Tilaa viivaimet ja muut toimistotarvikkeet netistä

Viivaimen avulla saat tarkan viivan. Sillä voit mitata pituutta ja esimerkiksi kulmien asteita. Usein viivoitin yhdistetään matematiikan opiskeluun, jossa siitä onkin erityisesti hyötyä, mutta viivain on käytännöllinen ihan tavallisessa arjessa. Viivoitin kuuluukin jokaisen opiskelijan ja koululaisen kynäpenaaliin. Viivaimia on tarjolla eri käyttötarkoituksia varten. Valikoimassa on tavallisia noin 20 senttimetrin viivaimia, kolmioviivaimia, suorakulmaviivaimia ja mittasuhdeviivaimia.

Kolmioviivain, suora viivain vai mittasuhdeviivain?

Tavallisin viivoittimen pituus on 20 senttimetriä, ja se mahtuu vielä hyvin mukaan penaaliin. Tämä viivain on käytännöllinen monenlaiseen pieneen juttuun sen lisäksi, että sillä saa suoran perusviivan. Suoralla viivaimella saa mitattua lyhyitä pituuksia, joita esimerkiksi matematiikan tehtävät vaativat. Myös neulomisessa on tarpeen mitata, kuinka pitkä neulottu pätkä on, ja 20 senttimetrin viivain riittää siihen.

Kolmioviivain sopii tietysti myös matematiikan ja erityisesti geometrian opiskeluun sekä kulmien mittaamiseen. Tämän lisäksi kolmioviivaimesta on käytännön apua esimerkiksi silloin, kun halutaan leikata neliönmuotoisia paloja. On myös olemassa erityisesti tilkkutöitä varten valmistettuja kolmioviivaimia.

Mittasuhdeviivain on sellainen, johon on merkitty useita eri mittakaavoja. Sillä voi mitata tavallisen viivaimen tapaan milli- ja senttimetrejä, mutta se sillä voi mitata myös muiden asteikkojen mukaisia mittoja.

Toimistotarvikkeet kätevästi netistä

Tietyt toimistotarvikkeet kuuluvat jokaiselle työpaikalle. Esimerkiksi viivain on ehdottoman tarpeellinen toimistotarvike. Vaikka sitä ei päivittäisessä työssä tarvitsisi, sellainen kuuluu perustarvikkeisiin. Viivaimia on saatavilla muun muassa muovisina, puisina ja alumiinisina. Lisäksi viivaimia myydään seteissä, joissa on esimerkiksi mukana suorakulma, astemitta ja suora viivain.

Myös kirjoitusvälineet ovat hyvin tarpeellisia ja usein päivittäisessä käytössä toimistoissa. Vaikka työntekijöillä on käytössään tietokoneita ja muita laitteita, monet tekevät joitakin merkintöjä kalentereihin, muistivihkoihin tai post-it-lappuihin käsin. Lisäksi erilaiset paperitarvikkeet ja kirjoitustaulut ovat esimerkiksi kokous- ja neuvottelutilanteissa hyvinkin tarpeellisia, kun pitää yhdessä hahmottaa ja suunnitella asioita.

Kärkkäisen verkkokaupassa on kattava valikoima tarvikkeita jokaiseen toimistoon ja myös kotitoimistoon. Sieltä on sujuvaa napata samaan ostoskoriin erilaiset kirjoittamiseen ja piirtämiseen liittyvät tarvikkeet kuin myös muistiinpanoja ja arkistointia varten tehdyt tuotteet.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 28 / 28 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,50

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,20
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,50
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 0,99
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,50
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category