Perhot houkuttelevat kalaa
Perhot on sidottu muistuttamaan kalojen luonnollista ravintoa, hyönteisiä. Perhokalastus on vanha kalastusmuoto. Sitä pidetään herrasmieslajina sekä luonnon ystävien harrastuksena.

Perhokalastus on vanha kalastusmuoto. Tosin kuin yleisemmässä viehekalastuksessa, perhokalatsuksessa käytettävä vapa on hyvin kevyt, mutta heittosiima raskas, jotta kevyen perhon uittaminen onnistuisi.

Perhon voi ostaa valmiina tai sitoa itse
Perhokalastus kehiteltiin taimenen kalastukseen, mutta nykyisin perhoilla kalastetaan taimenen lisäksi myös muun muassa harjusta, lohta ja haukea. Perhot sidotaan muistuttamaan kalojen luontaista hyönteissaalista, joten niiden koko, näkö ja väritys vaihtelee. Perho voi toimia myös pelkästään kalaa stimuloivana houkuttimena.

Streamerperho, heittoperho tai uppoava heittoperho, perinteinen pintaperho, jopa meritaimenperho, ovat kaikki kehitelty houkuttelemaan erityyppistä saalista eri vuodenaikoina.

Perhoja voi ostaa valmiina tai jos aikaa ja käsityötaitoja on, niitä voi sitoa itsekin. Perhojen sitominen on oma taiteenmuotonsa, johon saa hyvinkin kulumaan aikaa ja luovuutta. Jokaisella perhokalastajalla on oma näkemyksensä siitä, millainen perho houkuttelee parhaiten mitäkin kalaa.

Perhokalastuksen historia
Ensimmäiset kirjatut maininnat perhokalastuksesta ovat noin 200-luvulta, mutta varsinaiset ohjeet kalastusmuotoon löytyvät vuodelta 1496, jolloin ilmestyi neliosainen kirja nimeltä ”The Book of St.Albans”. Kirjan neljännessä osassa ”Treatysse of Flysshybge wyth an Angle” nunnluostarin johtajatar, Dame Juliana Berners ohjeistaa opuksessa perhokalastuksen saloihin sekä perhojen sidontaan. Näiden ohjeiden mukaan perhoja sidottiinkin satojen vuosien ajan.

Perhokalastus kehittyi nykyiseen muotoonsa 1800-luvun Englannissa. Tästä ajasta juontaa juurensa perhokalastukseen usein liitetty elitistinen leima. Englannin aateliset ja muut ylhäiset saattoivat vuokrata harrastustaan varten kokonaisia jokia tai vesistöjä. He tekivät myös kalastusmatkoja ulkomaille, kuten Suomeen, minne perhokalastus kalastusmatkailijoiden ja liikemiesten myötä rantautuikin.

Ammattimainen perhonsidonta alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla, kun kajaanilainen Maria Renfors lähti veljensä Hermanin kehottamana opiskelemaan perhonsidontaa Englantiin. Palattuaan Suomeen ryhtyi Maria yhdessä sisarensa Annan kanssa sitomaan perhoja ammatikseen. Sisarusten perhot saivat näyttelyissä runsaasti palkintoja ja kunniamainintoja. Herman itse oli perehtynyt uistinten valmistukseen. Renforsin kalastustarvikkeita myytiin muun liiketoiminnan ohessa Helsingin keskustassa sijaitsevassa liikkeessä.

Myös uhanalaisten lajien hiipuminen, ympäristön ja kalastusalueiden tuhoutuminen sekä muovin ja sateiden mukana tuomat ongelmat ovat avautuneet perhokalastajille jo pitemmän aikaa. Harrastuksen jatkumisen kannalta on elintärkeää elvyttää suomalaiset kalakannat ja kalastuspaikat. Perhot ja muut kalastustarvikkeet löydät Kärkkäisen verkkokaupan valikoimista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 60 / 404 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    2,90
    -
    12,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90

    14,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90

    3,50
    -
    4,50

1
1 2 Pagination Pages Ellipsis 7