Naisten sisäpeli- ja treenikengät

Naisten sisäpelikengät salille ja sisäliikuntaan
Naisten sisäpelikengät ovat nimensä mukaisesti omiaan sisällä tapahtuvaan liikuntaan. Juoksuun ja lenkkeilyyn tarkoitetut urheilukengät eivät sovi hallitiloihin, sillä niiltä vaaditaan täysin eri ominaisuuksia kuin ulkoilujalkineilta.

Kuntosalille ei kannata lähteä tallustelemaan vanhoilla vuotavilla lenkkikengillä. Vaikka kyseiset lenkkarit vielä sopisivat jalkaan, kannattaa kuitenkin satsata sopiviin treenikenkiin. Sama koskee mitä tahansa liikuntaa: eihän lenkkeilyä ja hiihtoakaan suoriteta samoilla jalkineilla! Jokaiseen lajiin on olemassa oma, sopiva kenkänsä siitä syystä, että urheilua voisi harrastaa turvallisesti ja käytännöllisesti.

Naisten treenikengät auttavat seisomaan tukevasti
Treenikenkä on tasaisempi, päältä vahvistettu ja suunniteltu erityisesti sivusuuntaisia liikkeitä varten. Sitä ei ole juoksukengän tavoin ajateltu eteenpäin menijäksi, päinvastoin. Salikengän tulisi pikemminkin antaa vakautta raskaita liikkeitä ja reilua painoa ajatellen. Mikäli raskaammat painot ovat salilla käytössäsi, kannattaa satsata tukeviin painonnostokenkiin.

Tasainen pohja varmistaa sen, että pysyt paikoillasi kovankin painon alla. Juoksukengän pyöristetty pohja tuo treeniin epävakautta, mikä johtaa huonompaan suoritukseen, tasapainon horjumiseen ja pahimmassa tapauksessa jopa vammoihin.

Treenikenkää voi sen sijaan käyttää juoksemiseen – mutta vain jos juokset salin juoksumatolla. Epätasaiseen mastoon tai kovalle asvaltille salikengät eivät kuulu. Vaikka kenkäkaappia ei ehkä kannata hamstrata täyteen eri värisiä ja näköisiä urheilukenkiä, on kuitenkin paikallaan satsata hyviin lenkkikenkiin sekä parhaisiin salikenkiin.

Sisäliikuntaan oikeanlaiset kengät
Liikuntahallille on turha mennä lenkkikengät jalassa. Tavalliset ulkokengät eivät hallille nimittäin sovi jo siitäkin syystä, että pohja voi naarmuttaa tai jättää jälkiä lattiaan. Mikäli urheilutossuissasi on vaalea pohja tai merkintä siitä, että pohja ei jätä jälkiä lattiaan (”non marking”) voi niillä huoleti astua peremmälle – edellyttäen tietenkin, ettet ole saapastellut niillä ulkona. Jos olet, pese jalkineet huolella ennen käyttöä, muuten hiekanmuruset ja pikkuroskat tekevät ikäviä viiltoja tai naarmuja salin lattiaan.

Mikäli huhkit jonkun tietyn lajin parissa, valitse jalkineesi juuri tähän tarkoitukseen sopivaksi. Crossfitkengät sopivat vauhtiin, lentopallo- tai tenniskengät kurotteluun ja äkkinäisiin liikkeisiin. Futsalkengät ovat omiaan pallon hallintaan, käsipallokengät kestävät taas aggressiivistakin kontaktia.

Sisäpelikengissä tulisi olla pitävä pohja ja riittävä vaimennus. Sisätiloissa lattia on usein liukas ja kova, joten alustaan sopiva pohja tukee parhaiten jalkaa, antaen näin varmuutta ja turvaa treeniin. Parhaassa tapauksessa hyvät treenikengät tuovat lajiin lisää vauhtia, voimaa ja uutta innostusta!

Kaikkeen liikuntaan ja urheiluun löydät vaatteet, kengät ja välineet Kärkkäiseltä. Tilaa mukavat ja tehokkaat naisten sisäpelikengät Kärkkäisen verkkokaupan kautta! Palvelemme sinua ympäri vuoden, nopeasti, tehokkaasti ja mutkattomasti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Tuotteet: ( 1 - 11 / 11 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,90 /pari
    Säästä 27%
    Norm.  55,00 Norm.  55,00
    Näytä vertailu

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 3,5 (EUR 36) UK 3,5 (EUR 36)
    • UK 4 (EUR 37) UK 4 (EUR 37)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 6 (EUR 39) UK 6 (EUR 39)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7,5 (EUR 41) UK 7,5 (EUR 41)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,90 /pari
    Näytä vertailu

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 3,5 (EUR 36) 3,5 (EUR 36)
    • 4 (EUR 36 2/3) 4 (EUR 36 2/3)
    • 4,5 (EUR 37 1/3) 4,5 (EUR 37 1/3)
    • 5 (EUR 38) 5 (EUR 38)
    • 5,5 (EUR 38 2/3) 5,5 (EUR 38 2/3)
    • 6 (EUR 39 2/3) 6 (EUR 39 2/3)
    • 6,5 (EUR 40) 6,5 (EUR 40)
    • 7 (EUR 40 2/3) 7 (EUR 40 2/3)
    • 7,5 (EUR 41 1/3) 7,5 (EUR 41 1/3)
    • 8 (EUR 42) 8 (EUR 42)
    • 8,5 (EUR 42 2/3) 8,5 (EUR 42 2/3)
    • 9 (EUR 43 1/3) 9 (EUR 43 1/3)
    • 10 (EUR 44 2/3) 10 (EUR 44 2/3)
    • 10,5 (EUR 45 1/3) 10,5 (EUR 45 1/3)
    • 11 (EUR 46) 11 (EUR 46)
    • 11,5 (EUR 46 2/3) 11,5 (EUR 46 2/3)
    • 12 (EUR 47 1/3) 12 (EUR 47 1/3)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 /pari
    Näytä vertailu

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)

    • White/Laser Pink White/Laser Pink
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00 /pari
    Näytä vertailu

    Mizuno Wave Mirage 3 on tukeva mutta silti uskomattoman ketterä pelikenkä salibandyyn ja muihin sisäpeleihin.

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 5,5 (EUR 38,5) 5,5 (EUR 38,5)
    • 4,5 (EUR 37) 4,5 (EUR 37)
    • 5 (EUR 38) 5 (EUR 38)
    • 6 (EUR 39) 6 (EUR 39)
    • 6,5 (EUR 40) 6,5 (EUR 40)
    • 7 (EUR 40,5) 7 (EUR 40,5)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 119,00 /pari
    Näytä vertailu

    Naisten sisäkäyttöön tarkoitetut Asics GEL-FASTBALL 3 -sisäpelikengät sisältävät pehmustavaa GEL-teknologiaa ja SpEVA-välipohjan, joka antaa todellista mukavuutta ja liikkuvuutta nopeaan ja aggressiiviseenkin pelaamiseen.

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Black/Sour Yuzu Black/Sour Yuzu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 109,00 /pari
    Näytä vertailu

    Mizuno Wave Luminious on hyvin vaimennettu ja tukeva sisäpelijalkine

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 5,5 (EUR 38,5) 5,5 (EUR 38,5)
    • 4 (EUR 36,5) 4 (EUR 36,5)
    • 4,5 (EUR 37) 4,5 (EUR 37)
    • 5 (EUR 38) 5 (EUR 38)
    • 6 (EUR 39) 6 (EUR 39)
    • 6,5 (EUR 40) 6,5 (EUR 40)
    • 7 (EUR 40,5) 7 (EUR 40,5)
    • 7,5 (EUR 41) 7,5 (EUR 41)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 95,00 /pari
    Näytä vertailu

    Mizuno Ghost Shadow takaa jalalle äärimmäisen mukavuuden lisäksi hyvän tuen sisäpeleihin.

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 5,5 (EUR 38,5) 5,5 (EUR 38,5)
    • 4 (EUR 36,5) 4 (EUR 36,5)
    • 4,5 (EUR 37) 4,5 (EUR 37)
    • 5 (EUR 38) 5 (EUR 38)
    • 6 (EUR 39) 6 (EUR 39)
    • 6,5 (EUR 40) 6,5 (EUR 40)
    • 7 (EUR 40,5) 7 (EUR 40,5)
    • 7,5 (EUR 41) 7,5 (EUR 41)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90 /pari
    Näytä vertailu

    Kevyet, tukevat ja iskuvaimennetut kengät treeniin.

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6 (EUR 36,5) US 6 (EUR 36,5)
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 38,5) US 7,5 (EUR 38,5)
    • US 8 (EUR 39) US 8 (EUR 39)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 65,00 /pari
    Näytä vertailu

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 5,5 (EUR 36) US 5,5 (EUR 36)
    • US 6 (EUR 37) US 6 (EUR 37)
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 39) US 7,5 (EUR 39)
    • US 8 (EUR 39,5) US 8 (EUR 39,5)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41,5) US 9,5 (EUR 41,5)
    Väri:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Black/Silver Black/Silver
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90 /pari
    Näytä vertailu

    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 6 (EUR 36,5) US 6 (EUR 36,5)
    • US 6,5 (EUR 37,5) US 6,5 (EUR 37,5)
    • US 7 (EUR 38) US 7 (EUR 38)
    • US 7,5 (EUR 38,5) US 7,5 (EUR 38,5)
    • US 8 (EUR 39) US 8 (EUR 39)
    • US 8,5 (EUR 40) US 8,5 (EUR 40)
    • US 9 (EUR 40,5) US 9 (EUR 40,5)
    • US 9,5 (EUR 41) US 9,5 (EUR 41)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 /pari