Miesten urheilukengät

Miesten urheilukengät maastoon ja kadulle
Hyvät urheilukengät tekevät liikkumisesta miellyttävää sekä turvallisempaa. Oikeanlaiset kengät edistävät jalkojen hyvinvointia urheilun aikana, ja mahdollisilta rasitusvammoilta säästyy valitsemalla urheilukengät lajin sekä oman jalan mukaan.

Nykyisessä muodissa on mukava seikka se, että suurin osa urheilukengistä sopii paitsi urheiluun, myös vapaa-ajan viettoon. Miesten urheilukengät ovat niin tyylikkäitä, että niiden käyttöä ei tarvitse pelkästään pururadalle säästää. Mukavan muotoilun sekä kivan ulkonäön ansiosta urheilukengät soveltuvat työkengiksi, kävelykengiksi ja jopa paremman pukeutumisen kanssa käytettäviksi.

Miten valita juoksukengät?
Kuten kaikissa urheilukengissä, etenkin juoksukengissä kenkä valitaan oman jalan mukaan. Oman jalan rakenteen mukainen juoksukenkä tukee askelta oikealla tavalla, eikä aiheuta ylimääräistä rasitusta. Oman jalan rakenteen jokainen pystyy hyvin pitkälle itse määrittämään astumalla märällä jalalla esimerkiksi paperin päälle. Paperiin jäävä kuvio kertoo, minkä tyyppinen jalan rakenne on.

Jalan rakennetyyppiä on kolmenlaista: normaalikaarinen, korkeakaarinen ja matalakaarinen jalka. Tiedostamalla oman jalan rakennetyypin, juoksukengän valinta on helpompaa ja virheellisiä, itselle sopimattomia kenkiä ei tule hankittua. Matalakaarisen jalan omaava tarvitsee usein pronaatiotuella varustetut juoksukengät.

Juoksukenkien valintaan vaikuttaa myös se, millaisella alustalla juoksee pääsääntöisesti. Kovalla alustalla, kuten asfaltilla juoksemiseen valitaan mahdollisimman hyvin iskua vaimentava kenkä, kuten Hoka Clifton 5 – miesten juoksukenkä. Maastoon sekä muille pehmeille alustoille soveltuvat kevyemmällä vaimennuksella olevat juoksukengät. Juoksemisesta saattaa innostua uudella tavalla, kun hankkii tyylikkäät ja raikkaan väriset miesten juoksukengät.

Talviseen liikkumiseen pitävät miesten urheilukengät
Miesten talvikengät ovat pitävällä pohjalla varustetut kengät, jotka pitävät myös varpaat lämpimänä. Talvikenkien valinnassa kannattaa huomioida mahdollisuus paksummalle lisäsukalle. Ruotsalainen Icebugin valmistamat tyylikkäät sekä lämpimät miesten talvikengät sopivat niin talviurheiluun kuin myös miesten kävelykengiksi.

Talviseen juoksuharrastukseen on hyvä valita esimerkiksi Sarvan Xero 5 miesten talvijuoksukengät. Nastat antavat hyvän pidon jäisilläkin juoksuosuuksilla, joten juoksemisesta voi nauttia ilman kaatumisen pelkoa. Useat nastakengät soveltuvat myös moneen muuhun talviseen harrastukseen ja vapaa-aikaan. Nastakengät mahdollistavat monipuolisen liikkumisen myös talvella.

Miesten kävely- ja vapaa-ajan kengät jokaiseen vuodenaikaan
Urheilukengät ovat monikäyttöiset ja mukavat kengät, joita on mukava käyttää myös vapaa-ajalla. Useat miesten urheilukengät sopivat mainiosti päivittäisiksi kävelykengiksi, joten kenkien mukavuuteen ja laatuun kannattaa panostaa. Miesten vapaa-ajan kengät kannattaa valita vuodenajan mukaan.

Vuodenaikojen vaikutus näkyy voimakkaasti kenkien valikoimassa. Kärkkäisen verkkokaupan miesten urheilukengät kattavat kuitenkin sekä kesä- että talvikenkien valikoiman. Tulevista, lumettomista juoksulenkeistä haaveileva voi tilata jo ensi kevääksi uudet miesten maastojuoksukengät tai varustautua kevään liukkaille hankkimalla pitoa tuovat nastakengät.

Tuotteet: ( 1 - 60 / 175 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 4 (EUR 36 2/3) UK 4 (EUR 36 2/3)
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    Väri:
    Musta

    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 4 4
    • 4,5 4,5
    • 5 5
    • 5,5 5,5
    • 6 6
    • 6,5 6,5
    • 7 7
    • 7,5 7,5
    • 8 8
    • 8,5 8,5
    • 9 9
    • 9,5 9,5
    • 10 10
    • 10,5 10,5
    • 11 11
    • 11,5 11,5
    • 12 12
    • 12,5 12,5
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tossut on suunniteltu painimattojen hallitsemiseen, mutta sopivat mainiosti myös salille ja muuhun sisäliikuntaan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 3,5 (EUR 36) UK 3,5 (EUR 36)
    • UK 4 (EUR 36 2/3) UK 4 (EUR 36 2/3)
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 13 (EUR 44 2/3) UK 13 (EUR 44 2/3)
    Väri:
    Musta/Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Musta/Valkoinen Musta/Valkoinen
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    • UK 12,5 (EUR 48) UK 12,5 (EUR 48)
    Väri:
    Cblack/Ftwwht/Cblack

    Cblack/Cblack/Gum5
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 54,90 /pari

    Cblack/Ftwwht/Gresix

    Ftwwht/Ftwwht/Gretwo

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    • UK 13 (EUR 48 2/3) UK 13 (EUR 48 2/3)
    Väri:
    Core Black/Ftwr White/Core Black

    Core Black/White
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    Väri:
    Cblack/Ftwwht/Gretwo

    Tecind/Ftwwht/Legink

    Cblack/Gresix/Grefiv

    Gretwo/Onix/Scarle

    Cblack/Cblack/Gresix
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Cblack/Cblack/Gresix Cblack/Cblack/Gresix
    Näytä vertailu
  • Adidaksen uusin painonnostokenkä. Adidas Power Perfect III on Power Perfect-sarjan uusin tulokas. Uudistunut Power Perfect III jatkaa perinteistä Power Perfect tyyliä. Erinomainen hinta-laatu-suhde tekee tästä kengästä loistavan valinnan.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 4 (EUR 36 2/3) UK 4 (EUR 36 2/3)
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    • UK 12,5 (EUR 48) UK 12,5 (EUR 48)
    • UK 13 (EUR 48 2/3) UK 13 (EUR 48 2/3)
    • UK 13,5 (EUR 49 1/3) UK 13,5 (EUR 49 1/3)
    Väri:
    Valkoinen
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Powerlift-sarjan uusin malli. Adidas Powerlift 4 on vakaa painonnostokenkä, joka sopii hyvin myös muuhun kuntosaliharjoitteluun.

    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 3,5 (EUR 36) UK 3,5 (EUR 36)
    • UK 4 (EUR 36 2/3) UK 4 (EUR 36 2/3)
    • UK 4,5 (EUR 37 1/3) UK 4,5 (EUR 37 1/3)
    • UK 5 (EUR 38) UK 5 (EUR 38)
    • UK 5,5 (EUR 38 2/3) UK 5,5 (EUR 38 2/3)
    • UK 6 (EUR 39 1/3) UK 6 (EUR 39 1/3)
    • UK 6,5 (EUR 40) UK 6,5 (EUR 40)
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    • UK 12,5 (EUR 48) UK 12,5 (EUR 48)
    • UK 13 (EUR 48 2/3) UK 13 (EUR 48 2/3)
    Väri:
    Musta
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    Väri:
    Cblack/Cblack/Ftwwht

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 159,00 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • 11- 11-
    • UK 7 (EUR 40 2/3) UK 7 (EUR 40 2/3)
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • 11 11
    Väri:
    Core Black/Carbon/Grey Five
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 139,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    Väri:
    Cblack/Silvmt/Siggnr
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Cblack/Silvmt/Siggnr Cblack/Silvmt/Siggnr
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 7,5 (EUR 41 1/3) UK 7,5 (EUR 41 1/3)
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    Väri:
    Glogry/Glogry/Cblack
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Glogry/Glogry/Cblack Glogry/Glogry/Cblack
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • UK 8 (EUR 42) UK 8 (EUR 42)
    • UK 8,5 (EUR 42 2/3) UK 8,5 (EUR 42 2/3)
    • UK 9 (EUR 43 1/3) UK 9 (EUR 43 1/3)
    • UK 9,5 (EUR 44) UK 9,5 (EUR 44)
    • UK 10 (EUR 44 2/3) UK 10 (EUR 44 2/3)
    • UK 10,5 (EUR 45 1/3) UK 10,5 (EUR 45 1/3)
    • UK 11 (EUR 46) UK 11 (EUR 46)
    • UK 11,5 (EUR 46 2/3) UK 11,5 (EUR 46 2/3)
    • UK 12 (EUR 47 1/3) UK 12 (EUR 47 1/3)
    Väri:
    Cblack/Cblack/Siggnr
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • Cblack/Cblack/Siggnr Cblack/Cblack/Siggnr
    Näytä vertailu
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 74,90 /pari
    Koko:
    Tuotteen hinta on saattanut muuttua tekemiesi valintojen perusteella
    • US 3,5 (EUR 36) US 3,5 (EUR 36)
    • US 4 (EUR 36,5) US 4 (E