Suksien pitovoiteet

Pitovoiteet perinteiseen hiihtoon

Pitovoiteen tehtävä on antaa riittävän hyvä pito perinteisen hiihdon potkuvaiheeseen. Pitovoitelu ei saisi myöskään tapahtua luiston kustannuksella. Pakkaskelin pitovoide on kovaa, nollakeliä lähestyttäessä pitovoiteen kuuluu olla pehmeämpää. Jäiselle tai märälle lumelle käytetään purkkiliisteriä tai liisteripitoa.

Pitovoitelu on helpompaa kuin vielä koskaan aiemmin

Siinä missä luistovoiteet ja luistopinnoitteet ja muut välineet suksia myöten ovat ottaneet huimia harppauksia kehityksessään viimeisen muutaman vuoden aikana, niin samalla myös pitovoitelu on kehittynyt valtavasti. Tällä säästyy hiihtäjän aikaa, vaivaa sekä rahaa ja tämä kehitys on tehnyt perinteisestä hiihdosta aiempaa suositumpaa.

Suksissa markkinoille on tullut muun muassa niin kutsuttuja skinejä, eli karvapohjasuksia sekä karhennettuja Zero-suksia. Näihin ei missään nimessä saa käyttää pitovoiteita ja liistereitä. Tosin huoltoa nekin vaativat puhdistuksen ja mahdollisen jääneston osalta.

Pitovoideltaviin perinteisen suksiin on tullut uusia ja entistä toimivampia pitoteippejä sekä nestemäisiä pitovoiteita. Niiden käyttö on yksinkertaista, nopeaa ja edullista.

Huolehdi pitoalueen puhtaudesta ja jäänestosta

Olipa perinteisen suksen pitoratkaisu mikä hyvänsä, tärkeintä on huolehtia, että pitoalue on puhdas, eikä pääse jäätymään. Pitoalue, johon on kertynyt esimerkiksi roskia ja muuta likaa, ei toimi pidon osalta optimaalisesti ja todennäköisesti heikentää myös pitoa oleellisesti. Sama lopputulos on jään muodostumisella.

Pitovoideltavan suksen puhtaanapitoon toimii parhaiten sikla, jolla kaavitaan ylimääräiset pitovoiteet pois. Voiteenpoistoaineella irtoaa loputkin vanhat voiteet roskineen ja puhdistuu myös pitopohjasuksi. Tämän jälkeen pohjasta riippuen on uuden pitovoitelun ja jääneston aika. Pitovoiteen tasaiseen levittämiseen tarvitaan joko luonnonkorkki tai synteettinen korkki.

Pitovoitelu kostealle tai märälle lumelle

Paras pitovoitelu kostealle kelille vaatii yleensä kosteuden hylkimiseen fluoria. Märällä tai jäisellä kelillä tarvitaan usein liisteriä, jotta suksi pitäisi. Edulliset nestemäiset pitovoiteet ovat saatavilla usein myös fluorivaihtoehdolla. Myös pitovoitelussa fluorittomat ratkaisut tulevat lähivuosina kehittymään kovasti.

Jos sinulla on pitovoideltavat perinteisen sukset ja olipa hiihtokeli millainen tahansa, niin varsinkin pidemmälle lenkille voidepurkki- tai pullo on viisasta ottaa mukaan vaikkapa juomavyön taskuun. Sillä varmistaa parhaan nautinnon, mikäli voidekerros kuluu pois tai keli vaatii paksumman kerroksen pitovoidetta.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 80 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 89,00
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (175,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (175,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (175,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (175,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (508,89 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category