Ruokaöljyt

Öljyt kaveriksi leivontaan ja ruuanlaittoon

Ruokaöljyt ovat terveellinen vaihtoehto rasvoille ruuan laitossa sekä leivonnassa. Terveelliset öljyt tukevat terveellistä energian ja rasvan saantia. Ruokaöljy on puhdistettua kasviöljyä ja se on valmistettu siten, että se kelpaa syötäväksi. Yleisimpiä ruuanlaitossa ja leivonnassa käytettäviä ruokaöljyjä ovat muun muassa rypsiöljy, auringonkukkaöljy, oliiviöljy, kookosöljy, pähkinäöljy ja seesamiöljy.

Terveelliset öljyt osaksi jokapäiväistä käyttöä

Kasviöljyt sisältävät paljon tyydyttymätöntä eli pehmeää rasvaa ja siksi ne sopivat osaksi jokapäiväistä ruokavaliota. Pehmeä rasva on tarpeellista ja hyväksi terveydelle.

Suurin osa käyttämistämme rasvoista tulisi olla näitä pehmeitä rasvoja. Ruokaöljyjen pehmeät rasvat vaikuttavat muun muassa verenpaineeseen, veren rasva-arvoihin sekä sokeriaineenvaihduntaan. Varsinkin pellavansiemen- ja rypsiöljy ovat erityisen hyviä lähteitä tärkeille omega-3-rasvahapoille.

Ruuan ja leipomisen kanssa kannattaa siis valita rasvaksi terveellinen öljy. Öljy kannattaa valita maun ja käyttötarkoituksen mukaan, sillä öljyjen mauissa ja käyttöominaisuuksissa on suuriakin eroja. Esimerkiksi kasviöljyjen rasvahappokoostumus vaikuttaa siihen, miten hyvin öljy kestää kuumennusta.

Öljyt, jotka sisältävät runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja, eivät kestä kuumentamista kuten muut kasviöljyt. Niiden rasvahapot hapettuvat herkästi lämpötilan noustessa, mikä tekee niistä epäterveellisiä. Monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät öljyt sopivat kuitenkin hyvin esimerkiksi salaatinkastikkeiksi.

Puristetut ja uutetut öljyt

Lähes kaikki kasviöljyt tuotetaan siten, että ne puristetaan öljykasvin siemenistä. Avokado- ja oliiviöljyt puristetaan kuitenkin öljykasvin hedelmälihasta. Puristamisessa siemeniin jää kuitenkin öljyä, ja se voidaan ottaa talteen uuttamalla. Öljyn puristamisen ja uuttamisen jälkeen öljy puhdistetaan. Näin öljystä poistuu öljykasville ominaisia haju- ja makuaineita sekä sen väri kirkastuu.

Vaihtoehtona on myös kylmäpuristettu öljy, jolloin siemeniä ei ole lämmitetty ennen puristusta. Yleensä kylmäpuristettua kasviöljyä ei puhdisteta. Siksi se tyypillisesti haisee ja maistuu voimakkaammalle kuin vastaava puhdistettu kasviöljy.

Erilaisia öljyjä kannattaa käyttää ja testata rohkeasti. Omaan makuun sopivat löytyvät kokeilemalla. Ruokaöljy voi olla valmistettu esimerkiksi sitruunan tai valkosipulin makuiseksi, jolloin sen oma tyypillinen maku peittyy. Maustetut öljyt sopivat erilaisiin marinadeihin sekä esimerkiksi salaatinkastikkeeksi tai leivän kastamiseen.

Mikä sen kätevämpää, kun tilata ruokaa netistä. Kärkkäisen monipuolisesta verkkokaupasta löydät parhaat öljyt leivontaan ja ruuanlaittoon!

Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Tuotteet: ( 1 - 60 / 68 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    (13,95 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,40
    (12,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,40
    (14,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,80
    (21,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,90
    (17,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 14,95
    (14,95 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (31,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 13,90
    (139,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,79
    (3,79 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (17,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,59
    (26,36 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,55
    (17,10 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,20
    (18,40 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (39,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
    (31,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,95
    (19,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,29
    (10,58 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 15,90
    (21,20 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,49
    (4,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,95
    (19,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    8,90
    -
    16,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 29,95
    (19,97 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,89
    (3,89 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna:
    4,90
    -
    12,90
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (39,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,80
    (23,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (18,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,50
    (30,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 27,90
    (3,49 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    (23,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (35,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,95
    (23,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,55
    (17,10 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (7,98 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,39
    (29,56 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,80
    (23,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,90
    (31,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,65
    (18,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,65
    (70,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,29
    (8,58 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,05
    (8,10 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 12,75
    (25,50 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,95
    (27,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,19
    (4,38 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 19,50
    (39,00 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (28,40 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,39
    (6,78 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,79
    (19,58 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,70
    (38,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 11,90
    (23,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 20,85
    (83,40 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,19
    (17,98 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,50
    (3,65 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
    (43,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 8,90
    (35,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 10,95
    (21,90 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,70
    (26,80 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,20
    (9,57 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,90
    (19,60 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 9,90
    (39,60 / kg)
Category
1
1
Category
2
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category
Category