Hedelmäsoseet, hyytelöt ja hillokkeet

Omenahillo, hedelmäsoseet, hyytelöt ja hillokkeet

Miten valmistetaan omenahilloa? Mistä hilloja ja soseita saa hankittua helpoiten? Mihin hilloja, soseita ja hillokkeita yleensä käytetään? Omenahillo, mansikkahillo ja muut marja- ja hedelmäsoseet sopivat mainiosti esimerkiksi täytekakun täytteeksi, smoothien joukkoon ja lisukkeeksi erilaisiin puuroihin. Kun makeannälkä yllättää, erilaisia hedelmä- ja marjasoseita, hyytelöjä ja hillokkeita voi kuitenkin hyvin nauttia myös sellaisenaan.

Omenahillo, mansikkahillo ja muut soseet – haluaisitko itse valmistaa hillosi?

Haluaisitko itse valmistaa soseita, hilloja ja hyytelöitä? Sekin tietysti onnistuu, jos sinulla on hivenen intoa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Tarvitset vain hedelmiä tai marjoja, hillosokeria ja muutamia astioita.

Muun muassa omenahillo ja mansikkahillo ovat monen suosikkeja. Tiedätkö, miten esimerkiksi omenahillo valmistetaan? Jos et vielä tiedä, niin kohta tiedät. Omenahillon valmistus nimittäin onnistuu seuraavasti:

Aivan aluksi kuori haluamasi määrä omenoita. Sen jälkeen poista siemenkodat, pese ja lohko omenat. Tämän jälkeen keitä omenanlohkoja kattilassa noin 15 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet. Lisää seuraavaksi hillosokeri ja kuumenna uudestaan kiehuvaksi. Keitä vielä omenahilloa noin 10–15 minuuttia välillä sekoittaen. Tämän jälkeen kuori vaahto syntyneen hillon pinnalta ja kaada hillo kuumiin ja puhtaisiin purkkeihin. Sulje lopuksi purkit hyvin.

Helpoin tapa hankkia hilloja, soseita, hyytelöjä ja hillokkeita

Tiedätkö, mikä on vielä helpompi tapa hankkia itselleen omenahilloa tai muita soseita, hyytelöjä ja hillokkeita? Jos hedelmä- ja marjasoseiden valmistus ei erityisemmin ole lempipuuhaasi, sinun ei kuitenkaan tarvitse jäädä näistä makuelämyksistä paitsi. Avuksesi tulee verkkokauppamme.

Verkkokauppa on helppo, edullinen ja fiksu tapa hankkia itselleen erilaiset hillot, soseet ja hyytelöt. Meiltä löydät laajan valikoiman erilaisia hedelmä- ja marjasoseita, hyytelöjä ja hillokkeita. Muun muassa mansikkahillo ja omenahillo ovat suosikkeja.

Valikoimamme tuotteet on valmistettu laadukkaista raaka-aineista puhtaasti ja hyvin. Valikoimassamme on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Saat ne helposti itsellesi ilman marjojen poimimisen ja hedelmien ostamisen vaivaa.

Hedelmäsoseiden, hyytelöiden ja hillokkeiden lisäksi meiltä löytyy makean nälkään myös esimerkiksi erilaiset marmeladit sekä pähkinälevitteet ja jälkiruokakastikkeet. Nappaa omia makuhermojasi hivelevä omenahillo, mansikkahillo ja muut soseet ja hyytelöt meiltä. Tervetuloa tutustumaan!

Tuotteet: ( 1 - 60 / 100 )
Järjestä:
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,62
    (11,68 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 7,21
    (23,26 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,00
    (9,44 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (12,68 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 17,00
    (9,44 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,85
    (5,85 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,69
    (30,41 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,28
    (9,65 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,14
    (4,14 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,69
    (15,13 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,50
    (18,75 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 25,60
    (4,27 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,51
    (9,02 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49
    (11,26 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,80
    (30,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,69
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,59
    (14,36 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (1,25 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,23
    (4,46 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (7,20 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,24
    (9,33 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (21,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 24,90
    (4,15 / kg)

  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 34,90
    (5,82 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 1,95
    (5,42 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (3,99 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,59
    (8,76 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,84
    (5,68 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 6,99
    (20,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,94
    (6,68 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,29
    (5,45 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,29
    (16,03 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,89
    (3,89 / litra)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,74
    (8,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,89
    (6,11 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (1,25 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,69
    (7,47 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
    (8,78 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,99
    (21,00 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,95
    (13,17 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,98
    (5,96 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,48
    (5,60 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (1,25 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,55
    (1,25 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,35
    (1,18 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,25
    (8,78 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,39
    (9,56 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,08
    (5,08 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 4,17
    (12,64 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,98
    (6,77 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (7,20 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,95
    (7,02 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,59
    (7,85 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 5,79
    (52,64 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,29
    (9,68 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 3,49
    (11,26 / kg)
  • Tuotteen hinta erikseen ostettuna: 2,84
    (5,68 / kg)