Kissan lelut tuovat mukavaa puuhaa lemmikillesi

Kissat ovat leikkisiä ja helppohoitoisia lemmikkejä. Kissa voi elää jopa 20-vuotiaaksi, kunhan se saa elää tervettä, tasapainoista elämää. Kissan hyvinvointia edistää oikeanlainen ravinto, lepo, liikunta ja riittävä määrä virikkeitä. Kissan lelut ovat hauska tapa aktivoida kissan aivoja. Samalla kissa saa mukavasti vauhtia tassuihinsa. Leikkihetki on hauska myös kissan omistajan mielestä!

Leikkiminen pitää kissan hyvässä kunnossa

Leikkiminen on kissan keino lievittää stressiä, harrastaa liikuntaa ja saada aivojumpaa. Leikkiminen on erityisen tärkeää sisäkissoille, joiden terveyttä uhkaa etenkin liikunnan vähyys, lihasten surkastuminen ja tylsistyminen. Leikin avulla kissa pysyy hyvässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Vaihtelevuus tuo kissan elämään uusia, mielenkiintoisia kokemuksia, tuoksuja ja seikkailuja. Anna kissan liikkua vapaasti kotona niin paljon kuin mahdollista. Lemmikkiportit ja -luukut varmistavat kissan pääsyn kodin sallittuihin tiloihin, jopa sinne, minne koira ei pääse. Kissan valjaat ja takit antavat kissallesi mahdollisuuden päästä ulkoilemaan turvallisesti sisäseinien ulkopuolella. Kun kissan totuttaa pienestä pitäen valjaisiin, kissan ulkoiluttaminen on molempien mielestä mukava kokemus.

Parhaat kissan lelut ovat jännittäviä ja vauhdikkaita

Jokainen kissan omistaja tietää, että kissa rakastaa piilosilla oloa, kasseja ja pahvilaatikoita. Piiloleikki herättelee kissan luontaista metsästysviettiä. Niistä on mukava ahtautua laatikkoon tai ryömiä kissan oman tunnelin sisään. Ne sulkeltavat paperikasoihin tai lahjapaperin joukkoon kesken paketointiprojektin. Pian piilosta hyökkää esiin villi viidakon kissaeläin.

Kissasta on hauska jahdata kaikkea, mikä muistuttaa ”oikeaa” saalista. Kissan leluhiiri, kala tai vaikka höyhen voi liikkua automaattisesti tai ihmisen ohjaamana, onkimallisena aktivointileluna. Ne sisältävät ilmavirran mukana heiluvia tupsuja tai nauhoja, jotka saavat kissasi villille tuulelle. Kissan laserlelu tuo tuo vilinää kissan käpäliin. Kissa koettaa jahdata liikkuvaa laservaloa tassujensa väliin ympäri huonetta. Jos leluihin lisää pisaran tuoksuvaa kissanminttua, sujuu leikki entistäkin riemukkaammissa merkeissä.

Kissan aktivointilelut parhaaseen hintaan löydät Kärkkäisen valikoimista. Kärkkäisen verkkokauppa on oikea osoite, kun haluat tehdä kodistasi miellyttävän, hauskan ja turvallisen paikan omalle, rakkaalle lemmikillesi. Kärkkäiseltä löydät kaiken tarvitsemasi lemmikin hyvään hoitoon!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 92 )
Järjestä:
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 16,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 59,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 55,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 21,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,85
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,30
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,30
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,30
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,00
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 43,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 31,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,40
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,31
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,23
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,61
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,61
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,31
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 32,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 30,99
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,93
    -30%
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
  • je
    Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
Category
1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category