Abu Garcia – kalastusvälineet maailman huipulta
Abu Garcia on legendaarinen ruotsalainen virkistyskalastusvälinevalmistaja. Abu Garcia on tullut tunnetuksi aikaansa edellä olevista keloistaan. Abu Garcian tunnetuimpia keloja ovat Abu Garcia Ambassadeur ja Abu Garcia Cardinal. Varsin monelle aloittelevalle kalastajalle on tullut tutuksi myös valmistajan tunnetuin umpikelamalli Abumatic. Nykypäivänä tämän ruotsalaisen valmistajan tuotevalikoimasta löytyy sopivat kalastusvälineet kaikentasoisille ja kaikenikäisille kalastajille.Abu Garcia – ruotsalaista ammattitaitoa
Abu Garcia on perinteinen kalastusvälinevalmistaja, joka kulkee kuitenkin aikaansa edellä. Yhtiön tarina lähtee liikkeelle Mörruminjoen varrelta Svängstästa vuodelta 1921, jolloin Carl August Borgström perusti AB Urfabriken -yhtiön. Yhtiö valmisti tuolloin taskukelloja, taksimittareita ja puhelinajastimia. Toinen maailmansota aiheutti kuitenkin merkittävää laskua taksimittareiden kysyntään ja yhtiö lähti rohkeasti suuntaamaan osaamistaan ja taitoaan laadukkaiden kalastuskelojen suunnitteluun ja valmistamiseen.
Näin vuonna 1941 ensimmäinen kalastuskela ABU Record julkistettiin. Vuonna 1952 maailmankuulu Ambassadeur -kela esitellään. Vuonna 1956 esitellään vastaavasti legendaarinen ABUmatic -umpikela. Vuonna 1984 kalastusvälinevalmistajan nimi muuttuu Abu Garciaksi, kun yhdysvaltalainen jakeluyhtiö Garcia yhdistyy ABU:n kanssa.
Tätä nykyä yhtiö on osa Pure Fishing -yhtymää, johon Abu Garcian lisäksi kuuluvat Berkley, Fenwick, Stren, Mitchell, Johnson, Spider ja 7Strand.
Abu Garcia – kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille
Abu Garcia valmistaa laadukkaat kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille. Junioreille löytyy erinomaiset kalastussarjat, joissa siimat on valmiiksi kelattuna ja umpikela mahdollistaa heittämisen alkeiden opettelun varsin helposti ja vaivattomasti.
Valmiit avokelasetit sisältävät sekä vavan että kelan. Kevyet ja modernit setit tarjoavat aloittelevalle kalastajalle laatua koko rahan edestä! Tunnokas vapa ja sulavasti toimiva kela varmatoimisella jarrulla tuovat mainiota käytettävyyttä kalastukseen.
Hieman kokeneemmalle kalastajalle löytyy Abu Garcian valikoimasta legendaarisen Abumatic -umpikelan nykyaikaistettu versio. Tämä fantastinen klassikko on helppokäyttöinen ja tehokkaampi kuin uskotkaan. Abu Garcian tuotevalikoimasta löytyy myös muiden laadukkaiden klassikoiden nykyaikaistetut versiot, kuten korkeatasoiset Abu Garcia hyrräkelat ja -avokelat kokeneemmille kalastajille.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laadukkaat Abu Garcia -kalastusvälineet aloittelijoille ja ammattilaisille! Valikoima tarjoaa laadukkaat Abu Garcia vavat, kelat, uistimet ja muut kalastustarvikkeet maailman huipulta! Valitse tarpeeseesi sopiva vapa, kela ja sopivat uistimet ja tilaa kätevästi kotiisi toimitettuna!
Abu Garcia – kalastusvälineet maailman huipulta
Abu Garcia on legendaarinen ruotsalainen virkistyskalastusvälinevalmistaja. Abu Garcia on tullut tunnetuksi aikaansa edellä olevista keloistaan. Abu Garcian tunnetuimpia keloja ovat Abu Garcia Ambassadeur ja Abu Garcia Cardinal. Varsin monelle aloittelevalle kalastajalle on tullut tutuksi myös valmistajan tunnetuin umpikelamalli Abumatic. Nykypäivänä tämän ruotsalaisen valmistajan tuotevalikoimasta löytyy sopivat kalastusvälineet kaikentasoisille ja kaikenikäisille kalastajille.Abu Garcia – ruotsalaista ammattitaitoa
Abu Garcia on perinteinen kalastusvälinevalmistaja, joka kulkee kuitenkin aikaansa edellä. Yhtiön tarina lähtee liikkeelle Mörruminjoen varrelta Svängstästa vuodelta 1921, jolloin Carl August Borgström perusti AB Urfabriken -yhtiön. Yhtiö valmisti tuolloin taskukelloja, taksimittareita ja puhelinajastimia. Toinen maailmansota aiheutti kuitenkin merkittävää laskua taksimittareiden kysyntään ja yhtiö lähti rohkeasti suuntaamaan osaamistaan ja taitoaan laadukkaiden kalastuskelojen suunnitteluun ja valmistamiseen.
Näin vuonna 1941 ensimmäinen kalastuskela ABU Record julkistettiin. Vuonna 1952 maailmankuulu Ambassadeur -kela esitellään. Vuonna 1956 esitellään vastaavasti legendaarinen ABUmatic -umpikela. Vuonna 1984 kalastusvälinevalmistajan nimi muuttuu Abu Garciaksi, kun yhdysvaltalainen jakeluyhtiö Garcia yhdistyy ABU:n kanssa.
Tätä nykyä yhtiö on osa Pure Fishing -yhtymää, johon Abu Garcian lisäksi kuuluvat Berkley, Fenwick, Stren, Mitchell, Johnson, Spider ja 7Strand.
Abu Garcia – kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille
Abu Garcia valmistaa laadukkaat kalastusvälineet kaikentasoisille kalastajille. Junioreille löytyy erinomaiset kalastussarjat, joissa siimat on valmiiksi kelattuna ja umpikela mahdollistaa heittämisen alkeiden opettelun varsin helposti ja vaivattomasti.
Valmiit avokelasetit sisältävät sekä vavan että kelan. Kevyet ja modernit setit tarjoavat aloittelevalle kalastajalle laatua koko rahan edestä! Tunnokas vapa ja sulavasti toimiva kela varmatoimisella jarrulla tuovat mainiota käytettävyyttä kalastukseen.
Hieman kokeneemmalle kalastajalle löytyy Abu Garcian valikoimasta legendaarisen Abumatic -umpikelan nykyaikaistettu versio. Tämä fantastinen klassikko on helppokäyttöinen ja tehokkaampi kuin uskotkaan. Abu Garcian tuotevalikoimasta löytyy myös muiden laadukkaiden klassikoiden nykyaikaistetut versiot, kuten korkeatasoiset Abu Garcia hyrräkelat ja -avokelat kokeneemmille kalastajille.
Kärkkäisen verkkokaupasta löydät laadukkaat Abu Garcia -kalastusvälineet aloittelijoille ja ammattilaisille! Valikoima tarjoaa laadukkaat Abu Garcia vavat, kelat, uistimet ja muut kalastustarvikkeet maailman huipulta! Valitse tarpeeseesi sopiva vapa, kela ja sopivat uistimet ja tilaa kätevästi kotiisi toimitettuna!
-
[ { "catentry_id" : "96076501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "96071001", "partNumber" : "100187801", "unitPrice" : "22,90 €", "unitPriceRaw" : "22.9", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282802414/abu-garcia-abumatic-junior-5-6-umpikelasetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282802414/abu-garcia-abumatic-junior-5-6-umpikelasetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282802414/abu-garcia-abumatic-junior-5-6-umpikelasetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282802414/abu-garcia-abumatic-junior-5-6-umpikelasetti.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282802414/abu-garcia-abumatic-junior-5-6-umpikelasetti.jpg" } } ]
Abu Garcia Abumatic Junior 5'6" umpikelasetti
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90 € -
[ { "catentry_id" : "72560001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "72551501", "partNumber" : "100187824", "unitPrice" : "29,90 €", "unitPriceRaw" : "29.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"7" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-children-s-backpack-stool.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-lasten-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589193/abu-garcia-children-s-backpack-stool.jpg" } } ]Väri:Musta/Punainen
-
[ { "catentry_id" : "72646001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "72636501", "partNumber" : "101397494", "unitPrice" : "119,00 €", "unitPriceRaw" : "119.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_7000i LC":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282922501/abu-ambassadeur-7000i-salmon-special-line-counter-hyrrakela.jpg" } } ]
Abu Ambassadeur 7000i Salmon Special Line Counter hyrräkela
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 €Kätisyys:OikeaKoko/malli:7000i LC -
[ { "catentry_id" : "239942001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "239927501", "partNumber" : "101233933", "unitPrice" : "59,90 €", "unitPriceRaw" : "59.9", "Attributes" : { "Väri_|_Musta/Punainen":"6" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-backpack-stool.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-backpack-stool.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282589254/abu-garcia-deluxe-reppujakkara.jpg" } } ]Väri:Musta/Punainen
-
[ { "catentry_id" : "283207001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "283205501", "partNumber" : "101823914", "unitPrice" : "32,50 €", "unitPriceRaw" : "32.5", "Attributes" : { }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-service-set.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-huoltosetti.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282340695/abu-garcia-abu-maintenance-kit-service-set.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1299218001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332381", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Dark sandeel":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128385/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128385/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128385/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128385/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128385.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128385.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128385/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299220001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332389", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Matte red":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128460/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128460/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128460/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128460/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128460.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128460.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128460/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299220501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332391", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Purple poison":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128453/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128453/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128453/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128453.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128453/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128453.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128453/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299221001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332401", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_UV pink tail":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128439/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128439/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128439/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128439/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128439.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128439/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128439.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299221501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332403", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Tobis":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128422/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128422/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128422/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128422.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128422/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128422.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128422/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1299223501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "1299000501", "partNumber" : "103332411", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper sandeel":"2" , "Vieheen paino, g_|_22":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128477/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128477/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128477/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128477.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282128477/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128477/abu-garcia-solv-spirr-12-cm-22-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282128477.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "1034326501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172718", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Auric":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118140/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034327501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172838", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red hot tiger":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118126/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034328001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172874", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Black back":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118157/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034328501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172890", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue glitter":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282118133/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "1034329001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "103172900", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Green back":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282118164/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "863718001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800592", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_3":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085732/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863721001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800648", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_5":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085756/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863726001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800720", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_2":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085725/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863727001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800736", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_4":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282085749/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "863728001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800740", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_1":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282085718/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863731501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800824", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_7":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101524/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "863733001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800914", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_6":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101517/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "863734501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "863537501", "partNumber" : "102800930", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_8":"1" , "Vieheen paino, g_|_9":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282101531/abu-garcia-droppen-maxi-9-g-lippauistin.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "458335001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161484", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_PW":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962347/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458337501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161496", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_DP":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962279/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458338501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161500", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GG":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962309/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458344001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161524", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GW":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962323/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458349501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161548", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962286/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458351501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161556", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_SO":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962330/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458358501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161584", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_GS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962316/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458360501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161592", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_OG":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962354/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" } }, { "catentry_id" : "458361001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161594", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BRS":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962293/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "458362501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "458301501", "partNumber" : "102161600", "unitPrice" : "8,50 €", "unitPriceRaw" : "8.5", "Attributes" : { "Väri_|_BR":"2" , "Vieheen paino, g_|_26":"3" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-lusikkauistin.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282962361/abu-garcia-svartzonker-zazaa-seatrout-26-g-spoon-lure.jpg" } } ]
Abu Garcia Svartzonker Zazaa Seatrout 26 g lusikkauistin
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50 € -
[ { "catentry_id" : "81968001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554056", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_GREEN/FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602618/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81968501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554042", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_K":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282607057/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81969001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554046", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_S/BLUE FLASH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607095/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81970001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554055", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_OR/FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602601/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81971001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554048", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_TIGER":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607118/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81972001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554049", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_PINK/GREY DOT":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607125/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81975001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554045", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_YP":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607088/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81975501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554041", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_S":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607040/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "81976001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554057", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_PALE YE/GREY":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282602656/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81976501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554047", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GREEN FLASH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607101/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81977001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554044", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGL":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607071/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81978001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554263", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_ORYE":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607156/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "81979001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101554262", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_SILVER FLAME":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282607149/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "196763501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719033", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "196764001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719074", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196764501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719089", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196765001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719111", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_F":"1" , "Vieheen paino, g_|_25":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341784/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196765501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719114", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_35":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" }, { "catentry_id" : "196766001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "81965001", "partNumber" : "101719158", "unitPrice" : "4,90 €", "unitPriceRaw" : "4.9", "Attributes" : { "Väri_|_RH":"1" , "Vieheen paino, g_|_20":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282341791/abu-garcia-atom-25g-spoon.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "573028501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "102328626", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Blue/silver/yellow":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343801/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "573030501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "102328660", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper/Hi-vis":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343825/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "573033001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "102328694", "unitPrice" : "6,90 €", "unitPriceRaw" : "6.9", "Attributes" : { "Väri_|_Copper/black orange":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343795/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "82046001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "101554155", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_COPPER/OR DOT":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925588/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "82048001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "101554158", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_OR/COPPE GLIT":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925618/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "82048501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82033501", "partNumber" : "101554156", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_SIL/BLUE GLIT":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925595/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" } }, { "catentry_id" : "82051501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "82033501", "partNumber" : "101554157", "unitPrice" : "7,90 €", "unitPriceRaw" : "7.9", "Attributes" : { "Väri_|_G/GREEN GLIT":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/36282925601/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "656147501", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82033501", "partNumber" : "102493777", "unitPrice" : "5,50 €", "unitPriceRaw" : "5.5", "Attributes" : { "Väri_|_GREEN/YELLOW":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343818/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" } }, { "catentry_id" : "656150001", "buyable" : "true", "visible" : "0", "productId" : "82033501", "partNumber" : "102493847", "unitPrice" : "5,90 €", "unitPriceRaw" : "5.9", "Attributes" : { "Väri_|_BGL":"1" , "Vieheen paino, g_|_30":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30g-spoon.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282343788/abu-garcia-toby-salmo-30-g-lusikka.jpg" } } ]
-
[ { "catentry_id" : "130219501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "130183001", "partNumber" : "101609876", "unitPrice" : "149,00 €", "unitPriceRaw" : "149.0", "Attributes" : { "Kätisyys_|_Oikea":"1" , "Koko/malli_|_CS-7000":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/image/upload/f_auto,q_auto/v1/images/NoImageIcon_sm.jpg" } ]
Abu Ambassadeur CS-7000 Pro Rocket hyrräkela
★★★★★ ★★★★★Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00 €Kätisyys:OikeaKoko/malli:CS-7000 -
[ { "catentry_id" : "864408001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800704", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Glow shad":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088825/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" } }, { "catentry_id" : "864421001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800906", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Fire bass":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088795/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" } }, { "catentry_id" : "864425501", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800960", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Red sucker":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088818/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" } }, { "catentry_id" : "864426001", "buyable" : "true", "visible" : "1", "productId" : "864345001", "partNumber" : "102800962", "unitPrice" : "13,90 €", "unitPriceRaw" : "13.9", "Attributes" : { "Väri_|_Burbot moto":"2" }, "AssortmentAttributes" : { }, "ItemImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemImage467" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg", "ItemThumbnailImage" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" ,"ItemAngleThumbnail" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_80,q_auto,w_80/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" }, "ItemAngleFullImage" : { "image_1" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-lure.jpg" , "image_2" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-viehe.jpg" , "image_3" : "https://img.karkkainen.com/images/e_trim:4/c_pad,f_auto,h_320,q_auto,w_260/v1/tuotekuvat/036282088801/abu-garcia-svartzonkere-mchybrid-16-5-cm-bete.jpg" } } ]