Eteeriset öljyt kasvattavat suosiotaan

Eteeriset öljyt ovat yksi luontaistuotteiden ehkä tunnetuimpia tulokkaita. Muutamassa vuodessa niiden tunnettuus ja käyttö ovat lisääntyneet selvästi. Eteerisiä öljyjä löytyy useasta kodista ja niistä haetaan apua monenlaisiin tilanteisiin. Osa kokee saavansa apua jo pelkästä tuoksusta, toiset laimentavat niitä iholle. Eteerisen öljyn vaikutukset ovat jokaiselle henkilökohtaiset ja parhaat eteeriset öljyt itse kukin löytää vain testaamalla.

Eteeriset öljyt ja diffuuserit

Eteeriset öljyt ovat tiivistettyä nestettä, joka on uutettu erilaisten kasvien kuorista, lehdistä, marjoista, siemenistä sekä kukista ja hedelmistä. Lisäksi niihin käytetään myös puita, juuria sekä pihkaa. Öljyillä uskotaan olevan erilaisia hyvinvointia lisääviä sekä terveyttä parantavia vaikutuksia. Niille ominaista on vahva tuoksu, joka kuitenkin haihtuu aika nopeasti.

Eteeriset öljyt valmistetaan höyrytislaamalla kasvien osista ja se hylkii nestettä. Eteeriset öljyt ovat siis hyvin tiiviistä ainesosista valmistettuja ja siksi ne ovatkin usein melkoisen vahvaa tavaraa. Niillä uskotaan voivan olevan vaikutusta mielialaan. Eteerisen öljyn vaikutus voi olla mieltä kohottava, piristävä, rauhoittava tai jopa rentouttava. Osa kokee niiden myös lievittävän pelkoja, ahdistusta tai paniikkia sekä lisäävän keskittymiskykyä.

Eteerisiä öljyjä voi käyttää laimenettuna suoraan iholle. Laimennuksessa on hyvä käyttää esimerkiksi tuoksutonta kookosöljyä. Tuoksuöljyä lisätään kookosöljyyn vain hyvin pieni määrä. Eteerisiä öljyjä käytetään myös huoneilman tuoksuttamiseen ja raikastamiseen.

Diffuuseri on oiva väline huoneilman hoitamiseen. Se kosteuttaa huoneilmaa vesihöyryllä. Diffuureriin voi lisätä muutaman tipan eteeristä öljyä, jolloin vesihöyryn mukana ilmaan haihtuu tuoksuöljyn tuoksua.

Paras eteerinen öljy

Aito eteerinen öljy sopii käytettäväksi diffuuserin lisäksi iholla hajusteina, aromaterapiassa sekä kosmetiikassa. Lisäksi öljyä voi käyttää myös kynttilöiden valmistuksessa.

Eteeriset öljyt ja niiden tuoksut voivat edistää hyvinvointia monin tavoin. Monet eteeristen öljyjen pidempi aikainen käyttäjä on ihastunut tuoksujen lisäksi niihin vaikutuksiin, joita hän kokee öljystä saavansa. Öljyjä on kuitenkin hyvin paljon ja erilaiset tuoksut saattavat aluksi tuntua voimakkaille ja niitä voi tuntua olevan liian monenlaisia.

Paras eteerinen öljy löytyy kokeilemalla ja testaamalla. Kärkkäisen verkkokaupasta löydät monipuolisen valikoiman erilaisia öljyjä ja muita luontaistuotteita.

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 108 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (178,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,20
    (420,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (1 090,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,90
    (390,00 / litra)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,90
    (690,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (520,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (450,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,20
    (420,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    9,90
    -
    22,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    (1 790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (520,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,50
    (1 450,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,70
    (370,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 28,50
    (2 850,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 47,90
    (9 580,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (1 090,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (1 090,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 49,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 44,90
    (4 490,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,20
    (520,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,50
    (850,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,90
    (1 290,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
    (1 750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (990,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (1 090,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,50
    (950,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,90
    (5 180,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,20
    (420,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    (1 390,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (790,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 22,90
    (763,33 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (990,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,90
    (1 090,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,20
    (420,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,50
    -
    17,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    7,50
    -
    19,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,80
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 18,50
    (1 850,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
    (1 750,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (890,00 / litra)

1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category