppo tapa muuttaa koko kodin ilmettä täysin toisenlaiseksi! Ne muokkaavat nopeasti ja edullisesti huoneen trendikkään ja persoonallisen näköiseksi. Tekstiileillä kodin ilmettä voi vaihdella myös sesonkien mukaan: keväälle raikasta ja vaaleaa, syksyä kohden taas lämpimän mausteisia sävyjä. Joulunpunainen tuo juhlan valkean talven keskelle.
Ruotsalaisen Fondacon upeasta valikoimasta saat ihanimmat vaihtoehdot trendikkääseen nykykotiin tai perinteisempään miljööseen. Fondaco pukee kauniisti skandinaavista kotia ja ilahduttaa sisustajan silmää. Verhot, kattaustekstiilit, pöytäliinat, koristetyynynpäälliset, matot, petivaatteet ja torkkupeitot – hanki ilon pilkahduksia kotiisi Fondacon muodossa Kärkkäisen verkkokaupasta!
Luonnollisen rento Fondaco
Luonnollisuus, maanläheisyys ja aitous ovat päivän sana kodinsisustuksen trendeissä. Neutraalit värisävyt sekä luonnonmukaiset materiaalit sopivatkin monen tyylisen kotiin. Pirteät yksityiskohdat tuovat sisustukseen eloa ja persoonaa – sisustustuotteita on helppo ottaa esille tai pistää säilöön mielialan ja vuodenaikojen vaihtumisen mukaan!
Maanläheinen paletti värittää nyt modernit kodit. Selkeiden sävyjen ja yksinkertaisen muotoilun rinnalle Fondaco tarjoaa runsaalla kuvioinnilla varustettuja, taidehistorista ja luonnosta vaikutteita hakevia kuoseja. Nämä sykähdyttävän kauniit tekstiilit ovat toinen toistaan upeampia! Ne sopivat koristamaan kotia sesonkien mukaan tai sulostuttamaan arkea ympäri vuoden.
Sävyä ja materiaalien tuntua
Räiskyvät kankaat yhdistettynä Fondacon yksinkertaisimpiin tekstiileihin tuovat sisustukseen pikanttia särmää. Jos enemmän taas on mielestäsi enemmän, viihtyvät runsaskuosiset kankaat boheemissa kodissa myös toistensa seurassa. Parasta on tekstiilien tarjoama nopea muutos – seuraavana päivänä kodin ilme voi olla jälleen aivan erilainen.
Sävyjen rinnalla myös tekstuurit muokkaavat kodin sisustuksen ilmettä. Kovat ja kiiltävät pinnat pehmenevät karhean luonnollisella tai upottavan pehmeillä kankailla. Runsas sametti tuo mielikuvan luksuksesta ja arvokkuudesta, rouhea pellava taas viestii maanläheisestä, luonnonmukaisesta elämäntavasta.
-
[ { "catentry_id" : "1142154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305166001", "partNumber" : "103267061", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_47x47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915935/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305180001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305166001", "partNumber" : "103347104", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_47x47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915928/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305166001", "partNumber" : "103347106", "unitPrice" : "25,90 €", "unitPriceRaw" : "25.9", "Attributes" : { "Väri_|_20/kulta":"1" , "Koko, cm_|_47x47":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073915966/fondaco-cilla-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305183001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305167501", "partNumber" : "103347116", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918998/fondaco-elvira-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918998/fondaco-elvira-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918998/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918998/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918998/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305187501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305167501", "partNumber" : "103347134", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919001/fondaco-elvira-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919001/fondaco-elvira-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919001/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919001/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919001/fondaco-elvira-verhokappa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305179001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305165501", "partNumber" : "103347100", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918899/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918899/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918899/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918899/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918899/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305183501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305165501", "partNumber" : "103347118", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_40/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918905/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918905/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918905/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918905/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918905/fondaco-kajsa-verhokappa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305177501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164501", "partNumber" : "103347094", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/greige":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918813/fondaco-rosie-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918813/fondaco-rosie-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918813/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918813/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918813/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305181001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164501", "partNumber" : "103347108", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918806/fondaco-rosie-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918806/fondaco-rosie-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918806/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918806/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918806/fondaco-rosie-verhokappa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305189001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305170001", "partNumber" : "103347140", "unitPrice" : "21,90 €", "unitPriceRaw" : "21.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_55x250":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919131/fondaco-beatrice-verhokappa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919131/fondaco-beatrice-verhokappa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919131/fondaco-beatrice-verhokappa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919131/fondaco-beatrice-verhokappa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919131.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919131/fondaco-beatrice-verhokappa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919131.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142142501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267101", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917649/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142147001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267105", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917830/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142148001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267099", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917632/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142148501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142125001", "partNumber" : "103267103", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_62/marsala":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917823/fondaco-helga-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305174501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347082", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913009/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305175001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347084", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913023/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305179501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305164001", "partNumber" : "103347102", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913047/fondaco-billie-kaitaliina.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "867582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "867565001", "partNumber" : "102816348", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/pellava":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073908333/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073908333/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073908333/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073908333/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073908333/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "867582501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "867565001", "partNumber" : "102816350", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_23/kaura":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073904809/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073904809/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073904809/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073904809/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073904809/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1048025501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "867565001", "partNumber" : "103187839", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_43/vaaleanvihreä":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913511/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913511/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913511/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913511/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913511/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1048026001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "867565001", "partNumber" : "103187843", "unitPrice" : "16,90 €", "unitPriceRaw" : "16.9", "Attributes" : { "Väri_|_32/roosa":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913504/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913504/fondaco-dima-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913504/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073913504/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073913504/fondaco-dima-kaitaliina.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267109", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917670/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267111", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/rosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917694/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142140501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267113", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_40/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917700/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142143501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267115", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_62/marsala":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918233/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142144001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267107", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917663/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142146001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267119", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917731/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142149501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142128501", "partNumber" : "103267117", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_76/ruoste":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917724/fondaco-parisa-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "867581001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "867563001", "partNumber" : "102816344", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_20/keltainen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903796/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "867583501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "867563001", "partNumber" : "102816356", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_43/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903802/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "867584001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "867563001", "partNumber" : "102816358", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_85/harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903819/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "867587001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "867563001", "partNumber" : "102816374", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903789/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "867588001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "867563001", "partNumber" : "102816378", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-koristetyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-dekorativt-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073903772/fondaco-pepper-decorative-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305163001", "partNumber" : "103347078", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_40/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912279/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305176001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305163001", "partNumber" : "103347088", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912231/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305176501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305163001", "partNumber" : "103347090", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_14/hiekka":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912323/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305177001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305163001", "partNumber" : "103347092", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Väri_|_18/karamelli":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073912248/fondaco-mood-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "678937501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102522358", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/Musta":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888840/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "678940501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102522356", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_43/Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073894056/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "547778001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102320215", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_85/Harmaa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887171/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "614652501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414625", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888819/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "614658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414679", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/Tumma roosa":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888833/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "614661501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547764001", "partNumber" : "102414713", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/Pellava":"1" , "Koko, cm_|_50x50":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073887157/fondaco-bubbel-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "615405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1179819501", "partNumber" : "102414675", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_85/Harmaa":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890805/fondaco-ludde-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142129501", "partNumber" : "103267127", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_40/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1142141001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142129501", "partNumber" : "103267129", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_80/musta":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917885/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142142001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142129501", "partNumber" : "103267125", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_24/konjakki":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917861/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142129501", "partNumber" : "103267123", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_48x48":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917854/fondaco-cliff-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305162501", "partNumber" : "103347076", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_40x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895411/fondaco-elias-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895411/fondaco-elias-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895411/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895411/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895411/elias-stiftelse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895411/elias-foundation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895411/elias-foundation.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895411/elias-stiftelse.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895411/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305175501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1305162501", "partNumber" : "103347086", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_40/vihreä":"1" , "Koko, cm_|_40x140":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895428/fondaco-elias-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895428/fondaco-elias-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895428/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895428/elias-stiftelse.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895428/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073895428/elias-foundation.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895428/fondaco-elias-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895428/elias-foundation.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073895428/elias-stiftelse.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047983501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547766001", "partNumber" : "103187841", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_00/Valkoinen":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitalina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073896296/fondaco-sally-kaitalina.jpg" } }, { "catentry_id" : "547775001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547766001", "partNumber" : "102320197", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_23/Safran":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitalina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitalina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888055/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "547789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "547766001", "partNumber" : "102320262", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/Roosa":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitalina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitalina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073888062/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" } }, { "catentry_id" : "614647001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "547766001", "partNumber" : "102414583", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/Pellava":"1" , "Koko, cm_|_35x120":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitaliina.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitalina.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitalina.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073890119/fondaco-sally-kaitaliina.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305162001", "partNumber" : "103347070", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_15/pellava":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073847151/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305162001", "partNumber" : "103347072", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_23/kulta":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073851356/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305172501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1305162001", "partNumber" : "103347074", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_32/roosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073869313/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305187001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305162001", "partNumber" : "103347132", "unitPrice" : "11,90 €", "unitPriceRaw" : "11.9", "Attributes" : { "Väri_|_14/hiekka":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073863366/fondaco-velvet-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305178001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305165001", "partNumber" : "103347096", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918837/fondaco-rosie-kuddfodral.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305178501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305165001", "partNumber" : "103347098", "unitPrice" : "10,90 €", "unitPriceRaw" : "10.9", "Attributes" : { "Väri_|_16/greige":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073918844/fondaco-rosie-tyynynpaallinen.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305188001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305169501", "partNumber" : "103347136", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919025/fondaco-elvira-cushion-cover.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305169501", "partNumber" : "103347138", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-kuddfodral.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919032/fondaco-elvira-cushion-cover.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1305186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1305169001", "partNumber" : "103347128", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_09/luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-cushion-cover.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-kuddfodral.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919315/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1305186501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1305169001", "partNumber" : "103347130", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { "Väri_|_30/roosa":"1" , "Koko, cm_|_45x45":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-cushion-cover.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-kuddfodral.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-tyynynpaallinen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-cushion-cover.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073919322/fondaco-livia-kuddfodral.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "747409001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102643772", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_43/Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073842415/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "747409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102643774", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_49/Vihreä":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898306/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "747410001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102643770", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_25/Kaneli":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898283/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "747411001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102643776", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_70/Ruskea":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818434/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "404366001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102080831", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_00/Luonnonvalkoinen":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818380/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "404366501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102080833", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_80/Musta":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818458/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "404367001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102080835", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_32/Roosa":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073832539/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "404368001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102080839", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_23/Sinappi":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073871002/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "999831001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "103124696", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_75/Tiili":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-rund-tablett.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-rund-tablett.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073898313/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "547391001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102320240", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_15/Pellava":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073818465/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "547393501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102320334", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_85/Vaaleanharmaa":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073841616/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "614646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102414575", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_24/Curry":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889472/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "614654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102414645", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_30/Roosa":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889489/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" } }, { "catentry_id" : "614655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102414647", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_77/Ruoste":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889502/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } }, { "catentry_id" : "614656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "404325501", "partNumber" : "102414659", "unitPrice" : "7,60 €", "unitPriceRaw" : "7.6", "Attributes" : { "Väri_|_87/Grafiitti":"1" , "Koko, cm_|_Ø38":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-pyorea-tabletti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073889519/fondaco-sigge-round-tablet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142123001", "partNumber" : "103267069", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073916673/fondaco-stad-patalappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073916673/fondaco-stad-patalappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073916673/fondaco-stad-patalappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073916673/fondaco-stad-patalappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073916673/fondaco-stad-patalappu.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1142152501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1142128001", "partNumber" : "103267077", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917205/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917205/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917205/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917205/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917205/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" } }, { "catentry_id" : "1142151501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1142128001", "partNumber" : "103267075", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pellava":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917199/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917199/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917199/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7340073917199/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7340073917199/fondaco-amaryllis-patalappu.jpg" } } ]★★★★★