Devold on kehittänyt yli 160 vuoden ajan luotettavia villavaatteita, joissa yhdistyy mukavuus, laatu ja suojaavuus. He ovat kansainvälisiä edelläkävijöitä kehittäessään uudenlaisia merinovillatuotteita ulkoilijoille, seikkailijoille ja ammattilaisille vaativiin olosuhteisiin. Heidän salaisuutensa? – Vahva laatuun panostaminen.
Devold käyttää merinolampaasta vain parhaan selkäosan villan, josta saadaan laadukkaimmat merinotuotteet. Devold tuntee henkilökohtaisesti villafarmarinsa, jolloin tiedetään että lampaita hoidetaan hyvin, sillä vain hyvinvoivat lampaat myös tuottavat laadullisesti parasta villaa. Villa keritään aina mulesing-vapaalla tekniikalla. Devoldin mallistosta löytyy Sheep-to-Shop -tuotteet, jolloin tuote voidaan jäljittää takaisin aina farmille asti. Villat tulevat Australiasta, Uusi-Seelannista tai Argentiinasta. Mallistossa on olemassa myös luomumerinovillatuotteet.
Devold käyttää merinolampaasta vain parhaan selkäosan villan, josta saadaan laadukkaimmat merinotuotteet. Devold tuntee henkilökohtaisesti villafarmarinsa, jolloin tiedetään että lampaita hoidetaan hyvin, sillä vain hyvinvoivat lampaat myös tuottavat laadullisesti parasta villaa. Villa keritään aina mulesing-vapaalla tekniikalla. Devoldin mallistosta löytyy Sheep-to-Shop -tuotteet, jolloin tuote voidaan jäljittää takaisin aina farmille asti. Villat tulevat Australiasta, Uusi-Seelannista tai Argentiinasta. Mallistossa on olemassa myös luomumerinovillatuotteet.
Devold on kehittänyt yli 160 vuoden ajan luotettavia villavaatteita, joissa yhdistyy mukavuus, laatu ja suojaavuus. He ovat kansainvälisiä edelläkävijöitä kehittäessään uudenlaisia merinovillatuotteita ulkoilijoille, seikkailijoille ja ammattilaisille vaativiin olosuhteisiin. Heidän salaisuutensa? – Vahva laatuun panostaminen.
Devold käyttää merinolampaasta vain parhaan selkäosan villan, josta saadaan laadukkaimmat merinotuotteet. Devold tuntee henkilökohtaisesti villafarmarinsa, jolloin tiedetään että lampaita hoidetaan hyvin, sillä vain hyvinvoivat lampaat myös tuottavat laadullisesti parasta villaa. Villa keritään aina mulesing-vapaalla tekniikalla. Devoldin mallistosta löytyy Sheep-to-Shop -tuotteet, jolloin tuote voidaan jäljittää takaisin aina farmille asti. Villat tulevat Australiasta, Uusi-Seelannista tai Argentiinasta. Mallistossa on olemassa myös luomumerinovillatuotteet.
Devold käyttää merinolampaasta vain parhaan selkäosan villan, josta saadaan laadukkaimmat merinotuotteet. Devold tuntee henkilökohtaisesti villafarmarinsa, jolloin tiedetään että lampaita hoidetaan hyvin, sillä vain hyvinvoivat lampaat myös tuottavat laadullisesti parasta villaa. Villa keritään aina mulesing-vapaalla tekniikalla. Devoldin mallistosta löytyy Sheep-to-Shop -tuotteet, jolloin tuote voidaan jäljittää takaisin aina farmille asti. Villat tulevat Australiasta, Uusi-Seelannista tai Argentiinasta. Mallistossa on olemassa myös luomumerinovillatuotteet.
-
[ { "catentry_id" : "1011924001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303097665", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caviar":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1011926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303097663", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caviar":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1011929001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303097669", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caviar":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1011935501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303097671", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caviar":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" }, { "catentry_id" : "1011941001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303097667", "unitPrice" : "62,90 €", "unitPriceRaw" : "62.9", "Attributes" : { "Väri_|_Caviar":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496817/devold-berle-naisten-liivit.jpg" } }, { "catentry_id" : "1071887001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1011918001", "partNumber" : "303332938", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot":"1" , "Koko_|_XS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496770/devold-berle-naisten-liivit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496770/devold-berle-naisten-liivit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496770/devold-berle-naisten-liivit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496770/devold-berle-naisten-liivit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567496770.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496770.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567496770/devold-berle-naisten-liivit.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437212001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198001", "partNumber" : "303663129", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Ink":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437222001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198001", "partNumber" : "303663124", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Ink":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437222501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198001", "partNumber" : "303663121", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Ink":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198001", "partNumber" : "303663136", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Ink":"1" , "Koko_|_XXL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437198001", "partNumber" : "303663132", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/Ink":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567648339.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567648339/devold-duo-active-merino-205-miesten-kerrastopaita.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "493332501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "493312001", "partNumber" : "302053391", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" }, { "catentry_id" : "493338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "493312001", "partNumber" : "302053383", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" }, { "catentry_id" : "493347001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "493312001", "partNumber" : "302053387", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" } }, { "catentry_id" : "494149001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "493312001", "partNumber" : "302053395", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" }, { "catentry_id" : "494151001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "493312001", "partNumber" : "302053379", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-men-s-boxers-with-wind-protection.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567149638/devold-duo-active-miesten-bokserit-tuulisuojalla.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "612005001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386248", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612006501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386246", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "612010001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386250", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612010501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386242", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "612011001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "611965501", "partNumber" : "302386244", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ink":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567419519/devold-duo-active-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773519001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663844", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "773520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663836", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "773521501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663838", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "773522001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663842", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg" } }, { "catentry_id" : "773524001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663834", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "773528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513501", "partNumber" : "302663840", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458303.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458303/devold-duo-active-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773522501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663852", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "773523001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663848", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "773524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663846", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "773526001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663854", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" } }, { "catentry_id" : "773526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663850", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" }, { "catentry_id" : "773528001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773514001", "partNumber" : "302663856", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_Port":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567458426/devold-duo-active-naisten-kerraston-paita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281001", "partNumber" : "303319631", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1094291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281001", "partNumber" : "303319635", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1094293001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281001", "partNumber" : "303319629", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1094294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281001", "partNumber" : "303319633", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "1094295001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281001", "partNumber" : "303319637", "unitPrice" : "42,90 €", "unitPriceRaw" : "42.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567335222/devold-duo-active-naisten-merinobokserit.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "448549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448493001", "partNumber" : "301904968", "unitPrice" : "55,90 €", "unitPriceRaw" : "55.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_One Size":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-kyparamyssy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-kyparamyssy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-kyparamyssy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-kyparamyssy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-helmet-cap.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-helmet-cap.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100660/devold-expedition-kyparamyssy.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662982", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662980", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437225501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662990", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437226001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662984", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" }, { "catentry_id" : "1437229001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195001", "partNumber" : "303662992", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567646984/devold-expedition-merino-235-naisten-kerrastohousut.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1437226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663022", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XS":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437227001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663014", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663002", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "1437229501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663012", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "1437230001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1437195501", "partNumber" : "303663004", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beauty":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567647189/devold-expedition-merino-235-naisten-kerraston-poolopaita.jpg" } ]
Devold Expedition Merino 235 naisten kerraston poolopaita
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,90 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "448510501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905087", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448538501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905089", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448549501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905091", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg" } }, { "catentry_id" : "448551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905095", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448488001", "partNumber" : "301905093", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100233.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100233/devold-expedition-miesten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "448513501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905103", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448520501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905097", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448521001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905105", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905101", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448489001", "partNumber" : "301905099", "unitPrice" : "109,90 €", "unitPriceRaw" : "109.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100424/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" } }, { "catentry_id" : "979198001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097782", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_XXL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979199501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097776", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-piketroja-for-man.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-piketroja-for-man.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "979202501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097780", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979206501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097774", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979209001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448489001", "partNumber" : "303097778", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Flame/Flood":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-men-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492277/devold-expedition-miesten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "448511501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448487001", "partNumber" : "301905079", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" } }, { "catentry_id" : "448528501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448487001", "partNumber" : "301905085", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448529001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448487001", "partNumber" : "301905081", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448534001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448487001", "partNumber" : "301905077", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" }, { "catentry_id" : "448548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448487001", "partNumber" : "301905083", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100172/devold-expedition-naisten-kerraston-housut.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "448524501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448490501", "partNumber" : "301905109", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg" } }, { "catentry_id" : "448526501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448490501", "partNumber" : "301905115", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448538001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448490501", "partNumber" : "301905113", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_XL":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448546001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448490501", "partNumber" : "301905107", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "448553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "448490501", "partNumber" : "301905111", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567100523/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979198501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448490501", "partNumber" : "303097808", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot/Flame":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-piketroja-for-kvinnor.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-piketroja-for-kvinnor.jpg" } }, { "catentry_id" : "979199001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448490501", "partNumber" : "303097804", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot/Flame":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979204001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448490501", "partNumber" : "303097806", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot/Flame":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979207001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448490501", "partNumber" : "303097810", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot/Flame":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" }, { "catentry_id" : "979207501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "448490501", "partNumber" : "303097812", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Väri_|_Beetroot/Flame":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-women-s-polo-shirt.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567492581/devold-expedition-naisten-poolopaita.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "612288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612094001", "partNumber" : "302386510", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744.jpg" } }, { "catentry_id" : "612288501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612094001", "partNumber" : "302386516", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "612289501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612094001", "partNumber" : "302386514", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" }, { "catentry_id" : "612292501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612094001", "partNumber" : "302386512", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376744/devold-merinovilla-alushanskat.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "612287501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386136", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" }, { "catentry_id" : "612289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386146", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" }, { "catentry_id" : "612290001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386140", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" }, { "catentry_id" : "612292001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386144", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-classic-needle.jpg" } }, { "catentry_id" : "612293501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386138", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" }, { "catentry_id" : "612294001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "612093001", "partNumber" : "302386142", "unitPrice" : "169,00 €", "unitPriceRaw" : "169.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364888/devold-nansen-klassikkoneule.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663909", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_M":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773561501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663915", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikoneule-poolokaulussila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikoneule-poolokaulussila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" } }, { "catentry_id" : "773564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663917", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773567501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663911", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773568501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663907", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_L":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773571001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538001", "partNumber" : "302663913", "unitPrice" : "185,00 €", "unitPriceRaw" : "185.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364406/devold-nansen-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773568001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773536001", "partNumber" : "302663610", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Melange":"1" , "Koko_|_One Size":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567365236/devold-nansen-villapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567365236/devold-nansen-villapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567365236/devold-nansen-villapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567365236/devold-nansen-villapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567365236.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567365236/devold-nansen-villapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567365236.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773600501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773593001", "partNumber" : "302663984", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_41-46":"1" , "Väri_|_Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg" }, { "catentry_id" : "773607501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773593001", "partNumber" : "302663982", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Koko_|_36-40":"1" , "Väri_|_Grey Melange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567133064/devold-nansen-villasukka.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1094289501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319613", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" }, { "catentry_id" : "1094290001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319617", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" }, { "catentry_id" : "1094294501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319619", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" }, { "catentry_id" : "1094296501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319621", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" } }, { "catentry_id" : "1094298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319615", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" }, { "catentry_id" : "1094299501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094280001", "partNumber" : "303319623", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Blue Melange":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567062241.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567062241/devold-nansen-wool-high-neck-poolokauluksellinen-neulepaita-vetoketjulla.jpg" } ]
Devold Nansen Wool High Neck poolokauluksellinen neulepaita vetoketjulla
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 179,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "773557001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663887", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "773559001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663885", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "773560501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663889", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "773566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663891", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "773570001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663893", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-classic-knit-from-norwegian-sheep-wool.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-classic-knit-from-norwegian-sheep-wool.jpg" } }, { "catentry_id" : "773573001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773537001", "partNumber" : "302663895", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567363980/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" } ]
Devold Nordsjø klassikkoneule norjalaisesta lampaanvillasta
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 175,00 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1184846501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1184827501", "partNumber" : "303451185", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive":"1" , "Koko_|_M":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "1184847001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184827501", "partNumber" : "303451183", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive":"1" , "Koko_|_L":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" }, { "catentry_id" : "1184847501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1184827501", "partNumber" : "303451187", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive":"1" , "Koko_|_S":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" } }, { "catentry_id" : "1184848001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1184827501", "partNumber" : "303451189", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Olive":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364086.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364086/devold-nordsj-klassikkoneule-norjalaisesta-lampaanvillasta.jpg" } ]
Devold Nordsjø klassikkoneule norjalaisesta lampaanvillasta
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 175,00 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1094287001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319647", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XS":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" } }, { "catentry_id" : "1094288001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319639", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" }, { "catentry_id" : "1094288501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319643", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_S":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" }, { "catentry_id" : "1094290501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319641", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" }, { "catentry_id" : "1094292001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319649", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" }, { "catentry_id" : "1094297001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1094281501", "partNumber" : "303319645", "unitPrice" : "175,00 €", "unitPriceRaw" : "175.0", "Attributes" : { "Väri_|_Navy":"1" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567364048/devold-nordsj-villaneule.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773563001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538501", "partNumber" : "302663933", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_S":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773566501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "773538501", "partNumber" : "302663935", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_XL":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773569001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538501", "partNumber" : "302663929", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" }, { "catentry_id" : "773570501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538501", "partNumber" : "302663937", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_XS":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" } }, { "catentry_id" : "773572001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773538501", "partNumber" : "302663931", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_M":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikoneule-poolokaulussila.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567091555/devold-svalbard-klassikkoneule-poolokauluksella.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "773519501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "773513001", "partNumber" : "302663563", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Hindberry/Offwhite":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376164/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376164/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376164/devold-svalbard-villapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376164/devold-svalbard-villapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376164.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376164.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376164/devold-svalbard-villapipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "773521001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "773513001", "partNumber" : "302663559", "unitPrice" : "54,00 €", "unitPriceRaw" : "54.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite/Anthracite":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376140/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376140/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376140/devold-svalbard-villapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376140.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376140/devold-svalbard-villapipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376140/devold-svalbard-villapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376140.jpg" } }, { "catentry_id" : "773525001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "773513001", "partNumber" : "302663561", "unitPrice" : "54,00 €", "unitPriceRaw" : "54.0", "Attributes" : { "Väri_|_Cyber/Arrowwood":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376157/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376157/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376157/devold-svalbard-villapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376157.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567376157/devold-svalbard-villapipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376157/devold-svalbard-villapipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567376157.jpg" } }, { "catentry_id" : "1398220501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "773513001", "partNumber" : "303662895", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Väri_|_Offwhite/Grey":"1" , "Koko_|_58":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641200/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641200/devold-svalbard-villapipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641200/devold-svalbard-villapipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641200.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7028567641200/devold-svalbard-villapipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641200.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7028567641200/devold-svalbard-villapipo.jpg" } } ]★★★★★