Ilkka Marttiini Oy on suomalainen perheyritys, joka valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia sepän käsityönä kylmätakomia teräskoruja Rovaniemellä, Suomen lapissa. Tuotteiden suunnittelu ja muotoilu perustuvat vahvasti suomalaisuuteen, perinteeseen ja nykyaikaan.
Ilkka Marttiini Oy lanseerasi ensimmäisen tuotesarjansa 2008. Sarjan nimi ”Agás” tulee saamen kielestä ja tarkoittaa ”ikuisuutta” tai ”iäksi” ja sellaisiksi sormuksemme ovat tarkoitettu materiaalin ja muotoilun ollessa ikuisia ja ajattomia.
Yrityksen sepäntuotteissa on pitkä historian jalanjälki. Ilkka Marttiinin isoisä, kyläseppä Janne Marttiini aloitti sepäntuotteiden valmistuksen Sodankylän Kieringissä vuonna 1911 ja perusti yrityksen Rovaniemelle vuonna 1928. Hänen puukkonsa saavuttivat sittemmin maailmanmaineen. Ilkka Marttiini Oy perustamisen avulla metallin työstämisen perinnettä on jatkettu Marttiinin suvussa Marttiini puukon myynnin jälkeen.
Sepän ahjo on edelleen pajan sydän. Suunnittelijan, sepän ja kultasepän yhteistyönä syntyvät aisteja herättävät teräskorut. Näissä uniikeissa koruissa yhdistyvät perinteinen sepän käsityö ja moderni muoto teräksen ikuiseen voimaan. Teräs korumateriaalina on kaunis, kestävä ja luja. Teräs pitää muotonsa ja ei naarmuunnu yhtä helposti kuin hopea tai kulta. Jokainen taottu korumme on persoonallinen, kestävä ja uniikki. Korujen taottu pinta kutsuu valon ja varjon loputtomaan leikkiin omalla erityisellä hohdollaan.
Upeiden korujemme suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat designer Jukka Setälä, seppä Matti Kehusmaa sekä kultaseppä Jukka Räsänen.

Tuotteet: ( 1 - 14 / 14 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 218,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 208,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    199,00
    -
    208,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    188,00
    -
    208,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    178,00
    -
    208,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    179,00
    -
    208,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    168,00
    -
    208,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 144,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 134,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    129,00
    -
    134,00

Ilkka Marttiini