Vauvojen lyhythihaiset bodyt

Vauvojen lyhythihaiset bodyt

Lyhythihaiset vauvan bodyt sopivat vauvalle aluspaidaksi tai kesähelteiden päällyspaidaksi. Mukava, lyhythihainen body on aivan yhtä helppo pukea vauvalle kuin tavallinen bodykin. Nämä vaatteet kuuluvat ihan jokaisen vauvan vaatekaappiin aina vastasyntyneestä käveleväksi taaperoksi asti. Vauvan bodyjen tarjonta hurmaa ihanilla väri-, kuosi ja materiaalivaihtoehdoillaan. Tutustu kattavaan valikoimaan Kärkkäisen verkkokaupassa.

Body sopii vauvalle vastasyntyneestä lähtien

Body on osa vauvan peruspuvustoa. Neppareilla kiinnitettävän haaraosansa ansiosta body pysyy lapsen päällä paremmin kuin esimerkiksi tavallinen vauvan paita. Body ei nouse vauvan kainaloihin vauvaa nostettaessa ja napa pysyy aina piilossa ja suojassa kylmältä ilmavirralta. Bodyjä löytyy lukemattomissa muodoissa, eri tilanteisiin sopivana. Vauvan bodymekko tai juhlabody sopii vauvan ensimmäisiin juhliin. Juhlabody on mukava pukea vaikkapa vauvan kastemekon alle.

Vauvan hihaton body on omiaan oikein lämpimiin päiviin ja rantalomalle. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pientä vauvaa ei tulisi altistaa suoralle auringonpaisteelle ja kovalle UV-säteilylle. Vauva viihtyykin paremmin varjon tuottamassa viileässä rauhassa. Auringossa vauva tulisi suojata pitkähihaisella, ohuella bodyllä. Vaunuissa nukkuvaa vauvaa ei ikinä tule jättää suoraan auringon paisteeseen, ei edes viileämmillä keleillä. Vaunuissa lämpötila nousee äkkiä tukalan kuumaksi.

Body vauvalle Kärkkäisen verkkokaupasta

Vauvan body jossa on käännettävät hihat sopii etenkin vastasyntyneille vauvoille, joka ei vielä kykene hallitsemaan käsiensä liikettä. Kääntöhihojen ansiosta vauva ei pääse vahingossa raapimaan itseään tai huitaisemaan esimerkiksi silmäänsä. Kääntöhihat pitävät vauvan pienet kädet myös mukavan lämpimänä. Ensimmäisinä viikkoina vauvalla voi pitää käsissä sisälläkin ohuita puuvillalapasia.

Vauvan lyhythihainen body on omiaan etenkin lämpiminä päivinä tai talvipakkasilla, jolloin bodyä voi käyttää vaikkapa neuleen tai potkupuvun alla aluspaitana. Kerrospukeutuminen lämmittää vauvaakin paremmin kuin yksi paksumpi asu. Pitkähihainen body on mukava päällyspaita kaikkiin keleihin. Sen pariksi vauvalle voidaan pukea vaikkapa ihanat potkuhousut.

Kärkkäisen verkkokauppa palvelee vauvaperheitä kaikissa tarpeissa. Tutustu kattavaan valikoimaan vauvan vaatteita, asuja ja muita tarvikkeita. Kärkkäisen kautta löydät myös muun muassa vauvalle sopivat lastentarvikkeet sekä hoitovälineet. Verkkokaupan kautta tavarat on helppo tilata vaikkapa suoraan kotiovelle.

Tuotteet: ( 1 - 20 / 20 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,49
    -30%
    Norm.  14,99 €
    14,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,49
    -30%
    Norm.  24,99 €
    24,99 €
    Kampanjaa edeltävän 30 päivän alin hinta Karkkainen.com verkkokaupassa
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,59
    -30%
    Norm.  17,99 €
    17,99 €

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,79
    -40%
    Norm.  12,99 €
    12,99 €

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,94
    -40%
    Norm.  19,90 €
    19,90 €

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,99
    -30%
    Norm.  19,99 €
    19,99 €

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,14
    -40%
    Norm.  6,90 €
    6,90 €