Daiwa – kalastusvälineitä suurella sydämellä
Kalastustarvikkeita valmistava Daiwa on japanilainen yritys. Daiwa on toimittanut kalastajille laadukkaita tarvikkeita ja kalastusvälineitä aina vuodesta 1945 asti. Daiwa on tunnettu laadustaan ja tuotteiden kestävyydestä, jonka on mahdollistanut käytössä oleva huippu teknologia. Daiwan kalastusvälineiden valikoima on laaja ja monipuolinen, joten se on eritasoisten kalastajien yksi suosituimmista brändeistä.Kalastusvälineet kalastuskeloista kalastusvaatteisiin
Daiwa on monipuolinen brändi, joka tarjoaa kalastuksen harrastajalle ja vaativammallekin kalastajalle onnistumisen ja nautinnon tunnetta. Kun kalastusvälineet ovat kunnossa, ei huonosta kalaonnesta voi ainakaan laitteita syyttää. Daiwalla kalastaminen onnistuu ilman turhaa säätöä ja häiriötekijöitä. Kun kalastustarvikkeet ja kalastusasut kestävät aikaa, niitä ei tarvitse joka välissä olla uusimassa. Laadukkaisiin kalastusvälineisiin kannattaa siis panostaa!
Daiwa on aloittanut kalastusvälineiden valmistamisen vuonna 1945 ja ensimmäinen kela valmistui vuonna 1955. Daiwan valmistuksella on siis pitkät perinteet ja se on pohjannut valmistustavoissaan aina parhaaseen teknologiaan. Perustamisestaan asti Daiwa on pitänyt huolen jatkuvasta tuotteiden kehittämisestä, jotta kalastajat saisivat nauttia parhaasta mahdollisesta välineistöstä.
Daiwa on kehittänyt kelanvalmistustekniikkaa yhtenä maailman johtavista valmistajista ja sen innovatiivista tekniikkaa pidetäänkin yhtenä maailman parhaista. Jo nuorena yrityksenä Daiwasta tuli niin sanottu kelojen ykkösvalmistaja. Vuonna 1965 Daiwa kehitti avoimen kelan ja se herätti heti suurta kiinnostusta kalastuspiireissä. Avoin kela poikkeaa suljetusta kelasta siten, että puola on kelan ulkopuolella, jolloin sen käyttäjä voi kelata siimaa enemmän nopean pyörimisen ja paremman otteen ansiosta.
Daiwan kalastusvälineet pohjautuvat uudenlaisiin materiaaleihin
Daiwan kalastusteknologia on vertaansa vailla, mutta teknologiaa ei voida mainita ilman, että luo katsauksen myös Daiwan käyttämiin ja kehittämiin materiaaleihin. Daiwa on maailman ensimmäinen kalastusvälineiden valmistaja, joka on käyttänyt grafiittia kelan runkoihin ja roottoriin. Daiwa on ottanut käyttöönsä myös korkeatiheyksisen hiilikuidun ja kehittänyt ja parannellut sen ominaisuuksia.
Vuonna 2007 Daiwa voi markkinoille uudenlaisen materiaalin, jonka se nimesi Zaioniksi. Zaion on uudenlainen, tiheä hiilikuitumateriaali, joka on jopa kestävämpi materiaali kuin metalli. Muita kehittyneitä ja kestäviä materiaaleja Daiwan kalastusvälineissä ovat 2010 kehitetty Z-SVF, joka on tiheä hiilikuitulevy, joka sisältää minimaalisen vähän hartsia.
Daiwan monipuolisen kalastusvälineiden valikoiman löydät Kärkkäisen verkkokaupasta!
Daiwa – kalastusvälineitä suurella sydämellä
Kalastustarvikkeita valmistava Daiwa on japanilainen yritys. Daiwa on toimittanut kalastajille laadukkaita tarvikkeita ja kalastusvälineitä aina vuodesta 1945 asti. Daiwa on tunnettu laadustaan ja tuotteiden kestävyydestä, jonka on mahdollistanut käytössä oleva huippu teknologia. Daiwan kalastusvälineiden valikoima on laaja ja monipuolinen, joten se on eritasoisten kalastajien yksi suosituimmista brändeistä.Kalastusvälineet kalastuskeloista kalastusvaatteisiin
Daiwa on monipuolinen brändi, joka tarjoaa kalastuksen harrastajalle ja vaativammallekin kalastajalle onnistumisen ja nautinnon tunnetta. Kun kalastusvälineet ovat kunnossa, ei huonosta kalaonnesta voi ainakaan laitteita syyttää. Daiwalla kalastaminen onnistuu ilman turhaa säätöä ja häiriötekijöitä. Kun kalastustarvikkeet ja kalastusasut kestävät aikaa, niitä ei tarvitse joka välissä olla uusimassa. Laadukkaisiin kalastusvälineisiin kannattaa siis panostaa!
Daiwa on aloittanut kalastusvälineiden valmistamisen vuonna 1945 ja ensimmäinen kela valmistui vuonna 1955. Daiwan valmistuksella on siis pitkät perinteet ja se on pohjannut valmistustavoissaan aina parhaaseen teknologiaan. Perustamisestaan asti Daiwa on pitänyt huolen jatkuvasta tuotteiden kehittämisestä, jotta kalastajat saisivat nauttia parhaasta mahdollisesta välineistöstä.
Daiwa on kehittänyt kelanvalmistustekniikkaa yhtenä maailman johtavista valmistajista ja sen innovatiivista tekniikkaa pidetäänkin yhtenä maailman parhaista. Jo nuorena yrityksenä Daiwasta tuli niin sanottu kelojen ykkösvalmistaja. Vuonna 1965 Daiwa kehitti avoimen kelan ja se herätti heti suurta kiinnostusta kalastuspiireissä. Avoin kela poikkeaa suljetusta kelasta siten, että puola on kelan ulkopuolella, jolloin sen käyttäjä voi kelata siimaa enemmän nopean pyörimisen ja paremman otteen ansiosta.
Daiwan kalastusvälineet pohjautuvat uudenlaisiin materiaaleihin
Daiwan kalastusteknologia on vertaansa vailla, mutta teknologiaa ei voida mainita ilman, että luo katsauksen myös Daiwan käyttämiin ja kehittämiin materiaaleihin. Daiwa on maailman ensimmäinen kalastusvälineiden valmistaja, joka on käyttänyt grafiittia kelan runkoihin ja roottoriin. Daiwa on ottanut käyttöönsä myös korkeatiheyksisen hiilikuidun ja kehittänyt ja parannellut sen ominaisuuksia.
Vuonna 2007 Daiwa voi markkinoille uudenlaisen materiaalin, jonka se nimesi Zaioniksi. Zaion on uudenlainen, tiheä hiilikuitumateriaali, joka on jopa kestävämpi materiaali kuin metalli. Muita kehittyneitä ja kestäviä materiaaleja Daiwan kalastusvälineissä ovat 2010 kehitetty Z-SVF, joka on tiheä hiilikuitulevy, joka sisältää minimaalisen vähän hartsia.
Daiwan monipuolisen kalastusvälineiden valikoiman löydät Kärkkäisen verkkokaupasta!
-
[ { "catentry_id" : "92231001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "92216501", "partNumber" : "100501967", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_180":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" }, { "catentry_id" : "92231501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "92216501", "partNumber" : "101283633", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_210":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-telescopic-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-telescopic-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846160/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" } }, { "catentry_id" : "92232001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "92216501", "partNumber" : "101283634", "unitPrice" : "17,90 €", "unitPriceRaw" : "17.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_240":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-telescopic-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-teleskooppivapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161846177/daiwa-minispin-telescopic-rod.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373754501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373752001", "partNumber" : "101727381", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg" }, { "catentry_id" : "373757501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373752001", "partNumber" : "101727442", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_5":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg" }, { "catentry_id" : "373758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373752001", "partNumber" : "101727455", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko, mm_|_4":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892426/daiwa-megaforce-uistinrengas.jpg" } } ]
Daiwa Megaforce uistinrengas
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,57 €-70%Norm. 1,90 €1,90 €Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "204285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727383", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178133569/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178133569/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178133569/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178133569/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178133569/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "204287001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727389", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "204287501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727394", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "204289001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727399", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "204298001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727448", "unitPrice" : "15,90 €", "unitPriceRaw" : "15.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "204300001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204259001", "partNumber" : "101727453", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/0043178133408/daiwa-j-braid-x8-multicolor-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "715981001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715966001", "partNumber" : "102539896", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "715981501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715966001", "partNumber" : "102539956", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_3000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "715982001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "715966001", "partNumber" : "102539998", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178617632_1/daiwa-18-ninja-lt-avokela-daiwa-j-braid-x4-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900055001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936799", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_CAMO UV":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612507/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900055501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936801", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_BANANA":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612491/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900056001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936805", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_VOLTAGE":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612453/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900058001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936821", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_GRY.MAD":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612521/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "900059501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936831", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_MOTOR OIL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612408/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900060001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936833", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_PNKGLO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612477/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "900061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936839", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_REDBAIT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612538/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900061501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936841", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_CREAMS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612422/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "900063001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936849", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_BA.BASS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612415/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "900064001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936855", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_WAKASAGI":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612514/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "900065001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936867", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_PILCHGLO":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612484/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "900065501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936873", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_WHITE GLOW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612446/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "900066001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936881", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_BPIWASH":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612545/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "900068001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936897", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_WHITE PEARL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612460/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "900069001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900018501", "partNumber" : "102936915", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-casting-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-gjutjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/43178612439/daiwa-bait-junkie-5-12-7-cm-jerkshad-heittojigi.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "717935501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717931501", "partNumber" : "102539940", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545229435_1/daiwa-phantom-152cm-umpikelasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545229435_1/daiwa-phantom-152cm-umpikelasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545229435_1/daiwa-phantom-152cm-umpikelasetti.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373790001", "partNumber" : "101565524", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Vieheen paino, g_|_18":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-ruohoikkouistinlajitelma.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-ruohoikkouistinlajitelma.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-ruohoikkouistinlajitelma.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-ruohoikkouistinlajitelma.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-assortment-of-grass-lures.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-assortment-of-grass-lures.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161893829/daiwa-m-lawnmover-18-g-ruohoikkouistinlajitelma.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1029564001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "103166217", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ghost Burbot Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243042/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243042/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243042/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243042/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243042/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029564501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "103166229", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sucker GT Blade":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243035/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243035/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243035/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243035/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243035/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029565001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "103166239", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Magic Orange":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243028/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243028/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243028/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243028/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243028/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029565501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727699001", "partNumber" : "103166253", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Motor Oil Burbot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243011/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243011/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243011/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243011/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243011/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1029566001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "103166259", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Parrot Blade":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243004/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243004/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243004/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243004/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243004/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102539982", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018103/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018103/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018103/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018103/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018103/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102540022", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pink Iwashi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018097/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018097/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018097/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018097/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018097/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727717001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102540030", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Metallic":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018059/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018059/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018059/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018059/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018059/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727717501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102540098", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Metallic AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018066/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018066/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018066/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018066/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018066/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102540214", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow Pearl":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018080/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018080/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018080/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018080/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018080/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "727719001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727699001", "partNumber" : "102540240", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018073/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018073/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018073/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845018073/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845018073/daiwa-prorex-metal-vibe-10g-viehe.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1391153001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1391152001", "partNumber" : "103416877", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1391153501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391152001", "partNumber" : "103416897", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1391154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1391152001", "partNumber" : "103416899", "unitPrice" : "55,00 €", "unitPriceRaw" : "55.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1391154501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391152001", "partNumber" : "103416903", "unitPrice" : "59,00 €", "unitPriceRaw" : "59.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_3000-C":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "728094501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728090501", "partNumber" : "102539952", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711107_1/daiwa-prorex-pistol-disgoger-24cm-koukunirroitin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711107_1/daiwa-prorex-pistol-disgoger-24cm-koukunirroitin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093711107_1/daiwa-prorex-pistol-disgoger-24cm-koukunirroitin.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "718223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102539908", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718225001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540012", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718225501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540060", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718226001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540126", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718227001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540144", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718227501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540152", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718229001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "718201501", "partNumber" : "102540300", "unitPrice" : "14,90 €", "unitPriceRaw" : "14.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "287758001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830128", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.25":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "287762501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830147", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.19":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "287763501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830151", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.29":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "287769001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830165", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.21":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "287771501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830171", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.15":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "287773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830179", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.17":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "287774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "287747001", "partNumber" : "101830181", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.33":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "537670501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "287747001", "partNumber" : "102307923", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178144770/daiwa-j-braid-x4e-135-m-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070436501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070430501", "partNumber" : "103166185", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1070437501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070430501", "partNumber" : "103166193", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500-XH":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1070438501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070430501", "partNumber" : "103166197", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1070444501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070430501", "partNumber" : "103166249", "unitPrice" : "109,00 €", "unitPriceRaw" : "109.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_4000-C":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070435001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070429001", "partNumber" : "103166175", "unitPrice" : "57,90 €", "unitPriceRaw" : "57.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_274":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "1070440001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070429001", "partNumber" : "103166215", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_213":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545242052.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070445001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070429001", "partNumber" : "103166255", "unitPrice" : "52,90 €", "unitPriceRaw" : "52.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_244":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545242052/daiwa-ninja-x-spin-2-osainen-avokelavapa.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "326358001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "326348001", "partNumber" : "101727481", "unitPrice" : "1,50 €", "unitPriceRaw" : "1.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892655/daiwa-megaforce-15-kg-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892655/daiwa-megaforce-15-kg-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892655/daiwa-megaforce-15-kg-lukkoleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892655/daiwa-megaforce-15-kg-lukkoleikari.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892655/daiwa-megaforce-15-kg-lukkoleikari.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "451305501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147737", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063202/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063202/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063202/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063202/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063202/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "451306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147795", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Live Perch":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063271/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063271/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063271/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063271/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063271/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "451307001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147823", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063226/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063226/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063226/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063226/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063226/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "451308001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147845", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Ghost Dark Shad":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063295/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063295/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063295/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063295/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063295/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "451308501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147847", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire Tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063240/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063240/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063240/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063240/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063240/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "451309501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "451303001", "partNumber" : "102147851", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_Holo Pink":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063301/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063301/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063301/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063301/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063301/daiwa-prorex-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "204696001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "204678001", "partNumber" : "101727486", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pihdit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pliers.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pihdit.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pihdit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671968/daiwa-mini-split-ring-pliers-pliers.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373755001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373751001", "partNumber" : "101727382", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-authentic-players.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-authentic-players.jpg" } }, { "catentry_id" : "373759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373751001", "partNumber" : "101727469", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_8":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "847336501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373751001", "partNumber" : "101831334", "unitPrice" : "1,90 €", "unitPriceRaw" : "1.9", "Attributes" : { "Koko_|_10":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161892563/daiwa-megaforce-uistinleikari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070435501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070429501", "partNumber" : "103166179", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070444001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070429501", "partNumber" : "103166247", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg" }, { "catentry_id" : "1070446501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070429501", "partNumber" : "103166269", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178165423/daiwa-21-freams-lt-avokela.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "718223001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201001", "partNumber" : "102539890", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718224501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201001", "partNumber" : "102539920", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.42":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718226501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201001", "partNumber" : "102540128", "unitPrice" : "29,00 €", "unitPriceRaw" : "29.0", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "718228501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718201001", "partNumber" : "102540292", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070437001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166189", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1070439501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166213", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1070441501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166233", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "1070443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166243", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1070443501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166245", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1070446001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166267", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "1070447001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431501", "partNumber" : "103166271", "unitPrice" : "27,90 €", "unitPriceRaw" : "27.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132982/daiwa-j-braid-x8-300-m-dark-green-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "718228001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "718202501", "partNumber" : "102540268", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093409318_1/daiwa-150cm-rullamitta.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093409318_1/daiwa-150cm-rullamitta.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093409318_1/daiwa-150cm-rullamitta.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900057001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936809", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900059001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936829", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900062001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936845", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900062501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936847", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900063501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936851", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "900064501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936859", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900067001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936887", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "900067501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017501", "partNumber" : "102936895", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.28":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178605332/daiwa-j-braid-grand-x8-135-m-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1082003501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103166191", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Motor Oil Burbot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241161/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241161/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241161/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241161/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241161/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1082004001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103166221", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Golden Shiner":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241178/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241178/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241178/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241178/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241178/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388486501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416939", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Wounded zander":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246463/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246463/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246463/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246463/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246463/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388487001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416945", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Headlight flake":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246432/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246432/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246432/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246432/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246432/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388487501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416947", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Headlight":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246425/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246425/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246425/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246425/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246425/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416949", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Kibinago":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246456/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246456/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246456/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246456/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246456/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416951", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Lazer red":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246449/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246449/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246449/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545246449/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545246449/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388489001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416989", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Moon shad":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063103/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063103/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063103/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063103/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063103/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388489501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103416991", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Spot yel":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063080/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063080/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063080/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063080/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063080/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388490001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103417007", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Live pike":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063134/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063134/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063134/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063134/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063134/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388490501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103417009", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Ghost metal bl":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063110/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063110/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063110/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063110/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063110/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1388491001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1081996001", "partNumber" : "103417013", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue gill":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063172/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063172/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063172/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845063172/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845063172/daiwa-prorex-lazy-jerk-9-cm-18-g-jerkki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "215028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "215021501", "partNumber" : "101727424", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_180":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161875641/daiwa-silvercast-telespin-umpikelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161875641/daiwa-silvercast-telespin-umpikelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161875641/daiwa-silvercast-telespin-umpikelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161875641/daiwa-silvercast-telespin-umpikelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161875641/daiwa-silvercast-telespin-umpikelavapa.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "728036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728011001", "partNumber" : "102540166", "unitPrice" : "12,50 €", "unitPriceRaw" : "12.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711121_1/daiwa-prprex-long-nose-11-pihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711121_1/daiwa-prprex-long-nose-11-pihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093711121_1/daiwa-prprex-long-nose-11-pihdit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "717886001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102539874", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl Watermelon":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613016/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717886501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102539922", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Oil Flash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613047/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717887001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102539942", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Yuzu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612972/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717887501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102539968", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Copper Flash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612996/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717888001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540002", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Mud Blood UV":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613108/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540018", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_BPIWashi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613115/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717889001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540024", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Baby Bass":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612934/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717889501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540042", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Yabbie UV":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613085/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717890001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540058", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_White Bait":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612989/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717890501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540074", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_AYU":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612965/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717891001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540136", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Astro":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613061/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717891501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540160", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Macha Craw":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613054/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717892001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540168", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Wakasagi":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613092/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717892501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540174", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_GP Chart":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613030/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717893001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540176", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Motor Oil UV":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612927/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717893501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540190", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Pearl Gudgeon":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612941/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717894001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540210", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Voltage":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613009/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } }, { "catentry_id" : "717894501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540234", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Cream Soda":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178612958/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717895001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540272", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Camo UV":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613023/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" } }, { "catentry_id" : "717895501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717879001", "partNumber" : "102540290", "unitPrice" : "4,50 €", "unitPriceRaw" : "4.5", "Attributes" : { "Väri_|_Bloodworm":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-jigi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178613078/daiwa-bait-junkie-minnow-8cm-comes.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "728034001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "728010001", "partNumber" : "102539974", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_1":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "728035001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728010001", "partNumber" : "102540066", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_6":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "728036001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728010001", "partNumber" : "102540146", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "728039501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "728010001", "partNumber" : "102540304", "unitPrice" : "2,90 €", "unitPriceRaw" : "2.9", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900149001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900119001", "partNumber" : "102936803", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_FLASH PARR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239106/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239106/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239106/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239106/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239106/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "900151001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900119001", "partNumber" : "102936837", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_RED FL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239083/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239083/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239083/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239083/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239083/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "900154001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900119001", "partNumber" : "102936877", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_LIVE BURBOT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239069/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239069/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239069/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239069/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239069/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "900154501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900119001", "partNumber" : "102936889", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_PARROT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239090/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239090/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239090/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239090/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239090/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "900156501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900119001", "partNumber" : "102936907", "unitPrice" : "8,90 €", "unitPriceRaw" : "8.9", "Attributes" : { "Väri_|_GOLD BURB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239076/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239076/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239076/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545239076/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545239076/daiwa-lazy-jerk-12-cm-jerkki.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1072156001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166177", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Dirty Roach":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164473/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164473/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164473/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164473/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164473.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164473.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164473/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072156501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166199", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red Devil":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164442/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164442/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164442/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164442.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164442/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164442/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164442.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072157001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166201", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Muddy Orange":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164466/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164466/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164466/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164466/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164466.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164466.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164466/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072157501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166209", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Purple Smelt":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164480/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164480/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164480/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164480.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164480/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164480.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164480/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072158001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166211", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_White Fish":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164435/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164435/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164435/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164435.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164435/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164435/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164435.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072158501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166263", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue Smelt":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164428/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164428/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164428/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164428/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164428.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164428.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164428/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072159001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166275", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Chartreuse":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164497/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164497/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164497/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164497.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164497/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164497/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164497.jpg" } }, { "catentry_id" : "1072159501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1072139001", "partNumber" : "103166277", "unitPrice" : "7,50 €", "unitPriceRaw" : "7.5", "Attributes" : { "Väri_|_Yellow Pearl":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164459/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164459/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164459/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164459.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4059845164459/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164459/daiwa-prorex-flex-blade-jig-14-g-blade-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4059845164459.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392925501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416857", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold dot":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243455/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243455/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243455/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243455/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243455/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392926001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416859", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold mit":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243448/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243448/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243448/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243448/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243448/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392926501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416861", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243479/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243479/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243479/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243479/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243479/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392927001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416863", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gold lad":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243462/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243462/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243462/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243462/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243462/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392928001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416875", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Silver cof":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243523/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243523/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243523/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243523/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243523/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392928501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416881", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper dot":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243493/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243493/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243493/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243493/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243493/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392929001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416883", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper mit":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243486/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243486/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243486/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243486/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243486/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392930001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1392914501", "partNumber" : "103416887", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper lad":"1" , "Vieheen paino, g_|_6":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243509/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243509/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243509/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545243509/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545243509/daiwa-silvercreek-spinner-6-g-lippa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392850001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392829001", "partNumber" : "103416811", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029630/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029630/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029630/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029630/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029630/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392850501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392829001", "partNumber" : "103416813", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_Nature":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029623/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029623/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029623/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029623/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029623/daiwa-px-slim-shad-y-7-5-cm-jigisetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "544551001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "544496001", "partNumber" : "102317722", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_12kg":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-deputy-titanium-wire-spool-3-m-titanivaijeri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-deputy-titanium-wire-spool-3-m-titanivaijeri.jpg" } }, { "catentry_id" : "544551501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "544496001", "partNumber" : "102317724", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_18kg":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg" }, { "catentry_id" : "544552001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "544496001", "partNumber" : "102317726", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Vetolujuus_|_22kg":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093710605/daiwa-prorex-titanium-wire-spool-3-m-titaanivaijeri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1391168501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1391157501", "partNumber" : "103416925", "unitPrice" : "49,00 €", "unitPriceRaw" : "49.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_234":"2" , "Malli_|_234 cm 30-80g":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "196214001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "196167001", "partNumber" : "101717246", "unitPrice" : "45,00 €", "unitPriceRaw" : "45.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161890040/daiwa-silvercast-100-umpikelasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161890040/daiwa-silvercast-100-umpikelasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161890040/daiwa-silvercast-100-umpikelasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055161890040/daiwa-silvercast-100-umpikelasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055161890040/daiwa-silvercast-100-umpikelasetti.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "717343001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717332501", "partNumber" : "102540000", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000-XH":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "717343501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717332501", "partNumber" : "102540094", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_3000-C":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "717344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717332501", "partNumber" : "102540100", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "717345001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717332501", "partNumber" : "102540230", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "717345501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717332501", "partNumber" : "102540246", "unitPrice" : "39,00 €", "unitPriceRaw" : "39.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000-XH":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1020854501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152405", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Golden perch":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233456/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020855001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152407", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Light perch":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233401/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020855501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152411", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vendace":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233449/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020856001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152423", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Violet gold":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233487/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020856501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152427", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233470/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020857001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152429", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flake silver":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233364/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020857501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152433", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flake green":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233395/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020858001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152437", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Ambulance":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233463/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020858501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152441", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Red black head":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233432/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020859001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152443", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Fire tiger":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233425/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020859501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152445", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Gold parrot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233418/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020860001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152449", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Smelt":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233494/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020860501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152463", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flake blue":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233388/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" } }, { "catentry_id" : "1020861001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1020850501", "partNumber" : "103152465", "unitPrice" : "14,50 €", "unitPriceRaw" : "14.5", "Attributes" : { "Väri_|_Flake gold":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-balance-jig.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balansjigg-65-mm-balansjigg.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545233371/daiwa-balance-jig-65-mm-tasapainopilkki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "305424001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831352", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.13":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" } }, { "catentry_id" : "373462001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831281", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.16":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "373462501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831294", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.22":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "373463001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831303", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.24":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "373463501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831314", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "373464001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "101831336", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.18":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" }, { "catentry_id" : "847337001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "305420001", "partNumber" : "102367234", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Siiman vahvuus, mm_|_0.35":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/043178132692/daiwa-j-braid-x8-chartreuse-150-m-kuitusiima.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "452674501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157943", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FGR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226021/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "452675001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157937", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FS":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545225994/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "452675501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157939", "unitPrice" : "12,90 €", "unitPriceRaw" : "12.9", "Attributes" : { "Väri_|_FG":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226007/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "452676001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157945", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_LP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226038/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "452676501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157941", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_FB":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226014/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "452677001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157951", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_RB":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226069/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "452677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157947", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_GP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226045/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "452678001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102157949", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_FT":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545226052/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "544548001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317712", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Ambulance":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230615/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "544548501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317710", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Godlen perch":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230608/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "544549001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317716", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Violet gold":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230639/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "544549501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317708", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Vendace":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230592/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "544550001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317718", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Smelt":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230646/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" } }, { "catentry_id" : "544550501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "452652001", "partNumber" : "102317714", "unitPrice" : "13,50 €", "unitPriceRaw" : "13.5", "Attributes" : { "Väri_|_Blue silver":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-tasapainopilkki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545230622/daiwa-50-mm-15-g-balance-rod.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "728096501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "728091501", "partNumber" : "102540114", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711169_1/daiwa-prorex-9-uistinrengaspihdit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093711169_1/daiwa-prorex-9-uistinrengaspihdit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093711169_1/daiwa-prorex-9-uistinrengaspihdit.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "727595001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727576501", "partNumber" : "102539884", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_Medium":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "727595501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727576501", "partNumber" : "102539900", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_Large":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg" }, { "catentry_id" : "727599501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727576501", "partNumber" : "102540124", "unitPrice" : "3,90 €", "unitPriceRaw" : "3.9", "Attributes" : { "Koko_|_Small":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4027093671005_1/daiwa-tournament-d-snap-swivel-lukkoleikari.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1392849001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392828501", "partNumber" : "103416803", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Flash":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029678/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029678/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029678/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029678/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029678/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" } }, { "catentry_id" : "1392849501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1392828501", "partNumber" : "103416805", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { "Väri_|_Nature":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029661/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029661/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029661/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4066466029661/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4066466029661/daiwa-px-slim-shad-y-13-5-cm-jigisetti.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900058501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900019501", "partNumber" : "102936825", "unitPrice" : "469,00 €", "unitPriceRaw" : "469.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_282":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545238185/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545238185/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545238185/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545238185/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545238185/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385531001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385523501", "partNumber" : "101966468", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_1":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385531501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385523501", "partNumber" : "101966598", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_4":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385532001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385523501", "partNumber" : "101966648", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_6":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385532501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385523501", "partNumber" : "101966766", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_2":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385708001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101966664", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Black/Red":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385709501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101966789", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "385712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967083", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385713501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967149", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Black/Red":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385714001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967151", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Black/Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967157", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213205/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385715501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967203", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Black/Red":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" } }, { "catentry_id" : "385716501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701501", "partNumber" : "101967327", "unitPrice" : "448,00 €", "unitPriceRaw" : "448.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Black/Red":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545212963/daiwa-airity-gore-tex-takki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385717501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "385717001", "partNumber" : "101967027", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_M":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385718001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "385717001", "partNumber" : "101967231", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_L":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385718501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385717001", "partNumber" : "101967259", "unitPrice" : "438,00 €", "unitPriceRaw" : "438.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_XL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "385719001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "385717001", "partNumber" : "101967291", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"2" , "Koko_|_XXL":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385214001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "385194501", "partNumber" : "101966298", "unitPrice" : "428,00 €", "unitPriceRaw" : "428.0", "Attributes" : { "Malli_|_AGS93ML":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" } }, { "catentry_id" : "385232501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385194501", "partNumber" : "101967175", "unitPrice" : "639,00 €", "unitPriceRaw" : "639.0", "Attributes" : { "Malli_|_AGS97ML":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "385233001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "385194501", "partNumber" : "101967275", "unitPrice" : "429,00 €", "unitPriceRaw" : "429.0", "Attributes" : { "Malli_|_MT97MW":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4960652830676/daiwa-morethan-avokelavapa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "386100501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386093501", "partNumber" : "101966346", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_STTLD402SP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386101001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386093501", "partNumber" : "101966444", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_STTLD302SP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "386101501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "386093501", "partNumber" : "101966446", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_STTLD502SP":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385710001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101966797", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Black/Red":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385710501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101966801", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385711001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967029", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Black/Red":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "385711501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967053", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_M":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg" } }, { "catentry_id" : "385712501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967097", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_L":"4" , "Väri_|_Black/Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385713001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967123", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"3" , "Väri_|_Black/Red":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385715001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967193", "unitPrice" : "389,00 €", "unitPriceRaw" : "389.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Black/Blue":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-jacket.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213243/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" }, { "catentry_id" : "385716001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385701001", "partNumber" : "101967205", "unitPrice" : "399,00 €", "unitPriceRaw" : "399.0", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"3" , "Väri_|_Black/Red":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545213007/daiwa-airity-gore-tex-smock-takki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "385530501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "385523001", "partNumber" : "101966398", "unitPrice" : "339,00 €", "unitPriceRaw" : "339.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_25A":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "727596501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727577501", "partNumber" : "102539996", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "727600001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727577501", "partNumber" : "102540182", "unitPrice" : "269,00 €", "unitPriceRaw" : "269.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373387001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373355501", "partNumber" : "101967341", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_234":"3" , "Jäykkyys_|_6-12lb":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-rod.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-rod.jpg" } }, { "catentry_id" : "373388001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373355501", "partNumber" : "101967409", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_234":"2" , "Jäykkyys_|_12-20lb":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216886/daiwa-tournament-trolling-vetovapa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "373773001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "373767001", "partNumber" : "101967195", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Malli_|_TNAGS804LRS-AS":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "373775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373767001", "partNumber" : "101967351", "unitPrice" : "259,00 €", "unitPriceRaw" : "259.0", "Attributes" : { "Malli_|_TNAGS1004MRS-AS":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545216817/daiwa-tournament-ags-seatrout-avokelavapa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "727598001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "727578501", "partNumber" : "102540084", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "727599001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "727578501", "partNumber" : "102540122", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Vasen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1403121001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1403119001", "partNumber" : "103426976", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { "Malli_|_396 cm 120 g":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-osainen-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-osainen-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-delad-oppen-rullespo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-piece-open-reel-rod.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-osainen-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-piece-open-reel-rod.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-delad-oppen-rullespo.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545241543/daiwa-silvercreek-spin-4-osainen-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "538023001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "373753001", "partNumber" : "102307869", "unitPrice" : "195,00 €", "unitPriceRaw" : "195.0", "Attributes" : { "Malli_|_702MLRB":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545211003/daiwa-prorex-ags-hyrrakelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545211003/daiwa-prorex-ags-hyrrakelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545211003/daiwa-prorex-ags-hyrrakelavapa.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "900060501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "900017001", "partNumber" : "102936835", "unitPrice" : "215,00 €", "unitPriceRaw" : "215.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_274":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg" }, { "catentry_id" : "900068501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "900017001", "partNumber" : "102936899", "unitPrice" : "219,00 €", "unitPriceRaw" : "219.0", "Attributes" : { "Vavan pituus, cm_|_304":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5055545234217/daiwa-luvias-avokelavapa.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1034644001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1034642001", "partNumber" : "103166219", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000D":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1034644501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1034642001", "partNumber" : "103166265", "unitPrice" : "199,00 €", "unitPriceRaw" : "199.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500D":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "717338001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717331001", "partNumber" : "101966803", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2000D":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "804361501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "717331001", "partNumber" : "101967047", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_3000D-C":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "804362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "717331001", "partNumber" : "101967235", "unitPrice" : "229,00 €", "unitPriceRaw" : "229.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500D":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1070438001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1070431001", "partNumber" : "103166195", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_2500":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1070442501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1070431001", "partNumber" : "103166241", "unitPrice" : "189,00 €", "unitPriceRaw" : "189.0", "Attributes" : { "Koko/malli_|_1000":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★