Jääkiekkohousut ovat osa peliasua ja suojavarustusta

Jääkiekkohousut toimivat jääkiekkotekstiilinä tuoden joukkueen värit esiin, mutta samalla ne antavat kaivattua suojaa peliin ja treeniin. Oikeanlaiset jääkiekkohousut mahdollistavat sujuvan liikkumisen jäällä kaikissa tilanteissa. Hyvät jääkiekkohousut tukevat luonnollisessa tavalla omaa luisteluasentoa istuen jalkaan mukavasti. Lasten jääkiekkohousut voivat sisältää hieman kasvunvaraa, mutta niiden täytyy pysyä jalassa vaikeuksitta koko treenin ajan.

Valitse sopivat lasten jääkiekkohousut

Vaikka jääkiekossa välillä kaatuillaan, kiekko lentää, mailat huiskivat ja joskus tunteetkin saattavat kuumeta, on jääkiekko kaiken kaikkiaan turvallinen harrastus. Turvallisuus on taattua tietenkin sillä edellytyksellä, että jääkiekkovarusteet ovat ajan mukaiset ja ehjät. Tämän lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että suojat ovat pelaajalle sopivat: ei siis liian pienet, mutta ei liian suuretkaan. Vai oikean kokoisilla suojilla pystytään takamaan sujuva ja kaikille mukava peli.

Kun pikkukiekkoilija aloittaa tulevan jääkiekkotaipaleensa, vanhempien tehtäväksi jää varusteiden hankinta ja päivitys. Hyviä ohjeita oikeanlaisten kamppeiden hankintaan saa jääkiekkoseuralta tai tutulta harrastajalta. Tärkein varuste luistinten, mailan ja kiekon lisäksi on kypärä, joka on varustettu maskilla. Muita tarvittavia suojavarusteita ovat alasuojat, kaulasuojat, rintapanssarit ja hartiasuojat, kyynärsuojat ja polvisuojat. Näiden lisäksi suojaa antavat myös jääkiekkohanskat sekä jääkiekkohousut. Päälle tulevat vielä jääkiekkotekstiilit, kuten jääkiekkopaita ja jääkiekkosukat.

Jääkiekkohousut suojaavat alavartaloa

Oikean kokoiset jääkiekkohousut antavat suojaa koko alavartalolle. Jääkiekkohousuissa on vahvistettu suoja selkärangan, reisien ja lantion ympärillä. Säärisuojien ja housujen väliin ei saa jäädä yhtään tyhjää tilaa. Jos näin tapahtuu, housut ovat käyneet auttamatta liian lyhyiksi. Sopivat jääkiekkohousut asettuvat hieman polvisuojien päälle. Jääkiekkohousujen alle puetaan aina alasuoja. Tämä alasuoja kuuluu myös juniorikiekkoilijoiden varustuksiin. Tytöille ja naisille sekä miehille ja pojille on omat alasuojansa.

Muista myös henkselit! Jääkiekkohousut pysyvät parhaiten menossa mukana, kun niiden pariksi puetaan olkaimet. Ne löydät helposti Kärkkäisen verkkokaupan jääkiekkotarvikeosastolta henkselit. Kun hakusessa on edulliset jääkiekkotarvikkeet ja jääkiekkohousut ale, niin tutustu Kärkkäisen verkkokaupan tarjouksiin ja kilpailukykyisiin hintoihin. Kärkkäiseltä löydät kaikki, mitä tarvitset jääkiekkoharrastuksen aloittamiseen ja ylläpitoon, etsitpä sitten kisakentille sopivia tai edullisia vaihtoehtoja.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 17 / 17 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 229,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 149,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 199,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 169,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 129,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 99,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 53,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 79,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 46,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 69,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 64,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 56,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 45,00

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 39,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90 /pari
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category