Naisten urheilukengät

Naisten urheilukengät moneen menoon
Hyvät urheilukengät tekevät liikkumisesta miellyttävää sekä turvallisempaa. Oikeanlaiset kengät edistävät jalkojen hyvinvointia urheilun aikana, ja mahdollisilta rasitusvammoilta säästyy valitsemalla urheilukengät lajin sekä oman jalan mukaan.

Nykyisessä muodissa on mukava seikka se, että suurin osa urheilukengistä sopii paitsi urheiluun, myös vapaa-ajan viettoon. Naisten urheilukengät ovat niin tyylikkäitä, että niiden käyttöä ei tarvitse pelkästään pururadalle säästää. Mukavan muotoilun sekä kivan ulkonäön ansiosta urheilukengät soveltuvat työkengiksi, kävelykengiksi ja jopa paremman pukeutumisen kanssa käytettäviksi.

Miten valita juoksukengät?
Kuten kaikissa urheilukengissä, etenkin juoksukengissä kenkä valitaan oman jalan mukaan. Oman jalan rakenteen mukainen juoksukenkä tukee askelta oikealla tavalla, eikä aiheuta ylimääräistä rasitusta. Oman jalan rakenteen jokainen pystyy hyvin pitkälle itse määrittämään astumalla märällä jalalla esimerkiksi paperin päälle. Paperiin jäävä kuvio kertoo, minkä tyyppinen jalan rakenne on.

Jalan rakennetyyppiä on kolmenlaista: normaalikaarinen, korkeakaarinen ja matalakaarinen jalka. Tiedostamalla oman jalan rakennetyypin, juoksukengän valinta on helpompaa ja virheellisiä, itselle sopimattomia kenkiä ei tule hankittua. Matalakaarisen jalan omaava tarvitsee usein pronaatiotuella varustetut juoksukengät.

Juoksukenkien valintaan vaikuttaa myös se, millaisella alustalla juoksee pääsääntöisesti. Kovalla alustalla, kuten asfaltilla juoksemiseen valitaan mahdollisimman hyvin iskua vaimentava kenkä, kuten Asics gel-Kayano 25 -juoksukenkä. Maastoon sekä muille pehmeille alustoille soveltuvat kevyemmällä vaimennuksella olevat juoksukengät. Juoksemisesta saattaa innostua uudella tavalla, kun hankkii tyylikkäät ja raikkaan väriset naisten juoksukengät.

Talviseen liikkumiseen pitävät naisten urheilukengät
Naisten talvikengät ovat pitävällä pohjalla varustetut kengät, jotka pitävät myös varpaat lämpimänä. Talvikenkien valinnassa kannattaa huomioida mahdollisuus paksummalle lisäsukalle. Ruotsalainen Icebugin valmistamat tyylikkäät sekä lämpimät naisten talvikengät sopivat niin talviurheiluun kuin myös naisten kävelykengiksi.

Talviseen juoksuharrastukseen on hyvä valita esimerkiksi Icebugin BUGrip nastajuoksukengät. Nastat antavat hyvän pidon jäisilläkin juoksuosuuksilla, joten juoksemisesta voi nauttia ilman kaatumisen pelkoa. Useat nastakengät soveltuvat myös moneen muuhun talviseen harrastukseen ja vapaa-aikaan. Nastakengät mahdollistavat monipuolisen liikkumisen myös talvella.

Naisten kävely- ja vapaa-ajan kengät jokaiseen vuodenaikaan
Urheilukengät ovat monikäyttöiset ja mukavat kengät, joita on mukava käyttää myös vapaa-ajalla. Useat naisten urheilukengät sopivat mainiosti päivittäisiksi kävelykengiksi, joten kenkien mukavuuteen ja laatuun kannattaa panostaa. Naisten vapaa-ajan kengät kannattaa valita vuodenajan mukaan.

Vuodenaikojen vaikutus näkyy voimakkaasti kenkien valikoimassa. Kärkkäisen verkkokaupan naisten urheilukengät kattavat kuitenkin sekä kesä- että talvikenkien valikoiman. Tulevista, lumettomista juoksulenkeistä haaveileva voi tilata jo ensi kevääksi uudet naisten maastojuoksukengät tai varustautua kevään liukkaille hankkimalla pitoa tuovat nastakengät.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 108 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 36 36
    • 37 37
    • 38 38
    • 39 39
    • 40 40
    • 41 41
    Väri:
    Ruskea

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,94 /pari
    Säästä40%

    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    Väri:
    Ftwwht/Ftwwht/Cblack

    Cblack/Ftwwht/Magold

    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    Väri:
    Legink/Gresix/Tecind

    Ftwwht/Ftwwht/Sigpnk
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari

    • UK 4 (EUR 36 2/3) UK 4 (EUR 36 2/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    Väri:
    Glory Pink/Cloud White/Glory Pink

    Ftwr White/Core Black/Core Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,94 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    Väri:
    Core Black/Grey
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 35,94 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    Väri:
    Tramar/Ftwwht/Pnktin
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,94 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    Väri:
    Cblack/Gresix/Ltflor

    Ftwwht/Silvmt/Gretwo
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,94 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    Väri:
    Cblack/Gresix/Silvmt

    Glopnk/Glopnk/Sigpnk
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Glopnk/Glopnk/Sigpnk Glopnk/Glopnk/Sigpnk
    Näytä vertailu
  • GEL-BEYOND™ MT 6 -kenkä on suunniteltu sisäurheilijoille, jotka haluavat mukavuutta ja tasapainoa.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    Väri:
    White/Aquarium
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • ASICS GEL-BLADE 7 -kenkä on mukava sisäkenkä, joka tarjoaa erinomaista pehmustusta kannassa olevan GEL -teknologian ansiosta.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    Väri:
    Black/Pink Cameo
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • GEL-BLADE™ 7 squash- ja sulkapallokenkä auttaa urheilijoita yltämään joka puolelle kenttää pehmustetun EVA-pohjallisen avulla.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    Väri:
    White/Peacoat
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • GEL-CONTEND™ 6 -juoksukengät tarjoavat kestävää tukea ja erinomaista mukavuutta juoksemiseen, työmatkoille tai arkikäyttöön.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 38,40 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    • US 10,5 (EUR 42,5) US 10,5 (EUR 42,5)
    Väri:
    Black/Pink Glo
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • GEL-CUMULUS™ 22 -juoksukenkiä suositellaan neutraaleille juoksijoille, jotka haluavat pehmeän, joustavan ja hyvin istuvan arkilenkkarin.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 81,00 /pari

    Haze/Pure Silver

    White/Ginger Peach
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • GEL-FUJISETSU 3 G-TX -tuote on valmis maastojuoksijoiden käyttöön, sillä sen suunnittelussa on käytetty erilaisia teknisiä osia, jotka parantavat polkujuoksukokemustasi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 105,00 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6 (EUR 37) US 6 (EUR 37)
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    • US 10,5 (EUR 42,5) US 10,5 (EUR 42,5)
    • US 11 (EUR 43,5) US 11 (EUR 43,5)
    Väri:
    Black/Graphite Grey
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Koe kestävää mukavuutta GEL-NIMBUS™ 22 -juoksukengillä. Tämä juoksukenkä on täynnä tavallisten juoksijoiden tehokkuutta parantavia ominaisuuksia.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 101,40 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    Väri:
    Sheet Rock/White
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • GEL-PULSE™ 12 -juoksukenkä tarjoaa erinomaista pehmustetta ja mukavuutta. Tämän version päälliseen käytetty verkkokangas on pehmeämpi ja hengittävämpi.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,40 /pari
    Säästä40%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    • US 10,5 (EUR 42,5) US 10,5 (EUR 42,5)
    Väri:
    Black/Black
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Kohtaa vastustajasi ASICS GEL-ROCKET™ 9 -sisäpelikengissä. Tämän monikäyttöisen kengän kärjen GEL™-teknologia vaimentaa iskuja ja tarjoaa pitkäkestoista mukavuutta huippusuoritukseen.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 5,5 (EUR 36) US 5,5 (EUR 36)
    • US 6 (EUR 37) US 6 (EUR 37)
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    Väri:
    White/Vapor
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Valmistaudu peliin kentällä ASICS GEL-TACTIC -sisäpelikengällä. Monipuolisen ja tyylikkään kengän kärjessä ja kannassa on GEL™-pehmuste, joka takaa ennenäkemättömän iskunvaimennuksen ja pehmeyden jalalle.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    • US 10 (EUR 42) US 10 (EUR 42)
    Väri:
    White/Aquarium
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Cross Adventure vapaa-ajan kengässä on leveä lesti ja siinä on erinomainen istuvuus.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,97 /pari
    Säästä70%
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 36 36
    • 37 37
    • 38 38
    • 39 39
    • 40 40
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Hyvin istuva kenkä suomalaisella mitoituksella. Kulutusketävät ja pitävät Volfram-nastat.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 36 36
    • 37 37
    • 38 38
    • 39 39
    • 40 40
    • 41 41
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Musta Musta
    Näytä vertailu
  • Kevyt, lämmin ja hyvin istuva kenkä. Kulutuskestävät Volfram nastat on pitävät kaikilla talvikeleillä.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Musta Musta
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 36 36
    • 37 37
    • 38 38
    • 39 39
    • 40 40
    • 41 41
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90 /pari