- Etusivu /
- Ajankohtaista (11384) /
- Syksy (3263) /
- Isänpäivä
Isänpäivä
Mikä on yksi syksyn suurista juhlapäivistä? No, tietysti isänpäivä!
Isille ja papoille koittaa mukavat ajat marraskuun toisena sunnuntaina, kun he saavat olla kokonaisen päivän ajan elämänsä kuninkaita, sankareita ja vaikka teräsmiehiä. On nimittäin isänpäivä, kaikkien isien ja isoisien juhlapäivä. Toivomme jokaisen isän ja papan aamuun paljon laulua, lahjoja, kukkia, naurua ja halauksia! Juhlapäivän helpottamiseksi olemme koonneet lasten tutkittavaksi kasapäin lahjaideoita rakkaille isille. Verkkokauppa on luotettava ja kätevä paikka kaikkiin isänpäivän hankintoihin, olkaa hyvä!
Isille ja papoille koittaa mukavat ajat marraskuun toisena sunnuntaina, kun he saavat olla kokonaisen päivän ajan elämänsä kuninkaita, sankareita ja vaikka teräsmiehiä. On nimittäin isänpäivä, kaikkien isien ja isoisien juhlapäivä. Toivomme jokaisen isän ja papan aamuun paljon laulua, lahjoja, kukkia, naurua ja halauksia! Juhlapäivän helpottamiseksi olemme koonneet lasten tutkittavaksi kasapäin lahjaideoita rakkaille isille. Verkkokauppa on luotettava ja kätevä paikka kaikkiin isänpäivän hankintoihin, olkaa hyvä!
Mikä on yksi syksyn suurista juhlapäivistä? No, tietysti isänpäivä!
Isille ja papoille koittaa mukavat ajat marraskuun toisena sunnuntaina, kun he saavat olla kokonaisen päivän ajan elämänsä kuninkaita, sankareita ja vaikka teräsmiehiä. On nimittäin isänpäivä, kaikkien isien ja isoisien juhlapäivä. Toivomme jokaisen isän ja papan aamuun paljon laulua, lahjoja, kukkia, naurua ja halauksia! Juhlapäivän helpottamiseksi olemme koonneet lasten tutkittavaksi kasapäin lahjaideoita rakkaille isille. Verkkokauppa on luotettava ja kätevä paikka kaikkiin isänpäivän hankintoihin, olkaa hyvä!
Isille ja papoille koittaa mukavat ajat marraskuun toisena sunnuntaina, kun he saavat olla kokonaisen päivän ajan elämänsä kuninkaita, sankareita ja vaikka teräsmiehiä. On nimittäin isänpäivä, kaikkien isien ja isoisien juhlapäivä. Toivomme jokaisen isän ja papan aamuun paljon laulua, lahjoja, kukkia, naurua ja halauksia! Juhlapäivän helpottamiseksi olemme koonneet lasten tutkittavaksi kasapäin lahjaideoita rakkaille isille. Verkkokauppa on luotettava ja kätevä paikka kaikkiin isänpäivän hankintoihin, olkaa hyvä!
Category
Tuotelistaus
-
[ { "catentry_id" : "64730501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16774", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Ruusu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890275/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890275/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890275/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890275/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "64731001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16775", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusu":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890282/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890282/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890282/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890282/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "64731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16776", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusu":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890299/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890299/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890299/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890299/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "64732001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16777", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusu":"1" , "Määrä_|_200 EUR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890305/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890305/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890305/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890305/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "64732501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16778", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Ruusu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890312/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890312/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890312/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890312/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "64733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "16780", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Ruusu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890336/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050002890336/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890336/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050002890336/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147758501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27353", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576833/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576833/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576833/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576833/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147759001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27355", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Kolmiot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576857/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576857/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576857/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576857/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147759501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27357", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Ilmapallot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576871/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576871/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576871/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576871/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147760001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27359", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576895/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576895/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576895/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576895/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147760501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27361", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Määrä_|_50 EUR":"2" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576918/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576918/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576918/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576918/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147761001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27363", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Sika":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576932/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576932/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576932/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576932/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147761501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27365", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen pensas":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576956/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576956/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576956/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576956/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147762001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27367", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Moottori":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576970/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576970/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576970/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576970/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147762501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27369", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Valkoinen pensas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576994/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003576994/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576994/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003576994/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147763001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27371", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577014/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577014/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577014/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577014/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27373", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Valkoinen pensas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577038/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577038/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577038/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577038/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27375", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Moottori":"2" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577052/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577052/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577052/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577052/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147764501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27377", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Ilmapallot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577076/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577076/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577076/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577076/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27379", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577090/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577090/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577090/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577090/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27381", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Häät":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577113/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577113/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577113/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577113/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27383", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kolmiot":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577137/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577137/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577137/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577137/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147766501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27385", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sika":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577151/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577151/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577151/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577151/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147767001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27387", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577175/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577175/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577175/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577175/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147767501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27389", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577199/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577199/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577199/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577199/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147768001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27391", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kihlat":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577212/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577212/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577212/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577212/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147768501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27393", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Ilmapallot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577236/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577236/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577236/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577236/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147769001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27395", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kolmiot":"1" , "Määrä_|_200 EUR":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577250/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577250/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577250/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577250/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147769501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27397", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ilmapallot":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577274/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577274/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577274/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577274/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147770001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27399", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Lautailu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577298/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577298/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577298/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577298/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147770501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27401", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Moottori":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577311/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577311/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577311/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577311/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147771001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27403", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Kihlat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577335/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577335/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577335/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577335/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147771501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27405", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Ilmapallot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577359/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577359/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577359/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577359/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147772001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27407", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Häät":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577373/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577373/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577373/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577373/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147772501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27409", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577397/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577397/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577397/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577397/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147773001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27411", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577410/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577410/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577410/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577410/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147773501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27413", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577434/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577434/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577434/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577434/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147774001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27415", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Vaellus":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577458/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577458/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577458/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577458/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147774501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27417", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577472/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577472/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577472/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577472/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147775001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27419", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577496/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577496/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577496/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577496/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147775501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27421", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Lautailu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577519/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577519/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577519/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577519/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147776001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27423", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Valkoinen pensas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577533/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577533/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577533/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577533/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147776501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27425", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577557/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577557/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577557/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577557/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147777001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27427", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sika":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577571/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577571/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577571/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577571/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147777501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27429", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Sika":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577595/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577595/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577595/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577595/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147778001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27431", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577618/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577618/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577618/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577618/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147778501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27433", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Kihlat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577632/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577632/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577632/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577632/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147779001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27435", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577656/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577656/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577656/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577656/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147779501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27437", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577670/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577670/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577670/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577670/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147780001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27439", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577694/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577694/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577694/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577694/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147780501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27441", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Sika":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577717/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577717/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577717/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577717/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147781001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27443", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Moottori":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577731/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577731/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577731/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577731/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147781501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27445", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Häät":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577755/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577755/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577755/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577755/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147782001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27447", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577779/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577779/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577779/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577779/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147782501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27449", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Määrä_|_50 EUR":"2" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577793/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577793/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577793/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577793/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147783001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27451", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Sika":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577816/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577816/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577816/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577816/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147783501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27453", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lautailu":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577830/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577830/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577830/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577830/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147784001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27455", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Määrä_|_50 EUR":"2" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577854/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577854/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577854/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577854/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147784501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27457", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577878/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577878/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577878/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577878/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147785001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27459", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kihlat":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577892/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577892/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577892/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577892/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147785501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27461", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Lautailu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577915/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577915/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577915/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577915/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147786001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27463", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Kolmiot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577939/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577939/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577939/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577939/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147786501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27465", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Kihlat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577953/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577953/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577953/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577953/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147787501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27469", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Valkoinen pensas":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577991/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577991/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577991/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577991/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147788001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27471", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Kihlat":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578011/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578011/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578011/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578011/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147788501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27473", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Lautailu":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578035/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578035/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578035/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578035/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147789001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27475", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lautailu":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578059/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578059/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578059/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578059/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147789501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27477", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578073/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578073/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578073/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578073/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147790001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27479", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Häät":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578097/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578097/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578097/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578097/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147790501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27481", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Vaellus":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578110/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578110/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578110/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578110/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147791001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27483", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ilmapallot":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578134/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578134/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578134/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578134/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147791501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27485", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Määrä_|_50 EUR":"2" , "Väri_|_Sydän":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578158/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578158/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578158/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578158/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147792001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27487", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578172/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578172/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578172/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578172/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147792501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27489", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578196/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578196/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578196/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578196/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147793001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27491", "unitPrice" : "200,00 €", "unitPriceRaw" : "200.0", "Attributes" : { "Määrä_|_200 EUR":"1" , "Väri_|_Vihreä pensas":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578219/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578219/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578219/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578219/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147793501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27493", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578233/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578233/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578233/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578233/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147794001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27495", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Määrä_|_50 EUR":"2" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578257/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578257/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578257/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578257/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147794501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27497", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Häät":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578271/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578271/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578271/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578271/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147795001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27499", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kolmiot":"1" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578295/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578295/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578295/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578295/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147795501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27501", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Moottori":"2" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578318/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578318/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578318/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578318/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147796001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27503", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen pensas":"1" , "Määrä_|_100 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578332/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578332/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578332/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578332/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147796501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27505", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Vaellus":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578356/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578356/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578356/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578356/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147797001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27507", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Kolmiot":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578370/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578370/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578370/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578370/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147797501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27509", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Häät":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578394/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578394/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578394/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578394/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147798001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27511", "unitPrice" : "25,00 €", "unitPriceRaw" : "25.0", "Attributes" : { "Määrä_|_25 EUR":"1" , "Väri_|_Moottori":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578417/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578417/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578417/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578417/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147798501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27513", "unitPrice" : "100,00 €", "unitPriceRaw" : "100.0", "Attributes" : { "Määrä_|_100 EUR":"2" , "Väri_|_Lahjapaketti":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578431/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578431/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578431/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578431/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "147799001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27515", "unitPrice" : "50,00 €", "unitPriceRaw" : "50.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaellus":"2" , "Määrä_|_50 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578455/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578455/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578455/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578455/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147799501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27517", "unitPrice" : "300,00 €", "unitPriceRaw" : "300.0", "Attributes" : { "Määrä_|_300 EUR":"1" , "Väri_|_Vaellus":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578479/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578479/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578479/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578479/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "147800001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27519", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Vaellus":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578493/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003578493/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578493/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003578493/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "156042501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "27467", "unitPrice" : "500,00 €", "unitPriceRaw" : "500.0", "Attributes" : { "Määrä_|_500 EUR":"1" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577977/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050003577977/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577977/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050003577977/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991677501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45076", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Häät":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018279/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018279/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018279/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018279/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991678001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45072", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sika":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018224/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018224/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018224/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018224/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991678501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45075", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä pensas":"2" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018262/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018262/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991679001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45079", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusu":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006033401/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006033401/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006033401/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006033401/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991679501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45074", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ilmapallot":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018255/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018255/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018255/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018255/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991680001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45077", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Määrä_|_10 EUR":"2" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018286/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018286/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "991680501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45078", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lahjapaketti":"2" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018293/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006018293/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018293/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006018293/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025488001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45456", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vihreä pensas":"2" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077061/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025488501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45455", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ilmapallot":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077054/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077054/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025489001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45454", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sika":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077047/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025489501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45457", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Häät":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006077078/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025490001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45551", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kihlat":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089347/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089347/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089347/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089347/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025490501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45553", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Määrä_|_250 EUR":"2" , "Väri_|_Tyttö":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089361/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025491001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45539", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen pensas":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089224/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089224/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089224/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089224/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025491501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45559", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen pensas":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089422/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089422/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025492001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45541", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sydän":"2" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089248/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089248/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089248/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089248/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025492501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45561", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Sydän":"2" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089446/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089446/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025493001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45565", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Moottori":"2" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089484/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089484/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089484/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089484/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025493501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45563", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lautailu":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089460/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089460/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089460/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089460/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025494001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45557", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kolmiot":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089408/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089408/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089408/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089408/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025494501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45537", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kolmiot":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089200/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089200/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025495001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45545", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Moottori":"2" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089286/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025495501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45535", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Ruusu":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089187/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025496001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45549", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Määrä_|_250 EUR":"2" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089323/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089323/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089323/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089323/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025496501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45547", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lahjapaketti":"2" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089309/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025497001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45543", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Lautailu":"1" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089262/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025497501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45555", "unitPrice" : "250,00 €", "unitPriceRaw" : "250.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaellus":"2" , "Määrä_|_250 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089385/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089385/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089385/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089385/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025498001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45569", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Kihlat":"1" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089521/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025498501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45567", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Määrä_|_10 EUR":"2" , "Väri_|_Hyvää joulua!":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089507/gift-card-for-karkkainen.jpg" } }, { "catentry_id" : "1025499001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "64706501", "partNumber" : "45571", "unitPrice" : "10,00 €", "unitPriceRaw" : "10.0", "Attributes" : { "Väri_|_Vaellus":"2" , "Määrä_|_10 EUR":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/2050006089545/gift-card-for-karkkainen.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/gift-card-for-karkkainen.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/2050006089545/lahjakortti-karkkaiselle.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1109444001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1109443501", "partNumber" : "103257078", "unitPrice" : "34,90 €", "unitPriceRaw" : "34.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719407014177_1/xq-max-electronic-dartboard-elektroninen-dartstaulu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8719407014177_1/xq-max-electronic-dartboard-elektroninen-dartstaulu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8719407014177_1/xq-max-electronic-dartboard-elektroninen-dartstaulu.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "958150501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "958143001", "partNumber" : "103071827", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-miesten-deodorantti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-miesten-deodorantti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-miesten-deodorantti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-miesten-deodorantti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-men-s-deodorant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-herrdeodorant.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-miesten-deodorantti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-herrdeodorant.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/737052993546/hugo-boss-boss-the-scent-deostick-75-ml-men-s-deodorant.jpg" } } ]
Hugo Boss Boss The Scent deostick 75 ml miesten deodorantti
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,99 €(266,53 / litra)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "793552501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723423", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Pale Pink":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304779/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304779/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304779/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304779.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304779/uhalla-north-merinopipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304779/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304779.jpg" } }, { "catentry_id" : "793553001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723421", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark green":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304762/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304762/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304762/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304762/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304762.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304762.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304762/uhalla-north-merinopipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "793553501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723425", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Orange":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304786/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304786/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304786/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304786/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304786.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304786/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304786.jpg" } }, { "catentry_id" : "793554001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723435", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Gray":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304830/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304830/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304830/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304830/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304830.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304830.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304830/uhalla-north-merinopipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "793554501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723429", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Purple":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304809/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304809/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304809/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304809.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304809/uhalla-north-merinopipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304809.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304809/uhalla-north-merinopipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "793555001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723437", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black":"1" , "Koko_|_One Size":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304847/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304847/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304847/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304847.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304847/uhalla-north-merinopipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304847/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304847.jpg" } }, { "catentry_id" : "793555501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723433", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark Red":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304823/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304823/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304823/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304823.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304823/uhalla-north-merinopipo.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304823.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304823/uhalla-north-merinopipo.jpg" } }, { "catentry_id" : "793556001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723431", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Indigo":"1" , "Koko_|_One Size":"8" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304816/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304816/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304816/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304816/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304816.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304816/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304816.jpg" } }, { "catentry_id" : "793556501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "793542501", "partNumber" : "302723427", "unitPrice" : "19,90 €", "unitPriceRaw" : "19.9", "Attributes" : { "Väri_|_Beige":"1" , "Koko_|_One Size":"9" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304793/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304793/uhalla-north-merinopipo.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304793/uhalla-north-merinopipo.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304793/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014304793.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304793/uhalla-north-merinopipo.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014304793.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "378941501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378925001", "partNumber" : "102001607", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-milk-chocolate-270-g-chocolate-candy-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-milk-chocolate-270-g-chocolate-candy-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071117/fazer-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "543036501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543020001", "partNumber" : "102314285", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262062/kotoilu-sauna-boss-palju-saunahattu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262062/kotoilu-sauna-boss-palju-saunahattu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262062/kotoilu-sauna-boss-palju-saunahattu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262062.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262062/kotoilu-sauna-boss-palju-saunahattu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262062/kotoilu-sauna-boss-palju-saunahattu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262062.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1012583501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1012559501", "partNumber" : "103136318", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8412497464210/stor-superman-325-ml-muki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8412497464210/stor-superman-325-ml-muki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8412497464210/stor-superman-325-ml-muki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/8412497464210/stor-superman-325-ml-muki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/8412497464210/stor-superman-325-ml-muki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "272886001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "272879501", "partNumber" : "101802762", "unitPrice" : "179,00 €", "unitPriceRaw" : "179.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-akkuporakone-runko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-akkuporakone-runko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-akkuporakone-runko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-akkuporakone-runko.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-cordless-drill-frame.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-cordless-drill-frame.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/088381826310/makita-lxt-ddf484z-18v-akkuporakone-runko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "825425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "825423001", "partNumber" : "102668992", "unitPrice" : "69,95 €", "unitPriceRaw" : "69.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061106022_1/remington-xr1500-ultimate-series-hiustenleikkuri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061106022_1/remington-xr1500-ultimate-series-hiustenleikkuri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5038061106022_1/remington-xr1500-ultimate-series-hiustenleikkuri.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1048443001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1048440501", "partNumber" : "103184446", "unitPrice" : "94,90 €", "unitPriceRaw" : "94.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061144017_1/remington-xr1600-ultimate-series-rx7-hiustenleikkuukone.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061144017_1/remington-xr1600-ultimate-series-rx7-hiustenleikkuukone.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5038061144017_1/remington-xr1600-ultimate-series-rx7-hiustenleikkuukone.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "775343001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "775301501", "partNumber" : "102650047", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "579376001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "579199501", "partNumber" : "102272080", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550861956/what-do-you-meme---meemipeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550861956/what-do-you-meme---meemipeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416550861956/what-do-you-meme---meemipeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416550861956.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416550861956/what-do-you-meme---meemipeli.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550861956/what-do-you-meme---meemipeli.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550861956.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "319874501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "319846001", "partNumber" : "101878260", "unitPrice" : "32,90 €", "unitPriceRaw" : "32.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7090033004581/poliittisesti-epakorrektia-lautapeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7090033004581/poliittisesti-epakorrektia-lautapeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7090033004581/poliittisesti-epakorrektia-lautapeli.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7090033004581/poliittisesti-epakorrektia-lautapeli.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7090033004581/politically-incorrect-board-game.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7090033004581/poliittisesti-epakorrektia-lautapeli.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7090033004581/politically-incorrect-board-game.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "799671001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "799670001", "partNumber" : "102503610", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-joulukalenteri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-joulukalenteri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-joulukalenteri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-joulukalenteri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-christmas-calendar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-joulukalenteri.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430075935541/jasu-spintube-christmas-calendar.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1067508501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1067502501", "partNumber" : "103212523", "unitPrice" : "629,00 €", "unitPriceRaw" : "629.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719454090_1/sony-playstation-vr2-virtuaalilasit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719454090_1/sony-playstation-vr2-virtuaalilasit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719454090_1/sony-playstation-vr2-virtuaalilasit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1114155001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1114139501", "partNumber" : "103156013", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702017462530_1/lego-disney-classic-43230-walt-disneylle-omistettu-kamera.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702017462530_1/lego-disney-classic-43230-walt-disneylle-omistettu-kamera.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702017462530_1/lego-disney-classic-43230-walt-disneylle-omistettu-kamera.jpg" } ]
LEGO Disney Classic 43230 Walt Disneylle omistettu kamera
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,90 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "686354001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "686349501", "partNumber" : "102465486", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016914498_1/lego-star-wars-75304-darth-vaderin-kypara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016914498_1/lego-star-wars-75304-darth-vaderin-kypara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702016914498_1/lego-star-wars-75304-darth-vaderin-kypara.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1047990501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1047989001", "partNumber" : "103185276", "unitPrice" : "74,90 €", "unitPriceRaw" : "74.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Camouflage":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "629306001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "629303001", "partNumber" : "102432620", "unitPrice" : "49,90 €", "unitPriceRaw" : "49.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-miesten-tuoksu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-miesten-tuoksu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-miesten-tuoksu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-men-s-fragrance.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-miesten-tuoksu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-miesten-tuoksu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/874034006419/clean-classic-for-men-edt-30-ml-men-s-fragrance.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "655098501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "655093501", "partNumber" : "102465724", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016914177_1/lego-icons-10281-bonsaipuu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016914177_1/lego-icons-10281-bonsaipuu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702016914177_1/lego-icons-10281-bonsaipuu.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1172869501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172855501", "partNumber" : "103217401", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Sininen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971051/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" } }, { "catentry_id" : "1172870001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172855501", "partNumber" : "103217403", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Lila":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281971099/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" } }, { "catentry_id" : "1172870501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172855501", "partNumber" : "103217405", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969782/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1172871001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1172855501", "partNumber" : "103217407", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-brusreducerande-horlurar.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-vastamelukuulokkeet.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6925281969775/jbl-tune-beam-noise-canceling-headphones.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "581264001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "581262001", "partNumber" : "102352804", "unitPrice" : "19,99 €", "unitPriceRaw" : "19.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-partaoljy.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-partaoljy.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-partaoljy.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-beard-oil.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-partaoljy.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-partaoljy.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920437/kasvu-beard-scalp-oil-30-ml-beard-oil.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "538043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308350", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_L-XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538043501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308352", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familo-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familo-bathrobe.jpg" } }, { "catentry_id" : "538044001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308354", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Tummanharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" } }, { "catentry_id" : "538044501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308356", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Tummanharmaa":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538045001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308358", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_2-3 XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538045501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308360", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Valkoinen":"1" , "Koko_|_L-XL":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308362", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tummanharmaa":"1" , "Koko_|_2-3 XL":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097555/familo-bathrobe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097555/familon-kylpytakki.jpg" }, { "catentry_id" : "538046501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "538002001", "partNumber" : "102308364", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Valkoinen":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438291097548/familon-kylpytakki.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "751604501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "751586501", "partNumber" : "102647390", "unitPrice" : "379,00 €", "unitPriceRaw" : "379.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/045496453442_1/nintendo-switch-oled-model-neon-pelikonsoli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/045496453442_1/nintendo-switch-oled-model-neon-pelikonsoli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/045496453442_1/nintendo-switch-oled-model-neon-pelikonsoli.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "999865501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "999845001", "partNumber" : "103098549", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-miesten-tuoksu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-miesten-tuoksu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-miesten-tuoksu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-miesten-tuoksu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-herrdoft.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-men-s-fragrance.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-men-s-fragrance.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-herrdoft.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4011700932092/route-66-born-to-be-edt-100-ml-miesten-tuoksu.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "722360001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "722345501", "partNumber" : "102608982", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-miesten-rannekello.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-miesten-rannekello.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-miesten-rannekello.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-miesten-rannekello.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-men-s-wristwatch.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-men-s-wristwatch.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4974374275271/citizen-bi5072-51e-miesten-rannekello.jpg" } } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1185940001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185930501", "partNumber" : "103282769", "unitPrice" : "279,00 €", "unitPriceRaw" : "279.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/753759324902_1/garmin-vivoactive-5-musta-gps-alykello.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/753759324902_1/garmin-vivoactive-5-musta-gps-alykello.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/753759324902_1/garmin-vivoactive-5-musta-gps-alykello.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "812458001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "812397001", "partNumber" : "102668986", "unitPrice" : "34,95 €", "unitPriceRaw" : "34.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061111774_1/remington-hg2000-omniblade-face-partatrimmeri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061111774_1/remington-hg2000-omniblade-face-partatrimmeri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5038061111774_1/remington-hg2000-omniblade-face-partatrimmeri.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1126967501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1126902001", "partNumber" : "103264509", "unitPrice" : "129,00 €", "unitPriceRaw" : "129.0", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008146029554_1/severin-fr2445-5l-2000w-airfryer.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4008146029554_1/severin-fr2445-5l-2000w-airfryer.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4008146029554_1/severin-fr2445-5l-2000w-airfryer.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1053963501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1053950001", "partNumber" : "103187355", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7290116742366_1/sodastream-gaia-hiilihapotuslaite.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7290116742366_1/sodastream-gaia-hiilihapotuslaite.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7290116742366_1/sodastream-gaia-hiilihapotuslaite.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1103888501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1103881501", "partNumber" : "103251425", "unitPrice" : "69,90 €", "unitPriceRaw" : "69.9", "Attributes" : { "Väri_|_Galactic Purple":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "723056501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635004", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723061001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635000", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg" } }, { "catentry_id" : "723071001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635008", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723088001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635006", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" }, { "catentry_id" : "723098001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "723003001", "partNumber" : "302635002", "unitPrice" : "29,99 €", "unitPriceRaw" : "29.99", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Burgundy":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-men-s-boxers.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5713232842113/jack-jones-accessories-lichfield-3-pack-miesten-bokserit.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1007900501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1007899501", "partNumber" : "303067317", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1007901001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1007899501", "partNumber" : "303067311", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1007901501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1007899501", "partNumber" : "303067315", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1007902501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1007899501", "partNumber" : "303067313", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Black":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "325060001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "325051001", "partNumber" : "101888928", "unitPrice" : "12,99 €", "unitPriceRaw" : "12.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-pallivaha.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-pallivaha.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-pallivaha.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-pallivaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-ball-wax.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-pallivaha.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430062920000/dick-johnson-50-ml-ball-wax.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "442712001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "442704001", "partNumber" : "102141075", "unitPrice" : "79,90 €", "unitPriceRaw" : "79.9", "Attributes" : { "Paino, kg_|_7":"4" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227566/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227566/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227566/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227566/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227566/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg" } }, { "catentry_id" : "442714501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "442704001", "partNumber" : "102141085", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227566_1/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014227566_1/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014227566_1/g-night-150x200-cm-painopeitto.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "564686501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "564630501", "partNumber" : "102321468", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7044876041265_1/jordan-smile-plus-tbx-300gy-harmaa-sahkohammasharja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7044876041265_1/jordan-smile-plus-tbx-300gy-harmaa-sahkohammasharja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7044876041265_1/jordan-smile-plus-tbx-300gy-harmaa-sahkohammasharja.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "957595001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "957457501", "partNumber" : "103056150", "unitPrice" : "89,90 €", "unitPriceRaw" : "89.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-akkuporakone-runko.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-akkuporakone-runko.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-akkuporakone-runko.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-cordless-drill-frame.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-akkuporakone-runko.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-cordless-drill-frame.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4892210198228/ryobi-one-rdd18-0-18v-akkuporakone-runko.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1058283501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1058282501", "partNumber" : "303201050", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1058284001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1058282501", "partNumber" : "303201052", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1058284501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1058282501", "partNumber" : "303201044", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1058285001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1058282501", "partNumber" : "303201048", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1058285501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1058282501", "partNumber" : "303201046", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1127161001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1127145501", "partNumber" : "303394891", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XXL":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1127165001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1127145501", "partNumber" : "303394889", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_XL":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1127167501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1127145501", "partNumber" : "303394885", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_M":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1127172501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1127145501", "partNumber" : "303394883", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_L":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" }, { "catentry_id" : "1127173501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1127145501", "partNumber" : "303394887", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { "Koko_|_S":"1" , "Väri_|_Multipack 9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "575939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "575910001", "partNumber" : "102321464", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7044876041272_1/jordan-smile-plus-tbx-300b-sininen-sahkohammasharja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/7044876041272_1/jordan-smile-plus-tbx-300b-sininen-sahkohammasharja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/7044876041272_1/jordan-smile-plus-tbx-300b-sininen-sahkohammasharja.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "622938501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "622920501", "partNumber" : "102424464", "unitPrice" : "84,90 €", "unitPriceRaw" : "84.9", "Attributes" : { "Väri_|_White":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719387800/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" } }, { "catentry_id" : "833202001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "622920501", "partNumber" : "102755640", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Väri_|_Midnight Black":"5" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-tradlost-ps5-ps4-pc-spelheadset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-tradlost-ps5-ps4-pc-spelheadset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719833994/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" } }, { "catentry_id" : "1123344501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "622920501", "partNumber" : "103263233", "unitPrice" : "88,90 €", "unitPriceRaw" : "88.9", "Attributes" : { "Väri_|_Grey Camo":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-wireless-ps5-ps4-pc-gaming-headset.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/711719406891/sony-pulse-3d-langattomat-pelikuulokkeet.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "132210501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "132202501", "partNumber" : "100238966", "unitPrice" : "17,99 €", "unitPriceRaw" : "17.99", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-pokerisetti-metallirasiassa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-pokerisetti-metallirasiassa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-pokerisetti-metallirasiassa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-poker-set-in-a-metal-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-pokerisetti-metallirasiassa.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-pokerisetti-metallirasiassa.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416739030951/tactic-pro-poker-texas-hold-em-poker-set-in-a-metal-box.jpg" } } ]
Tactic Pro Poker Texas Hold´em pokerisetti metallirasiassa
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,99 €★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "482912501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "482887501", "partNumber" : "102210144", "unitPrice" : "37,90 €", "unitPriceRaw" : "37.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-miesten-rannekello.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-miesten-rannekello.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-miesten-rannekello.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-men-s-wristwatch.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-miesten-rannekello.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-miesten-rannekello.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4966006837957/q-q-qb57j112n-men-s-wristwatch.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1186234501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1186139501", "partNumber" : "103281381", "unitPrice" : "44,90 €", "unitPriceRaw" : "44.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4005556115556_1/ravensburger-star-wars-death-star-540p-3d-palapeli.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/4005556115556_1/ravensburger-star-wars-death-star-540p-3d-palapeli.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/4005556115556_1/ravensburger-star-wars-death-star-540p-3d-palapeli.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "812457001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "812396501", "partNumber" : "102668970", "unitPrice" : "49,95 €", "unitPriceRaw" : "49.95", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061111880_1/remington-hg4000-omniblade-precision-partatrimmeri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5038061111880_1/remington-hg4000-omniblade-precision-partatrimmeri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5038061111880_1/remington-hg4000-omniblade-precision-partatrimmeri.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "519291001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "519251001", "partNumber" : "102274174", "unitPrice" : "9,90 €", "unitPriceRaw" : "9.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028486346356/mug-doom-300ml-muki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028486346356/mug-doom-300ml-muki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028486346356/mug-doom-300ml-muki.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5028486346356/mug-doom-300ml-muki.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5028486346356/mug-doom-300ml-muki.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "481978501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "481882501", "partNumber" : "102206937", "unitPrice" : "45,90 €", "unitPriceRaw" : "45.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016368314_1/lego-architecture-21044-pariisi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5702016368314_1/lego-architecture-21044-pariisi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5702016368314_1/lego-architecture-21044-pariisi.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "543043001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "543020501", "partNumber" : "102314287", "unitPrice" : "23,90 €", "unitPriceRaw" : "23.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262079/kotoilu-saunan-isanta-palju-saunahattu.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262079/kotoilu-saunan-isanta-palju-saunahattu.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262079/kotoilu-saunan-isanta-palju-saunahattu.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262079.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6438014262079/kotoilu-saunan-isanta-palju-saunahattu.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262079/kotoilu-saunan-isanta-palju-saunahattu.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6438014262079.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "1124222001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1124206001", "partNumber" : "103234985", "unitPrice" : "25,95 €", "unitPriceRaw" : "25.95", "Attributes" : { "Väri_|_Musta":"1" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "334544501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "334394501", "partNumber" : "101902159", "unitPrice" : "4,70 €", "unitPriceRaw" : "4.7", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550727276_1/koti-isa-sydanmuki.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416550727276_1/koti-isa-sydanmuki.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416550727276_1/koti-isa-sydanmuki.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "44358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "37922501", "partNumber" : "100046839", "unitPrice" : "31,90 €", "unitPriceRaw" : "31.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629141118/hukka-huurteinen-vuolukivinen-juomajaahdytin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629141118/hukka-huurteinen-vuolukivinen-juomajaahdytin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629141118/hukka-huurteinen-vuolukivinen-juomajaahdytin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629141118/hukka-huurteinen-vuolukivinen-juomajaahdytin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629141118.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629141118/hukka-huurteinen-vuolukivinen-juomajaahdytin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629141118.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "173822501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "173785501", "partNumber" : "101679576", "unitPrice" : "24,90 €", "unitPriceRaw" : "24.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629910127/hukka-pultti-pikari-makkaraputki-lahjapakkaus.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629910127/hukka-pultti-pikari-makkaraputki-lahjapakkaus.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629910127/hukka-pultti-pikari-makkaraputki-lahjapakkaus.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629910127/hukka-pultti-pikari-makkaraputki-lahjapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629910127.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629910127/hukka-pultti-pikari-makkaraputki-lahjapakkaus.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629910127.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "57455501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "57401501", "partNumber" : "100453950", "unitPrice" : "18,90 €", "unitPriceRaw" : "18.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629142054/hukka-14205-oluttynnyri.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629142054/hukka-14205-oluttynnyri.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629142054/hukka-14205-oluttynnyri.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629142054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416629142054/hukka-14205-oluttynnyri.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629142054.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416629142054/hukka-14205-oluttynnyri.jpg" } } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "415131501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "415121501", "partNumber" : "102040865", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-sininen-valkoinen-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-sininen-valkoinen-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-sininen-valkoinen-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-sininen-valkoinen-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-blue-white-270-g-chocolate-candy-box.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-sininen-valkoinen-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071162/fazer-blue-white-270-g-chocolate-candy-box.jpg" } } ]
Fazer Sininen & Valkoinen 270 g suklaakonvehti boxi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 €(21,85 / kg)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "996206001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "996172001", "partNumber" : "102827515", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-vaalea-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-vaalea-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-vaalea-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-lattmjolkchoklad-270-g-chokladgodisask.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-vaalea-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-light-milk-chocolate-270-g-chocolate-candy-box.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-vaalea-maitosuklaa-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-lattmjolkchoklad-270-g-chokladgodisask.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071636/fazer-light-milk-chocolate-270-g-chocolate-candy-box.jpg" } } ]
Fazer Vaalea Maitosuklaa 270 g suklaakonvehti boxi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 €(21,85 / kg)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "1185041501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1185038001", "partNumber" : "103264069", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5030949125163_1/ea-sports-wrc-ps5.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/5030949125163_1/ea-sports-wrc-ps5.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/5030949125163_1/ea-sports-wrc-ps5.jpg" } ]★★★★★ ★★★★★
-
[ { "catentry_id" : "378939001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "378922501", "partNumber" : "102001610", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-mustikkatryffeli-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-mustikkatryffeli-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-mustikkatryffeli-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-blueberry-truffle-270-g-chocolate-candy-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-mustikkatryffeli-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-blueberry-truffle-270-g-chocolate-candy-box.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6416453071148/fazer-mustikkatryffeli-270-g-suklaakonvehti-boxi.jpg" } } ]
Fazer Mustikkatryffeli 270 g suklaakonvehti boxi
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90 €(21,85 / kg)★★★★★ ★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "776195501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "776161001", "partNumber" : "102671837", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-maailman-ihanin-ja-iloisin-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-maailman-ihanin-ja-iloisin-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-maailman-ihanin-ja-iloisin-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-varldens-underbaraste-och-gladaste-pappa---kola-och-jordgubbsgodis.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-the-world-s-most-wonderful-and-happy-father---toffee-and-strawberry-candies.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-maailman-ihanin-ja-iloisin-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-maailman-ihanin-ja-iloisin-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-the-world-s-most-wonderful-and-happy-father---toffee-and-strawberry-candies.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305791/enkelin-evaspussi-varldens-underbaraste-och-gladaste-pappa---kola-och-jordgubbsgodis.jpg" } } ]
Enkelin Eväspussi Maailman ihanin ja iloisin isä - toffee- ja mansikkakaramelleja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "776153001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "776147001", "partNumber" : "102671808", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-isa-onnellisia-paivia---salty-caramel-suklaa.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-isa-onnellisia-paivia---salty-caramel-suklaa.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-isa-onnellisia-paivia---salty-caramel-suklaa.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-lycka-till-pappa-glada-dagar---salt-kola-choklad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-isa-onnellisia-paivia---salty-caramel-suklaa.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-best-of-luck-dad-happy-days---salty-caramel-chocolate.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-lycka-till-pappa-glada-dagar---salt-kola-choklad.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-best-of-luck-dad-happy-days---salty-caramel-chocolate.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305753/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-isa-onnellisia-paivia---salty-caramel-suklaa.jpg" } } ]
Enkelin Eväspussi Parhainta onnea isä, onnellisia päiviä - salty caramel suklaa
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50 €★★★★★ -
[ { "catentry_id" : "776195001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "776158501", "partNumber" : "102671840", "unitPrice" : "6,50 €", "unitPriceRaw" : "6.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305807/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-sinulle-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305807/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-sinulle-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305807/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-sinulle-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305807/angel-s-fin-bag-best-of-luck-to-you-dad---toffee-and-strawberry-candies.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305807/angel-s-fin-bag-lycka-till-till-dig-pappa---kola-och-jordgubbsgodis.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/6430024305807/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-sinulle-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305807/angel-s-fin-bag-lycka-till-till-dig-pappa---kola-och-jordgubbsgodis.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305807/angel-s-fin-bag-best-of-luck-to-you-dad---toffee-and-strawberry-candies.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/6430024305807/enkelin-evaspussi-parhainta-onnea-sinulle-isa---toffee--ja-mansikkakaramelleja.jpg" } } ]
Enkelin Eväspussi Parhainta onnea sinulle isä - toffee- ja mansikkakaramelleja
Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50 €★★★★★
Takaisin