Didriksons on Skandinavian johtava brändi vedenpitävissä ja säänkestävissä vapaa-ajan ulkoiluvaatteissa yli 100 vuoden kokemuksella.
Didriksonsin vapaa-ajan vaatteet ovat toiminnallisia vaatteita, jotka pitävät käyttäjän kuivana ja tyytyväisenä kaikissa sääolosuhteissa, harrastat vapaa-aikanasi sitten esimerkiksi laskettelua tai hiihtoa.Didriksons on valmistanut vaativien olosuhteiden ulkovaatteita jo yli sadan vuoden ajan. Pitkän kokemuksen myötä vaatteiden suunnittelu sekä toteutus on alansa huippua. Didriksonsin taival alkoi Ruotsissa, kun Julius ja Hanna Dridriksions ryhtyivät valmistamaan kalastajille kylmyyttä ja vedenkestäviä, laadukkaita vaatteita. Kovan kysynnän myötä yritys kasvoi ja kehittyi vuosikymmenten saatossa ja nyt se on Skandinavian johtava brändi veden- ja säänkestävissä vapaa-ajan ulkoiluvaatteissa.
Didriksonsin erinomainen kyky luoda ajattomia, laadukkaita sekä tyylikkäitä ulkovaatteita on mahdollistanut monipuolisen tuotannon. Muun muassa erilaiset parka- ja toppatakit, ulkoilupuvut sekä ihanat lasten ulkovaatemallistot kuvastavat perinteikkään yrityksen lujaa laatua sekä Skandinaavista tyyliä. Aika sekä tyyli on sadassa vuodessa muuttunut paljon, mutta sääolosuhteet eivät, joten Didriksons takit tulevat tarpeeseen ulkoilmasta nauttiville haastaviinkin sääolosuhteisiin.
Didriksons Parka on tunnetuimpia vaatemalleja Didriksonsin mallistoista. Parkatakki tarkoittaa pidempää takkimallia, jonka esikuva tulee 50-luvun Yhdysvaltojen armeijan lentohenkilökunnan vaatetuksesta. Usein parkatakkien värit suosivatkin maanläheisiä, hillittyjä värejä, jotka tekevät parkatakeista tyylikkään näköisiä. Parkatakin tyylisiä, ihania säänkestäviä takkeja löytyy myös Didriksons softshell -kankaasta valmistettuina. Ne soveltuvat mukavasti Pohjolan syys- sekä kevätkeleille, jolloin tuuli ja sade viilentävät ilmaa merkittävästi. Miesten Didriksons Birk softshell -takki on valmistettu pehmeästä ja hengittävästä materiaalista, joten se soveltuu mainiosti käyttötakiksi kuin myös urheiluun.
Didriksons laatua lapsille
Lasten vaatteilta vaaditaan paljon. Niiden tulee lämmittää ja suojata lasta sekä mahdollistaa liikkumisen vapaus luonnossa. Didriksons toppahaalarit ovat suunniteltu menevien lasten liikuntaan ja leikkeihin. Ne pysyvät ehjänä rajuimmissakin leikeissä kestävän pintamateriaalinsa ansiosta. Etenkin lasten vaatteissa korostuu turvalliset materiaalivalinnat, joten Didriksons-haalari on täysin PFC-vapaa myös pintakäsittelyä myöten.
Didriksonin toiminnan päätarkoitus on innostaa lasta jo pienestä pitäen nauttimaan luonnossa liikkumisesta säästä riippumatta. Lämpimät, tuulen ja veden pitävät vaatteet mahdollistavat ulkoilun niin kotipihalla, kuin retkiolosuhteissakin. Kestävyys sekä ajaton muotoilu tekevät Didriksonin vaatteista pitkäaikaisia käyttövaatteita.
Pohjolan karuihin oloihin suunniteltuja Didriksonin vaatteita käytetään jo ympäri maailmaa, kaikkialla missä ulkovaatteilta vaaditaan paljon. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät ihanat Didriksonin tuotteet niin aikuisille kuin lapsillekin!
Didriksons on Skandinavian johtava brändi vedenpitävissä ja säänkestävissä vapaa-ajan ulkoiluvaatteissa yli 100 vuoden kokemuksella.
Didriksonsin vapaa-ajan vaatteet ovat toiminnallisia vaatteita, jotka pitävät käyttäjän kuivana ja tyytyväisenä kaikissa sääolosuhteissa, harrastat vapaa-aikanasi sitten esimerkiksi laskettelua tai hiihtoa.Didriksons on valmistanut vaativien olosuhteiden ulkovaatteita jo yli sadan vuoden ajan. Pitkän kokemuksen myötä vaatteiden suunnittelu sekä toteutus on alansa huippua. Didriksonsin taival alkoi Ruotsissa, kun Julius ja Hanna Dridriksions ryhtyivät valmistamaan kalastajille kylmyyttä ja vedenkestäviä, laadukkaita vaatteita. Kovan kysynnän myötä yritys kasvoi ja kehittyi vuosikymmenten saatossa ja nyt se on Skandinavian johtava brändi veden- ja säänkestävissä vapaa-ajan ulkoiluvaatteissa.
Didriksonsin erinomainen kyky luoda ajattomia, laadukkaita sekä tyylikkäitä ulkovaatteita on mahdollistanut monipuolisen tuotannon. Muun muassa erilaiset parka- ja toppatakit, ulkoilupuvut sekä ihanat lasten ulkovaatemallistot kuvastavat perinteikkään yrityksen lujaa laatua sekä Skandinaavista tyyliä. Aika sekä tyyli on sadassa vuodessa muuttunut paljon, mutta sääolosuhteet eivät, joten Didriksons takit tulevat tarpeeseen ulkoilmasta nauttiville haastaviinkin sääolosuhteisiin.
Didriksons Parka on tunnetuimpia vaatemalleja Didriksonsin mallistoista. Parkatakki tarkoittaa pidempää takkimallia, jonka esikuva tulee 50-luvun Yhdysvaltojen armeijan lentohenkilökunnan vaatetuksesta. Usein parkatakkien värit suosivatkin maanläheisiä, hillittyjä värejä, jotka tekevät parkatakeista tyylikkään näköisiä. Parkatakin tyylisiä, ihania säänkestäviä takkeja löytyy myös Didriksons softshell -kankaasta valmistettuina. Ne soveltuvat mukavasti Pohjolan syys- sekä kevätkeleille, jolloin tuuli ja sade viilentävät ilmaa merkittävästi. Miesten Didriksons Birk softshell -takki on valmistettu pehmeästä ja hengittävästä materiaalista, joten se soveltuu mainiosti käyttötakiksi kuin myös urheiluun.
Didriksons laatua lapsille
Lasten vaatteilta vaaditaan paljon. Niiden tulee lämmittää ja suojata lasta sekä mahdollistaa liikkumisen vapaus luonnossa. Didriksons toppahaalarit ovat suunniteltu menevien lasten liikuntaan ja leikkeihin. Ne pysyvät ehjänä rajuimmissakin leikeissä kestävän pintamateriaalinsa ansiosta. Etenkin lasten vaatteissa korostuu turvalliset materiaalivalinnat, joten Didriksons-haalari on täysin PFC-vapaa myös pintakäsittelyä myöten.
Didriksonin toiminnan päätarkoitus on innostaa lasta jo pienestä pitäen nauttimaan luonnossa liikkumisesta säästä riippumatta. Lämpimät, tuulen ja veden pitävät vaatteet mahdollistavat ulkoilun niin kotipihalla, kuin retkiolosuhteissakin. Kestävyys sekä ajaton muotoilu tekevät Didriksonin vaatteista pitkäaikaisia käyttövaatteita.
Pohjolan karuihin oloihin suunniteltuja Didriksonin vaatteita käytetään jo ympäri maailmaa, kaikkialla missä ulkovaatteilta vaaditaan paljon. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät ihanat Didriksonin tuotteet niin aikuisille kuin lapsillekin!
-
[ { "catentry_id" : "841359001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792241", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792233", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792243", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_90":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792231", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792239", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_70":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792235", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_130":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841362001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792229", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "841362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "841267501", "partNumber" : "302792237", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "797259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791929", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797268501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791937", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797276501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791939", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797281001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791941", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_90":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797291501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791933", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791931", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797337001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796888501", "partNumber" : "302791935", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_130":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "797261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792195", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797269501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792193", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_80":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797275001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792191", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_70":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797283501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792183", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797304501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792189", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797311501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792187", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797312001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792185", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "797354501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "796906001", "partNumber" : "302792181", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272652001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272596001", "partNumber" : "303475712", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_0/2":"6" , "Väri_|_Blue Lagoon":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272596001", "partNumber" : "303475714", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/4":"6" , "Väri_|_Blue Lagoon":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272596001", "partNumber" : "303475718", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Lagoon":"6" , "Koko_|_6/8":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272596001", "partNumber" : "303475716", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Lagoon":"6" , "Koko_|_4/6":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272634001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272595501", "partNumber" : "303475690", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_2 Year":"9" , "Väri_|_Tulip Purple":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272656001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272595501", "partNumber" : "303475694", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tulip Purple":"9" , "Koko_|_6 Year":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272659001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272595501", "partNumber" : "303475692", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_4 Year":"1" , "Väri_|_Tulip Purple":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272595501", "partNumber" : "303475688", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Koko_|_0 Year":"9" , "Väri_|_Tulip Purple":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428127501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621992", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428128001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621984", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428128501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621996", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428129001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428118001", "partNumber" : "303621994", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371143087/didriksons-gale-miesten-puffer-hybriditakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428122001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621918", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428122501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621922", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428123001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621920", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_38":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428123501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621960", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oyster Lilac":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428124001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621954", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oyster Lilac":"1" , "Koko_|_38":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428124501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621982", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oyster Lilac":"1" , "Koko_|_44":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428125001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621976", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oyster Lilac":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428125501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621926", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428126001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621924", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428126501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621952", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Oyster Lilac":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289792.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428127001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1428117501", "partNumber" : "303621928", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371289716/didriksons-hella-naisten-ulkoilutakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1428120001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117001", "partNumber" : "303621688", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428120501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117001", "partNumber" : "303621682", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117001", "partNumber" : "303621686", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1428121501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428117001", "partNumber" : "303621684", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371137413/didriksons-abmo-miesten-kevytvanuhousut.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "921711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049144", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-women-s-winter-parka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-vinterparkas-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-women-s-winter-parka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-vinterparkas-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "921712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049150", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_38":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049158", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049142", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_34":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049160", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049152", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921748001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049164", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_46":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "921755001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303049174", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_48":"10" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373745501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621834", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_50":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371055441/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373746001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621846", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_44":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373746501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621844", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_42":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373747001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621850", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_48":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373747501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621848", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_46":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373748001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621838", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373748501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621836", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_34":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-women-s-winter-parka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-vinterparkas-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-vinterparkas-dam.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-women-s-winter-parka.jpg" } }, { "catentry_id" : "1373749001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621842", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_40":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373749501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621840", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_38":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373751501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "594342001", "partNumber" : "303621852", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Väri_|_Old Rust":"1" , "Koko_|_50":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371292099/didriksons-erika-naisten-talviparkatakki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110732001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256702", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256704", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256706", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110733501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256708", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256712", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110735501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256716", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110736501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705001", "partNumber" : "103256720", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1095249501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314158", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095253001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314174", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_XXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095254001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314162", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095254501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314172", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095260001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314164", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXXL":"11" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095260501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314156", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314170", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_L":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095261501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314154", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg" } }, { "catentry_id" : "1095262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314168", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_M":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314160", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169117.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169117/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1095263001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303314166", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_S":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119375001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419493", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_L":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119375501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419497", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_XXL":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119376001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419495", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_XL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1119376501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419489", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_S":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179.jpg" } }, { "catentry_id" : "1119377001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303419491", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Deep Green":"1" , "Koko_|_M":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169179/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1373756001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1095234501", "partNumber" : "303621884", "unitPrice" : "225,00 €", "unitPriceRaw" : "225.0", "Attributes" : { "Väri_|_Pomme Red":"1" , "Koko_|_3XL":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371169230.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371169230/didriksons-stefan-miesten-toppatakki.jpg" } ]
Didriksons Stefan miesten toppatakki
Tuotteen hinta erikseen ostettuna:-20%179,00 €-225,00 €Norm. 225,00★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1428168001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622148", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622146", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428169001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622152", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ochre Red":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622150", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ochre Red":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428170001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622140", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428171001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622144", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428171501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622142", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262238.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262238/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428172001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622156", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ochre Red":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1428172501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622154", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ochre Red":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg" } }, { "catentry_id" : "1428173001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1428139501", "partNumber" : "303622158", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ochre Red":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371262351.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371262351/didriksons-benno-miesten-fleecetakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413609001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627823", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413609501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627845", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413610001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627843", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413611501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627837", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627841", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413613001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589501", "partNumber" : "303627839", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_110":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413605501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627829", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627827", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413606501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627833", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413607001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627831", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413608501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627825", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413612001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413589001", "partNumber" : "303627835", "unitPrice" : "150,00 €", "unitPriceRaw" : "150.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110736001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256718", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110737001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256722", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110737501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256724", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110738001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256726", "unitPrice" : "155,00 €", "unitPriceRaw" : "155.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110738501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256728", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110739001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256730", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110740001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110706001", "partNumber" : "103256734", "unitPrice" : "165,00 €", "unitPriceRaw" : "165.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343991", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343987", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_120":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097587001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343995", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_160":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343993", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_150":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097649501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097523001", "partNumber" : "303343989", "unitPrice" : "140,00 €", "unitPriceRaw" : "140.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_130":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413598501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627801", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413599001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627799", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413602001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627811", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413603501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627805", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413604001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627803", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627809", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_80":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413605001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577001", "partNumber" : "303627807", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413597501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627797", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_90":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627795", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_80":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413599501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627789", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627787", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627793", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413601001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627791", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576501", "partNumber" : "303627785", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1110730001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256694", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256696", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110731001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256698", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256700", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_S":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110734001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256710", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110735001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256714", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1110739501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1110705501", "partNumber" : "103256732", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXXL":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413623501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627885", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413624001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627883", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413624501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627889", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413625001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413591501", "partNumber" : "303627887", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Navy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413621501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627893", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Pine Green":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413622001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627891", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Pine Green":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413622501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627897", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413592001", "partNumber" : "303627895", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413601501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627813", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413602501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627817", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413603001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627815", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413607501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627821", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413608001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413577501", "partNumber" : "303627819", "unitPrice" : "120,00 €", "unitPriceRaw" : "120.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279680001", "partNumber" : "303468843", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wilted Leaf":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1279710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279680001", "partNumber" : "303468841", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wilted Leaf":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" }, { "catentry_id" : "1279715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279680001", "partNumber" : "303468839", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wilted Leaf":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg" } }, { "catentry_id" : "1279716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279680001", "partNumber" : "303468845", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Wilted Leaf":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371153697.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371153697/didriksons-bror-miesten-fleecetakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413683501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627957", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"2" , "Väri_|_Royal Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413684001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627955", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Royal Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413684501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627961", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Royal Purple":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413685001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627959", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Royal Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413686501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413580001", "partNumber" : "303627953", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Royal Purple":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627945", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Lime":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413681001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627943", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Lime":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413685501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627949", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Dusty Lime":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413686001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627947", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Lime":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413687001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579501", "partNumber" : "303627951", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Lime":"4" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579001", "partNumber" : "303627941", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579001", "partNumber" : "303627939", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413681501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579001", "partNumber" : "303627933", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413682501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579001", "partNumber" : "303627937", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413683001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413579001", "partNumber" : "303627935", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578001", "partNumber" : "303627917", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578001", "partNumber" : "303627915", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578001", "partNumber" : "303627921", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"5" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578001", "partNumber" : "303627919", "unitPrice" : "99,00 €", "unitPriceRaw" : "99.0", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413675501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578501", "partNumber" : "303627925", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413676001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578501", "partNumber" : "303627923", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413676501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578501", "partNumber" : "303627929", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578501", "partNumber" : "303627927", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413682001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413578501", "partNumber" : "303627931", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279652501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303468935", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303469173", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" , "Koko_|_38":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279655501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303469171", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-women-s-hoodie.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-women-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg" } }, { "catentry_id" : "1279658501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303468931", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303468933", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_42":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303468929", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_38":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-women-s-hoodie.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-women-s-hoodie.jpg" } }, { "catentry_id" : "1279672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303469177", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" , "Koko_|_42":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303469179", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" , "Koko_|_44":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303469175", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magnolia":"1" , "Koko_|_40":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371256459/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" }, { "catentry_id" : "1279674501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279644001", "partNumber" : "303468927", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_36":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-luvtroja-dam.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371211953/didriksons-ven-naisten-huppari.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569501", "partNumber" : "303627585", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413708501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569501", "partNumber" : "303627583", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569501", "partNumber" : "303627587", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569501", "partNumber" : "303627581", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413707501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569001", "partNumber" : "303627573", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569001", "partNumber" : "303627577", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569001", "partNumber" : "303627575", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Plastic Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413569001", "partNumber" : "303627579", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"7" , "Väri_|_Plastic Pink":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1279705501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1279682501", "partNumber" : "303468783", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Night Blue":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1279710001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1279682501", "partNumber" : "303468779", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Night Blue":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" }, { "catentry_id" : "1279720501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1279682501", "partNumber" : "303468777", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Night Blue":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129.jpg" } }, { "catentry_id" : "1279723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1279682501", "partNumber" : "303468781", "unitPrice" : "75,00 €", "unitPriceRaw" : "75.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Night Blue":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7333371119129/didriksons-brack-miesten-shortsit.jpg" } ]
Didriksons Bräck miesten shortsit
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,50 €-70%Norm. 75,00 €75,00 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "972168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "972142001", "partNumber" : "303045818", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "972169501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "972142001", "partNumber" : "303045816", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "972180501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "972142001", "partNumber" : "303045808", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413692501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413582001", "partNumber" : "303627993", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Caribbean Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413697501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582001", "partNumber" : "303627997", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413698001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413582001", "partNumber" : "303627995", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413698501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582001", "partNumber" : "303628001", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413699001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582001", "partNumber" : "303627999", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413691501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581501", "partNumber" : "303627989", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413692001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581501", "partNumber" : "303627987", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413693001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581501", "partNumber" : "303627991", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413694501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413581501", "partNumber" : "303627985", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413695001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413581501", "partNumber" : "303627983", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413669501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413597001", "partNumber" : "303628085", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413670501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413597001", "partNumber" : "303628089", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413597001", "partNumber" : "303628087", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413673501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413597001", "partNumber" : "303628093", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413674001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413597001", "partNumber" : "303628091", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1030310001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202153", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030328001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202151", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_120":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202147", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202149", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030350001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202145", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_90":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030352501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030176501", "partNumber" : "303202155", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1097650001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345308", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345314", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097667001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345322", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345320", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097674001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345324", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1097683001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1097540501", "partNumber" : "303345310", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Soft Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627625", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627623", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413722001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627629", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413722501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627627", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413723001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627633", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413723501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583501", "partNumber" : "303627631", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "811555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "811522501", "partNumber" : "302821872", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "811559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "811522501", "partNumber" : "302821864", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Black":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "811589001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "811522501", "partNumber" : "302821868", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_120":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413720001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413584001", "partNumber" : "303627637", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413720501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413584001", "partNumber" : "303627635", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413721501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413584001", "partNumber" : "303627639", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"6" , "Väri_|_Pine Green":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413688001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580501", "partNumber" : "303627971", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"4" , "Koko_|_140":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413689501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413580501", "partNumber" : "303627965", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413690001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413580501", "partNumber" : "303627963", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413690501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580501", "partNumber" : "303627969", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413691001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413580501", "partNumber" : "303627967", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Dusty Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413687501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581001", "partNumber" : "303627973", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Caribbean Blue":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413688501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581001", "partNumber" : "303627977", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413689001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581001", "partNumber" : "303627975", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413693501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581001", "partNumber" : "303627981", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413694001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413581001", "partNumber" : "303627979", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caribbean Blue":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1272613001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475465", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Frog Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272617501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475473", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Frog Green":"6" , "Koko_|_90":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272623001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475467", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Frog Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272625501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475471", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Väri_|_Frog Green":"5" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272641001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475469", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Frog Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1272647001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1272587501", "partNumber" : "303475463", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Frog Green":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1030318501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030170001", "partNumber" : "303202221", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030326501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030170001", "partNumber" : "303202213", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030363001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030170001", "partNumber" : "303202215", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030364001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030170001", "partNumber" : "303202217", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1030320001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030174001", "partNumber" : "303202253", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Honeysuckle":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030349001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030174001", "partNumber" : "303202261", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"3" , "Väri_|_Honeysuckle":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030359501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030174001", "partNumber" : "303202255", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Honeysuckle":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030367501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030174001", "partNumber" : "303202259", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Honeysuckle":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030373501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030174001", "partNumber" : "303202257", "unitPrice" : "64,90 €", "unitPriceRaw" : "64.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Honeysuckle":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "705258501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573510", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705259001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573508", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705259501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573512", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_120":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" } }, { "catentry_id" : "705260001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573524", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705260501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573514", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Navy":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705261001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573518", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_90":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705261501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573516", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"3" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942092/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705262001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573520", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" } }, { "catentry_id" : "705262501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573522", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705263001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573528", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"5" , "Väri_|_Plastic Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705263501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573530", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"4" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" }, { "catentry_id" : "705264001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "705243501", "partNumber" : "302573526", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Plastic Pink":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627942238/didriksons-boardman-lasten-sadeasu.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1030324501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030173501", "partNumber" : "303202273", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030328501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030173501", "partNumber" : "303202281", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030365501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030173501", "partNumber" : "303202275", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030370501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1030173501", "partNumber" : "303202279", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"3" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1030375501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1030173501", "partNumber" : "303202277", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Peachy Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413703501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594001", "partNumber" : "303628037", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413704001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594001", "partNumber" : "303628035", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413705501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594001", "partNumber" : "303628029", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Navy":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413706501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594001", "partNumber" : "303628033", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_120":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413707001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594001", "partNumber" : "303628031", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_110":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413700001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583001", "partNumber" : "303628019", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413701501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583001", "partNumber" : "303628013", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413702001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583001", "partNumber" : "303628011", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413702501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583001", "partNumber" : "303628017", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413703001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413583001", "partNumber" : "303628015", "unitPrice" : "54,90 €", "unitPriceRaw" : "54.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413663501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594501", "partNumber" : "303628045", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413664001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594501", "partNumber" : "303628043", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"5" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413665001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594501", "partNumber" : "303628047", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"6" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413704501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594501", "partNumber" : "303628041", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413705001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413594501", "partNumber" : "303628039", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413661501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628053", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"3" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413662001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628051", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"3" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413662501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628057", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_140":"4" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413663001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628055", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Notes":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413664501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628049", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413668001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413595001", "partNumber" : "303628059", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"5" , "Väri_|_Notes":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413657501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576001", "partNumber" : "303627781", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"1" , "Väri_|_Rusty Wine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413658001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576001", "partNumber" : "303627779", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Wine":"4" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413659001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576001", "partNumber" : "303627783", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Rusty Wine":"4" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413660501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413576001", "partNumber" : "303627777", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"2" , "Väri_|_Rusty Wine":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413654501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413575501", "partNumber" : "303627769", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_130":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413655001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413575501", "partNumber" : "303627767", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413659501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413575501", "partNumber" : "303627773", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_150":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413660001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413575501", "partNumber" : "303627771", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_140":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413661001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413575501", "partNumber" : "303627775", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_160":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "628881001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "628863501", "partNumber" : "302407954", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "628881501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628863501", "partNumber" : "302407956", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_110":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" }, { "catentry_id" : "628882001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628863501", "partNumber" : "302407960", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Musta":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" } }, { "catentry_id" : "628882501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "628863501", "partNumber" : "302407958", "unitPrice" : "39,90 €", "unitPriceRaw" : "39.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"2" , "Koko_|_120":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7332627802440/didriksons-nobi-lasten-kuorihousut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413670001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413596501", "partNumber" : "303628083", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_7":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413671501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413596501", "partNumber" : "303628077", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413672501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413596501", "partNumber" : "303628081", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_6":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413673001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413596501", "partNumber" : "303628079", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413695501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582501", "partNumber" : "303628005", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_5":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582501", "partNumber" : "303628003", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_4":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413696501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582501", "partNumber" : "303628009", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_7":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413697001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413582501", "partNumber" : "303628007", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_6":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413646501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413573501", "partNumber" : "303627737", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_0/2":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413651501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413573501", "partNumber" : "303627741", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_4/6":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413652001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413573501", "partNumber" : "303627739", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_2/4":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413653001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1413573501", "partNumber" : "303627743", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"2" , "Koko_|_6/8":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413630001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413586501", "partNumber" : "303627667", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Plastic Pink":"6" , "Koko_|_4/6":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413632501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413586501", "partNumber" : "303627665", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_2/4":"6" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413633001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413586501", "partNumber" : "303627663", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_0/2":"6" , "Väri_|_Plastic Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1413629501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627669", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_100":"1" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413630501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627673", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_120":"4" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413631001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627671", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_110":"4" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413635501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627677", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dusty Pink":"5" , "Koko_|_140":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413636001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627675", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_130":"2" , "Väri_|_Dusty Pink":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1413637001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1413587001", "partNumber" : "303627679", "unitPrice" : "26,90 €", "unitPriceRaw" : "26.9", "Attributes" : { "Koko_|_90":"6" , "Väri_|_Dusty Pink":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★