Espritiltä löytyy laaja valikoima naisten, lasten ja miesten muotia sekä ajankohtaisia muotiasusteita ja sisustustrendejä
Esprit on kansainvälinen ja suuri muotitalo joka on pukenut ihmisiä vuodesta 1968. Espritin tuotevalikoimaan kuuluu lasten ja nuorten vaatteet, lelut ja lastentarvikkeet, lasten paidat ja puserot, T-paidat, lasten housut, paidat, collegepaidat, neuleet, housut, legginsit, farkut, lasten mekot ja hameet.Farkkua päästä varpaisiin? Ilman muuta, sillä mikään ei vaikuta niin rennolta ja casuaalilta kuin All-Over-look. Tarjolla on jälleen paljon vaatteita lempimateriaalistamme denimistä. Farkkuja on monissa malleissa ja väreissä, jotka tuovat kaivattua vaihtelua vaatekaappiisi. Upeasti denimiin sopivat kauluspaidat tai eri sävyiset farkkutakit. Entä mitä sanoisit rennosta farkkuhaalarista?
80-luvun beibe! Raidat ja kukat kuuluvat erikoisuuksiimme aina, mutta tänä kautena kuviot ovat isommat, sillä kukat ja raidat pukevat nyt ylhäältä alas. Collegeissa ja t-paidoissa komeilevat Esprit-logot, kun taas mekoissa ja puseroissa hurmaavat kulttimaiset bandanakuosit. Siitäpä puheen ollen, legendaarinen huivi tekee näyttävän paluun korvaamattomana asusteena osana pukeutumistamme. Voit kiepauttaa sen kaulaan, ranteeseen, hiuksiin tai vaikkapa laukun piristykseksi - tutustu bandanan saloihin ja käytä sitä mielesi mukaan.
Meillä on tarjota myös jotain erityistä kaikille heille, jotka haluavat erottua massasta - Candy Colors. Kirkas pinkki, keltainen ja vihreä piristävät klassikoita, kuten trenssitakkeja ja valkoisia tennareita, ja antavat niille kirkasta ilmettä. Arkipukeutumiseen kirkkaat värit sopivat myös, kun yhdistät niitä neutraaleihin sävyihin. Vai haluatko pikemminkin säväyttää pukeutumisellasi? Nappaa power-värinen neule, hame tai housupuku, ja nauti keskipisteenä olemisesta.
On aika olla oma itsesi. Riko sääntöjä. Kirjoita ne uudelleen. Luo uudet säännöt.
Vastuulliset tuotteet - Parempi sinulle. Parempi ympäristölle.
Mielestämme vastuullisuus on aina muodikasta. Senpä vuoksi löydätkin Esprit-mallistostamme yhä enemmän vastuullisia materiaaleja.
Espritiltä löytyy laaja valikoima naisten, lasten ja miesten muotia sekä ajankohtaisia muotiasusteita ja sisustustrendejä
Esprit on kansainvälinen ja suuri muotitalo joka on pukenut ihmisiä vuodesta 1968. Espritin tuotevalikoimaan kuuluu lasten ja nuorten vaatteet, lelut ja lastentarvikkeet, lasten paidat ja puserot, T-paidat, lasten housut, paidat, collegepaidat, neuleet, housut, legginsit, farkut, lasten mekot ja hameet.Farkkua päästä varpaisiin? Ilman muuta, sillä mikään ei vaikuta niin rennolta ja casuaalilta kuin All-Over-look. Tarjolla on jälleen paljon vaatteita lempimateriaalistamme denimistä. Farkkuja on monissa malleissa ja väreissä, jotka tuovat kaivattua vaihtelua vaatekaappiisi. Upeasti denimiin sopivat kauluspaidat tai eri sävyiset farkkutakit. Entä mitä sanoisit rennosta farkkuhaalarista?
80-luvun beibe! Raidat ja kukat kuuluvat erikoisuuksiimme aina, mutta tänä kautena kuviot ovat isommat, sillä kukat ja raidat pukevat nyt ylhäältä alas. Collegeissa ja t-paidoissa komeilevat Esprit-logot, kun taas mekoissa ja puseroissa hurmaavat kulttimaiset bandanakuosit. Siitäpä puheen ollen, legendaarinen huivi tekee näyttävän paluun korvaamattomana asusteena osana pukeutumistamme. Voit kiepauttaa sen kaulaan, ranteeseen, hiuksiin tai vaikkapa laukun piristykseksi - tutustu bandanan saloihin ja käytä sitä mielesi mukaan.
Meillä on tarjota myös jotain erityistä kaikille heille, jotka haluavat erottua massasta - Candy Colors. Kirkas pinkki, keltainen ja vihreä piristävät klassikoita, kuten trenssitakkeja ja valkoisia tennareita, ja antavat niille kirkasta ilmettä. Arkipukeutumiseen kirkkaat värit sopivat myös, kun yhdistät niitä neutraaleihin sävyihin. Vai haluatko pikemminkin säväyttää pukeutumisellasi? Nappaa power-värinen neule, hame tai housupuku, ja nauti keskipisteenä olemisesta.
On aika olla oma itsesi. Riko sääntöjä. Kirjoita ne uudelleen. Luo uudet säännöt.
Vastuulliset tuotteet - Parempi sinulle. Parempi ympäristölle.
Mielestämme vastuullisuus on aina muodikasta. Senpä vuoksi löydätkin Esprit-mallistostamme yhä enemmän vastuullisia materiaaleja.
-
[ { "catentry_id" : "1328172001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488047", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328173001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488051", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328173501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488049", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg" } }, { "catentry_id" : "1328174001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488055", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328174501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488053", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" }, { "catentry_id" : "1328175001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1328129501", "partNumber" : "303488057", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493270026.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493270026/esprit-naisten-kaprit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299025501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1298960501", "partNumber" : "303440884", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Light Beige 5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1299026501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1298960501", "partNumber" : "303440886", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Light Beige 5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1299027001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1298960501", "partNumber" : "303440882", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Light Beige 5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1299028501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1298960501", "partNumber" : "303440888", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Light Beige 5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1299034001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298960501", "partNumber" : "303440890", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Light Beige 5":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1302929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302890001", "partNumber" : "303441570", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Light Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1302931001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302890001", "partNumber" : "303441572", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Light Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1302932001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302890001", "partNumber" : "303441574", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Light Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1302932501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1302890001", "partNumber" : "303441578", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Light Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1302933001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1302890001", "partNumber" : "303441576", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Light Khaki":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Esprit miesten lyhythihainen kauluspaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-70%15,00 €-49,99 €Norm. 49,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1206604501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485592", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1206605001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485590", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1206605501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485596", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1206606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485594", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1206606501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485600", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1206607001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1206580501", "partNumber" : "303485598", "unitPrice" : "22,99 €", "unitPriceRaw" : "22.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064819499055/esprit-tura-naisten-bikinihousut.jpg" } ]
Esprit Tura naisten bikinihousut
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-70%6,90 €-22,99 €Norm. 22,99★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1214254501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213623501", "partNumber" : "303441856", "unitPrice" : "79,99 €", "unitPriceRaw" : "79.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214255001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213623501", "partNumber" : "303441858", "unitPrice" : "79,99 €", "unitPriceRaw" : "79.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214255501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1213623501", "partNumber" : "303441854", "unitPrice" : "79,99 €", "unitPriceRaw" : "79.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214266001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213623501", "partNumber" : "303441852", "unitPrice" : "79,99 €", "unitPriceRaw" : "79.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1214266501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1213623501", "partNumber" : "303441850", "unitPrice" : "79,99 €", "unitPriceRaw" : "79.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1218887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1218882001", "partNumber" : "303398832", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Garnet Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1218887501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1218882001", "partNumber" : "303398836", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Garnet Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1218888001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1218882001", "partNumber" : "303398834", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Garnet Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1218888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1218882001", "partNumber" : "303398830", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Garnet Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1218889001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1218882001", "partNumber" : "303398838", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Garnet Red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101937001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328825", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101937501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328809", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101938001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328823", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101939501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328791", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101942001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328795", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101943001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328803", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101945501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328815", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101947501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328801", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101950501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328833", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101953501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328831", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101955501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328811", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101956001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328837", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101956501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328807", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101957001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328821", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101961501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328827", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101963001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328805", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1101963501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328799", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101965001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328819", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101967001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328797", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101969501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328829", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328793", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101975501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328835", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328817", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101981501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903001", "partNumber" : "303328813", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520450.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520450/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101936001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328941", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259.jpg" } }, { "catentry_id" : "1101944001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328955", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101948501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328965", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101949001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328947", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101951501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328969", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101952001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328943", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101953001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328961", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101958501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328973", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101961001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328967", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101962501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328951", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101967501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328963", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101970501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328945", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101971501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328935", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101972501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328949", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101973001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328937", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101974001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328981", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101974501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328957", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101976501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328977", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328953", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101978501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328975", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101980001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328971", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101982501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328979", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101983001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328959", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101983501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904501", "partNumber" : "303328939", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521259/esprit-miesten-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101938501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328903", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101940001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328931", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101940501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328889", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101941001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328905", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101942501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328927", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101946501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328929", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101947001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328913", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101950001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328909", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101951001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328925", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101954001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328895", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101955001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328901", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1101957501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328923", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101960001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328921", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101960501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328891", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101962001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328919", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101964501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328907", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101965501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328893", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101966501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328917", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328887", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101969001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328899", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101972001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328897", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101975001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328933", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/36":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328911", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101904001", "partNumber" : "303328915", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492521006/esprit-miesten-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1101936501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328861", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328865", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101941501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328885", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101943501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328847", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101944501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328851", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101945001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328881", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101946001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328869", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101948001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328877", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101949501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328843", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101952501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328841", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101954501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328871", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101958001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328855", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101959001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328849", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101959501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328863", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101964001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328875", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101966001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328867", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101968001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328883", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328845", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101973501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328873", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101977501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328859", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101979501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328879", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101980501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328853", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101981001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328857", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/36":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1101982001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1101903501", "partNumber" : "303328839", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665/esprit-miesten-slim-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492520665.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1123146001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326091", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123146501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326025", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123147001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326053", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123147501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326099", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123148001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326097", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123148501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326103", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326061", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123149501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326063", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123150001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326051", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326031", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326123", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123151501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326055", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123152001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326041", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123152501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326039", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326049", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123153501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326111", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326083", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326071", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123155001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326089", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123155501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326033", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123156001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326069", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326105", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123157001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326077", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1123157501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1123116001", "partNumber" : "303326113", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492538875.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492538875/esprit-naisten-farkut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1102615001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325763", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102617501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325765", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102620501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325795", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102621001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325761", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102623501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325819", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102624501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325827", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102626001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325783", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102628501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325833", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102632501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325785", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102638501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325821", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102639001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325809", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102639501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325793", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102641001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325773", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102644501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325777", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102645501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325779", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102646501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325829", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102656501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325787", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102657501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325801", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102660001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325797", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102663001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325799", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102663501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325835", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102665501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325781", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102669501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325775", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/30":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102671501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102595001", "partNumber" : "303325813", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Dark Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441465/esprit-naisten-bootcut-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1147472501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399496", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147474001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399490", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147474501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399482", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147477501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399476", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147480001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399480", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147486001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399484", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399508", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147493001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399474", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147496501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399506", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147502001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399514", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147503501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399486", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147506001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399488", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147507501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399512", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147510501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399494", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147513501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399502", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147514501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399500", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147522501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399510", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147524001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399478", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147524501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399498", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147527001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399492", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147530001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1147384501", "partNumber" : "303399504", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118631001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325937", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118631501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325933", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118632001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325985", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118632501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325959", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326011", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118633501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325941", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118634001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326021", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118634501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325995", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118635001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325943", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118635501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325987", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118636001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325951", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118636501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326019", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118637001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325965", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118637501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325955", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118638001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325967", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118638501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325935", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118639001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326015", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118639501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325997", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118640001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325949", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118640501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325953", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118641001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325993", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118641501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326009", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118642001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303326003", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118642501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118583501", "partNumber" : "303325957", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/34":"1" , "Väri_|_Black Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492536574/esprit-naisten-farkut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116715001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658001", "partNumber" : "303329001", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Old Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116717501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658001", "partNumber" : "303328995", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Old Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116728501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116658001", "partNumber" : "303328997", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Old Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116729001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658001", "partNumber" : "303328993", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Old Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116731001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658001", "partNumber" : "303328999", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Old Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116706501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658501", "partNumber" : "303328985", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116712001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658501", "partNumber" : "303328989", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116658501", "partNumber" : "303328987", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116719501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658501", "partNumber" : "303328983", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1116722501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1116658501", "partNumber" : "303328991", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1102612501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325891", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325861", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102622501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325899", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102627001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325869", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102631001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325911", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102631501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325917", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102640501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325873", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102644001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325881", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102645001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325867", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102650001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325905", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325865", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102654001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325907", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325855", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102657001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325897", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102659501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325863", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325847", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325845", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102666501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325853", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102668001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325921", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102673501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325919", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325875", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325883", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102677501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325889", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594001", "partNumber" : "303325923", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Rinse":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492445418.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492445418/esprit-naisten-farkut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1102607501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325711", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102608501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325749", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102614001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325731", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102617001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325729", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102619001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325717", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325739", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102630501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325735", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102633501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325709", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_27/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102635001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325743", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102635501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325721", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102641501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325755", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102642501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325733", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102643501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325705", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151.jpg" } }, { "catentry_id" : "1102650501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325715", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102652001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325737", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102652501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325741", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102653501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325747", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102654501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325719", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102658501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325725", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102661001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325723", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_29/34":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102665001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325727", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325713", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_28/30":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102668501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325745", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" }, { "catentry_id" : "1102670501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1102594501", "partNumber" : "303325707", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_26/32":"1" , "Väri_|_Blue Medium Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492441151/esprit-naisten-farkut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1275166001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441972", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_38/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275166501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441968", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275167001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441964", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275167501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441966", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_34/30":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275168501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441970", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_36/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275179501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441952", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275180001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441956", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275180501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441960", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/32":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275182001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441958", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_32/30":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275184001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441954", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_31/30":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275185001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441962", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_33/30":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1275186001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1275155501", "partNumber" : "303441950", "unitPrice" : "59,99 €", "unitPriceRaw" : "59.99", "Attributes" : { "Koko_|_30/30":"1" , "Väri_|_Blue Light Wash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299161501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298984501", "partNumber" : "303485396", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Light Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1201823001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201774001", "partNumber" : "303398120", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_1SIZE":"1" , "Väri_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1060685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060659501", "partNumber" : "303189151", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Teal Blue 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1060685501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1060659501", "partNumber" : "303189157", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Teal Blue 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1060686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060659501", "partNumber" : "303189153", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Teal Blue 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1060686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060659501", "partNumber" : "303189155", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Teal Blue 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1060687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1060659501", "partNumber" : "303189159", "unitPrice" : "49,99 €", "unitPriceRaw" : "49.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Teal Blue 3":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279961001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279940501", "partNumber" : "303485000", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1098412001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327027", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098419001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327031", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098423001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327025", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098424501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327041", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_90C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098428001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327037", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_90A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098429001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327019", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1098438501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327039", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_90B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098445501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327029", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098448501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327023", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098450001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327033", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098458501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327021", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098466001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098312001", "partNumber" : "303327035", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492031499.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492031499/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1098397001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326905", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_70C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098397501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326907", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_70D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098399501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326927", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098405501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326925", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098409001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326909", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098415501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326933", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_90B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098416501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326929", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098418001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326931", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_85D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098427501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326903", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_70B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1098430001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326919", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098434001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326911", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098435001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326913", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098441501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326935", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_90C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098449501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326917", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098455001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326923", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098455501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326921", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098458001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306501", "partNumber" : "303326915", "unitPrice" : "45,99 €", "unitPriceRaw" : "45.99", "Attributes" : { "Koko_|_75D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492007449/esprit-everyday-lace-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1098396501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326845", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098398001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326847", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_80D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098402501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326833", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1098404501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326851", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098407001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326849", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098419501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326835", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098426501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326853", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098434501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326857", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_90A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098438001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326841", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326837", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098454501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326855", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_85D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098459501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326861", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_90C":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098460001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326859", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_90B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098460501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326839", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_75D":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098461001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098306001", "partNumber" : "303326843", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492024279.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492024279/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "996493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996330001", "partNumber" : "303110298", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki Beige":"1" , "Koko_|_1SIZE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359733996/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359733996/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359733996/esprit-miesten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359733996.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359733996/esprit-miesten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359733996.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359733996/esprit-miesten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "996486501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "996329501", "partNumber" : "303110288", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_1SIZE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361126281/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361126281/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361126281/esprit-miesten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361126281.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361126281/esprit-miesten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361126281/esprit-miesten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361126281.jpg" } }, { "catentry_id" : "996488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996329501", "partNumber" : "303110290", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki Beige":"1" , "Koko_|_1SIZE":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359730469/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359730469/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359730469/esprit-miesten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359730469/esprit-miesten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359730469.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359730469.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359730469/esprit-miesten-huivi.jpg" } }, { "catentry_id" : "996496501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "996329501", "partNumber" : "303110292", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Golden Orange":"1" , "Koko_|_1SIZE":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359877478/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359877478/esprit-miesten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359877478/esprit-miesten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359877478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359877478/esprit-miesten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359877478.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359877478/esprit-miesten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1147525001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147377001", "partNumber" : "303398116", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_1SIZE":"1" , "Väri_|_Emerald Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1147489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147376501", "partNumber" : "303398118", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_1SIZE":"2" , "Väri_|_Golden Orange":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "980554001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022606", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "980556501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022610", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_46":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "980568501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022608", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "980580001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022604", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "980580501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022600", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "980582001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "980458501", "partNumber" : "303022602", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066359779079/esprit-naisten-yohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065237501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1065217501", "partNumber" : "303214586", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cream Beige":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293990.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990.jpg" } }, { "catentry_id" : "1065238001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065217501", "partNumber" : "303214584", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Cream Beige":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293990.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293990/esprit-naisten-lippa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1065236001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065217001", "partNumber" : "303214572", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg" }, { "catentry_id" : "1065239001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1065217001", "partNumber" : "303214582", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361293976.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976/esprit-naisten-lippa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361293976.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "662234501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467297", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40 B":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662235001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467329", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36 B":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" } }, { "catentry_id" : "662235501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467349", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40 C":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662237501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467377", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38 C":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662238001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467385", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_36 C":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662238501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467403", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_40 D":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662239001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467405", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_44 B":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662239501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467415", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38 B":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" }, { "catentry_id" : "662240001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "662173501", "partNumber" : "302467417", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Koko_|_38 D":"1" , "Väri_|_Teal Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4063702835109/esprit-sarasa-naisten-bikiniylaosa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "705780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547940", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Gunmetal":"1" , "Koko_|_90":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236644/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705781501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547948", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Caramel":"1" , "Koko_|_85":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547938", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Gunmetal":"1" , "Koko_|_85":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236644/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705783001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547950", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Caramel":"1" , "Koko_|_90":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705783501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547928", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_85":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705785001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547942", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Gunmetal":"1" , "Koko_|_95":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236644.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236644/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547930", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818187373/esprit-naisten-vyo.jpg" }, { "catentry_id" : "705786001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705769001", "partNumber" : "302547952", "unitPrice" : "39,99 €", "unitPriceRaw" : "39.99", "Attributes" : { "Väri_|_Caramel":"1" , "Koko_|_95":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4064818236705/esprit-naisten-vyo.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1116704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1116650001", "partNumber" : "303327604", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_1SIZE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118647501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326713", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118649001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326727", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80D":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118650501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326719", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75D":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118651001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326721", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326735", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85D":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118656501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326725", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118658501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326729", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118660001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326717", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118662501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326731", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118666001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326739", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326715", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118669001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326733", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326737", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326723", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326743", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90D":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584501", "partNumber" : "303326741", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027591.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027591/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118645501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326751", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118646501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326753", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118653001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326747", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118653501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326757", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118655501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326749", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118663001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326763", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118664501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326761", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118665001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326745", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_70B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118671001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326759", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586001", "partNumber" : "303326755", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028536.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028536/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118643001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326705", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118644501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326693", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118646001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326685", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118648501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326695", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80D":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118649501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326687", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75D":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118651501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326699", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118655001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326703", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85D":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118657001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326691", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118660501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326709", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118661001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326711", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90D":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118662001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326681", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118663501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326707", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_90B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118665501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326701", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118667501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326689", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118672501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326683", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118677501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118584001", "partNumber" : "303326697", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492027379/esprit-naisten-topatut-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118643501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326765", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_70B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118647001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326773", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118648001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326769", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118652001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326775", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118652501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326777", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_80C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118666501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326771", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118668501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326779", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118671501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326767", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_75A":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326783", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85C":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1118678001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118586501", "partNumber" : "303326781", "unitPrice" : "37,99 €", "unitPriceRaw" : "37.99", "Attributes" : { "Koko_|_85B":"1" , "Väri_|_Dusty Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028635.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028635/esprit-naisten-rintaliivit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1294990001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294937001", "partNumber" : "303485398", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Light Aqua Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493278664/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493278664/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493278664/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493278664/esprit-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493278664/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1311271001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1311267001", "partNumber" : "303485390", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Pastel Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956617/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956617/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956617/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956617/esprit-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956617.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956617.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956617/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1299161001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1298983501", "partNumber" : "303485386", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1294988501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294936001", "partNumber" : "303485388", "unitPrice" : "35,99 €", "unitPriceRaw" : "35.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Lilac":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956600/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956600/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956600/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956600/esprit-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492956600.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956600/esprit-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492956600.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1201815501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201775001", "partNumber" : "303398654", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki Green":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1201819001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1201775001", "partNumber" : "303398652", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Khaki Green":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1147118001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147010001", "partNumber" : "303398650", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1147119501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1147010001", "partNumber" : "303398648", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1081191001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081183501", "partNumber" : "303214616", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Ice 2":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-damscarf.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702607/esprit-mille-damscarf.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1081190501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081185001", "partNumber" : "303214628", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Nude":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-damscarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-damscarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702621/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1081188501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081184001", "partNumber" : "303214626", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Bright Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-damscarf.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-damscarf.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066361702614/esprit-mille-women-s-scarf.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1391354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391319001", "partNumber" : "303524052", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493358076/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493358076/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493358076/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493358076.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493358076/esprit-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493358076/esprit-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493358076.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279971501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279942501", "partNumber" : "303485658", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Light Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279971001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279943001", "partNumber" : "303485660", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Pastel Orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1273373001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1273345001", "partNumber" : "303485654", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279531/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279531/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279531/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279531/esprit-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279531/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1269059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1268967001", "partNumber" : "303485656", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Light Taupe":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279548/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279548/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279548/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279548/esprit-naisten-huivi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279548.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279548.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279548/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1295006001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294945501", "partNumber" : "303485652", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Khaki Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279524/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279524/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279524/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279524.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493279524/esprit-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279524.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493279524/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1294989001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1294936501", "partNumber" : "303485392", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_One Size":"1" , "Väri_|_Light Aqua Green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493289653/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493289653/esprit-naisten-huivi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493289653/esprit-naisten-huivi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493289653.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067493289653/esprit-naisten-huivi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493289653.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067493289653/esprit-naisten-huivi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1098401001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326987", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1098403001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326985", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622.jpg" } }, { "catentry_id" : "1098425501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326991", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1098431001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326989", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1098459001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326983", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1098464501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098309001", "partNumber" : "303326993", "unitPrice" : "25,99 €", "unitPriceRaw" : "25.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492020622/esprit-everyday-naisten-brief-alushousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1098401501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326869", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098402001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326865", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1098408001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326867", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098409501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326873", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098416001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326871", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" }, { "catentry_id" : "1098425001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1098307001", "partNumber" : "303326863", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Off White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492026365.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492026365/esprit-naisten-stringit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1118645001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326789", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_38":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118657501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326787", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_36":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg" } }, { "catentry_id" : "1118658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326785", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_34":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118659501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326791", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_40":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118669501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326795", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_44":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1118674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1118585001", "partNumber" : "303326793", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { "Koko_|_42":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4067492028826.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4067492028826/esprit-naisten-brief-alushousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1086692501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1086687501", "partNumber" : "303329087", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1086693001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1086687501", "partNumber" : "303329083", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1086693501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1086687501", "partNumber" : "303329085", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1086694501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1086687501", "partNumber" : "303329091", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1086696501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1086687501", "partNumber" : "303329089", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★