Verson Puoti
Kissankellojen aikaan

Tunnetko sinä tarinan kissankellon synnystä? Annahan, kun kerron sen sinulle.

Olipa kerran kuningas ja kuningatar, jotka asuivat suuressa upeassa linnassaan kaukaisessa maassa. Heillä oli lemmikkinään suuri musta kissa, joka rakasti kuljeksia linnan puutarhassa ja pyydystää sieltä hiiriä syödäkseen. Ja niitähän siellä riitti.

Hiiret eivät kissasta tykänneet. Ne saivat aina kissan saapuessa pelätä henkensä edestä. Milloin minkäkin nurkan takaa kissa ilmestyi pahaa aavistamattomien siimahäntien kimppuun. Hiirten oli keksittävä jotakin henkensä pitimiksi. Ne päättivät lopulta järjestää asian tiimoilta hätäkokouksen.

Kokous pidettiin. Eräs viisas hiiri keksi ehdottaa, että heidän täytyisi hankkia kello, joka ripustettaisiin kissan kaulaan. Näin hiiret kuulisivat kissan tulon ja ehtisivät livistää pakoon.

Kello hankittiin, mutta kävikin niin, ettei kukaan hiiristä uskaltanut käydä laittamassa sitä kissan kaulaan. Hiirten täytyi taas jatkaa elämäänsä alituisen pelon kanssa.

Eräs aittatonttu kulki kerran hiirten kotikolon ohitse ja huomasi siellä kissaa varten hankitun kellon. Tonttu ihastui siihen ja kysyi, saisiko hän kellon itselleen. Hänellä olisi sille hyvä käyttötarkoitus. Hiiret olivat jo luopuneet suunnitelmastaan ja niinpä ne lahjoittivat kellon tontulle.

Iloiten tonttu lähti jatkamaan matkaansa kello mukanaan. Hän suuntasi kulkunsa kauniin kukkaniityn reunaan ja heitti kellon niityn sinisille kukkasille. Sinne kello asettui soimaan, hentojen kukkien keskelle, kauniisti kilisten. Tästä tonttu oli jo kauan uneksinut. Soivasta kukkaisniitystä. Tonttu antoi hymyssä suin kukille nimeksi Kissankello.

Oletko sinä kuullut Kissankellojen kilinää?

Verson Puoti
Kissankellojen aikaan

Tunnetko sinä tarinan kissankellon synnystä? Annahan, kun kerron sen sinulle.

Olipa kerran kuningas ja kuningatar, jotka asuivat suuressa upeassa linnassaan kaukaisessa maassa. Heillä oli lemmikkinään suuri musta kissa, joka rakasti kuljeksia linnan puutarhassa ja pyydystää sieltä hiiriä syödäkseen. Ja niitähän siellä riitti.

Hiiret eivät kissasta tykänneet. Ne saivat aina kissan saapuessa pelätä henkensä edestä. Milloin minkäkin nurkan takaa kissa ilmestyi pahaa aavistamattomien siimahäntien kimppuun. Hiirten oli keksittävä jotakin henkensä pitimiksi. Ne päättivät lopulta järjestää asian tiimoilta hätäkokouksen.

Kokous pidettiin. Eräs viisas hiiri keksi ehdottaa, että heidän täytyisi hankkia kello, joka ripustettaisiin kissan kaulaan. Näin hiiret kuulisivat kissan tulon ja ehtisivät livistää pakoon.

Kello hankittiin, mutta kävikin niin, ettei kukaan hiiristä uskaltanut käydä laittamassa sitä kissan kaulaan. Hiirten täytyi taas jatkaa elämäänsä alituisen pelon kanssa.

Eräs aittatonttu kulki kerran hiirten kotikolon ohitse ja huomasi siellä kissaa varten hankitun kellon. Tonttu ihastui siihen ja kysyi, saisiko hän kellon itselleen. Hänellä olisi sille hyvä käyttötarkoitus. Hiiret olivat jo luopuneet suunnitelmastaan ja niinpä ne lahjoittivat kellon tontulle.

Iloiten tonttu lähti jatkamaan matkaansa kello mukanaan. Hän suuntasi kulkunsa kauniin kukkaniityn reunaan ja heitti kellon niityn sinisille kukkasille. Sinne kello asettui soimaan, hentojen kukkien keskelle, kauniisti kilisten. Tästä tonttu oli jo kauan uneksinut. Soivasta kukkaisniitystä. Tonttu antoi hymyssä suin kukille nimeksi Kissankello.

Oletko sinä kuullut Kissankellojen kilinää?

Verson Puoti
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category

Verson Puoti

Category